[QUOTE="eräs äiti";28688536]Järki sanoo, että tästä meidän vuorovaikutuksesta ei tule jatkossakaan mitään. Taidetaan myös haluta ihan eri asioita, eikä minun tunteita huomioida ollenkaan. Koen jatkuvia pettymyksiä. Mies valehtelee, vetäytyy, lähtee. Palataan yhteen ja kaikki alkaa alusta. Olen henkisesti aivan lopussa. En luota, en jaksa uskoa hyvään lopputulokseen. Olen jo lievästi masentunut. En näe miehen tekevän askelia meidän yhteisen onnen vuoksi, vaan nimenomaan päinvastoin. Rakentaa itsekkäästi omaa elämäänsä, johon minä en kuulu. Ja joka ei kuulu minulle. Kaikesta huolimatta rakastan häntä ja olen aina jaksanut toivoa onnellista elämää hänen kanssaan. Myös mies sanoo rakastavansa minua. Tähän ei kuulu kolmansia osapuolia. Pitäisikö vain repäistä itsensä irti tästä kierteestä ja koko suhteesta?
Emme ole naimisissa, eikä meillä ole yhteisiä lapsia. On niin helppoa sanoa, että kunnioita itseäsi ja lähde -mutta näköjään lopullinen ero on (minulle) hyvin vaikeaa.[/QUOTE]
pariterapia! Minä olen kokenut tuon ja arvaa mitä tulkitsin miestä aivan täysin väärin! minä luulin että miehen vaikeneminen ja pakeneminen sekä fyysinen että psyykkinen osoittaa sene ttä hän ei välitä. Hän jäi myös monista valheista kiinni(enkä enään luottanut).
mutta hänen syynsä vaieta ja paeta oli lähinnä sitä että hän ei osannut käsitellä ollenkaan ns.negatiivisia tunteita, pakeni sekä omia tunteita että m inun tunteita.pelkäsi sitä että suutun ja JÄTÄN hänet! siis hän vaikeni koska pelkäsi sanovansa jotain väärää ja sitten hylkään hänet. Hänen pelkonsa oli suhteetonta enkä ymmärrä miten hän oli käsittänyt asiat niin väärin. toki olin joskus ottanut eron puheeksi koska en jaksanut hänen vetäytymistään,vaikenemista.
se miksi hän valehteli johtui siitä että pelkäsi mun suuttuvan,ei siksi että siinä olisi ollut oikeesti pelättävää vaan siksi että minun vihaisuus nosti esiin hänen lapsuudessa kokemia tunteita(joita hän ei ollut käsitellyt) hän ahdistui ja meni lukkoon. yritti olla ajattelematta ja tuntematta jotta voisi pysyä kasassa psyykkisesti.(psyykettä kuormitti pääasiassa hänen oma pään toiminta,mutta koska ihmisellä on defenssejä hän syytti pääasiassa minua).
mies saattaa toimia noin koska pelkää suhtettomasti joko sun tunnereagtioita tai omia tunteitaan. jos ei osaa on helpompi hengittää ja olla kun ei ole sen ihmisen kanssa joka nostaa hankalat tunteet esiin.
ymmärrän sinua, sitä miltä se tuntuu.. mutta koeta sinä olla fiksumpi äläkä suutu,huuda tms(minäkin yritin kymmeniä kertoja nätisti puhuu mutta kun toinen kerta toisensa jälkeen vaan istuu hiljaa=tunteettomana, se loukkasi ja aloin olla yhä vihaisempi ja vihaisempi).
Ei meillä ei ollut kyse siitä ettei rakastettu tai ettei oltas sovittu yhteen,vaan vuorovaikutusongelmasta,joka sai alkunsa ilmeisesti miehen lapsuudessa koetuista asioista,siitä että hän ei ole oppinut käsittelemään asioita millään tavalla,jolloin pienikin ongelma aiheuttaa ahdistusta->ihminen yrittää välttää ahdistavia asioita/tilanteita
miehelle psykoterapia tai pari psykoterapia molemmille. seurakunnalta löytyy ilmasita jos ootte vähävaraisia.
