big_girl
meillä ei ole lapsia. Ja olen kovasti alkanut miettimään että se olisi painoni syy vaikkakin ovuloin joka kuukausi..
Lapsettomuuslääkärille en kehtaa mennä vielä koska tiedän että ensimmäisenä siellä sanotaan tyyliin 5% painonpudotus.
Itse tosiaan helmikuussa kun omalääkärillä kävin ja käski mennä vaa'alle (ensimmäinen lääkäri joka puhui mulle mun painosta) ja kun vaa'alle menin ja se ei riittänyt niin mun hävetti. Hävetti niin paljon että punastuin ja teki mieli alkaa itkemään. Sain sitten 3kk Reductil reseptin lääkäriltä ja aloitinkin sen muutaman päivän päästä kun pääsin apteekkiin (maksoi n.160e 3kk satsi), no kävin sitten sairaanhoitajan luona juttelemassa ja päätettiin että käyn hänen luonaan 2viikon välein punnituksessa ja purkamassa tunteita. Noh, aloitin sitten ja ensimmäiset 11päivää meni ja olin eka kerran punnituksessa sairaanhoitajalla ja tulos oli -3,6kg. Jee. Alku paino oli siis tarkalleen ottaen 151,7kg :O =( ja 11päivää myöhemmin 148,1kg, olin niin onnellinen jo tuosta koska yksin kokeillessani ei mikään onnistunut ja kun dieetin aloitti maanantaina niin jo himot iski keskiviikkona tai torstaina ja siihen se loppui.
Päätin että en lopeta vaan jatkan samaan tahtiin koska ei ollut tehnyt tiukkaa koko 11päivääkään. Kunnes s.hoitaja sanoi että hän tulee vasta 3vkon päästä töihin seuraavan kerran että tule silloin sitten...
3viikkoa meni miten meni, inspiraatio tippui ja herkkuja söin ja en enää edes kirjoittanut ruokapäiväkirjaa kalenteriin.. ja kuinkas ollakaan kun 2punnitukseen meni oli paino takas lähtöpainossa ja vielä +0,5kh eli paino oli viimeksi 152,2 kun hoitajan luona kävin ja niin suuri häpeä tuli etten enää mennyt uudelleen...
Olisi pitänyt vain mennä ja ottaa itseään niskasta kiinni. Sitten oli maaliskuussa käsileikkauksessa ja päätin että pidän taukoa parantumisen ajan mutta paskat en ole vieläkään aloittanut uudelleen. Siihen se innotus ja onnistuminen loppui.
Olin tarvinnut juuri siinä alkuvaiheessa enemmän tukea, kerran viikkoon mutta s.hoitajalla oli se loma. Nyt tuskin on lomaa luulen että heinäkuu oli lomakuu.
Taidan oikeesti ottaa yhteyttä huomenna ja pyytää aikaa...
En tiedä mistä saisin voimia jatkaa.
onneksi mulla on ihana mies eikä huomauttele painosta ja joka päivää vislaa perään tai nappaseen pyllystä. vihille olemme menossa elokuussa siis apua 4viikon päästä! Alle 4viikkoa!
Olen ostanut hääpuvun jo 2vuotta sitten ja nyt kun häät lähellä niin kokeilin ja eikös se perkele pieni ollut.. Anoppi suurentanut sitä ymp.mitalla yli 10cm
Mun mies on 65kg ja saman pituinen kuin minä, 172cm.
Oli ruokana mitä vaan niin minä saan kilot ja mies ei mitään.
Kun tapasin mieheni maaliskuussa 2005 niin painoin 118kg eli olen lihonnut 3vuoden aikana 40kg :O!!!!!!!
Toki osasyy on vatsahaava jonka kärsin juuri silloin kun tapasin mieheni.
Ja multa puuttuu kokonaan vatsaportti joten mahanesteet tulee päivitäin ylös, ja mua närästää joka ikinen päivä paljon. Mahaleikkausta odotan tällä hetkellä.
Minä lähtisin jonnekin laihdutusleirille jos vaan olisi sellainen,sellainen missä on oikeesti muita sairaanloisen ylipainoisia eikä niin jotka luulee olevansa..
Olisipa edes naapuri jonka kanssa lähteä kävelemään pieniä etappeja ja pidentää reissua kun jaksaa enemmän. Mutta ei ole.
Mies tykkää rullaluistella mutta eihän rullikset mun alla kestä
Mies tykkää jalkapallosta ja mun kunto ei kestä juosta..
Joten ollaan vaan kotona ja maataan tai syödään ja ollaan tietokoneilla..
Millä sinut saisi liikkumaan?
Mikä olisi paras liikuntamuoto?
Itse tykkäisin uida, jopa monta tuntia kerrallaan.
Toissa kesänä kävin isän mökillä uimassa 2kk ajan joka työpäivän jälkeen 3-5h
putkeen mutta mitäs se auttaa kun syömiset ei muuttunut.
Ja tuntuu ettei tänä kesänä veden lämpötila muutu yhtään että uskaltautuisin veteen.
Uimalaan en kehtaa läskeineni mennä, mä en anna muille tilaisuuttaa nauraa tai edes katsoa mun puolialastonta isoa persettä, lannetta ja mahaa.. reisiä inhoan eniten.. =(
Mä toivoisin sellaisen tukikaverin jonka kanssa vaihtais ruokapäiväkirjaa ja päivittäisiä
tuntemuksia elämäntapamuutoksen edetessä. Ensin mun täytyis vaan saada se paino alle 150kg että saisin kotona katottua painon..
Kävin tuossa tupakalla aloin taas asioita miettimään ja päällimmäiseksi tuli mieleen että miten mieheni jaksaa kanssani.
Silloin kun tavattiin oli miehelläni moottoripyörä ja minä en uskaltanut mennä kyytiin vaikka oli customi ja oli siis kunnon takapenkki, enkä kehdannut miehelleni sanoa että kumminkin pyörä keulii kun minä 2*sinun painoisesi tulen taakse.
Seurustelu kumminkin alkoi vakavasti ja muutettiin yhteen viikon päästä tapaamisesta, tuntui kun olisimme tunteneet koko iän.
Miehellä oli myös maasturi ja siihen rakastuin niin paljon että oksat pois.
Ajokorttia minulla ei ollut ja mies 10kk seurustelun jälkeen totesi että mene autokouluun hän maksaa. Ja kun 29.3.2006 tuli 1v täyteen oli samana päivänä minulla kortti takataskussa. Ja nyt tänä kesänä mies osti itselleen veneen, merialumiinista tehdyn ponttooniveneen, ja on monesti sanonut että tule mukaan mutta minä kieltäydyn koska tiedän että kun astun laiturilta siihen niin se kellahtaa painostani.
Kukaan muu ei tiedä painoani kuin lääkäri ja sairaanhoitaja ja nyt sinä, en kehtaa edes miehelleni sanoa koska pelkään reaktiota ja ehkä eniten sitä että hän jättää minut vaikka meillä ei ole ongelmia eikä riitoja yms.
Se kumminkin päälimmäisenä tässä mielessä että miten mieheni jaksaa minua kun en ole missään hänen harrastuksessa mukana ?
Kun asuttiin lähellä kaupunkia niin kävimme kesällä niin että minä ajoin polkupyörää ja hän rulliksilla mutta 26" pyörän takavanne ei kestänyt painoani ja nyt se linkkaa...
Kai tämmöiset saa mun itsetunnon yhä alemmas ja alemmas.
Miehestä se ei johdu, onneksi mutta vaikka mieheni on minun paras ystävä en silti uskalla kertoa hänelle painoani vaikka on joskus sitä kysellytkin.
Olimme ensimmäiselle ulkomaanmatkalla (ei rannalla ) koska sanoin etten lähde aurinkomatkalle ennen kuin olen laihtunut, joten mentiin kaupunkilomalle.
Ensinnäkin mietin että onko lentokoneeseen mennessä jokin painotarkastus
(sydän jyskytti lähtöportilta lentokoneen penkkiin istumiseen saakka löytyykö jostain vaaka) ja kun pääsin istumaan ja oli aika turvavyön eikä se mennyt kiinni, jäi n/alle 10cm uupumaan ja se jos mikä oli noloa pyytää lisävyö, sanoinkin miehelle että vittu että on noloa, johon mies totesi että kulta ei sille voi mitään ja antoi pusun.. ja mies sitten sanoi että hän pyytää niin sun ei tarvi jos et halua kun mua kerran nolotti jo tarpeeksi ja tunsin olevani maantasossa.
Takaisin tullessa ei enää nolottanut ja pyysin sen itse heti kun näin lentoemännän kävelevän ohitse.
En kumminkaan tunne olevani masentunut, vaikka tiedostankin että olen maassa toisinaan ja itsetunto mulla on kyllä ihan maassa.
Mitenköhän sitä etenisi tässä... plaah!
Lapsettomuuslääkärille en kehtaa mennä vielä koska tiedän että ensimmäisenä siellä sanotaan tyyliin 5% painonpudotus.
Itse tosiaan helmikuussa kun omalääkärillä kävin ja käski mennä vaa'alle (ensimmäinen lääkäri joka puhui mulle mun painosta) ja kun vaa'alle menin ja se ei riittänyt niin mun hävetti. Hävetti niin paljon että punastuin ja teki mieli alkaa itkemään. Sain sitten 3kk Reductil reseptin lääkäriltä ja aloitinkin sen muutaman päivän päästä kun pääsin apteekkiin (maksoi n.160e 3kk satsi), no kävin sitten sairaanhoitajan luona juttelemassa ja päätettiin että käyn hänen luonaan 2viikon välein punnituksessa ja purkamassa tunteita. Noh, aloitin sitten ja ensimmäiset 11päivää meni ja olin eka kerran punnituksessa sairaanhoitajalla ja tulos oli -3,6kg. Jee. Alku paino oli siis tarkalleen ottaen 151,7kg :O =( ja 11päivää myöhemmin 148,1kg, olin niin onnellinen jo tuosta koska yksin kokeillessani ei mikään onnistunut ja kun dieetin aloitti maanantaina niin jo himot iski keskiviikkona tai torstaina ja siihen se loppui.
Päätin että en lopeta vaan jatkan samaan tahtiin koska ei ollut tehnyt tiukkaa koko 11päivääkään. Kunnes s.hoitaja sanoi että hän tulee vasta 3vkon päästä töihin seuraavan kerran että tule silloin sitten...
3viikkoa meni miten meni, inspiraatio tippui ja herkkuja söin ja en enää edes kirjoittanut ruokapäiväkirjaa kalenteriin.. ja kuinkas ollakaan kun 2punnitukseen meni oli paino takas lähtöpainossa ja vielä +0,5kh eli paino oli viimeksi 152,2 kun hoitajan luona kävin ja niin suuri häpeä tuli etten enää mennyt uudelleen...
Olisi pitänyt vain mennä ja ottaa itseään niskasta kiinni. Sitten oli maaliskuussa käsileikkauksessa ja päätin että pidän taukoa parantumisen ajan mutta paskat en ole vieläkään aloittanut uudelleen. Siihen se innotus ja onnistuminen loppui.
Olin tarvinnut juuri siinä alkuvaiheessa enemmän tukea, kerran viikkoon mutta s.hoitajalla oli se loma. Nyt tuskin on lomaa luulen että heinäkuu oli lomakuu.
Taidan oikeesti ottaa yhteyttä huomenna ja pyytää aikaa...
En tiedä mistä saisin voimia jatkaa.
onneksi mulla on ihana mies eikä huomauttele painosta ja joka päivää vislaa perään tai nappaseen pyllystä. vihille olemme menossa elokuussa siis apua 4viikon päästä! Alle 4viikkoa!
Olen ostanut hääpuvun jo 2vuotta sitten ja nyt kun häät lähellä niin kokeilin ja eikös se perkele pieni ollut.. Anoppi suurentanut sitä ymp.mitalla yli 10cm
Mun mies on 65kg ja saman pituinen kuin minä, 172cm.
Oli ruokana mitä vaan niin minä saan kilot ja mies ei mitään.
Kun tapasin mieheni maaliskuussa 2005 niin painoin 118kg eli olen lihonnut 3vuoden aikana 40kg :O!!!!!!!
Toki osasyy on vatsahaava jonka kärsin juuri silloin kun tapasin mieheni.
Ja multa puuttuu kokonaan vatsaportti joten mahanesteet tulee päivitäin ylös, ja mua närästää joka ikinen päivä paljon. Mahaleikkausta odotan tällä hetkellä.
Minä lähtisin jonnekin laihdutusleirille jos vaan olisi sellainen,sellainen missä on oikeesti muita sairaanloisen ylipainoisia eikä niin jotka luulee olevansa..
Olisipa edes naapuri jonka kanssa lähteä kävelemään pieniä etappeja ja pidentää reissua kun jaksaa enemmän. Mutta ei ole.
Mies tykkää rullaluistella mutta eihän rullikset mun alla kestä
Mies tykkää jalkapallosta ja mun kunto ei kestä juosta..
Joten ollaan vaan kotona ja maataan tai syödään ja ollaan tietokoneilla..
Millä sinut saisi liikkumaan?
Mikä olisi paras liikuntamuoto?
Itse tykkäisin uida, jopa monta tuntia kerrallaan.
Toissa kesänä kävin isän mökillä uimassa 2kk ajan joka työpäivän jälkeen 3-5h
putkeen mutta mitäs se auttaa kun syömiset ei muuttunut.
Ja tuntuu ettei tänä kesänä veden lämpötila muutu yhtään että uskaltautuisin veteen.
Uimalaan en kehtaa läskeineni mennä, mä en anna muille tilaisuuttaa nauraa tai edes katsoa mun puolialastonta isoa persettä, lannetta ja mahaa.. reisiä inhoan eniten.. =(
Mä toivoisin sellaisen tukikaverin jonka kanssa vaihtais ruokapäiväkirjaa ja päivittäisiä
tuntemuksia elämäntapamuutoksen edetessä. Ensin mun täytyis vaan saada se paino alle 150kg että saisin kotona katottua painon..
Kävin tuossa tupakalla aloin taas asioita miettimään ja päällimmäiseksi tuli mieleen että miten mieheni jaksaa kanssani.
Silloin kun tavattiin oli miehelläni moottoripyörä ja minä en uskaltanut mennä kyytiin vaikka oli customi ja oli siis kunnon takapenkki, enkä kehdannut miehelleni sanoa että kumminkin pyörä keulii kun minä 2*sinun painoisesi tulen taakse.
Seurustelu kumminkin alkoi vakavasti ja muutettiin yhteen viikon päästä tapaamisesta, tuntui kun olisimme tunteneet koko iän.
Miehellä oli myös maasturi ja siihen rakastuin niin paljon että oksat pois.
Ajokorttia minulla ei ollut ja mies 10kk seurustelun jälkeen totesi että mene autokouluun hän maksaa. Ja kun 29.3.2006 tuli 1v täyteen oli samana päivänä minulla kortti takataskussa. Ja nyt tänä kesänä mies osti itselleen veneen, merialumiinista tehdyn ponttooniveneen, ja on monesti sanonut että tule mukaan mutta minä kieltäydyn koska tiedän että kun astun laiturilta siihen niin se kellahtaa painostani.
Kukaan muu ei tiedä painoani kuin lääkäri ja sairaanhoitaja ja nyt sinä, en kehtaa edes miehelleni sanoa koska pelkään reaktiota ja ehkä eniten sitä että hän jättää minut vaikka meillä ei ole ongelmia eikä riitoja yms.
Se kumminkin päälimmäisenä tässä mielessä että miten mieheni jaksaa minua kun en ole missään hänen harrastuksessa mukana ?
Kun asuttiin lähellä kaupunkia niin kävimme kesällä niin että minä ajoin polkupyörää ja hän rulliksilla mutta 26" pyörän takavanne ei kestänyt painoani ja nyt se linkkaa...
Kai tämmöiset saa mun itsetunnon yhä alemmas ja alemmas.
Miehestä se ei johdu, onneksi mutta vaikka mieheni on minun paras ystävä en silti uskalla kertoa hänelle painoani vaikka on joskus sitä kysellytkin.
Olimme ensimmäiselle ulkomaanmatkalla (ei rannalla ) koska sanoin etten lähde aurinkomatkalle ennen kuin olen laihtunut, joten mentiin kaupunkilomalle.
Ensinnäkin mietin että onko lentokoneeseen mennessä jokin painotarkastus
(sydän jyskytti lähtöportilta lentokoneen penkkiin istumiseen saakka löytyykö jostain vaaka) ja kun pääsin istumaan ja oli aika turvavyön eikä se mennyt kiinni, jäi n/alle 10cm uupumaan ja se jos mikä oli noloa pyytää lisävyö, sanoinkin miehelle että vittu että on noloa, johon mies totesi että kulta ei sille voi mitään ja antoi pusun.. ja mies sitten sanoi että hän pyytää niin sun ei tarvi jos et halua kun mua kerran nolotti jo tarpeeksi ja tunsin olevani maantasossa.
Takaisin tullessa ei enää nolottanut ja pyysin sen itse heti kun näin lentoemännän kävelevän ohitse.
En kumminkaan tunne olevani masentunut, vaikka tiedostankin että olen maassa toisinaan ja itsetunto mulla on kyllä ihan maassa.
Mitenköhän sitä etenisi tässä... plaah!