Puolison pitkä sairasloma

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija äiti

Vieras
Onko sinulla kokemuksia tilanteesta, jossa puolison pitkä sairasloma laittaa koko arjen uusiksi? Miten saitte rakennettua arjesta toimivan, miten muuttunut perheen dynamiikka vaikutti? Huhheijaa mä sanon.

Hoidan pieniä lapsia vielä kotona, isommat lapset menevät jo omissa toimissaan osan päivää. Puolisolleni napsahti PITKÄ sairasloma sellaisen sairauden vuoksi, ettei voi käydä tutkimusten aikana työssään mutta on osallisena arjessa eikä sinänsä ole mitään rajoitteita. Tilanteessa en voi kuitenkaan sairasloman syystä johtuen jättää lapsia pitkiksi ajoiksi vastuulle, joten "perheestä irrallinen elämä" on todella kortilla. Se oli vähäistä jo puolisoni työskennellessä, nimenomaan työnkuvasta johtuvista seikoista, mutta johonkin on pakko purkaa ääneen se fakta että koko arki meni kuperkeikkaa.
Tätä uutta arkea on kestänyt jo pidempään kuin perus kesäloma, eikä tämä lutviudu oikein mitenkään vieläkään. Hän osallistuu kotitöiden tekoon, samalla lailla kun työssä ollessaan ja viettää aikaa pääasiassa kotona muttei ole käytännössä silti läsnä kuin murto-osan entisestä ajasta. Yritän keskustella neutraalilla äänensävyllä tilanteesta "lapsivapaina hetkinä" , mutta keskustelu eskaloituu hyvin nopeasti johonkin puolison sanomaan alentavaan tai syyllistävään letkautukseen. Olemme olleet yhdessä jo pitkään ja lapsiperheen arkea on taustalla vuosia, joten tämä on hämmentävä tilanne..Sen lisäksi, että lasten kanssa arki muuttui paljon toisen ollessa koko ajan kotona "tekemässä omalla tavallaan", tuntuu minusta pahalta huomata myös vaatimustason minua kohtaan nousseen huimasti. Ennen riitti olla pääasiassa äiti, kodinhoitaja ja suurtalouskokki, sivutoimena "nainen". Meillä meni hyvin, riitti naurua ja yhteiset hetket perheenä ja kaksin olivat ihania!.. Yhtäkkiä kotona onkin minulle täysin vieras päällepäsmäri, joka on ottanut velvollisuudekseen sättiä, syyllistää tilanteesta ja lausua paljon harkitsemattomia sanoja. Näistä ei voida edes jälkikäteen keskustella vaan valitettava totuus on, että parin päivän hiljaisuuden jälkeen odotetaan olevan kuin ei mitään.. Jotta TAAS. Tilanteet sinänsä ovat täysin naurettavia, mutta niiden eskaloiduttua koen itseni tosi loukatuksi.
Olen yrittänyt puhua neutraalisti ja hillitysti, kysyä tunnetiloista ja ajatuksista, jutella ylipäätään tilanteen kuormittavuudesta mutta tähän ei saa mitään vastakaikua.
Ei ole kyse edes mistään "lääkitys muutti luonnetta" tilanteesta jolle näkisin lopun, vaan tilanne on tämä ennalta määrittelemättömän ajan.
Tässa kysytään nyt sitä Tahtoa, joka papin edessä lausuttiin... Mutta mun täytyy ihan suoraan sanoa johonkin että se TODELLA on koetuksella. Mä en haluaisi olla nyt tässä, ja se tunne on ristiriitainen ja hämmentävä. Näen, että se arki yksin lasten kanssa "miehen tuodessa leipää pöytään" oli hallittavissa, helppoa rutiineineen, nauruntäyteistä ja täynnä rakkautta.. Ja se kaikki yrittää kadota.

Onko muilla kokemusta tämmöisestä tilanteesta? Miten tässä voisi päästä eteenpäin?
 
Kertakin perheneuvolassa tms. ulkopuolisen luona vois herätellä?
 
Voi että vieras, kun olisikin provo.
Johtuuko ajatuksesi tilanteen mahdottomuudesta vai kokemattomasta "mä en ainakaan kehtais tuntea noin" fiiliksestä? Hmh hmh.

Lispetti Olen miettinyt sitä, mutten tiedä mitä apua voisin saada sieltä ilman puolisoa ja hän ei toistaiseksi halua nähdä tilanteessa mitään ongelmaa. Olen miettinyt sitäkin, olenko tilanteessa ehkä vain kohtuuton. Tunteista toisaalta jokainen kai on sallittuja.
 
Ymmärrän lähtökohtaisesti todella hyvin senkin, että puoliso on stressaantunut. Jännittää varmasti yhtä paljon tulevaa kuin minäkin, todennäköisesti miettii tulevaisuuden työkuvioitaan ja vatvoo tilanteen vaikutuksia pitkällä tähtäimellä terveyteensä...mutta niin mietin minäkin ja koen tosi kovaa tarvetta siitä hänen kanssaan puhua. En ymmärrä, miten yhtäkkiä ensimmäistä kertaa väliin ilmestyi valtava kuilu kommunikoinnin suhteen. Nyt arki toimii siten, että keskitän voimavarani lasten päivien sujumiseen sekä sen saman ilon löytämiseen niistä ihanista hetkistä. Yhtäkkiä se toinen ei vain näe niitä hetkiä enää samoin, sekin surettaa.
 
Mies on sairaslomalla, ei vapaalla töistä ollakseen sinun käytettävissäsi 24/7. Sairasloma tarkoittaa sitä että toinen on sairas, ja silloin yleensä arki vääjäämättä muuttuu varsinkin jos sairasloma on pidempikestoinen.

Tässä kumpuaa rivien välistä varmasti myös naisen turvallisuudentarpeen ajama rahanhimo ja siihen liittyen sairasloman myötä mahdollisesti merkittävästi ennen pitkää heikentyvä miehen tulotaso. Miehestä löytyy kummasti aina lisää vikoja heti, jos lompakko ohenee ja päinvastoin. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta.

Voi aloitus toki olla perinteinen uusfeministinen miessyyllistystrollauskin, mutta jos ei ole niin on kyllä aika surullista luettavaa, kun suodattaa tyypilliset uhriutumismantrat ja syyllistämiset ap:n tekstistä pois. Toivottavasti mies tajuaa häipyä tuollaisesta suhteesta, koska noissa vaikeissa tilanteissa se todellinen rakkaus ja ymmärrys punnitaan.
 
Voi että vieras, kun olisikin provo.
Johtuuko ajatuksesi tilanteen mahdottomuudesta vai kokemattomasta "mä en ainakaan kehtais tuntea noin" fiiliksestä? Hmh hmh.

Lispetti Olen miettinyt sitä, mutten tiedä mitä apua voisin saada sieltä ilman puolisoa ja hän ei toistaiseksi halua nähdä tilanteessa mitään ongelmaa. Olen miettinyt sitäkin, olenko tilanteessa ehkä vain kohtuuton. Tunteista toisaalta jokainen kai on sallittuja.
Häh.. Kokematttomasta, minä en ainakaan kehtaisi tuntea noin... Hörpitkö jotain alkomahoolia siellä ja viinipäissäsi avaudut tänne....
Ja tuossa sen ongelman näkee. Sä keittiöpsykologina diagnosoit ja sinua vaan harmittaa kun joku toinen onkin kotona ja pystyy hoitamaan samat asiat kuin sinä, et ole korvaamaton. Lisäksi et anna hänen tehdä asioita omalla tavallaan vaan susta sun tyyli on se ainoa oikea.
 
Mies on sairaslomalla, ei vapaalla töistä ollakseen sinun käytettävissäsi 24/7. Sairasloma tarkoittaa sitä että toinen on sairas, ja silloin yleensä arki vääjäämättä muuttuu varsinkin jos sairasloma on pidempikestoinen.

Tässä kumpuaa rivien välistä varmasti myös naisen turvallisuudentarpeen ajama rahanhimo ja siihen liittyen sairasloman myötä mahdollisesti merkittävästi ennen pitkää heikentyvä miehen tulotaso. Miehestä löytyy kummasti aina lisää vikoja heti, jos lompakko ohenee ja päinvastoin. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta.

Voi aloitus toki olla perinteinen uusfeministinen miessyyllistystrollauskin, mutta jos ei ole niin on kyllä aika surullista luettavaa, kun suodattaa tyypilliset uhriutumismantrat ja syyllistämiset ap:n tekstistä pois. Toivottavasti mies tajuaa häipyä tuollaisesta suhteesta, koska noissa vaikeissa tilanteissa se todellinen rakkaus ja ymmärrys punnitaan.

Kyllä juuri noin (y).
 
Häh.. Kokematttomasta, minä en ainakaan kehtaisi tuntea noin... Hörpitkö jotain alkomahoolia siellä ja viinipäissäsi avaudut tänne....
Ja tuossa sen ongelman näkee. Sä keittiöpsykologina diagnosoit ja sinua vaan harmittaa kun joku toinen onkin kotona ja pystyy hoitamaan samat asiat kuin sinä, et ole korvaamaton. Lisäksi et anna hänen tehdä asioita omalla tavallaan vaan susta sun tyyli on se ainoa oikea.
Jep. Kotiäidin maailma on järkkynyt kun hänen valtakuntaansa on astuttu ja valmiiksi muokkaantuneet toimintamallit järkkyneet. Pää kuhisee naismaiseen tapaan mitä mielikuvituksellisempia teorioita ja analyysejä ja pikku pöhnässä haetaan sitten vertaistukea muilta sekopäiltä Internetissä. Veikkaan että mies on autuaan tietämätön tästä keittiöpsykologin absurdista mielikuvitusdraamasta.
 
Yritän keskustella neutraalilla äänensävyllä tilanteesta "lapsivapaina hetkinä" , mutta keskustelu eskaloituu hyvin nopeasti johonkin puolison sanomaan alentavaan tai syyllistävään letkautukseen.

----Yhtäkkiä kotona onkin minulle täysin vieras päällepäsmäri, joka on ottanut velvollisuudekseen sättiä, syyllistää tilanteesta ja lausua paljon harkitsemattomia sanoja. Näistä ei voida edes jälkikäteen keskustella vaan valitettava totuus on, että parin päivän hiljaisuuden jälkeen odotetaan olevan kuin ei mitään.. Jotta TAAS.

---Olen yrittänyt puhua neutraalisti ja hillitysti, kysyä tunnetiloista ja ajatuksista, jutella ylipäätään tilanteen kuormittavuudesta mutta tähän ei saa mitään vastakaikua.

----vaan tilanne on tämä ennalta määrittelemättömän ajan.

----Mä en haluaisi olla nyt tässä, ja se tunne on ristiriitainen ja hämmentävä.
Onneksi olkoon: olet itse vastannut jo kysymyksiisi. Nyt sun tarvii sanoa se kaikki miehellesi - eikä yrittää totuutta muunnella muuksi. Olihan teillä joskus ne hyvätkin ajat, muistelkaa ensin niitä ja sitten tietysti kuuntelet tarkkaan, miten hän aikoo pärjätä ilman sinua.
 

Yhteistyössä