T
tyttöjen äiti
Vieras
Äsken esikoinen pyysi, että haen potkukelkan. Se oli sitten vajan vintillä, jonne en nyt viitsi tikkaita pitkin kiivetä. Pelkään korkeita paikkoja muutenkin, enkä tiedä missä ne lahot kohdat lattiassa sijaitsee. Mies on laittanut kelkan hankalaan paikkaan. Selitin tolle esikoistytölle, etten uskalla sitä nyt hakea. Nyt on rääkynyt yhtä soittoa eteisessä tunnin verran. Potkukelkkaa! Potkukelkkaa! Yhy yhy yhy!!! On tosi hermoja raastavaa. Tulee oikeesti fiilis, että tekis mieli antaa sille oikea selkäsauna (ei ole koskaan saanut ruumiillsta kuritusta), kun kehtaa tollasesta asiasta marista. Kaksi pikkusiskoa eivät ole koskaan jaksaneet tuommoisita asioista tehdä numeroa. Mut tällä isoimmalla on rasittava taipumus jatkaa vaatimista tunti tolkulla vaikka selkeä syy olisi kerrottu, miksei käy. Tätä on jatkunut vuosia. Vauvanakin hän rääkäisi, jos jätin sekunniksi itsekseen lattialle. Aina piti kannella ja viereen piti aina nukuttaa. Kymmenen kertaa yössä piti nousta antamaan pikku valtijaalle tuttia tai velliä, kun muuten huusi niin kauan että rupesi oksentamaan. En tiedä mitä voisi enään tehdä.