On pakko tulla kirjoittamaan oma tarinani myös tänne, vaikkakin ketku näyttäisi melko vanha jo olevan. Jokatapauksessa, en taida olla ainoa nainen maan päällä jolle on käynyt näin. Kerron tässä siis oman tarinani, jos joku tätä palstaa vielä lukee.
(ex)-mieheni kanssa tarvoimme 4-yhteistä vuotta eteenpäin, toki ylä-ja alamäkiä matkaan mahtui, mutta kaikesta selvittiin kun yhtä köyttä AINA loppujen lopuksi vedettiin. -12 vuoden alusta aloimme puhumaan yhteisestä lapsesta, itselläni oli hormoonikierukka tällöin, ja pohdimme pitkään olisiko sen poisoton aika, ja alkukeväästä olikin ihan muista syistä pakko kierukka käydä pois otattamassa. Tällöin itse mietin, aloittaisinko kuitenkin lääkärin määräämät e-pillerit, vai olisiko kuitenkin nyt aika...hetken tätä pohdittuani mieheni kanssa päädyimme ratkaisuun, "jos lapsi on tullakseen, niin on tervetullut!"
Pari kuukautta meni, ilman ehkäisyä ja ei aikaakaan testi näytti kesän lopulla positiivista. Voi sitä onnen ja ilon määrää...meille syntyy vauva! Ensimmäiset raskauskuukaudet meni parisuhteen kannalta loistavasti, mieheni ainakin antoi jokaiselle ympärillään olevalle ihmiselle olettaa että lapsi oli hänen toiveiden täyttymys, ja niin se varmaan aikansa olikin. Sitten tuli eteen muutto toiselle paikkakunnalle, lähemmäksi kummankin ystäviä&sukulaisia, ihana uusi koti ja ympäristö...kaikki rakkaat lähellä. Mietin mielessäni jo moneen otteeseen "voiko mulla oikeasti asiat olla näin hyvin?". Toki miehelläni näitä "masennuskausia" on ollut iät ajat, mutta niihin ollaan apua aina haettu. Mieheni lapsuudessa ei myöskään kehuttavaa ole, isä jätti äidin ja 5-lasta...tänä päivänä ei edes tunnista nuorimmaista tytärtään, mutta tämähän ei edellytä sitä, että pojan pitäisi seurata isänsä jalanjälkiä...ainakaan toivottavasti. Jokatapauksessa, marraskuun alusta muutimme uuteen asuntoon, marraskuun puolivälissä huomasin mieheni käyttäytymisessä jotain erikoista, vetäytyi omiin oloihinsa, nökötti päivät tietokoneella, mikään ei oikein kiinnostanut ja asioista ei haluttu puhua. Otin asian tällöin puheeksi, mieheni muutaman saunaoluen juotuaan läväytti päin naamaa ne sanat "tämä oli tässä". Multa suoranaisesti jalat lähti alta, en voinut uskoa että kaikki oli tässä ja nyt. Pari päivää katseltuani tämmöistä "herään puoliltapäivin, avaan tietokoneen, lähden kauppaan ja haen korin olutta, kuuntelen musiikkia ja olen omissa oloissani" - sanoin että sinun on aika ottaa tavarasi ja lähteä. Siinä vaiheessa mieheni ymmärsi, "nyt se akka on tosissaan, se heittää mut pihalle". Kuitenkaan tämä ei sitten lähtenyt mihinkään, parin päivän päästä olikin sitten rakenneultra, jonne mies ihme kyllä oli halukas mukaan lähtemään. Tällöin selvisi että meille syntyy poika, ja kaikki on siellä massussa kunnossa. Tämän jälkeen pari päivää mies vietti omilla reissuillaan (jälkeenpäin selvisi, että oli käynyt 2-eri naisen kainaloon tutustumassa) jonka jälkeen palasi kotiin häntä koipien välissä, itku kurkussa selitti, kuinka haluaa 110% laittaa peliin tämän suhteen vuoksi, ja tekee kaikkensa jotta saamme asiat kuntoon...sinä iltana kun siis tämä itkuinen ja renttu reissumies tuli kotiin, osasin jo aavistaa että jokin painaa omallatunnolla??! Sinä iltana, minua kohdeltiin kuin prinsessaa, kaikki tuotiin nenän eteen ja pidettiin hyvänä. Eipä mennyt aikaakaan kun siirryttiin joulukuuhun, mies suunnitteli tallinnan reissua vanhojen kavereidensa kanssa (josta myös myöhemmin selvisi, että tämän reissun tarkoituksena olisi saada ns.piparia eräältä vanhalta koulukaverilta, josta kerron tekstissä myöhemmin) no, minähän ajattelin etten ole mikään tätä reissua kieltämään, vapauksia pitää olla, ja jollakinhan sitä "luottamusta" on testattava. Siinä vaiheessa epäilykseni taas heräsivät, kun mieheni tokaisi "sen mun reissun jälkeen sä et saa ottaa sitten yhteyttä kehenkään ihmiseen kuka siellä on ollut mukana, etkä kysellä mitä siellä on tehty"...hoh meinasimpa mä olla taas typerä! Jokatapauksessa ajattelin "mene jos näin joulun aikaan se tallinan reissu on tärkeämpää"-reissu peruuntui jostain kumman syystä.
Tällöin ajattelin että jokohan mies nyt olisi tullut järkiinsa, saimme kuitenkin asioista jonkin verran keskusteltua ja arki sujui normaaleissa merkeissä, toki sitä tietokoneella istumista ihmettelin, ja mietin myös, minkä takia pelkästään vessalla käynnillä piti sammuttaa facebookit sun muut verkostot...sitten heräsi taas epäilykset, kun mieheni alkoi osoittaa kiinnostustaan parasta ystävääni kohtaan (jotka siis olivat seurustelleen vuonna nakki ja peruna 15-kesäisinä) ja tästä mieheni minulle rehellisesti myös kertoi. Sitten alkoi taas tapahtua...tämän jälkeen "testasimme" tämän ystäväni kanssa miestäni, mikä ehkä saattoi myös olla virhe, mutta heidän kirjoiteltuaan facebookissa ja ystäväni kerrottua "heränneistä tunteista" mies osoitti olevansa valmis hyppäämään hänen kanssaan parisuhteeeen, ja jättämään minut tämän takia. Itse siis olin jatkuvasti perillä tästä kirjoittelusta ystäväni kautta, ja kaikki tämä kirjoittelu tapahtui yhden illan aikana. Mies lähti käymään "lääkärissä", mutta olikin ilmestynyt ystäväni oven taakse, harmikseen huomasi kuitenkin asunnossa olevan vieraita joten oli keksinyt hätävalheen, "olisiko sulla rizloja?" Mies tuli "pettyneenä" kotiin ja jollakin tapaa oudosti alkoi minua mielistelemään. Ajattelin kuitenkin että parempi minun olla rehellinen, astelin olohuoneeseen tyynen rauhallisena ja kysyin asiasta, jonka jälkeen mies pidemmittä puheitta vaihtoi vaatteet ja painoi ulko-oven kiinni sanoen "tämä oli vika niitti". No veljensä luokse tää lähti, ihan parin kilometrin päähän, soitin ja sanoin "tuo asunnon avain ja hae tavarasi pois"-näin hän myös teki. Heti samana iltana tämä "vanha koulukaveri" astui kuvioihin mukaan ja käytti tilaisuuden hyväkseen. Mieheni tuli vielä 2-päivää eromme jälkeen kanssani neuvolaan, jossa asioistamme keskusteltiin, ja puhuimme että katsotaan päivä kerrallaan mihin tämä vie ja ne sanat "älä pelkää, lapsen elämästä en pois lähde" . Kuinka kävikään, pari päivää tämän jälkeen luulin sopimamme asioiden olevan edelleen voimassa, mutta mies karkasi Helsinkiin tämän "koulukaverin" luokse...ottamaan tatuointia, kyseessä piti olla viikonloppu reissu, ei sen enempää. Kuinka kävikään tämän viikonlopun aikana, lauantai yönä lähdin keskussairaalaan kovien kipujen ja supistusten takia, jouduin jäämään synnärille paikkojen avautumisen takia...synnytys oli todella lähellä, ja raskausviikkoja vasta 24. Mieheni ei ottanut kantaa millään tapaa tähän asiaan, minulle ei vastattu puhelimeen, eikä myöskään viestiini reagoitu muulla kuin "en usko", viestistäni ilmeni "olen sairaalassa, vuorokauden sisään meidän poika saattaa olla tässä maailmassa taistelemassa hengestään" -ei mitään vastausta. 2-päivää erilaisten kokeiden ja piinaavien kipujen jälkeen vuodelevossa oltuani sain herran puhelimella kiinni. Siinä tovin keskusteltuamme, minä lääketokkurassa itkeä pillittäen ja ajatusten sekamelskan keskellä kysyin vielä "onko siellä tapahtunut sen emännän kanssa jotain muutakin?" vastaus oli "ei todellakaan"...minä tyhmä vielä uskoin kaiken. Samana iltana tietokoneen saatuani sairaalaan, tuli minulle tässä ihanassa buukissa ensin mieheltäni viestiä, jossa oltiin niin kiinnostuneita tilastani, ja vauvan voinnista, ja yht äkkiä lävähti "oon pannu ***** kanssa, eikä ollut eka kerta" jonka jälkeen alkoi minun haukkuminen kaikella mahdollisella tavalla, ja myös mieheni laittoi "toivon sen lapsen kuolemaa". Sekosin täysin...lisää lääkettä naamaan jotta rauhoittuisin. Välit laitoin jäihin, ja muutaman yön sairaalassa maattuani minut kotiutettiin, käskettiin olla mahd.paljon vuodelevossa, kevyet kotityöt sallitaan, mutta liika rasitus ja liikkuminen kiellettiin. Tästä meni pari viikkoa, mies ilmestyi oveni taakse..."asioita selvittämään", selvitys menikin sitten siihen, että päädyimme samaan sänkyyn ja mies vietti täällä muutaman yön, vaikkakin mies oli ryhtynyt "uuteen parisuhteeseen" tämän vanhan tuttunsa kanssa. Miten saatoinkaan vielä olla niinkin sinisilmäinen, että miehen ehdotettua minulle tätä "voisimmeko ottaa tämän tavaksi, tulisin kerran viikossa tänne, eikä (uuden) tarvitsisi tietää tästä mitään? Olisin tukenasi ja apunasi, ja tätä kautta voisimme myös katsoa josko meillä olisi vielä myöhemmin mahdollisuus" VOI HERRANJESTAS mä olen niin tyhmä! Mä uskoin KAIKEN, tästä on nyt siis n.3-viikkoa aikaa kun viimeksi miehen olen nähnyt. Tästä lähdettyään hän lähti uuden luokse Helsinkiin, jonne on täältä melkein 400km...ensimmäinen viikko lähdön jälkeen kaikki meni ok, mies myönsi uudelle naiselleen pettämisen, muttei kertonut sopimuksestamme mitään, nainen jätti mutta ottikin takaisin näyttääkseen että minä en ole mikään uhka. Tämän jälkeen minulle alkoi sadella tappouhkauksia naisen puolelta, jotka kohdistuivat myös tähän vielä syntymättömään lapseen, niinkuin hänen suvultaankin alkoi satelemaan herjaus viestejä. Sitten mentiin viikko eteenpäin, miehen piti tulla luokseni, tyhmänä laitoin vielä rahaa "junamatkaan"...siinä junassa ei ainakaan se oikea ihminen perille saapunut. Selvisikin että mies oli jäänyt Hkiin ja saanut niillä rahoilla kunnon "perseet". Sen jälkeen en ottanutkaan mitään yhteyttä, kunnes nyt viikko sitten saapui minulle facebookissa mieheni puolelta viestiä jossa sanotaan "kuinka poikaa kohta potkitaan ja se olen minä" , oli kuulemma tulossa luokseni pistämään paikkoja rempalleet ja tekemään minulle ja lapselle pahaa...näin myös soittanut äidillensä. Tämä oli vika niitti, ja suuntasin poliisiasemalle tekemään tästä koko sakista rikosilmoituksen. Tämä miehen uusi heila siis, saanut muksun 15-vuotiaana, lapsi nyt 3-vee ja asuu tämmöisten ihmisten kanssa, saman katon alla. Rikosilmoituksen tehtyäni päätin etten halua enkä edes voi olla kyseisen ihmisen kanssa missään tekemisissä...mutta nyt sitten mies etsii syntipukkia jokaisesta, koska ei osaa myöntää omia virheitään, kaikista huvittavinta tässä tilanteessa on se, että mies ilmoitti tänään siskolleen, "en halua olla lapsen elämässä millään tapaa, koska musta on tehty rikosilmoitus" hohhoijaa...eikö tämä ymmärrä ettei enään tässä vaiheessa ole muuta vaihtoehtoa kuin turvata lapsen elämä ja minun elämä niin, ettei tosiaankaan mies astu lähellekkään meitä. Nyt siis rv29 ja tämmöinen minun stoori, paljon on tapahtunut alle 2kk sisään, mutta nyt ollaan taas entistä viisaampia. En olisi ikinä uskonut, että mies muuttuu noinkin paljon sekakäyttäjien ja holistien seurassa, että vajoaa noinkin alas, ja uhkaa oman viattoman lapsen henkeä...parempi kuitenkin tajuta nyt, kun siinä vaiheessa kun lapsi olisi jo maailmassa ja lapselleni olisi oikeasti jotain sattunut oman sokeuteni ja tyhmyyteni takia. Toivottavasti kaikilla ei yhtä veemäinen tilanne ole, mutta naiset MUISTAKAA!! Me ollaan vahvoja, ja selvitään kaikesta kunhan saadaan oikeat eväät siihen!! Meikäläinen odottelee tämän viikon kuulusteluja asiasta, toivotaan että tältä poppoolta saadaan tämä pieni viaton lapsi pois sieltä narkomaanien ja sekakäyttäjien seasta, mies vastuuseen teoistaan ja teksteistään, kuten myös tämä uusi emäntä! Ja selvennökseksi vielä, mieheni ei siis aikaisemmin näissä huumepiireissä ole pyörinyt...nopeasti tuntuu tämmöinen ihmisen vievän! Tsemiä kaikille!
Mun mielestä pitäisi aina ensin seurustella monta vuotta, sitten mennä naimisiin ja miettiä tarkkaan milloin on valmis ottamaan lapsen vastaan. Miten joku mies voi OLLA noi lapsellinen, raivostuttavaa!!! Minkä ikäinen hän on?