Tai sitten kyse voi olla myös korvatulehduksen aiheuttajapöpöstä, eli esim. adenoviruksesta. Toisille se saa aikaan korvatulehduksen lisäksi myös ihottuman. Ihottuma pahenee ensin muutaman päivän ja alkaa sitten vähitellen helpottaa. Mikäli kyse on tästä, niin se on ihan vaaraton ja normaali ilmiö.
Meiän tytöllä oli juuri tuo toissa kesänä korvatulehduksen ohessa. Ihottuma alkoi muistaakseni myös naamasta, jossa se oli myös pahin. Ihan oli silmätkin turvoksissa. Pisteitä oli kyllä sitten kauttaaltaan muuallakin. Ensin luultiin myös, että kyse on antibiootin aiheuttamasta nokkosrokosta (joka olisi siis allerginen reaktio), mutta sitten lääkärikäynnillä todettiin, että onkin vain viruksen aiheuttama ihottuma. Ihottumaa ei oikein pysty hoitamaan mitenkään, vaan se paranee ajallaan.
Mutta koska jos et ole varma, niin käy ihmeessä näyttämässä lasta lääkärissä, ettei sitten kuitenkin ole kyse allergisesta reaktiosta.