Aiheuttaako muilla tämä pääsiäinen riitaa ja erimielisyyksiä?
Kai se on sitä, kun miehelläkin on vapaata niin haluaisimme eri asioita. Mies tahtoisi lähteä sukuloimaan usean sadan kilometrin päähän, minä taas tahtoisin rauhoittua kotona, ja olla kerrankin perheen kesken niin, että mieskin on kotona. Olen arkisin kaksin 7kk vauvan kanssa, joten olisi oikeasti mukavaa viettää ns. normaalia elämää kolmisin.
En muutenkaan välitä kyläilystä (siihen on monia syitä, vaikka ko. sukulaisten kanssa tulenkin hyvin toimeen) ja vauvan kanssa se tuntuu jotenkin vain raskaammalta. Ihan kuin olisi kokoajan toisten tiellä. Toisin sanoen en osaa rentoutua toisten nurkissa. Ja koen nimenomaan, että pääsiäinen ja nämä ylimääräiset vapaa olisivat se rentoutumisen aika myös minulle.
Tiedän olevani kamala kusipää, jos kieltäydyn lähtemästä. Tiedän myös, että ei mieskään silloin mene ja pääsiäisen viettää sitten kotona mököttäen. Tähän tilanteeseen ei varsinaisesti ole muuta ratkaisua kuin se, että minä nielen omat toiveeni ja lähden sille reissulle.
Siinä se vaikeus kai on, kun yhteisiä vapaita on niin vähän ja niiden aikana pitäisi sitten tehdä "kaikki". Mutta mites te muut, vietetäänkö teillä pyhiä yhteisymmärryksessä? Mitäs jos toiveet vapaiden vietosta eivät kohtaakaan?