Rakkauden laaduista, lapsi vs puoliso

["Äitipuoli"]

En nyt sano olevani sen enempää mustasukkainen äitipuoli, kuten stereotyyppinä usein valitellaan. Mutta... Minkälaista se rakkaus omaa lasta kohtaan on? Itse olen lapseton ja miehellä on ennestään yksi lapsi, joka on hänelle se kaikkein tärkein. Olenko siis aina se ikuinen kolmonen ja myöhemmin kenties vielä alempana tärkeysjärjestyksessä? Kuulostaa aina niin halventavalta, kun mies painottaa, että on lapsi on hänelle kaikkein tärkein. Entäs mä sitten, oonko ihan turha, ja meidän mahdollisesti joskus joukkoon pujahtava muksu?

Vai onko se rakkaus lasta ja puolisoa kohtaan aivan erilaisia, ettei niitä voi toisiinsa verratakaan? Kertokaas kokemuksianne, miten koette lapsenne ja puolisonne.

 

[Aet]

Kyllä se rakkaus lasta ja puolisoa kohtaan on ihan erilaista. Ei minusta niitä voi verrata keskenään. Ja se, että miehesi rakastaa lastaan on tosi upeaa. Itsellä 3 lasta ja voin sanoa, että lapset on mulla kanssaaina ensin. Mutta se ei tarkoita sitä, että miestä en ota huomioon.

Älä missään nimessä ajattele, että et ole tärkeä! Olet tärkeä vaan erilailla kuin lapsi.

Jotenkin vaikea selittää. Mutta jos ja kun teille lapsia siunaantuu, niin uskon, että miehesi rakastaa sitä samalla palolla kuin tätäkin lasta. Ja sinä säilyt yhtä tärkeänä.

 

[Blue]

Puoliso voi tehdä sua kohtaan jotain väärin niin pahasti että sun rakkaus loppuu siihen paikkaan. Lapsi jos tekee väärin, mitä tahansa, niin rakkaus ei silti lopu. Mieti sitä.

 

[-]

Ennen lasta en osannut edes aavistaa miten syvää se rakkaus lasta kohtaan on. Se on jotain uskomatonta. Se on täysin eriasia kuin rakkaus puolisoa kohtaan. Siitä ei kannata olla mustasukkainen, ette ole kilpailuasemissa. Mutta lapsi tulee vanhemmalleen (yleensä) aina ja kaikessa ensin.

 

["Sanni"]

Vanhemman rakkaus lastaan kohtaan on jotain aivan muuta kuin romanttinen rakkaus puolisoa kohtaan. Rakastathan eri tavalla myös sisaruksiasi, omia vanhempiasi? Omaa lasta kohtaan tunne on tietyllä tavalla enemmän pyyteetöntä ja biologiaan sidottua, kuin rakkaus puolisoon. Lapsi voi tehdä aika pitkälle mitä vaan, mutta sitä rakastaa silti, mutta kuinka moni sietää puolisolta mitä tahansa käytöstä? Lapsettoman on vaikea ymmärtää sitä, että vanhemmalle lapsi on etusijalla. En voinut käsittää sitä itsekään ennen oman lapsen saamista.

 

[Leukistinen aksolotli]

Mä ainakin rakastan miestä ja lapsia ihan eri tavalla. Saatan viettää illan mieluummin mieheni, kuin lasteni kanssa, mutta vaikea olis sanoa, että rakastaisin häntä enemmän. Lapsia kohtaan mulla on velvollisuuksia. On aikuisen velvollisuus asettaa aina lapsi etusijalle, koska ne lapset ei ole itse pyytäneet tulla tähän maailmaan, eikä ne oo saanut vanhempiaan valita.

Vihoviimeinen, mitä vanhempi voi tehdä, on alkaa seurustella ja elää sellaisen ihmisen kanssa, joka ei välitä hänen lapsistaan tai pahassa tapauksessa jopa torpedoi lasten elämää.

 

["Pusse"]

Niin tylyltä kuin se kuulostaakin, jos mun lapselle tapahtuisi jotain, mä en vois elää enää. Jos miehelle tapahtuisi jotain, se olis järkyttävää ja olisin todella surullinen varmasti pitkään, mutta voin kuvitella elämää senkin jälkeen...

 

["joku"]

Mä myönnän että rakastan lasta huomattavasti enemmän kuin miestä. Ennen lapsen syntymää mies oli mulle se tärkein, tärkeämpi kuin omat vanhemmat tai sisarukset. Lapsen saaminen muutti kaiken.

Lapsen kuolemasta en selviäisi, mutta miehen kuolemasta varmasti jotenkin ja pystyisin ajan myötä hankkimaan uuden miehen.

 

["vieras"]

Ei sitä oikeastaan voi verrata, että rakastaako enemmän miestä vai lapsia, koska se rakkaus on niin erilaista. Romanttinen rakkaus ja äidin rakkaus ovat kuitenkin täysin eri asioita.

 

["vieras"]

Aika moni on puolisonsa vaihtanut parempaan, kukaan ei ole lastaan vaihtanut mihinkään.

 

["lapset ensin"]

Puoliso on kumppani, tasavertainen ihminen. Häneen kohdistuu ystävyyttä sekä romanttisia ja seksuaalisia tunteita.

Lapsi on jälkeläinen, jonka hoivaamisesta ja elämästä on vastuussa. Oman lapsen takia voi kuolla.

Toki on aika kornia muistutella lapsettomalle kumppanille siitä, että lapset tulevat aina ensin ja ttä rakastaa lapsia enemmän kuin mitään. Ei tuollainen höpöttely vahvista parisuhdetta. Ja fiksu lapseton tietää ilman sanomistakin, että lapset ovat tosi tärkeitä.

 

["a p"]

Hmm...ehkä osaan kuvitella tunteen. Lapsi on jotain ihan omaa, vaikka ei sitä olekaan. Kuitenkin tietynlainen omistussuhde siinä on, tai ehkä korrekti on huoltajuussuhde. Puolisoa ei koskaan voi omistaa, huoltaja tai hoitaja voi tietysti olla. Puoliso ei tarvitse apua eikä välttämättä muutakaan, lapsi on riippuvainen vanhemmista.

Joku saattaa tästä saada hepulin, mutta sanottakoon ja kysyttäköön Eläimet ovat mulle todella tärkeitä ja koen niitä kohtaan vähän samanlaisia tuntemuksia. Esim tekevät mitä tahansa, en niitä ikinä hylkäisi tai pitkään vihaisi. Puolison olen valinnut eläinten kannalta sopivasti, olen reputtanut allergikkoja jne.. Voiko näitä verrata edes etäisesti? Paljon helpompiahan elikot ovat kuin lapsi, niissä ei ole sillä tavalla kiinni koko ajan ja pärjäävät kyllä yksinkin, mutta silti ovat riippuvaisia. Varsinkin kun oon niin älyttömän kiintynyt niihin. Elämä jatkuu eläimen kuoleman jälkeen, vaikkakin pilven reunalla oleskelijoita välillä tuleekin ikävöityä. Verrattuna Pussen kommenttiin siis.

 

["a p"]

[QUOTE="lapset ensin";23147354]Toki on aika kornia muistutella lapsettomalle kumppanille siitä, että lapset tulevat aina ensin ja ttä rakastaa lapsia enemmän kuin mitään. Ei tuollainen höpöttely vahvista parisuhdetta. Ja fiksu lapseton tietää ilman sanomistakin, että lapset ovat tosi tärkeitä.[/QUOTE]

Ehkä tuo muistuttelu tässä lähinnä pänniikin! Ilman muuta lapsi on tärkeä ja tykkään hänestä itsekin, ja se vain kuulostaa niin halventavalta...se sanominen...

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";23147346]Aika moni on puolisonsa vaihtanut parempaan, kukaan ei ole lastaan vaihtanut mihinkään.[/QUOTE]

Muistetaan nyt adoptiot kuitenkin tässä yhteydessä. Aivan kiistatonta sekään rakkaus ei ole.

 

[Blue]

[QUOTE="a p";23147362]Hmm...ehkä osaan kuvitella tunteen. Lapsi on jotain ihan omaa, vaikka ei sitä olekaan. Kuitenkin tietynlainen omistussuhde siinä on, tai ehkä korrekti on huoltajuussuhde. Puolisoa ei koskaan voi omistaa, huoltaja tai hoitaja voi tietysti olla. Puoliso ei tarvitse apua eikä välttämättä muutakaan, lapsi on riippuvainen vanhemmista.

Joku saattaa tästä saada hepulin, mutta sanottakoon ja kysyttäköön Eläimet ovat mulle todella tärkeitä ja koen niitä kohtaan vähän samanlaisia tuntemuksia. Esim tekevät mitä tahansa, en niitä ikinä hylkäisi tai pitkään vihaisi. Puolison olen valinnut eläinten kannalta sopivasti, olen reputtanut allergikkoja jne.. Voiko näitä verrata edes etäisesti? Paljon helpompiahan elikot ovat kuin lapsi, niissä ei ole sillä tavalla kiinni koko ajan ja pärjäävät kyllä yksinkin, mutta silti ovat riippuvaisia. Varsinkin kun oon niin älyttömän kiintynyt niihin. Elämä jatkuu eläimen kuoleman jälkeen, vaikkakin pilven reunalla oleskelijoita välillä tuleekin ikävöityä. Verrattuna Pussen kommenttiin siis.[/QUOTE]

Etäisesti voi. Mulle mun koirat on huipputärkeitä. Myönnettäköön että erään huippuhyvän mieskokelaan olen reputtanut nuoruudessani allergian vuoksi. Mutta silläkin oli tarkoituksensa: tapasin tämän oman puoliskoni. Ja tämä mies kyllä menee ohi koiristakin, varmaan myös siksi että minä kelpaan hänelle koirineni.

Mutta silti omat lapset menevät ohi ihan kaikesta muusta. Mutta sitä et tiedä/tunne kuin sitten vasta kun niitä lapsia saat.

 

["vieras"]

[QUOTE="a p";23147407]Muistetaan nyt adoptiot kuitenkin tässä yhteydessä. Aivan kiistatonta sekään rakkaus ei ole.[/QUOTE]

Lapsi joka annetaan adopitioon, ei ole biologisella äidillään kovin kauan, eli äidinrakkaus ei ehdi vielä "lähteä käyntiin". Tuskin adoptiota tehdään missään päin maailmaa kovin hepposin perustein isommilla lapsilla, ehkäpä sitten on vain vaihtoehtona antaa lapsi pois tai katsoa kun hän kuolee nälkään ja äidinrakkaus on kyllä sen verran kaikkivoipa että jopa annetaan lapsi pois että hänellä olisi asiat paremmin tai sitten niin että muut sisarukset saavat paremman elämän. Tuskin tämän äidin lakkaus loppuu tähän lapseen koskaan, tuota ei voi sanoa kyllä kovinkaan monen puolisosta josta on erottu.

 

["vieras"]

[QUOTE="a p";23147362]Hmm...ehkä osaan kuvitella tunteen. Lapsi on jotain ihan omaa, vaikka ei sitä olekaan. Kuitenkin tietynlainen omistussuhde siinä on, tai ehkä korrekti on huoltajuussuhde. Puolisoa ei koskaan voi omistaa, huoltaja tai hoitaja voi tietysti olla. Puoliso ei tarvitse apua eikä välttämättä muutakaan, lapsi on riippuvainen vanhemmista.

Joku saattaa tästä saada hepulin, mutta sanottakoon ja kysyttäköön Eläimet ovat mulle todella tärkeitä ja koen niitä kohtaan vähän samanlaisia tuntemuksia. Esim tekevät mitä tahansa, en niitä ikinä hylkäisi tai pitkään vihaisi. Puolison olen valinnut eläinten kannalta sopivasti, olen reputtanut allergikkoja jne.. Voiko näitä verrata edes etäisesti? Paljon helpompiahan elikot ovat kuin lapsi, niissä ei ole sillä tavalla kiinni koko ajan ja pärjäävät kyllä yksinkin, mutta silti ovat riippuvaisia. Varsinkin kun oon niin älyttömän kiintynyt niihin. Elämä jatkuu eläimen kuoleman jälkeen, vaikkakin pilven reunalla oleskelijoita välillä tuleekin ikävöityä. Verrattuna Pussen kommenttiin siis.[/QUOTE]

Olet pihalla kuin lumiukko, ihmkös tuo kun et ymmärrä miehesikään suhdetta sitten lapseensa.

 

[Vasta ensimmäistä odottava]

[QUOTE="vieras";23147346]Aika moni on puolisonsa vaihtanut parempaan, kukaan ei ole lastaan vaihtanut mihinkään.[/QUOTE]

Ikävä kyllä aika moni vanhempi on hylännyt lapsensa, kun tämä kasvaessaan ei ole sopinutkaan annettuun muottiin.

Itse ajattelisin, että meidän vanhempien suhde on siinä mielessä etusijalla, että meidän suhteemme on ollut olemassa ensin, ja meidän suhteemme jatkuu todennäköisesti sittenkin, kun lapsi on omillaan. Lapsi säästyy suurelta taakalta varsinkin isompana jos/kun hän tietää ettei hän ole meidän elämämme ainoa "suuri rakkaus". Tiedän itse, miten raskasta lapselle on elää vanhempien huonon liiton keskellä.

Mutta sen "pienen" hetken, kun lapsi on kanssamme, hän on meidän molempien elämän tärkein asia. Kuten LA sanoi, lapsi ei ole pyytänyt päästä tänne. Olemme siksi lapsesta niin kokonaisvaltaisesti vastuussa. Puolisomme sen sijaan olemme valinneet itse ja omasta tahdostamme. Sellainen rakkaus on hauraampaa, muttei vähemmän arvokasta.

 

["a p"]

Ikävä kyllä aika moni vanhempi on hylännyt lapsensa, kun tämä kasvaessaan ei ole sopinutkaan annettuun muottiin.

Itse ajattelisin, että meidän vanhempien suhde on siinä mielessä etusijalla, että meidän suhteemme on ollut olemassa ensin, ja meidän suhteemme jatkuu todennäköisesti sittenkin, kun lapsi on omillaan. Lapsi säästyy suurelta taakalta varsinkin isompana jos/kun hän tietää ettei hän ole meidän elämämme ainoa "suuri rakkaus". Tiedän itse, miten raskasta lapselle on elää vanhempien huonon liiton keskellä.

Mutta sen "pienen" hetken, kun lapsi on kanssamme, hän on meidän molempien elämän tärkein asia. Kuten LA sanoi, lapsi ei ole pyytänyt päästä tänne. Olemme siksi lapsesta niin kokonaisvaltaisesti vastuussa. Puolisomme sen sijaan olemme valinneet itse ja omasta tahdostamme. Sellainen rakkaus on hauraampaa, muttei vähemmän arvokasta.

Paitsi nyt vaikka meidän tapauksessa se vanhempien välinen suhde ei jatkunut. Lapsi on heille molemmille se tärkein asia, mulle kuitenkin vain lapsi. En ole siis niin ehtinyt vielä kiintyä, varmasti ajan kanssa kasvaa tärkeämmäksi mullekin. Oon siis vähän ulkopuolinen. Jos kerran oon vaihdettavissa, niin periaatteessahan lapsen vanhemmat voivat milloin hyvänsä päättää vielä yrittää perhettä "lapsen parhaaksi". Vai voiko? Kuinka helposti niin voi käydä, varsinkin kun vanhemmat ovat eronneet riidoissa ja ovat huonoissa väleissä?

Välit ovat vanhempien kesken tosi tulehtuneet...niin että sivullista on jopa hirvittänyt pienen puolesta, mutta en ole viitsinyt kauheasti sekaantua. Ajan kanssa kai suttaantuu nekin välit.

 

[Oisku]

Ap, tottakai olet ns. vaihdettavissa. Parisuhteessa on aina se vaara että se kariutuu, oli lapsia tai ei. Sun ei ole silti hedelmällistä potea asiaa sen enempää ja kuten sanottu, on todella ihanaa että lapsi on tärkeä isälleen. Lupaa hyvää jos joskus päätätte tehdä yhteisiä lapsia.

Mä kuvaisin eroa mieheen ja lapsiin sillä että lapsiin rakkaus on paljon kiihkeämpää ja siinä on mukana myös suojelunhalua. Jos joku tekisi mun miehelle jotain pahaa mä luultavasti olisin shokissa ja järkyttynyt. Mutta auta armias jos joku tekisi jotain mun lapselle, tai edes uhkaisi! Silloin mä olisin hetkeäkään epäröimättä valmis uhraamaan itseni, tai vaikka tappamaan tuon tekijän mitä julmimmalla tavalla. Todennäköisesti mulla napsahtaisi niin pahasti päässä. Mutta mieheni eteen en ihan yhtä äkkiä uhrautuisi vaikka häntä rakastankin suunnattomasti. Eikä vähiten siksi että kuka pitäisi sitten huolen lapsista? Lapset tulee aina ensin.

 

[hoya bella]

Erillaistahan se rakkaus on lapseen kuin mieheen. Mutta kyllä lasta "rakastan" enemmän ja lapsi on tärkeämpi.

 

["jojo"]

Lapsi on minulle tärkeämpi kuin minä tai mieheni, miehelle samoin. Omasta edusta tingitään tarvittaessa lapsen hyväksi ilman hammasten kiristelyä. Mutta: meillä oli kyllä roppakaupalla rakkautta ennen lastakin, eikä se ainakaan vähentynyt ole, joten kumpikin saadaan nyt enemmän kuin ennen. Hyvä sanonta onkin, että "rakkautta ei jaeta, se kerrotaan." Se, että mies rakastaa lasta, ei ole sinulta pois, te ette ole jakamassa yhtä rakkausannosta. Molemmille on omansa.

 

["a p"]

[QUOTE="jojo";23148155]Hyvä sanonta onkin, että "rakkautta ei jaeta, se kerrotaan." Se, että mies rakastaa lasta, ei ole sinulta pois, te ette ole jakamassa yhtä rakkausannosta. Molemmille on omansa.[/QUOTE]

Molemmille on oma annos Tämähän oli hyvin sanottu!