Punktio ja IVF vko 48

  • Viestiketjun aloittaja IVF
  • Ensimmäinen viesti
IVF
Hei!

Onko täällä kuinka paljon samoissa lähtökuopissa olevia kuin minä? Minulla oli punktio 29.11. ja kahden alkion (laatuluokka 3, kaksisoluisia) siirto 1.12. Nyt siis pp 7.

Eilen tuli pikkuhousunsuojaan laimeaa verta (lugesteronin mukana), joka sittemmin hävisi. Muutaman päivän on ollut menkkajomotustakin. Ei korkeita toiveita siis.

Entä teillä muilla? Olisi kiva saada vähän vertailua muiden tuntemuksista :)
 
Hei!

Mä olen aika samassa: mulla oli punktio ma 27.11. ja alkion siirto to 30.11. Eli vielä pitäisi odottaa 6 pv ennen kuin saa testata! Piinaa! Mulle siirrettiin lekurin mukaan erittäin hieno yksilö, sen tarkempia laatuluokituksia mulla ei ole tiedossa.

Mulla oli n. pp4-pp6 pieniä menkkatuntemuksia, mutta ne katosivat eilen. Tilalle tuli turvotus - johan se ehti melkein jo kadotakin.. Vatsa on jonkin verran arka. Eilen esimerkiksi yritin pelailla sulkista, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Vähänkin rajumpi liike, niin heti vihlaisi masusta.

Aikamoista tunteiden vuoristorataa tämä on: välillä olo on jo aivan luovuttanut ja välillä taas toiveet heräävät, että jospa sittenkin..

Onko tämä sulla ensimmäinen hoito? Mulla on; ei siis ole aiemmilta kerroilta tuntemuksia/oireita, joihin verrata. Toivottavasti ei tarvitsisikaan!

Tsemppiä sulle ja kaikille muillekin piinailijoille!
 
IVF
Hei!

Tämä on ensimmäinen IVF-hoitoni. Mitään ei saatu pakkaseen, joten toivo lepää näiden kahden vajaakuntoisen alkion harteilla... :\|
Oikeastaan meillä oli puolet ICSI:ä ja puolet IVF:ää ja vain jälkimmäinen sai munasoluja hedelmöittymään. Seuraavalla kerralla (?) riittää sitten kuulemma pelkkä IVF.

Nyt tämä hoito on toistaiseksi saanut aikaan vain luulotaudin, toivottavasti vielä tulee se plussakin. Äskenkin ihan "oksetti" kun katselin vaan telkkaria. Sipseillä ja limpsalla ei varmaan oo mitään tekemistä asian kanssa, joten pannaan alkuraskauden piikkiin :p
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.12.2006 klo 16:23 IVF kirjoitti:
Hei!

Onko täällä kuinka paljon samoissa lähtökuopissa olevia kuin minä? Minulla oli punktio 29.11. ja kahden alkion (laatuluokka 3, kaksisoluisia) siirto 1.12. Nyt siis pp 7.

Eilen tuli pikkuhousunsuojaan laimeaa verta (lugesteronin mukana), joka sittemmin hävisi. Muutaman päivän on ollut menkkajomotustakin. Ei korkeita toiveita siis.

Entä teillä muilla? Olisi kiva saada vähän vertailua muiden tuntemuksista :)
Heippa vaan :heart:

Aivan samoissa IVF:n kanssa mennään, eli punktio 29.11 ja siirto 1.12. Turvonnut olo masussa ja jotain vihlaisuja. Eilen niinkuin yökötti, mutta tiedä sitten mitä oli, toivottavasti oireita. Nelisoluinen kaunis kukkanen masuuni laitettiin ja toivon hartaasti, että se myös jäisi sinne asumaan 9 kk ajaksi.

Mulla kokemusta näistä hoidoista jo useita. Tuloksena poika ja enkelityttö rv 38. Pientä nyyttiä kaipaan niin kovasti sylini hellittäväksi :saint:
 
IVF
En tiiä. Koko päivän ollut kamala päänsärky. Mulla ei tasan ikinä särje päätä paitsi krapulassa. Ja tippaakaan en ole ottanut lähtien punktiota edeltävästä viikonlopusta. Onko tää nyt sitä Lugesteron-päänsärkyä sitten vai laitetaanko suoraan taas raskausoireiden piikkiin...?

No pitihän sitä taas tänään testatakin. Kappas vaan kun nega tuli ja nyt on kuitenkin JO pp8 B)
 
PP10 jo! Vielä pitäisi silti malttaa odottaa 4 päivää ennen testausta. Mä en oikein osaa tulkita oloani. Vatsa on ollut jo monta päivää turvoksissa ja arka. Eilen yöllä vatsaa särki sen verran, että heräsin ja jouduin jonkin aikaa odottelemaan kivun laantumista. Kipu ei ollut kauhean kova, mutta tuskin se mikään hyvä merkki on!

Oltiin viikonloppuna onneksi reissussa, joten sain edes sen ajaksi vähän muuta ajateltavaa. Kotona jotenkin ajatukset tuntuvat pyörivän vain tämän yhden ja saman asian ympärillä.

Ai, täällä oli hätäisimmät ehtineet jo testata ;) No, eiköhän se plussaksi muutu kun vain päiviä on takana vähän enemmän. Molempien teidän oireet kuulosti ainakin musta erittäin lupaavilta, joten ei muuta kuin onnea tulevaan testiin!

 
pikkuenkeli67


Löysin lopulta oikean pinon, kiitos Kipsulle :whistle: ;) !

Mulla oli IVF:n punktio kans 27.11., siirto 29.11., siirrettiin 1 alkio joka oli 2-solu-kakkonen eli ei kovin kummonen.

Takana on jo nyt 5 IVF:ää ja tulossa ens vuonna (toivottavasti) lahjasoluhoito ellei tämä viides IVF tuo tulosta.

Nyt on menossa pp14 eikä vuotoa kuulu. Kierto on normaalisti 29-31 ja nyt ois menossa kp30. Testailen perjantaina niin katotaan miten vanhan rouvan käy...

t. pikkuenkeli + Viimeinen Mohikaani
 
Olen pahoillani, Kipsu! Muiden sanomiset eivät nyt varmasti paljon lohduta, mutta yritä selvitä jotenkin asian yli.

Saattaa olla, että olen huomenna itse yhtä masentunut, sillä huomenna on pp14 ja testipäivä. Tänään on tuntunut menkkamaista jomotusta (itku!), mutta muuten olo on tähän asti ollut melko oireeton. Odotuksia en uskalla asettaa kovin korkealle, alashan sieltä silloin kuitenkin tullaan.

No, huomenna nähdään miten naisen käy.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 13.12.2006 klo 16:41 Milla kirjoitti:
Olen pahoillani, Kipsu! Muiden sanomiset eivät nyt varmasti paljon lohduta, mutta yritä selvitä jotenkin asian yli.

Saattaa olla, että olen huomenna itse yhtä masentunut, sillä huomenna on pp14 ja testipäivä. Tänään on tuntunut menkkamaista jomotusta (itku!), mutta muuten olo on tähän asti ollut melko oireeton. Odotuksia en uskalla asettaa kovin korkealle, alashan sieltä silloin kuitenkin tullaan.

No, huomenna nähdään miten naisen käy.
Heippa. Kyllä tämä tästä nyt alkaa taas sujua kun on saanut aikansa itkeä ja halailla miehen kanssa. Säälittää, kun tunnelma on se, että minä olisin tässä ainoa, joka kärsii, mutta kyllä se mieskin tästä ihan ilmeisesti kärsii.

Mutta onnea sinulle! Kyllä meillä kaikilla vielä onnistuu.
 
pikkuenkeli67
:'( Näin siinä sitten kävi...

Viimeinen Mohikaani tuli ulos jo virallisen testipäivän iltana 13.12. ja samalla päätti meidän yritykset omilla munasoluilla. Nyt tulee hoitotauko ja ens vuonna johonki aikaan sit luovutetuilla, toivottavasti ei tarvi oottaa kuukausitolkulla uuden lain voimaantulon vuoksi...

-pikkuenkeli-
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.12.2006 klo 14:15 pikkuenkeli67 kirjoitti:
:'( Näin siinä sitten kävi...

Viimeinen Mohikaani tuli ulos jo virallisen testipäivän iltana 13.12. ja samalla päätti meidän yritykset omilla munasoluilla. Nyt tulee hoitotauko ja ens vuonna johonki aikaan sit luovutetuilla, toivottavasti ei tarvi oottaa kuukausitolkulla uuden lain voimaantulon vuoksi...

-pikkuenkeli-
Moikka. Pahoittelut :hug:.

Kyllä me molemmat täältä vielä noustaan!

Meille luvattiin seuraava hoitokerta jo tammikuussa (tai ainakin katsovat silloin jo kalenteria meidän puolesta). Se vähän helpottaa, että tietää millai nyt jatketaan.

 

Yhteistyössä