Puolisoni tekee minut hulluksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
10v liitto takana. 3 lasta. Olemme +43v. Parisuhteemme on käynyt läpi vaikka ja mitä, pettämistä, valehtelua, on-off vaiheita. Nuo pettämiset ja valehtelut on mieheni puolelta.
Ollaan käyty 2 eri jaksoa pariterapiassa.
Viimeisen 3 vuoden aikana olen alkanut jotenkin fyysisesti ja henkisesti oireilemaan. En enää rakasta puolisoani ja haluan erota.
Hän on todella mustasukkainen ja minulla on tunne että hän vahtii minua kokoajan. Tuo vahtiminen vaan naamioidaan esim. huolestumiseen, tai että haluaa kesken päivän nähdä minua ruokatunnilla, jos olen pitkään koneella hän jo kyselee muka vitsaillen että mitä noin kiinnostavaa siellä on jne..
Hän ei hymyile tai naura koskaan, sen tajusin vajaa vuosi sitten. Minä lopetin puhumisen siis omista tunteistani tms. nyt emme puhu enää mistään.
Ehdotin eroa, hän aloitti kiristämisen.

Viimeisen kk:den aikana on alkanut vaivaamaan mm. rytmihäiriöt, korkea verenpaine, paniikkikohtauksen kaltainen lievempi olo useita tunteja päivässä, itkettää, päätä särkee, näen painajaisia miehestäni, kuinka häntä vihaan ja kuinka rukoilen että hän päästää minut menemään.. hän on ollut pari kertaa jokusen päivän työmatkalla ja oireet poistuvat kun hän on pois. Kun hänen autonsa ajaa pihaan meinaan pyörtyä ahdistuksesta, tekisi mieli juosta karkuun. Koko talo muuttuu synkäksi, lapset katoavat omiin huoneisiinsa, jopa lemmikit tulevat minun viereen ja seuraavat kuin hai laivaa, ovat levottomia.. sitten talon täyttää ahdistava ns. keskustelu, mitä olen tehnyt, missä käynyt, ketä tavannut, syyllistetään jostain jota en tunnista, tunnen vain että syyllistetään..
pääsen tästä pois huolimatta kiristämisestä, mutta vielä pitäisi kestää 8 kk.
Luulen että terveyteni/sekä fyysinen että mt pettävät ennen sitä. Lapset oireilevat, mutta mieheni mielestä syy on se että minä olen "hullu", vainoharhainen, kylmä ja aiheutan kaiken edellämainitun itse..

Voiko oikeasti hullu ymmärtää että on tulossa hulluksi?
 
Lapset ovat nyt 5, 9 ja edellisestä liitostani 15v. Työkuvioni ja vanhimman opiskelu tulee muuttumaan niin että muutto pois on mahdollinen.
Mies kiristää mm. sillä että aikoo viedä lapset vedoten mt-ongelmaani (joka siis on hänen diagnoosi), omaisuuden (jota minulla on vähän enemmän), hän ei suostu lähtemään talosta sen myynnin ajaksi vaan on sitä mieltä että minä lähden vanhimman lapseni kanssa, jonka opiskelupaikka on vielä syksy-kevät tuossa ihan vieressä.
Hän ei suostu vaikka hänellä on vapaa-ajan asunto (minulla ei ole osuutta), johon voisi muuttaa. Hän suostuu lähtemään jos minä ostan hänet ulos talosta, annoin tästä ok tarjouksen, enempään minulla ei olisi varaa. Hän ei hyväksynyt tarjousta vaan haluaa huomattavasti enemmän, joten myyntiinhän talo täytyy laittaa. Tuolla summalla mitä mies haluaa ei taloa varmaan kaupaksi saada ikinä.
 
Kannattaa ottaa yhteys lakimieheen, jos mies yrittää talon avulla kiristää.

Tutussa perheessä ex-vaimo jäi lasten kanssa taloon asumaan, eikä halunnut myydä sitä. Muutaman vuoden päästä mies vaati lakimiehen avustuksella exää maksamaan korvauksia asumisestaan yhteisessä omistuksessa olevasta talosta. Aika nopeasti saatiin tämän jälkeen talon myyntihintaa alennettua ja talo kaupaksi.
 
No yksi vaihtoehto oli miehen mielestä myös tuo että minä maksan hänelle "vuokraa" ajalta jonka asun talossa ennen kuin se myydään. Vuokrasumma vaan on sellainen 700 euroa, joka on kyllä ihan kohtuuton. Eikä minulla ole varaa.
Ehdotin itse että hän muuttaa pois, me jäämme lasten kanssa asumaan taloon kevääseen saakka, sitten talo myyntiin. Tuolta ajalta hänen ei tarvitse maksaa elatusmaksuja lapsista eikä tietenkään mitään juoksevia kuluja talosta. Minä pidän talosta ja pihasta huolta jotta saadaan se paremmin myydyksi kevään tullen.
Mutta tuo järjestely ei sopinut ja edelleenkin hän uhkasi oikeuden kautta hakevansa lapset hänelle, vedoten minun mt ongelmiin.
Tämä hulluksi leimaaminen pelottaa, olen käynyt yksin terapiassa kun oli niin vaikeita aikoja ja sain masennuslääkkeitäkin.. syynä uupumiseeni oli meidän niin huono parisuhde ja miehen kontrollointi. Olen kuitenkin jo aika hyvin voimissani, ja kokoajan hoitanut työn jne ihan normaalisti.
Nyt alkaa oikeasti kroppa hajoamaan, ilmeisesti henkinen paine todella aiheuttaa fyysisiä oireita.
 
Yhteistyössä