Raskaana ja hirveä inho/kuvotus koiraa kohtaan :/

Voi kun tuttu ketju! Ite tosin synnytin tammikuussa jo, mutta inhon on ja pysyy. 4kk miehen koira oli muualla kun hän itekki koki vauva-ajan helpompana, mut nyt miehen piti hakea tuo haiseva karvaläjä takas tänne vaikka olen allerginen ja vauvakin on. Ollaa siis nuhaisia ja tukkoisia kellon ympäri. Raskausaikana alkoi siis tää järjetön oksetus tuota elukkaa kohtaan. Eikä se ole laantunu puolessa vuodessa. Onneks hajuaisti ja hermot ei ole samaa mallia kuin raskausaikana. Vaan tulipa taas ylimääräinen syy siivota. Kun järki menee jo nyt päivittäiseen imurointiin kovan pölyallergian takia. Oikeesta paiskaan tuo rakin kartanolle. Mies menköön perässä!

 

Inhosin myös koiraa molempina raskausaikoina. Nyt esikoinen 3 v ja vauva 3 kk. En varsinaisesti inhoa koiraa enää, mutta ei sen kanssa elossa mitään kivaakaan enää ole. Ei ole aikaa eikä energiaa koiralle. Se sotkee karvoillaan kaikki paikat. Alkanut myös kusemaan sisälle. Lenkittäminen on pakkopullaa. Voisin luopua siitä, mutta mies ei halua. Joskaan ei sitä jaksa hoitaakkaan. Eihän se luopuminen ihan helppoa minullekkaan ole, onhan se perheenjäsen. Pelkään että joutuisi huonoon kotiin. Jos rakastava ja huolehtiva koti olisi 100% taattu, luopuisin heti. Koiran itsensä vuoksi.

 

Huoh..meillä huonosti koulutettu cockerspanieli ja raskausaikana alkoi koira vältteleen ja muriseen. Siitä kehkeytyi tää mun inho. Ukon koira onneks. Ite en ole edes koiraihmisiä. Antaisin niin mielelläni tuon pois.

 

Meille tuli vauva ja miehen into hoitaa koiraansa lopahti. Minua tuo elukka inhottaa suunnattomasti ja toivon vain että olisi poissa. Tuossa tuo nytkin haisee ja perseilee. Karva kasvaa koska mies ei trimmaa, ei pese, eikä lenkitä. Voisinko tehdä eläinsuojeluilmoituksen ilman että jäisin miehelleni kiinni? Kun minä en tuosta ota vastuuta koska alunperin koira on miehen, oli jo ennen kuin tavattiin. Eikä minusta koiraihmistä saa tekemälläkää. On vain riesa ja ylimääräinen paskakasa siistissä kodissamme (tai olisi siisti ilman tuota sisälle oksentelijaa, karvoittajaa, kuraa tuovaa elukkaa)

 

Moikka.
Kiva huomata etten ole yksin inhokki oireeni kanssa. Meille tulossa avopuolison kanssa yhteinen ensimmäinen lapsi. Avopuolisolla oli koira jo kun tapasimme ja tykkäsin koirasta kovasti. Vähän raskaaksi tuloni jälkeen huomasin itsessäni piirteitä miten aloin inhota koiran tekemisiä ja sen olemassaoloa. Sen läähättämistä, kerjäämistä, seuraamista, ääntelyä, karvoja, olemassa oloa. Siis aivan kaikkea! Miehen mielestä olen ilkeä koiralle, kun komennan koiraa jatkuvasti ja pyrin antamaan koiran olla pääsääntöisesti terassilla poissa silmistäni missä tosin alkaa hetken kuluttua "itkuttaminen" kyseessä rotikka rotuinen koira. Tämä siis voi johtua hormoneista ja menee ohi tai sitten ei raskauden jälkeen.. Tosin olen nyt sitä mieltä, ettei missään nimessä vauvan lähelle koiralla ole asiaa.
Olisin valmis luopumaan koirasta, mutta miesystävällä koira ollut 9vuotta kohta 10v ja hänelle rakas. Koira on tosi sählääjä ja käyttäytyy kun pentu joten se ei paranna asiaa.

 

Ilkeitä itsekeskeisiä ihmisiä ette ansaitse koiran kiintymystä