Puhutaanko avioerosta?

[vierailijaxxxx]

Mä menin naimisiin 22- vuotiaana, eli aivan liian aikaisin nyt kun ajattelee. En koskaan ollut edes kunnolla rakastunut mieheeni.. En ikinä saanut niitä jännityksen tunteita, tai suurta iloa kun näin hänet.. Meillä oli aina tosi tosinen, kaverillinen, ja realistinen suhde. Kokoajan musta on tuntunut ettei mies oikeasti edes ymmärrä mua, tai tunne mua kuka mä olen..

No nyt, kuuden vuoden aviovuoden jälkeen, mä olen niin valmis siirtymään eteenpäin! On tapeltu liikaa, vedetty tämä liitto ihan viimeisilleen.. Enkä usko että kummallaan on mitään kunnon tunteita edes enää.

Mutta. Kaksi lasta, opiskelut, muutot, mä olen huomannut että mä oon tosi yksin. Ei ole ketään. Ainoastaan tuo mies. Kyllä mä yksin pärjään.. Oon aina ennenkin pärjännyt. Asuin sentään 6 vuotta yksin, ennen kuin tuon kanssa muutettiin yhteen.. Mutta kertokaa kokemuksia te muut eronneet/yksinäiset. Miten pärjäsitte? MIlloin tuli pahin kaipuu takaisin liittoon? Tuntuiko virheeltä? Miten on mennyt?

 

[vierailija]

Olin saman miehen kanssa 20 vuotta, ensin avoparina, sitten avioliitossa. Viisi vuotta sitten erosimme tai minä vaan muutin ensin pois omilleni, koska tarvitsin enemmän omaa tilaa ja aikaa. Meillä on yksi lapsi, joka asuu isänsä uuden perheen kanssa ja on luonani yleensä viikonloput ja lomilla pitempään. Jotenkin vaan kyllästyin aina siihen samaan rytmiin ja rutiiniin, appivanhemmat asuivat naapurissa ja ei se tuntunut minun omalta elämältäni. Toivotan vaan onnea uudelle rouvalle, saapa nähdä montako vuotta kestää siellä asua.. Miehestä tykkään edelleen, mutta haluan nyt asua yksinäni, nautin omasta vapaudesta ! Olin asunut vuosia omillani ennen kuin muutimme yhteen. Lapsetkin tottuvat elämään kahdessa eri perheessä, edes osittain. Parempi erota kuin jäädä huonoon liittoon, jossa ei voi olla oma itsensä.