Puhuuko mies?

HEI!

Minä olen yrittämällä yrittänyt saada miestäni puhumaan...mutta ei.Kyllä me puhutaan säästä ja lapsista.Ja kyllä mies sanoo rakastavansa minua...mutta haluaisin suhteeseen syvyyttä ja haluaisin puhua syvällisemmin...mutta se ei onnistu.Olemme yrittäneet monta kertaa, mutta ei siitä mitään tule.Miehen sydän lyö tuhatta ja sataa kun pitäis puhua ja ei muakaan huvita puhua ihmiselle jolle se on niin vaikeeta.Ja kun puhun itse niin hän ei kuuntele ja mulle ei ollenkaan tule sellainen olo että hän ymmärtäisi ja että tulisin lohdutetuksi tai edes ymmärretyksi.Olemme asiasta puhuneet että miksi me emme puhu ja miksi se on niin hankalaa, mutta asia ei sillä korjaannu.Ja jotenkin vain tuntuupi että mieheni ei yksinkertaisesti varmaan edes tiedosta omia tunteitaan tai on itse itseltään niin hukassa että ei tiedä miltä tuntuu?

Onko kenelläkään tämmöistä?ollaan käyty pariterapiassakin mutta se loppui koska mieheni ei voinut jokaviikko ottaa vapaapäiviä töistä.Olen antanut aikaa ja tilaa miehelleni.En itsekkään ole mikään räpätäti mutta minullakin on tarve purkaa sisältäni asioita ja haluaisin jakaa ne mieheni kanssa.Ja haluaisin löytää sen keskustelu yhteyden että olisi helppo olla kun voisi jakaa sekä ilot että surut oman miehen kanssa ja kokea yhteyttä.vai onko minussa kuitenkin se vika...

Kertokaapa vinkkejä mitä tehdä seuraavaksi...

 

Exä oli huono puhumaan mistään negatiivisesta eikä kovin puhelias mies muutenkaan. Sain vinkin, että miehet puhuvat helpommin jotain tehdessään. Eikä saa aloittaa et kulta meidän pitäis puhua.. Joten sain juteltua asioista kävelylenkeillä (rattaiden kanssa tai ilman). Ensin puhuttiin jostain päivän asioista ja sitten muina miehinä vähän syvempiäkin.

Nykyinen mies puhuu oikein mielellään ja varsinkin automatkoilla jutellaan. Lisäksi joskus (ennen raskautta) otimme kahden pikku kekkulit kotona oluen, viinin ja musiikin tms. kanssa. Samalla tuli juteltua ISOTKIN kysymykset.

Jos miehesi tykkää tehdä puutöitä, pihahommia, remonttia, auton tuunausta, ruokaa, siivota, ihan mitä vain pientä puuhastelua? ei kuitenkaan mitään moottorisaha hommia saman aikaan..

 

puhuu paljonkin, ihan puutaheinää kylläkin(sanat ihan muuta kuin teot), jos pitäis totta puhua niin vakavissaan ei puhu.

 

Moi!!
Sun juttusi oli niin osuva, että voisin ajatella itse kirjoittaneeni sen. Meil sama. Mies vajoaa entistä syvempään "koomaan" kun yrittää jutella. joskus olen ajatellut, että olenko niin hyökkäävä ja tuomitseva ettei uskalla reppana suutaan avata. Mutta kaikkea mahdollista olen koittanut; väkisin tenttaaminen, rauhallinen asenne, kävelylenkit ym...
Eli tsemppiä vaan sullekin ja toivotaan salaisen arkun aukeamista, ties mitä sieltä kuuluisi!!! =)

 

Anteeksi nyt mutta mistä sitä sitten pitäisi ruveta kesken kaiken puhumaan syvällisesti? Yksilöikää syvällistä puhetta kaipaavat pikkuisen täsmällisemmin, jooko? Mitä se syvällinen parisuhdepuhe on?

Olemme olleet 15 vuotta yhdessä ja voi olla, että olen itse niin huikean pinnallinen, etten ole kaivannut syvällistä puhuntaa tai huomannut sitä itsekään harrastaa, ja saattaisin jopa säikähtää, jos mies sitä yhtäkkiä ehdottaisi.

Puhumme kyllä paljon. Tosin aniharvoin istumme jonkun kynnttilän valossa vartavasten tunnelmoidaksemme ja puhuaksemme, koska ajatus on jotenkin korni molemmista, mutta puhumme kävellessämme, siivotessamme, laittaessamme puita liiteriin, haravoidessamme, kastellessamme kasvimökkiä. Puhumme pitkän ja lyhyen tähtäimen suunnitelmista, haaveista, jotka joskus voisivat olla hieno toteuttaa, peloistamme ja toiveistamme, jotka koskevat omaa, perheemme ja läheistemme elämää. Kesken riidan voimme sanoa toisillemme, että tällä asialla ei oikeasti ole mitään tekemistä siihen, että rähjään, vaan viikonlopun sukujuhlat hermostuttaa ja #&%?$!* jo etukäteen.

Mutta jos pitäisi vasiten alkaa syvälliseksi niin se kyllä olisi paha paikka. Ainakin minulle.

 

pakko tähän on kans sanoo,et ei meijenkään isäntä "osaa"puhua.....se tuntuu olevan sille niin vaikeeta joten kerran sit päätin kirjottaa sille sähköpostissa kaiken mitä mielessäni pyörii ja takasinhan sielt sitä tekstiä tuli ja yllättävän paljon mies avautu ku ei tarvinnu jutella kasvot vastakkain =)

 

Molemmat elämäni miehet ovat onneksi olleet "puhuvaa"sorttia.En oikein osaa kuvitella,millaista olisi ,jos ei saisi puheilleen vastakaikua.Toiset ei ehkä ole tottuneet keskusteluihin ja pitävät niitä jollain tavalla turhina ja ovat sitten vaivautuneita,kun eivät tiedä,mitä sanoa.Joillakin ei ehkä ole mielipiteitä. :\|

 

Oletko kuunnellut mitä miehesi on vastannut? B)

 

Sama ongelma on meilläkin. Mies on sellainen että ei vapaaehtoisesti aloita keskustelua mistään ja siksi olen aika yksin parisuhteessa haaveineni ja ajatuksineni. Erokin on ajoittain mielessä kun kaipaa sielunkumppania jonka kanssa voisi jakaa ajatuksensa. Ja jos jotain kyselee ja koittaa avata keskustelua niin saa yhden sanan vastauksen ja se sitten siitä keskustelusta. :/

 

sama täällä ja välillä kyllä ärsyttää tuo asia niin että huh huh!!

Ja sitten ei puhu paljoa kenenkään muidenkaa kans mitään...

varmaan äitinsä tyrannisoinnut nuorena miehenä hänet niin ei osaa vieläkään kunnolla puhua mistään ja ku jollain käydään kylässä niin joissain paikoissa ei tosiaan osaa edes avata suutansa vaan ennemmin sitten syventyy lehtien lukemiseen... niin ku joidenki mun sisaruksieni kans niin ei tuu sitä juttua ja muutenki hän on sellainen ihminen joka ei oikein kaipaa ketään ihmistä edes kaverikseen eikä hänellä niitä sitten olekaan...

mä taas oon aivan erin sorttinen mutta ärsyttää kyllä ku mies ei puhu paljoa muidenkaa kans eikä edes kaipaa ketään kaverikseen...

 

No ei puhu. Välillä tuntuu, ettei mies edes kykene syvälliseen ajatteluun, koska mieleipidettä on vaikea saada yhtään mihinkään. Esim. taloamme koskevissa asioissa olen tehnyt itse kaikki päätökset, koska vastaus on aina "no katellaan myöhemmin". Jos koitan purkaa sydäntäni tai keskustella jostain OIKEASTA asiasta niin ei onnistu, mies vetää asian läskiksi ja pelleilee kustannuksellani. Se on todella turhauttavaa, sillä minusta on tullut hiljainen ja sisäänpäinkääntynyt, en edes yritä enää puhua asioista mieheni kanssa. Sitten mies ihmettelee miksi ystäväni tietävät niin paljon asioistamme...pakkohan minun on jonkun kanssa keskustella! En tiedä mitä asialle voi tehdä, välillä kuitenkin ottaa päähän olla tuollaisen palikan kanssa. Ja kun vielä rakastan sitä palikkaa.. =)

 

juu, puhuu muttei mun kanssa.. :kieh:

 

No ei meilläkään puhu....lähtee karkuun Että semmosta....

 

Meillä mies on se puhuvampi osapuoli ja hän kaipaa enemmän niitä yhteisiä keskustelutuokioita kuin minä, mut kaikkein mieluiten hänkin, niinkuin minäkin keskustelen silloin kun tehdään yhdessä jotain,siivotaan,laitetaan ruokaa tai tehdään halkoja..yms. Minä kiusaannun kans sellaisesta teennäisestä tilanteesta että"Mä haluisin puhua sun kans.." Jutun pitää kulkea luontevasti ja keskustelun edetä omalla painollaan, niin ei tule sellanen "painostettu" olo.
En esim. pidä henkevistä keskusteluista saunassa tai illalla sängyssä.

Olen myös ollut suhteessa miehen kanssa joka oli oikein perus suomalainen juntti ja tuppisuu, tiedän sen turhautumisen, minkä sellainen hiljaisuus ja mielipiteettömyys aiheuttaa..olenkin ollut nyt hämilläni kun vuosia eron jälkeen hän soittaa aina mulle kun haluaa avautua ja jutella jonkun kans!!??? Ehkä hänen ei nyt tarvitse enää tavallaan pelätä minua ja minun reaktiota asioihin koska en ole hänen elämässään joka päivä. Jospa häntä nolotti omat mielipiteet ja "verbaalinen vajaavuus" suhteessa minuun.

 

mun ex ei osannut puhua. ei oikeastaan mistään ns. vakavammasta. tilanne meni sit niin pahaks että koska mies ei osannut kertoa omista tunteistaan tai ajatuksistaan eikä kertonut että jokin painaa häntä suhteessamme niin petti ja jätti. selitys oli se ettei häntä ole opetettu puhumaan ja että mun olis pitänyt lukee rivien välistä mikä mätti.. yritti se kertoa eron syynkin (ennen kuin paljasti suhteen parhaan ystäväni kanssa) ja se oli että en anna hänen katsoa televisiota tarpeeksi!!! :headwall: ja kyllä myönnän että eihän se unelma liitto ollut, mutta oltiin kuitenkin naimisissa, kaksi lasta ja omakotitalo.. se ei vaan ollut miehelle sitä mitä hän halusi eikä hän osannut sanoa sitä. myöntyi ja puhui kyllä että hänkin haluaa mut totuus oli toinen..

 

Meillä myöskään ei mies osaa keskustella. Ja pelkään että käy niin kuin edelliselle kirjoittajalle. Erona näihin muihin kirjoittajiin meillä on vain se, että mies syyttää minua siitä ettei kanssani voi keskustella. Meni vuosia ennen kuin tajusin että minulla on useita ihmisiä joiden kanssa keskustelen usein syvällisiäkin, hän taas ei keskustele kenenkään kanssa syvällisiä koskaan. Lopetin itseni syyttämisen ja nyt näen selvästi tuon asian hänen kyvyttömyytenään.