En tiedä... En todellakaan tiedä, pystyisinkö tai lähinnä pystynkö...
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä n.15vuotta ja totta kai välitän hänestä ihan järjettömän paljon, kai minä sitten rakastankin. En tiedä. Kuvittelin aina että hän on minulle se ainoa oikea ja heti ensi tapaamisesta alkaen "tiesin" että hän on minua varten, minun oma ihmiseni... Välillä oli helpompia ja välillä vaikeampia aikoja, mutta koko ajan oli olemassa tunne, joka antoi syytä jatkaa.
Sitten, pari vuotta sitten jokin muuttui... En tiedä, mikä on syytä ja mikä seurausta. Tuli ikäkriisi, muutuin paljon, aloin kaivata elämältä muutakin kuin kotona puurtamista... Mietin asioista todella syvällisesti, tuntui että paikkani maailmassa oli pahasti hukassa... Ihastuin toiseen koko sielullani. Se on jotain niin uskomatonta nyyhkyromaanitasoa, etten selittele enempää, koska olen huomannut, ettei sellaiseen monikaan usko.
Mitään ei varsinaisesti tapahtunut, en koskaan ajautunut mihinkään tämän ihmisen kanssa, ainoastaan henkisellä tasolla kolahti ja kovaa.
Sen jälkeen en ole saanut otetta entisestä, en vain osaa tyytyä entiseen, vaikka kuinka olen halunnut ja yrittänyt. En kaipaa ketään muuta elämääni ja tosissani haluaisin niin vain olla onnellinen oman mieheni kanssa ja rakastaa häntä elämäni loppuun asti, kuten olin aina suunnitellut... Mutta en vain osaa. Tässä olen nyt pari vuotta miettinyt, mitä pitäisi tehdä. Miehessä ärsyttävät piirteet ärsyttävät entistä enemmän ja tuntuu että olemme nykyään aivan eri aaltopituuksilla. Tiedän, että se olen minä joka muuttunut, ei hän.
En tiedä. En tiedä, miksi eroaisin hyvästä miehestä, jättäisin hyvän elämän ollakseni yksin... Mutta toisaalta en tiedä, voinko loputtomiin tukahduttaa omia tarpeita ja haaveitani...
