50-luvun puutalossa asutaan. Ensimmäisenä mieleen tuleva huono puoli on lattioiden pitämä meteli. Pahimmissa kohdissa riittää että seisoo paikoillaan ja vaihtaa painoa vähän toiselle jalalle, niin kuuluu ihan armoton narina ja ryske

Aina kuulee missä muut talossa asujat on, ja se oikeasti häiritsee varsinkin kun miehen vanhemmat asuttavat talon toista päätyä ja vahtaavat mm. meidän nukkumaanmenoaikoja. Herkkäunisen unet kärsisivät jos joku liikkuu täällä vaikka yöllä vessaan, onneksi mä en herää aina edes poran ääneen
Pohjapiirustus on ihan epäkäytännöllinen enkä pidä siitä yhtään. Mäkin kaipaisin mm. sitä kodinhoitohuonetta, ei vanha karjakeittiö ihan korvaa sitä

Yläkerrassa on kamalasti ummehtunutta säilytystilaa vintillä, ja säälittävän pieni makuuhuone. Mä ottaisin mielummin sinne kaksi isoa makuuhuonetta ja ei tarvita mitään rojuvarastoa... Lisäksi yläkerrassa on ihan törkeän kuuma ja ummehtunut ilma kesällä ja talvella kylmä.
Eteisessä ei ole mitään mahdollisuutta saada kunnollista vaatekaappia tai edes kenkäkaappia kun aina on joku portaikko tai oviaukko tiellä. Portaikko ja tuulikaappi on talvella jääkylmät, mutta niiden hyvä puoli on se, että sinne voi viedä silloin leipomuksia jäähtymään nopeasti tai jättää sinne ruokia jos jääkaappi on täynnä
Hyviä puolia on piha ja ympäristö ja talo on ulospäin ihan kivan näköinen. Asumisesta en pidä tässä kuitenkaan, ja taloon on tulossa hometestit...
Jos olisi intoa ja aikaa remontoida oikein kunnolla, ja tarkoitus olisi jäädä asumaan pitemmäksi aikaa, tästä voisi saada ihan mukavan.