Miniä helvetistä?
Noniin, nyt tuli sitten tänään aamuyöstä purettua anopille 10 vuoden aikana kertyneet patoutumat ja angstit
Välit anoppiin ovat aina olleet huonohkot, mutta mitään riitaa ei ole ollut aiemmin, tosin ei olla oltu läheisiäkään. Hän on täysin erilainen ihminen kuin minä ja hyvin kiinni ainoassa pojassaan, eronnut, takertuvainen, negatiivinen ja pessimistinen. Ihan alusta asti on ollut ongelmana anopin tuppautuminen ja se että hän haluaisi niin kovasti olla mukana kaikessa mitä teemme. Tästä on miehen kanssa monesti väännetty, mutta ei koskaan anopin kanssa puhuttu koska miehen mielestä meidän tulee pitää yksinäiselle ihmiselle seuraa kun hänellä ei muuta perhettä ole. Ennen lasta anoppia on käytetty Korkeasaaressa, Tallinnassa, Suomenlinnassa, ollut ainoana "vanhuksena" mukana miehen 30vee-bileissä aikanaan jne. Kun meille syntyi vajaa kaksi vuotta sitten poika, hän on tietysti entistä tiiviimmin halunut olla elämässämme mukana. Tämä on toiminut hyvin niin, että mieheni on tavannut anoppia enimmäkseen pojan kanssa kolmisin.
Poikamme oli poikkeuksellisen itkuinen vauva, vauva-aika oli rankkaa emmekä oikein voineet/halunneet jättää häntä tämän takia pitkään aikaan hoitoon. Nyt sitten viimein tilanne on rauhoittunut ja meille on avautunut mahdollisuus päästä vähän relaamaan. Eilen illalla olimme TOISTA kertaa kahden vuoden aikana kahdestaan ulkona ystävämme syntymäpäivillä joista anopille oli ilmoitettu kuukausia aiemmin. Kerran siis tätä ennen hän on ollut poikaamme hoitamassa yön ajan. Kun olimme lähdössä hän sanoi että "älkää nyt olko sitten ainakaan pidempään kuin viimeksi" (tulimme viimeksi kotiin 1.30). Jo siinä vaiheessa minulla kiehahti ja mainitsin lähdettyämme asiasta miehelleni joka toki taas piti äitinsä puolta (koska eihän anoppi nyt koskaan mitään pahaa tarkoita). Kotimatkalla bussissa kahden aikaan tuli viesti että "oletteko jo tulossa kotiin". Aika tukevassa humalassa tämä sai vahvan raivon nousemaan pintaan ja loppukotimatka menikin miehen kanssa riidellessä asiasta (jälleen sama, eihän se nyt pahalla). Kiiruhdin kotiin hieman ennen miestäni johon anoppi että "mikäs nyt on, mikä on huonosti jne" johon moneen kertaan totesin että "ei mikään" kunnes inttämisen jälkeen lopulta vastasin että no jos todella haluat kuulla....
En haistatellut, huutanut, kiroillut tai mennyt henkilökohtaisuuksiin. En edes tuonut esille aiemmin tapahtuneita asioita, vaikka toki ne itsellä taustalla painoivat kuten myös vahva humala. Tiukkaan sävyyn vaan sanoin että aika ikävältä kuule tuntuu kun viimein pääsee lähtemään ulos ja sen sijaan että sanotaan että pitäkää kerrankin hauskaa ja viihtykää niin kauan kuin haluatte, kehdataan muistuttaa että älkää viipykö myöhään ja laittaa vielä viestiä perään! Tämä oli toinen kerta kahteen vuoteen kun ollaan ulkona, ei todellakaan olla vaivaamassa anoppia viikoittain tällä asialla!!! Ja kuukausien varoitusajalla tuli tämä hoitopyyntö. Anoppi kielsi että "eihän hän nyt sitä tarkoittanut" (ei vai kun pitää vielä laittaa perään viestiäkin?) ja keskustelu jatkui kiivaana hetken kunnes anoppi selvästi suuttuneena alkoi tehdä lähtöä ja halusi mieheni saatille mukaan. Kiitin kuitenkin hoitoavusta ja sanoin että keskustelua olisi hyvä jatkaa vielä myöhemmin.
Edelleen tuntuu epäreilulta vaikka oma käytös nolottaakin. Toisaalta tuntuu myös oudolla tavalla hyvältä että sai vähän tuulettaa tuntojaan. Laitoin tänään aamulla perään pahoitteluviestin mutta mitään vastausta ei ole kuulunut.
Kenelläkään kokemuksia vastaavista kunnon yhteenotoista anoppikullan kanssa?
Välit anoppiin ovat aina olleet huonohkot, mutta mitään riitaa ei ole ollut aiemmin, tosin ei olla oltu läheisiäkään. Hän on täysin erilainen ihminen kuin minä ja hyvin kiinni ainoassa pojassaan, eronnut, takertuvainen, negatiivinen ja pessimistinen. Ihan alusta asti on ollut ongelmana anopin tuppautuminen ja se että hän haluaisi niin kovasti olla mukana kaikessa mitä teemme. Tästä on miehen kanssa monesti väännetty, mutta ei koskaan anopin kanssa puhuttu koska miehen mielestä meidän tulee pitää yksinäiselle ihmiselle seuraa kun hänellä ei muuta perhettä ole. Ennen lasta anoppia on käytetty Korkeasaaressa, Tallinnassa, Suomenlinnassa, ollut ainoana "vanhuksena" mukana miehen 30vee-bileissä aikanaan jne. Kun meille syntyi vajaa kaksi vuotta sitten poika, hän on tietysti entistä tiiviimmin halunut olla elämässämme mukana. Tämä on toiminut hyvin niin, että mieheni on tavannut anoppia enimmäkseen pojan kanssa kolmisin.
Poikamme oli poikkeuksellisen itkuinen vauva, vauva-aika oli rankkaa emmekä oikein voineet/halunneet jättää häntä tämän takia pitkään aikaan hoitoon. Nyt sitten viimein tilanne on rauhoittunut ja meille on avautunut mahdollisuus päästä vähän relaamaan. Eilen illalla olimme TOISTA kertaa kahden vuoden aikana kahdestaan ulkona ystävämme syntymäpäivillä joista anopille oli ilmoitettu kuukausia aiemmin. Kerran siis tätä ennen hän on ollut poikaamme hoitamassa yön ajan. Kun olimme lähdössä hän sanoi että "älkää nyt olko sitten ainakaan pidempään kuin viimeksi" (tulimme viimeksi kotiin 1.30). Jo siinä vaiheessa minulla kiehahti ja mainitsin lähdettyämme asiasta miehelleni joka toki taas piti äitinsä puolta (koska eihän anoppi nyt koskaan mitään pahaa tarkoita). Kotimatkalla bussissa kahden aikaan tuli viesti että "oletteko jo tulossa kotiin". Aika tukevassa humalassa tämä sai vahvan raivon nousemaan pintaan ja loppukotimatka menikin miehen kanssa riidellessä asiasta (jälleen sama, eihän se nyt pahalla). Kiiruhdin kotiin hieman ennen miestäni johon anoppi että "mikäs nyt on, mikä on huonosti jne" johon moneen kertaan totesin että "ei mikään" kunnes inttämisen jälkeen lopulta vastasin että no jos todella haluat kuulla....
En haistatellut, huutanut, kiroillut tai mennyt henkilökohtaisuuksiin. En edes tuonut esille aiemmin tapahtuneita asioita, vaikka toki ne itsellä taustalla painoivat kuten myös vahva humala. Tiukkaan sävyyn vaan sanoin että aika ikävältä kuule tuntuu kun viimein pääsee lähtemään ulos ja sen sijaan että sanotaan että pitäkää kerrankin hauskaa ja viihtykää niin kauan kuin haluatte, kehdataan muistuttaa että älkää viipykö myöhään ja laittaa vielä viestiä perään! Tämä oli toinen kerta kahteen vuoteen kun ollaan ulkona, ei todellakaan olla vaivaamassa anoppia viikoittain tällä asialla!!! Ja kuukausien varoitusajalla tuli tämä hoitopyyntö. Anoppi kielsi että "eihän hän nyt sitä tarkoittanut" (ei vai kun pitää vielä laittaa perään viestiäkin?) ja keskustelu jatkui kiivaana hetken kunnes anoppi selvästi suuttuneena alkoi tehdä lähtöä ja halusi mieheni saatille mukaan. Kiitin kuitenkin hoitoavusta ja sanoin että keskustelua olisi hyvä jatkaa vielä myöhemmin.
Edelleen tuntuu epäreilulta vaikka oma käytös nolottaakin. Toisaalta tuntuu myös oudolla tavalla hyvältä että sai vähän tuulettaa tuntojaan. Laitoin tänään aamulla perään pahoitteluviestin mutta mitään vastausta ei ole kuulunut.
Kenelläkään kokemuksia vastaavista kunnon yhteenotoista anoppikullan kanssa?