U
uskomatontamuttatotta
Vieras
Kolme lasta on. 6v kotiäitinä takana. Aloitin opiskelun unelma-alalla yliopistossa viime syksynä. Yksi ainoa kerta humalassa ilman kortsua (laitettiin vasta lopussa) ja nyt olen oireista päätellen vahvasti raskaana.
Mies on kolmannen jälkeen näistä puhuttaessa aina sanonut, että hänelle sopisi jos lapsia tulisi lisääkin. Itse olen vastannut, että haluan ehdottomasti ainakin opiskella ensin. Tein älyttömän työn pääsykokeita varten ja olin muutenkin kypsä kotona olemiseen. Ihanaa mutta raskasta. Nautin tästä aikuisten seurassa olemisesta ja aivojen käyttämisestä. Mitä isommaksi nuo 3 kasvaa, mietin välillä että josko ne olikin jo tässä..? Tai sitten ei.
Olen aina ollut tiukasti vastaan turhia abortteja. (Epä)Mukavuusabortteja, niin mä aina sanon. En tiedä selviytyisinkö henkisesti ikinä siitä jos sen tekisin. Toisaalta, selviytyisinkö neljän lapsen kanssa vaativista opinnoista. Jo nyt ajankäyttö ja kaikki vaatii tarkkaa suunnittelua. Ehdin nyt toteuttaa itseäni ja opiskella äärettömän mielenkiintoista alaa ja myös olla perheen kanssa. En tiedä, ahdistaa! Kokemuksia, ajatuksia?