Rakastitko lastasi heti testin näytettyä plussaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja online
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

online

Vieras
Kun olen miettinyt oonko jotenkin outo, minulle ei synny raskausaikana hirveää kiintymys suhdetta vauvaan vaan vasta kun vauva syntyy. Viisi lasta on ja aina on ollut ihana nähdä lapsi ekan kerran, mut se äidillinen kaikenvoittava rakkaus tulee vasta muutaman tunnin päästä syntymästä, vauvaa katsoessa, ei koskaan vielä raskaus aikana. Raskausaikana kyllä on jännää miettiä millainen vekara sieltä tulee, muttei sen kummempaa, esim. "masuasukin" kutsumanimet sun muut jutut raskausaikana tuntuu musta jotenkin oudoilta. Olenko ainoa outo tälläinen.
 
Mä en osannut mieltää sitä mökkyrää, joka ei missään näkynyt eikä missään tuntunut, lapsekseni. Lapsen liikkeitäkään ei aluksi pahemmin ilmavaivoista erottanut enkä kiekaissut riemusta, jos jokin suolistossa tai kohdussa liikahti. Mulla rakkaus ja kiintymys syntyi lapsiini oikeastaan vasta ihan loppuraskaudessa....siis siinä vaiheessa, kun lapsi itseään ympäri punkiessaan erotin selvästi pienen jalkapohjan muodostaman kohouman mahanahassani.
 
TAYSILLA rakastin :heart: :heart: :heart:
muistan etta keskimmaisen KIINTYMYKSESSA (bonding) vai onko se tavallaan taysilla hyvaksyminen tuli vasta viisi viikkoa synnytyksesta.
Silti heti plussauksesta asti olen tuntunut rakkautta, suojenhalua ja onnentunnetta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
en. vasta kun sain heidät nähdä ja syliin.

ja siis kuopus ei merkinnyt mitään siinä vaiheessa kun häntä ei vielä ollut. jos olisi pitänyt päättää, kumpi selviää, äiti vai lapsi, tottakai olisin itseni valinnut jotta esikoisella on äiti. Vain esikoista mietin ja miten selviää kun olen sairaalassa, ja miten selviää muutoksesta.

Mutta kuopuksen synnyttyä hänestä on tullut jollain tapaa läheisempi kuin esikoinen. Hän on nyt yhtä tärkeä ja rakas.
 
En. Esikoisen kohdalla äidinrakkaus kolahti täysillä vasta kun poika alkoi liikkumaan ja ottamaan kontaktia. Halailemaan ja pussailemaan...
Siihen asti olin vain äiti, jonka oli pakko pitää huoli pienestä nyytistä ja vaihtaa vaipat. Toki se oli ihana ja suloinen..
Toisen kohdalla äidinrakkaus oli jo valmiina mutta ei, en rakatanut sitä viivaa, mikä siihen tikkkuun ilmestyi.
Varmaan rakastuin vasta, kun vauva alkoi potkimaan :)
 
Vaikea sanoa... en varmaan. Tietynlainen huoli, eli välittäminen oli jo heti alkuun "Onkohan sillä nyt kaikki hyvin siellä, kun pahoinvointi alkaa hellittää?" tai "Onkohan kaikki ok kun liikkeet on olleet vähäisiä?" Kyllä mä ainakin välitin, ehkä rakastinkin mutta en samalla tavalla kuin nyt kun ne tuhisee tuolla sängyissään. :heart: :heart:
 
Ei varmaan plussa testissä sytyttäny vielä rakkautta mutta kyllä se on molemmilla kerroilla syttynyt raskausaikana,esikoisesta todella voimakas rakkauden tunne joka edelleen on todella voimakas :heart: :heart:
 
En... Plussasta olin lähinnä kauhuissaan, mutta aborttia en edes harkinnut. Toisinaan tulee niitä hetkiä että voisin haljeta riemusta (esim. kun kuulen vauvan sydänäänet neuvolassa), mutta suurimman osan odotusajasta olen vain pelännyt, että kykenenkö rakastamaan lastani ja jaksanko huolehtia hänestä! :( Laskettuun aikaan olisi vielä reilu kuukausi, silti koko vauvan tulo tuntuu niin kaukaiselta ja epäuskottavalta asialta. Onko muilla ollut samanlaisia tuntoja vai tuleekohan musta oikeesti kylmä ja tunteeton äiti? :(
 
Ei tullut heti mitään suurta rakkauskokemusta. Nyt lapsi 1½v ja vieläkin mietin et miltä sellainen oikein iso ja totaalinen äidinrakkaus mahtaa tuntua... Puolustaisin kyllä lastani verissäpäin mutta en voi väittää kokevani mitään elämääsuurempaa katsoessani häntä. (saatikka tapellesani esiuhmaikäisen kanssa) Surullista.
 
No ei mulla heti viivan ilmestyttyä mitään suurta rakkautta leimahtanut... :D Vauvan sydänäänten kuuntelu on kyl aina jotenkin tuntunut niin ihanalta, mutta en mä muuten raskausaikana ole erityisemmin vielä kiintynyt vauvaan. Kylläkin heti kun noi vauvat on syntyneet, niin oon ollut ihan myyty. =)
 
rakkaus kasvoi pikkuhiljaa.. eka piti totutella ajatukseen et mahassa on joku. sit mitä enemmän liikkeet tuntu niin sitä enemmän välitin ja rakastin vaik mitään se ei ollut siihen verrattuna kun se käärö oli sylissä :heart: kyllä kumpikin paketti on ollut niin rakkaita ollut etten olisi nukkua malttanut kuin tuijottanut ja silitellyt vaan.
 
Mä kai olen ihan outo kun mulla se tunne tuli ihan ensi hetkestä ja esikoisella vahvemmin kun sitä niin uutena asiana toivoi ja kun näytti toden testi niin se oli mulla menoa.kakkosesta sitä jo osaisi ajatella ja tiesi jo että juu on siellä joku ja sitä jo oli asennoitunut siihen että ihanaa tulee toinen.
 
En, etenkään esikoisen kohdalla oli vaikea edes ymmärtää, että sisälläni oli todella joku kasvamassa. Raskauksien loppuvaiheessa olen juttelut vauvalle vatsassa, ja silloin orastavat rakkaudentunteetkin ovat heränneet.
Mutta vasta orastavat, se syvä rakkaus on syntynyt sitten kun vauva onkin ollut maailmassa ja olemme saaneet aloittaa toisimme tutustumisen.
 
No en oikeastaan. Hienolta tuntui tietää, että vauva on tulossa, mutta ei se rakkautta ollut silti.. Vasta, kun nyytin sai syliinsä syttyi Todellinen Rakkaus mitä ei voikkaan sanoin kuvailla. Samoin on tän toisen kanssa, joka vielä on mahassa. Sekin on mulle lapsi vasta sitten kun on maailmaan syntynyt. Sitten kun hänet näkee, kuulee, tuntee ja haistaa! :heart: :heart: :heart: Vatsassa ollessa kaikki on vielä jotenkin niin epätodellista...
 
Rakastaa ei varmaan sinällään voi sellaista, ketä ei ole vielä edes nähnyt. Mutta kyllä ne plussassta asti ovat olleet minulle vauvoja, ei mitään möykkyjä ja olen ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen heistä. Se rakkaus on ollut silloin ehkä halua suojella mahassa olevaa ja tehdä parhaat valinnat sen eteen.
 

Yhteistyössä