Punaisest näpyt kasvoissa ja pepussa????????

Tytölle oli viikonlopun aikaan ilmestynyt näppyjä kasvoihin ja peppuun. Isänsä ei asiaan sen kummemmin ollut kiinnittänyt huomiota, mutta itte kyllä kavahdin näppyläistä muksua kun näin.

Eli iholla, suun ympärillä ja yksi on huulessa, on punaisia näppylöitä.
Samanlaisia punaisia kutiavan näköisiä näppjä löytyy myös pepusta, melkein pakaran puolelta.

Mitähän nämä näppylät voisivat olla?!!!! :eek:
 
Meillä allergikko-taapero saa tuollaisia oireita, kun on syönyt jotain mille on allerginen.
Oletteko aloittaneet antamaan lähiaikoina jotain uutta ruokaa?
Onko teillä muita oireita? Paljon kuolaa, sormet suussa koko ajan (limakalvot kutiaa), hermostuneisuutta, huonoja yöunia?
Jos näppylät katoavat ja palaavat uudelleen jonkin ruoka-aineen käytön jälkeen, vieppä lapsonen allergologille.
:hug:
 

Yhteistyössä