Pystyykö sellainen äiti, jolla on aina tukijoukkoja saatavilla...

[nöppönen]

mut ennen oli jotenkin selvempää et lapset osallistui. vahti pienempiään, teki kotihommia. viime viikolla täällä käytiin keskustelua siitä että voiko isomman sisaruksen laittaa hoitamaan pienempiään ja monen kanta oli että "ei, koska ei hän ole niitä lapsia tehnyt vaan aikuinen itse, joten vain aikuisen kuuluu hoitaa". ollaan keskusteltu täällä myös siitä minkä ikäiseltä voi odottaa omien jälkien siivoamista ym.. mä en ole viel törmännyt myöskään vanhempiin jotka eivät antaisi lasten osallistua, olen kyl törmännyt lapsiin jotka eivät ole osallistuneet tai eivät ole edes viitsineet opetella.

 

[mummot kunniaan!]

Kyllä se on niillä paljon helpompaa kellä on hyvät mummo(t) apuna! Sitä yksinäisyyttä ja kaikesta vastuussa olemisen tunnetta ei voi ne ymmärtää ketkä ei ole sitä kokeneet! Voimia kaikille kaikkensa yrittäville äideille!

 

[I-ha-na]

Miksi monet vertaa siihten miten oli ennenvanhaan? Ennen mentiin niillä jutuilla mitä oli ja nykypäivänä myös näillä mitä on. Ei se yhtään tarkoita sitä että ei saisi mistään valittaa kun ennenvanhaan oli toisin jolloin suurin osa meistä ei ole ollut vielä syntynytkään. Ihmeellistä ajattelutapaa, toki joskus on syytä miettiä vanhaakin aikaa mut nykyään mennään näin ja jokainen hitto vie saa valittaa ja väsyä just niistä asioista mitkä vie voimia!!

mikä voi viedä voimia?
se kun laitaa pyykit koneeseen a ottaa pois, nosta astiat koneeseen ja otta pois. imurilla imurointi ei lvie kauaa aikaa, lattioiden moppaus ei vie juuri itään aikaa..... mikä otitöissä on nin vaikea nykyisn? se että on liikaa koneita!

no mut vastapainoksi. mikä oli vaikeaa lastenkasvatuksessa ennen vanhaan. paineita ei ollut, jokainen saa kasvattaa lapsensa just miten halus. lapset sai jättää keskenään ja isommat lapset hoitivat automaattisesti pienempiä jne. harva nykyäiti kai on väsynyt vain kotihommien takia.. eiköhän siihen liity muutakin.

kyllä ennen on ollut väsymystä ja masennusta mutta siitä ei ole saanut puhua. On myös vaatimukset muuttunut. Naiselta vaaditaan ihan eri asioita kun ennen ja enemmän. jne.
Eli nöppönen on ihan oikeassa.

suomen historiaan ja esim asiaa tutkineiden kirjoituksia voisi tutkia hieman niin huomaa millaista se elämä Suomessa on ollut.

 

[nöppönen]

Miksi monet vertaa siihten miten oli ennenvanhaan? Ennen mentiin niillä jutuilla mitä oli ja nykypäivänä myös näillä mitä on. Ei se yhtään tarkoita sitä että ei saisi mistään valittaa kun ennenvanhaan oli toisin jolloin suurin osa meistä ei ole ollut vielä syntynytkään. Ihmeellistä ajattelutapaa, toki joskus on syytä miettiä vanhaakin aikaa mut nykyään mennään näin ja jokainen hitto vie saa valittaa ja väsyä just niistä asioista mitkä vie voimia!!

mikä voi viedä voimia?
se kun laitaa pyykit koneeseen a ottaa pois, nosta astiat koneeseen ja otta pois. imurilla imurointi ei lvie kauaa aikaa, lattioiden moppaus ei vie juuri itään aikaa..... mikä otitöissä on nin vaikea nykyisn? se että on liikaa koneita!

no mut vastapainoksi. mikä oli vaikeaa lastenkasvatuksessa ennen vanhaan. paineita ei ollut, jokainen saa kasvattaa lapsensa just miten halus. lapset sai jättää keskenään ja isommat lapset hoitivat automaattisesti pienempiä jne. harva nykyäiti kai on väsynyt vain kotihommien takia.. eiköhän siihen liity muutakin.

kyllä ennen on ollut väsymystä ja masennusta mutta siitä ei ole saanut puhua. On myös vaatimukset muuttunut. Naiselta vaaditaan ihan eri asioita kun ennen ja enemmän. jne.
Eli nöppönen on ihan oikeassa.

suomen historiaan ja esim asiaa tutkineiden kirjoituksia voisi tutkia hieman niin huomaa millaista se elämä Suomessa on ollut.

on toki ollut.. mut luulen et nykyään sitä on kuitenkin enemmän. se tiedostetaan paremmin ja ihmiset vaatimusten ja paineiden alla masentuvat helpommin.

 

[aivan näin]

Superäidit taas peesaavat toisiaan. Mä en ymmärrä miten jotkut jaksaa katkeroitua siitä että toiset ovat järjestäneet itselleen tukiverkon, apua ajoittain ja muutenkin haluavat pitää sos. kontakteja yllä? Eli tällainen äiti on automaattisesti huono eikä pärjää, voi herranpieksut. Luulisi että tällainen äiti jaksaa paremmin kun ei tarvitse jatkuvasti tinkiä omasta elämästään, harrastuksistaan ja ystävistään. Tasapainoisempi vanhempi on aina parempi kuin marttyyri....

Mä en ole superäiti, enkä ole koskaan väittänytkään. Mielelläni ottaisisin tukiverkoston itselleni, mutta en mä rupea keltään apua ruinaamaan, jos ei sitä tarjota.

En mä edes tiedä miksi aloituksen tein. Kait mua vain ottaa pattiin, kun tullaan sanomaa, et kun mäkin jaksan, niin täytyy sunkin jaksaa, vaikka itsellä olisi kokoajan muita apuja.

Hei Dumbo, olen kanssasi aivan samoilla aaltopituuksilla!!! Hyvä kun teit aloituksen. Muakin todella rasittaa ne valittajat joilla sitä apua on jopa yli tarpeen eli kaikkea voi harrastaa ja tehdä, MUTTA silti valitetaan joka asiasta!!

Mulla ei tukiverkkoa juurikaan ole vaikkakin alkuaikoina käly jaksoi jankuttaa: "Pyydä apua kun tarvitset, me kyllä autetaan" MUTTA sepä oli vain kaunista sanahelinää lähinnä smalltalkia ja oman tärkeyden ylläpitämistä tms.höpinää kun apua muutaman kerran pyysin en sitä saanut...ja ajattelin jospa hän joskus vaikka itse tarjoutuisi kummipoikaansa hoitoon ottamaan tms.MUTTA EI ole sitä päivää vieläkään kuulunut.
Eli yritän sanoa,että niitä tyhjän puhujiakin kun "tukiverkostossa" on niin tyhjän päälle hyppää..

 

[himpulat]

Dumbo

Herran tähden, ihan niin kuin sinä olet valinnut elämäsi niin ovat valinneet oman elämänsä myös he, jotka eivät halua venyä äärimmilleen ja joilla on turvaverkkoja! En ymmärrä tällaista "kuka kärsii eniten, saa kirkkaimman mitalin" -ajattelua sitten yhtään!

Elämässä saa olla iloa ja helpotusta, muodossa jos toisessakin. Jos ei ole pakko ottaa lapsikatrasta mukaan joka lääkärinkäynnille ja viikottain pääsee ystävän kanssa jumppaan, se ei tarkoita että nämä äidit olisivat avuttomia!! Voi herran tähden, mitä kärjistyksiä!

Jos haluaa jättää aikaa muuhunkin ja koko elämän sisältö ei ole se, että täytyy hinnalla millä hyvänsä yksin raataa ja selvitä, se ei oikeastikaan tee kenestäkään huonoa ihmistä tai äitiä.

Jokainen äiti saa joskus valittaa ja jos sinulle joku äiti "jolla on vain kaksi lasta ja joka pääsee tosi helpolla" joskus valittaa, muista nyt ihmeessä silloin, että sinä ITSE valitset elää tavalla, joka ei anna sinulle yhtään omaa aikaa, jonka mukaan mies ei nähtävästi ole velvollinen olemaan osa vastuunkanto- ja lapsista huolehtimistiimiä ja jossa ystäviä ei ole eikä niitä yritetä hankkia. Ei kannata täällä marista, kun kerran itse valitset näin!

 

[vieras]

en jaksanut lukea koko ketjua, mutta kyllä se vaan olis ihanaa joskus saada lapset hoitoon ja olla edes pieni hetki miehen kanssa kahdestaan... mutta kun se on kiven alla niin täytyy vaan tyytyä siihen mitä saa, eli vuorotellen otetaan miehen kanssa sitä vapaata.

sen verran vielä sanon, ettei ollut mikään ongelma saada yhtä lasta hoitoon. kahden kanssa meni jo vaikeammaksi ja nyt kun noita on kolme niin tutut sanoo jo suoraan etteivät jaksa/halua/viitsi näin isoa katrasta katsoa. kerrankin kun kuulee tuommoisen kommenti niin kyllä on kynnystä lähteä keltään enää edes kysymään.

neljän kanssa jo mahdotonta

Kyllä meidän neljä lasta ovat olleet usein mummilla ja vaarilla hoidossa. Tai ystäväni hoivassa. Hän tulee mielellään vaikka meille yöksi oman lapsensa kanssa. Joskus lapset voi jakaa eli vaikka pojat mummille ja ystäväni luokse tytöt. Silloin kun jouduin sairaalaan moneksi viikoksi, kaksi ystävääni vuorotteli koko ajan lastenhoidossa, jotta mies pystyi olemaan sairaalassa kanssani ja käymään välillä työssä. Eivätkä kyllä varmasti valittaneet!

Saman minäkin tekisin -ja olen tehnytkin- aina ystävilleni. Ystävien lapsia, jotka ovat minullekin niin rakkaita ja tuttuja, otan aina mielelläni meille yökylään! Silloin tehdään lattialle siskonpetiä, napostellaan vaikka jotain hyvää ja kaverukset saavat nukkua vierekkäin. Lapsillekin yövisiitit, puolin ja toisin, ovat erityisiä juttuja, joita innolla odotetaan!

Eikö ihmisillä ole ystäviä? Vai onko ystävyys todellakin aikuisille ihmisille sitä, että joskus vaan käydään kahvilla, arvostellaan ja selän takana marmatetaan, että "aatteles nyt kun sekin sanoi ja teki tuolleen" ja pidetään kauheesti etäisyyttä, ettei kukaan "olisi toiselle vaivaksi"?? Minulle hyvät ystävät ovat kuin siskoja eikä me keskenämme lasketa paljonko toisiamme autetaan!

 

[d u m b o]

Nyt mä ainakin tiedän miten saada pitkä ketju aikaisesksi Kirjoittaa aloituksen kärjistetysti ja vielä niin, että oikea pointti on vaikea siitä ymmärtää :ashamed:


Totuushan on se, että harva on ihan ilman tukiverkkoa ja harvalla on se käytettävissään yötä päivää. Mullakin on tukiverkko, mutta se vain on kaukana.
Mä en ole ylpeä siitä mitä olen tehnyt ja mitä en. Mulla on ollut vaikeuksia lasteni kanssa ja aikoinaan kun olisin apua tarvinnut en sitä osannut hakea. Nyt myöhemin tosiaan meillä on perhetyöntekijä käynyt, kun voin huonosti ja olen siitä ylpeä, että apua hain. Se miksi hän ei enään meillä käy on se, kun voin hyvin, enkä häntä tarvi. Tiedän, että tarpeen tullen voin hänet kutsua, ongelma vain on siinä, että tarve täytyy olla viikkojen/kuukauksien kestävä, koska menee useampi viikko ennenkuin hänen kalenteriin mahdumme.

Mun mies on nyt koulutuksessa toisella paikkakunalla. Mun mies on aina tehnyt työtä, jossa on välillä viikkoja pois kotoa n. 100 päivää vuodessa. Mieheni työkavereiden vaimojen kanssa ollaan hyvin tultu toimeen, koska kaikki olemme samassa veneessä. Edellisessä paikkakunassa asuessamme katsoin myös parin kaveri muksuja ja olisin voinut heille saada myös omani, mutta ei meidän ujo pikkuinen vieraille jäänyt ja koululaiset eivät hoitoapua tarvinneet. Tällä paikkakunnalla ei vuorottelu onnisut, koska kukaan ei mun hoitoapua tarvi, koska kaikilla muilla on mummot sitä varten saatavilla.

 

[Hay-D]

ei todellakaan ole aian ollutkotona.
kumies opiskeli toisellti a paikkakunnalal näimme toisiamme 1-2 kk välein. eikä ollut tukijoukkoja. yksoin piti tehdä kaiki ja tää koulu kesti miehellä vuoden.

ja silloin meidän nuorimmat lapset oli vaippaikäikäisiä, eikä ollut autoa tai ajokorttia mullakaan.
pyykitpestiin naapuritaloss, noin 400 metrin päsä pykkituvalla, kun eiollut sitä pyykkikonetta.

:saint: :saint: :saint:

 

[Mutta]

Dumbo

Herran tähden, ihan niin kuin sinä olet valinnut elämäsi niin ovat valinneet oman elämänsä myös he, jotka eivät halua venyä äärimmilleen ja joilla on turvaverkkoja! En ymmärrä tällaista "kuka kärsii eniten, saa kirkkaimman mitalin" -ajattelua sitten yhtään!

Elämässä saa olla iloa ja helpotusta, muodossa jos toisessakin. Jos ei ole pakko ottaa lapsikatrasta mukaan joka lääkärinkäynnille ja viikottain pääsee ystävän kanssa jumppaan, se ei tarkoita että nämä äidit olisivat avuttomia!! Voi herran tähden, mitä kärjistyksiä!

Jos haluaa jättää aikaa muuhunkin ja koko elämän sisältö ei ole se, että täytyy hinnalla millä hyvänsä yksin raataa ja selvitä, se ei oikeastikaan tee kenestäkään huonoa ihmistä tai äitiä.

Jokainen äiti saa joskus valittaa ja jos sinulle joku äiti "jolla on vain kaksi lasta ja joka pääsee tosi helpolla" joskus valittaa, muista nyt ihmeessä silloin, että sinä ITSE valitset elää tavalla, joka ei anna sinulle yhtään omaa aikaa, jonka mukaan mies ei nähtävästi ole velvollinen olemaan osa vastuunkanto- ja lapsista huolehtimistiimiä ja jossa ystäviä ei ole eikä niitä yritetä hankkia. Ei kannata täällä marista, kun kerran itse valitset näin!

kun eipä niillä muillakaan ystävät hoida. Kyllä ne on isovanhemmat, oma veri joka hoitaa jos hoitaa. Ja entä jos joku joskus kadehtii hyviä isovanhempia. Minä kadehdin ja usein. Tasapuolisia isovanhempia, jotka hakevat yhtä paljon kaikkia lapsenlapsia hoitoon. Niin, hoitoon, että vanhemmat saavat viettää kaksin aikaa. Meillä ei ole tuota aikaa ollut ollenkaan.

 

[Entäpä]

en jaksanut lukea koko ketjua, mutta kyllä se vaan olis ihanaa joskus saada lapset hoitoon ja olla edes pieni hetki miehen kanssa kahdestaan... mutta kun se on kiven alla niin täytyy vaan tyytyä siihen mitä saa, eli vuorotellen otetaan miehen kanssa sitä vapaata.

sen verran vielä sanon, ettei ollut mikään ongelma saada yhtä lasta hoitoon. kahden kanssa meni jo vaikeammaksi ja nyt kun noita on kolme niin tutut sanoo jo suoraan etteivät jaksa/halua/viitsi näin isoa katrasta katsoa. kerrankin kun kuulee tuommoisen kommenti niin kyllä on kynnystä lähteä keltään enää edes kysymään.

neljän kanssa jo mahdotonta

Kyllä meidän neljä lasta ovat olleet usein mummilla ja vaarilla hoidossa. Tai ystäväni hoivassa. Hän tulee mielellään vaikka meille yöksi oman lapsensa kanssa. Joskus lapset voi jakaa eli vaikka pojat mummille ja ystäväni luokse tytöt. Silloin kun jouduin sairaalaan moneksi viikoksi, kaksi ystävääni vuorotteli koko ajan lastenhoidossa, jotta mies pystyi olemaan sairaalassa kanssani ja käymään välillä työssä. Eivätkä kyllä varmasti valittaneet!

Saman minäkin tekisin -ja olen tehnytkin- aina ystävilleni. Ystävien lapsia, jotka ovat minullekin niin rakkaita ja tuttuja, otan aina mielelläni meille yökylään! Silloin tehdään lattialle siskonpetiä, napostellaan vaikka jotain hyvää ja kaverukset saavat nukkua vierekkäin. Lapsillekin yövisiitit, puolin ja toisin, ovat erityisiä juttuja, joita innolla odotetaan!

Eikö ihmisillä ole ystäviä? Vai onko ystävyys todellakin aikuisille ihmisille sitä, että joskus vaan käydään kahvilla, arvostellaan ja selän takana marmatetaan, että "aatteles nyt kun sekin sanoi ja teki tuolleen" ja pidetään kauheesti etäisyyttä, ettei kukaan "olisi toiselle vaivaksi"?? Minulle hyvät ystävät ovat kuin siskoja eikä me keskenämme lasketa paljonko toisiamme autetaan!

jos ei asu sillä lapsuudenpaikkakunnalla eikä ole niitä hyviä ystäviä?

 

[Lunatic]

Nyt mä ainakin tiedän miten saada pitkä ketju aikaisesksi Kirjoittaa aloituksen kärjistetysti ja vielä niin, että oikea pointti on vaikea siitä ymmärtää :ashamed:


Totuushan on se, että harva on ihan ilman tukiverkkoa ja harvalla on se käytettävissään yötä päivää. Mullakin on tukiverkko, mutta se vain on kaukana.
Mä en ole ylpeä siitä mitä olen tehnyt ja mitä en. Mulla on ollut vaikeuksia lasteni kanssa ja aikoinaan kun olisin apua tarvinnut en sitä osannut hakea. Nyt myöhemin tosiaan meillä on perhetyöntekijä käynyt, kun voin huonosti ja olen siitä ylpeä, että apua hain. Se miksi hän ei enään meillä käy on se, kun voin hyvin, enkä häntä tarvi. Tiedän, että tarpeen tullen voin hänet kutsua, ongelma vain on siinä, että tarve täytyy olla viikkojen/kuukauksien kestävä, koska menee useampi viikko ennenkuin hänen kalenteriin mahdumme.

Mun mies on nyt koulutuksessa toisella paikkakunalla. Mun mies on aina tehnyt työtä, jossa on välillä viikkoja pois kotoa n. 100 päivää vuodessa. Mieheni työkavereiden vaimojen kanssa ollaan hyvin tultu toimeen, koska kaikki olemme samassa veneessä. Edellisessä paikkakunassa asuessamme katsoin myös parin kaveri muksuja ja olisin voinut heille saada myös omani, mutta ei meidän ujo pikkuinen vieraille jäänyt ja koululaiset eivät hoitoapua tarvinneet. Tällä paikkakunnalla ei vuorottelu onnisut, koska kukaan ei mun hoitoapua tarvi, koska kaikilla muilla on mummot sitä varten saatavilla.

Jaahas jaahas, mutta mitäs tästä nyt sitten pitäs ymmärtää ja aatella`?
Semmostahan se on elämä toisilla.

 

[vieras]

en jaksanut lukea koko ketjua, mutta kyllä se vaan olis ihanaa joskus saada lapset hoitoon ja olla edes pieni hetki miehen kanssa kahdestaan... mutta kun se on kiven alla niin täytyy vaan tyytyä siihen mitä saa, eli vuorotellen otetaan miehen kanssa sitä vapaata.

sen verran vielä sanon, ettei ollut mikään ongelma saada yhtä lasta hoitoon. kahden kanssa meni jo vaikeammaksi ja nyt kun noita on kolme niin tutut sanoo jo suoraan etteivät jaksa/halua/viitsi näin isoa katrasta katsoa. kerrankin kun kuulee tuommoisen kommenti niin kyllä on kynnystä lähteä keltään enää edes kysymään.

neljän kanssa jo mahdotonta

Kyllä meidän neljä lasta ovat olleet usein mummilla ja vaarilla hoidossa. Tai ystäväni hoivassa. Hän tulee mielellään vaikka meille yöksi oman lapsensa kanssa. Joskus lapset voi jakaa eli vaikka pojat mummille ja ystäväni luokse tytöt. Silloin kun jouduin sairaalaan moneksi viikoksi, kaksi ystävääni vuorotteli koko ajan lastenhoidossa, jotta mies pystyi olemaan sairaalassa kanssani ja käymään välillä työssä. Eivätkä kyllä varmasti valittaneet!

Saman minäkin tekisin -ja olen tehnytkin- aina ystävilleni. Ystävien lapsia, jotka ovat minullekin niin rakkaita ja tuttuja, otan aina mielelläni meille yökylään! Silloin tehdään lattialle siskonpetiä, napostellaan vaikka jotain hyvää ja kaverukset saavat nukkua vierekkäin. Lapsillekin yövisiitit, puolin ja toisin, ovat erityisiä juttuja, joita innolla odotetaan!

Eikö ihmisillä ole ystäviä? Vai onko ystävyys todellakin aikuisille ihmisille sitä, että joskus vaan käydään kahvilla, arvostellaan ja selän takana marmatetaan, että "aatteles nyt kun sekin sanoi ja teki tuolleen" ja pidetään kauheesti etäisyyttä, ettei kukaan "olisi toiselle vaivaksi"?? Minulle hyvät ystävät ovat kuin siskoja eikä me keskenämme lasketa paljonko toisiamme autetaan!

jos ei asu sillä lapsuudenpaikkakunnalla eikä ole niitä hyviä ystäviä?

Niin sekin on valinta, ettei asu siellä missä on eniten tukijoukkoja.

Kaikkihan sen ymmärtää, että jos on yurvaverkot yhdessä paikassa ja sieltä muuttaa, seuraus on usein se, että uusia ystäviä pitäisi saada. Aikaa voi hiukan kulua, mutta onnistuu kyllä, edes johonkin pisteeseen saakka.

Me muutettiin lähemmäs perhettäni kun perheen perustamisen aika tuli. Ihan siksi, että saadaan sitä tukea.

 

[I-ha-na]

en jaksanut lukea koko ketjua, mutta kyllä se vaan olis ihanaa joskus saada lapset hoitoon ja olla edes pieni hetki miehen kanssa kahdestaan... mutta kun se on kiven alla niin täytyy vaan tyytyä siihen mitä saa, eli vuorotellen otetaan miehen kanssa sitä vapaata.

sen verran vielä sanon, ettei ollut mikään ongelma saada yhtä lasta hoitoon. kahden kanssa meni jo vaikeammaksi ja nyt kun noita on kolme niin tutut sanoo jo suoraan etteivät jaksa/halua/viitsi näin isoa katrasta katsoa. kerrankin kun kuulee tuommoisen kommenti niin kyllä on kynnystä lähteä keltään enää edes kysymään.

neljän kanssa jo mahdotonta

Kyllä meidän neljä lasta ovat olleet usein mummilla ja vaarilla hoidossa. Tai ystäväni hoivassa. Hän tulee mielellään vaikka meille yöksi oman lapsensa kanssa. Joskus lapset voi jakaa eli vaikka pojat mummille ja ystäväni luokse tytöt. Silloin kun jouduin sairaalaan moneksi viikoksi, kaksi ystävääni vuorotteli koko ajan lastenhoidossa, jotta mies pystyi olemaan sairaalassa kanssani ja käymään välillä työssä. Eivätkä kyllä varmasti valittaneet!

Saman minäkin tekisin -ja olen tehnytkin- aina ystävilleni. Ystävien lapsia, jotka ovat minullekin niin rakkaita ja tuttuja, otan aina mielelläni meille yökylään! Silloin tehdään lattialle siskonpetiä, napostellaan vaikka jotain hyvää ja kaverukset saavat nukkua vierekkäin. Lapsillekin yövisiitit, puolin ja toisin, ovat erityisiä juttuja, joita innolla odotetaan!

Eikö ihmisillä ole ystäviä? Vai onko ystävyys todellakin aikuisille ihmisille sitä, että joskus vaan käydään kahvilla, arvostellaan ja selän takana marmatetaan, että "aatteles nyt kun sekin sanoi ja teki tuolleen" ja pidetään kauheesti etäisyyttä, ettei kukaan "olisi toiselle vaivaksi"?? Minulle hyvät ystävät ovat kuin siskoja eikä me keskenämme lasketa paljonko toisiamme autetaan!

jos ei asu sillä lapsuudenpaikkakunnalla eikä ole niitä hyviä ystäviä?

Niin sekin on valinta, ettei asu siellä missä on eniten tukijoukkoja.

Kaikkihan sen ymmärtää, että jos on yurvaverkot yhdessä paikassa ja sieltä muuttaa, seuraus on usein se, että uusia ystäviä pitäisi saada. Aikaa voi hiukan kulua, mutta onnistuu kyllä, edes johonkin pisteeseen saakka.

Me muutettiin lähemmäs perhettäni kun perheen perustamisen aika tuli. Ihan siksi, että saadaan sitä tukea.

Pääkaupunki seudulta muutettiin takas mun kotipaikalle (miehen sukulaisten luo on satoja kilsoja)
En mä tätä kaupunkia rakasta, en oikeestaan viihdy kovin hyvin. Työ mahollisuudet on rajalliset (helsingis mut ja mies vakinaistettiin. nyt miehellä täällä vakkari paikka mulla ei)
Kuitenkin katsoin että tällähetkellä suku ja perhe on etusijalla. Eli muutettiin mun perheen lähelle.
Uudella paikkakunnalla ei aina oo helppo tutustua ihmisiin mutta ei se mahdotonta ole?
"apua" saadaan jonkin verran. Mun vanhemmilla on kuitenkin omat menot, ja veljellä itsellä vauva ja toinen tulossa. Mutta lähinnä se meillä on se tunne että jos tarvii niin saadaan apua. Ja ei se pelkästään sitä apua ole vaan kyllä meillä vanhemmat mielellään pienen kanssa on! Onhan se heidän lapsen lapsi. Mielestäni se on normaalia yhdessä oloa läheisten kanssa ja yhdessä kasvatamista.

Mutta voin kertoa teille "yksin" eläjät. Ruoho ei aina oo vihreempää aidan toisella puolella.

 

[niin]

en jaksanut lukea koko ketjua, mutta kyllä se vaan olis ihanaa joskus saada lapset hoitoon ja olla edes pieni hetki miehen kanssa kahdestaan... mutta kun se on kiven alla niin täytyy vaan tyytyä siihen mitä saa, eli vuorotellen otetaan miehen kanssa sitä vapaata.

sen verran vielä sanon, ettei ollut mikään ongelma saada yhtä lasta hoitoon. kahden kanssa meni jo vaikeammaksi ja nyt kun noita on kolme niin tutut sanoo jo suoraan etteivät jaksa/halua/viitsi näin isoa katrasta katsoa. kerrankin kun kuulee tuommoisen kommenti niin kyllä on kynnystä lähteä keltään enää edes kysymään.

neljän kanssa jo mahdotonta

Kyllä meidän neljä lasta ovat olleet usein mummilla ja vaarilla hoidossa. Tai ystäväni hoivassa. Hän tulee mielellään vaikka meille yöksi oman lapsensa kanssa. Joskus lapset voi jakaa eli vaikka pojat mummille ja ystäväni luokse tytöt. Silloin kun jouduin sairaalaan moneksi viikoksi, kaksi ystävääni vuorotteli koko ajan lastenhoidossa, jotta mies pystyi olemaan sairaalassa kanssani ja käymään välillä työssä. Eivätkä kyllä varmasti valittaneet!

Saman minäkin tekisin -ja olen tehnytkin- aina ystävilleni. Ystävien lapsia, jotka ovat minullekin niin rakkaita ja tuttuja, otan aina mielelläni meille yökylään! Silloin tehdään lattialle siskonpetiä, napostellaan vaikka jotain hyvää ja kaverukset saavat nukkua vierekkäin. Lapsillekin yövisiitit, puolin ja toisin, ovat erityisiä juttuja, joita innolla odotetaan!

Eikö ihmisillä ole ystäviä? Vai onko ystävyys todellakin aikuisille ihmisille sitä, että joskus vaan käydään kahvilla, arvostellaan ja selän takana marmatetaan, että "aatteles nyt kun sekin sanoi ja teki tuolleen" ja pidetään kauheesti etäisyyttä, ettei kukaan "olisi toiselle vaivaksi"?? Minulle hyvät ystävät ovat kuin siskoja eikä me keskenämme lasketa paljonko toisiamme autetaan!

jos ei asu sillä lapsuudenpaikkakunnalla eikä ole niitä hyviä ystäviä?

Niin sekin on valinta, ettei asu siellä missä on eniten tukijoukkoja.

Kaikkihan sen ymmärtää, että jos on yurvaverkot yhdessä paikassa ja sieltä muuttaa, seuraus on usein se, että uusia ystäviä pitäisi saada. Aikaa voi hiukan kulua, mutta onnistuu kyllä, edes johonkin pisteeseen saakka.

Me muutettiin lähemmäs perhettäni kun perheen perustamisen aika tuli. Ihan siksi, että saadaan sitä tukea.

Pääkaupunki seudulta muutettiin takas mun kotipaikalle (miehen sukulaisten luo on satoja kilsoja)
En mä tätä kaupunkia rakasta, en oikeestaan viihdy kovin hyvin. Työ mahollisuudet on rajalliset (helsingis mut ja mies vakinaistettiin. nyt miehellä täällä vakkari paikka mulla ei)
Kuitenkin katsoin että tällähetkellä suku ja perhe on etusijalla. Eli muutettiin mun perheen lähelle.
Uudella paikkakunnalla ei aina oo helppo tutustua ihmisiin mutta ei se mahdotonta ole?
"apua" saadaan jonkin verran. Mun vanhemmilla on kuitenkin omat menot, ja veljellä itsellä vauva ja toinen tulossa. Mutta lähinnä se meillä on se tunne että jos tarvii niin saadaan apua. Ja ei se pelkästään sitä apua ole vaan kyllä meillä vanhemmat mielellään pienen kanssa on! Onhan se heidän lapsen lapsi. Mielestäni se on normaalia yhdessä oloa läheisten kanssa ja yhdessä kasvatamista.

Mutta voin kertoa teille "yksin" eläjät. Ruoho ei aina oo vihreempää aidan toisella puolella.

Niin. Ehkä jos on kaikki kunnossa, lapset saa halutessaan hoitoon, on rahaa ja kaikki ok, voi silti tulla tyhjyydentunne, tässäkö tämä elämä oli?

tai sitten voi olla onnellinen, että kaikki on hyvin.

 

[tiinu]

Miksi monet vertaa siihten miten oli ennenvanhaan? Ennen mentiin niillä jutuilla mitä oli ja nykypäivänä myös näillä mitä on. Ei se yhtään tarkoita sitä että ei saisi mistään valittaa kun ennenvanhaan oli toisin jolloin suurin osa meistä ei ole ollut vielä syntynytkään. Ihmeellistä ajattelutapaa, toki joskus on syytä miettiä vanhaakin aikaa mut nykyään mennään näin ja jokainen hitto vie saa valittaa ja väsyä just niistä asioista mitkä vie voimia!!

mikä voi viedä voimia?
se kun laitaa pyykit koneeseen a ottaa pois, nosta astiat koneeseen ja otta pois. imurilla imurointi ei lvie kauaa aikaa, lattioiden moppaus ei vie juuri itään aikaa..... mikä otitöissä on nin vaikea nykyisn? se että on liikaa koneita!

Huokaus :|

Tiedätkö HERNETÄTI, myös tekemättömyys ja henkinen pahoinvointi vie voimia??!? Vaikka olisi perseen pyyhkintäänkin ohjelmoitu laite olemassa, se ei vie äitien, isien ja ylipäätään ihmisten henkistä pahoinvointia yhtään minnekään! Ja se henkinen haluttomuus ja jaksamattomuus jos mikä vie voimia!