Puhumisesta

[Annika_E]

Hei!

Olemme avoliitossa ja periaatteessa ihan onnellisia ja tyytyväisiä elämäämme. Ongelmaksi on kuitenkin alkanut muodostua se, että mieheni on aika vaikeaa puhua tunteista ja suhteestamme.
Minä kaipaisin keskustelua tulevaisuudesta (haaveilen yhteisestä perheestä) ja siitä, miten voisimme suhdettamme kehittää. Mies on sanonut olevansa samaa mieltä kanssani siitä, että näistä asioista pitäisi puhua. Mutta jostain syystä minä olen aina se, joka otan nämä aiheet esille, ja jollain tapaa olen jo valmiiksi vähän loukkaantunut ja pahoillani siitä, että se aloittajan rooli osuu aina minulle. Minusta nämä ovat yhteisiä asioita, enkä ihan ymmärrä, miksi niistä on niin vaikea puhua!
Alun perin me aloimme seurustella niin, että molemmat toivoivat aika äkkiä saavansa lapsia ja puhuimme todella avoimesti toiveistamme - ja olimme samaa mieltä asioista. En halua ajaa miestä nurkkaan, joten olen lopettanut näistä asioista puhumisen. Ja nyt minulla on siitä paha mieli.
Olen kysynyt mieheltä suoraan, haluaako hän olla kanssani ja saada ne asiat, joista me suhteen alussa keskustelimme. Mies sanoi haluavansa. Kysyin sitten, miksi tämä tuntuu niin vaikealta, ja hän vastasi, että on niin vaikeaa uskaltaa ja pelottaa, että tämäkin suhde menee pieleen. Miehellä on ollut pari vakavampaa suhdetta, jotka molemmat päätyivät eroon ja ne ovat olleet isoja pettymyksiä. Niin, ongelma kai on se, etten koe itseäni täysin rakastetuksi ja minua kiukuttaa, kun meidän tulevaisuudestamme puhuminen on vaikeaa siksi, että hän pelkää epäonnistumista. Epäonnistuminen nyt ainakin on edessä, jos asioista ei voi puhua!
En siis halua ahdistaa miestä nurkkaan ja nyt olenkin keskittynyt ajattelemaan muuta kuin yhteistä tulevaisuutta. Näin ei kuitenkaan voi jatkua kauan, koska pelkään, että me kasvamme erillemme. Mitä kannattaisi tehdä?

 

[mies .]

Kannattaa antaa miehen olla rauhassa. Hän ei ole niin puhelias kuin sinä ja sinä joko hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on tai sitten ahdistat hänet nurkkaan.

 

[kynä sauhuamaan]

Saattaa kuulostaa aika typerältä idealta, mutta seuraava saattaa toimia.

Joskus asioista on vähän vaikea puhua ihan naamatusten... etenkin miehille vakavat, vaikeat, kiusalliset tai sellaiset keskustelut,joissa pitäis päättää isoista asioista, on joskus vaikeaa. Toisinaan miehille siis toisen tunteiden, haaveiden, suunnitelmien, ongelmien jne. kuunteleminen vaan on melkein mahdotonta. Tai jos kuunteleminen vielä onnistuu, niin 'liian korkea aita' tulee siinä vaiheessa vastaan, kun miehen pitäisi sanoa järkevästi oma mielipiteensä asiasta. Tilanteesta pakeneminen sanomalla "en tiedä", "aivan sama" tai "kulta, puhutaan myöhemmin, onhan meillä vielä aikaa" on monille tyypillistä. Epäasiallista käytöstä kuten vittuilua, rähjäämistä, raivoamista tai väkivaltaa missään muodossa ei kenenkään tarvitse sietää!

Jos puhuminen naamatusten ei siis onnistu, niin miten olisi kirje. Pane paperille suoraan miltä sinusta tuntuu (niin hyvät kuin pahat fiilikset). Kerro mitä kaipaat/toivot, olet suunnitellut, mistä haaveilet jne.

Joskus puhuessa tulee puhuttua niin monesta asiasta, että toinen yksinkertaisesti tiapahtaa kuin eno veneestä. Ja kun ei enää tajua että, mistä oikeastaan keskusteltiin, ei enää jaksa kuunnella. Jos asiat on paperilla, voi kohta kohdalta kaikessa rauhassa itsekseen keskittyä kirjoitettuun asiaan.

Myös äänenpainosta johtuvat väärinkäsitykset ja sitä kautta muutamat turhat riidat saattaa jäädä pois. Eli ei siis tule tilannetta, että vahingossa korottaa ääntä tai puhuu turhan 'vikisevällä/ valittavalla' tavalla. Myös 'jäkättämiseen' on aivan oma puhetapa ja äänenpaino, eli ei tule tilannetta, että puoliso pääsee sanomaan 'aina sä jäkätät!'. Vittuiluun ja ilkeilyyn riittää joskus puhetapa, joten jos sanottava on pelkästään paperilla, ei toinen voi syyttää vittuilustakaan.

Pyydä kumppaniasi vastaavasti kirjoittamaan sinulle.

Painottaisin sellaista asiaa, ettei tällaisissa tilanteissa ole oikeaa tai väärää kirjoitustapaa. Jokainen osaa kyllä kirjoittaa. Joskus aloittaminen vaatii voimaa ja uskallusta.

(meillä on joskus pidetty todella pitkiä mykkäkouluja ja ainoa tapa on ollut viestiä ruutupaperin välityksellä. tälläisellä molemminpuolisella 'kirjekaveruudella' olemme ratkoneet pahojakin pulmia. Myös monet muut parit tekevät tälläistä ja monet kertovat, että tämä on auttanut)

 

[mies1]

Kannattaa antaa miehen olla rauhassa. Hän ei ole niin puhelias kuin sinä ja sinä joko hyväksyt hänet sellaisena kuin hän on tai sitten ahdistat hänet nurkkaan.

Tuo on totta. Mitä enemmän ahdistat, sitä enemmän mies pelkää tulevaisuutta. Kysymys on niin isoista asioista, että kannattaisi antaa hänen kypsytellä ajatuksia. Aikaa siihen voi kulua, mutta se on ainoa keino.

 

[Ap.]

Kirjoittaminen on mielestäni varsin hyvä ajatus. Olen mailannut miehelle välillä esimerkiksi riidan jälkeen pyytääkseni anteeksi ja selittääkseni käytöstäni. Ja niihin hän on kyllä vastaillut ja olemme sovitelleet asioita siis kirjottamalla edestakaisin.
Kirjoitin viimeksi mailin siitä, miltä minusta tuntuu, kun emme puhu yhteisistä suunnitelmista emmekä tulevaisuudesta. Ja yritin kertoa kovasti miehelle siitä, miten tärkeä osa suhdetta sellainen toiminta minusta kuitenkin on. Tähän mies ei vastannut mitään - ja minä loukkaannuin.
Otin asian puheeksi myöhemmin ja mies myötäili, hänestäkin olisi tärkeää puhua noista asioita. Mutta mitään konkreettista ei ole tapahtunut ja minä olen väsynyt aktiivisempaan rooliini ja jättänyt kaiken tulevaisuudesta keskustelun taka-alalle.
Tämä tilanne on minusta vaikea siksi, että meillä ei ole vuosikausia aikaa pohtia sitä, haluammeko lapsia yhdessä vaiko emme.
Minä haluaisin lapsia, enkä toivoisi joutuvani olemaan epätietoisuudessa ja puhumattomuudessa kovin pitkään. Jos mies ei uskaltaudu etenemään, niin minusta olisi reilua kertoa se ja päästää minut menemään. Vaadinko liikaa? Kannattaako nyt vain odotella sitä, että miehelläkin on aikaa ja halua puhua ja miten kauan odottelen?

 

[mies .]

Entäs jos miehesi oikeasti ajattelee että "jonninjoutava" löpinä ahdistaa häntä? Ekö sinulle riitä että sinä haluat lapsen. Kysy haluaako hän ja jos haluaa jätä ehkäisy pois. Se on sillä selvä. Tietenkin kerrot hänelle että jos hän haluaa lapsen jätät ehkäisyn pois nyt. Mitä puhumista siinä asiassa on sen enempää? Uskoisin, että suurin osa miehistä on sellaisia jotka eivät halua vatvoa asioita edestakaisin, pohtia, eri näkökulmia ihmissuhdejutuissa ym. Mie stoimii, nainen puhua palpattaa. Näin se vain on.

 

[kynä sauhuamaan]

Niin, ystävä hyvä... Sinä tunnet, ettei miehesi kuuntele, ettet voi kertoa kaikkea, mitä sisälläsi on. Pura tunteitasi vaikka kirjoittamalla... Miehellesi kirje... Pura turhautumista, ahdistusta, surua, pettymystä, kiukkua, raivoa, jopa vihaa päiväkirjaan. Puhdistaa mieltäsi kummasti!

Jos yhteiset puheenaiheenne liittyvät lähes aina, (siis sinusta vain aika usein) perheenperustamiseen, yhteiseen tulevaisuuteen...tai ongelmiinne... miehesi alkaa yleistää asian niin, ettei kotona mistään muusta puhuta kuin parisuhdeongelmista tai 'vouhoteta perheenperustamisen ja tulevaisuuden' kanssa. Ja hän ahdistuu. Kun hän ahdistuu, myös sinua alkaa ahdistaa entistä enemmän...

 

[kirjootan]

Toisen saaminen avautumaan edes vähäsen on ehkä vaikeakin tehtävä.Riippuu siitä onko vastapuoli edes valmis miettimään syvällisesti tulevaisuutta.Vastuu toisesta ja ymmärtäminen missä mennään parisuhteessa.
Joillekin riittää pelkkä nyt oleminen, ilman että pitäisi miettiä tulevaisuutta eteenpäin.Koska nyt on hyvä.
On tekosyy vierittää syy edellisistä suhteista,jotka eivät toimineet.Sitä sitten saa pelätä jokaisessa suhteessa ja eipähän tarvitse mennä tosissaan eteenpäin.

Kuka tahansa ottaa itseensä,jos mennään sanomaan tai kirjoittamaan totuuksia, jotka itsekin tietää mutta ei myönnä, että näin on. Umpisolmu on valmis.

 

[Ap.]

No, tilanne on sellainen, että alussa puhuimme paljon siitä, millainen hyvä parisuhde periaatteessa on. Meillä oli paljon hyviä keskusteluja ja mies itse sanoi monta kertaa kommunikaation olevan hyvin tärkeää ja että hän itse yrittää sitä koko ajan opetella.
Minä koen, että minunkin tarpeilleni pitäisi olla tilaa tässä suhteessa. Yritän antaa miehelle tilaa ja aikaa, mutta minulla on myös tarve puhua - eikö ole kuitenkin ihan normaalia, että parisuhteessa olevat ihmiset keskustelevat yhteisestä tulevaisuudesta? En tarvitse välttämättä mitään tarkkoja suunnitelmia, mutta kai _joskus_ parisuhteessa sentään haaveillaan yhteisistä asioita? Niin on ollut edellisissä suhteissani ja siksi tulen epävarmaksi, kun nyt sitä ei tapahdu.
Mies ei myöskään ole kovin hyvä sanomaan, että rakastaa minua. Hän tekee tekoja, jotka osoittavat sitä, mutta tuo rakastamisen kertomisen puuttuminen tekee minut myös epävarmaksi.

 

[utopisti]

No, tilanne on sellainen, että alussa puhuimme paljon siitä, millainen hyvä parisuhde periaatteessa on. Meillä oli paljon hyviä keskusteluja ja mies itse sanoi monta kertaa kommunikaation olevan hyvin tärkeää ja että hän itse yrittää sitä koko ajan opetella.

Se puhuminen ei siis ole miehelle itsestäänselvyys, koska yrittää opetella. Ja jos asiat on jo puhuttu, miksi jauhaa niitä yhä uudelleen?

Minä koen, että minunkin tarpeilleni pitäisi olla tilaa tässä suhteessa. Yritän antaa miehelle tilaa ja aikaa, mutta minulla on myös tarve puhua - eikö ole kuitenkin ihan normaalia, että parisuhteessa olevat ihmiset keskustelevat yhteisestä tulevaisuudesta?

Ei kai mie sole kieltänyt sinua puhumasta? Ymmärsin että sinä vaadit mieheltä puhumista eli et anna hänelle tilaa.

En tarvitse välttämättä mitään tarkkoja suunnitelmia, mutta kai _joskus_ parisuhteessa sentään haaveillaan yhteisistä asioita? Niin on ollut edellisissä suhteissani ja siksi tulen epävarmaksi, kun nyt sitä ei tapahdu.
Mies ei myöskään ole kovin hyvä sanomaan, että rakastaa minua. Hän tekee tekoja, jotka osoittavat sitä, mutta tuo rakastamisen kertomisen puuttuminen tekee minut myös epävarmaksi.

Siinäpä se. Et hyväksy miestäsi sellaisen akuin hän on, vaan yrität pakottaa hänet latimaasi muottiin.

 

[Ap.]

No joo, mutta eikö asian voi kääntää niinkin, että mies voisi hyväksyä minut ja minunkin tarpeeni puhua? En ole pakottamassa miestä mihinkään muottiin vaan oikeasti pohdin, voinko elää ihmisen kanssa joka ei halua puhua minulle tärkeistä asioista. Pitäisikö minun vielä joustaa lisääkin?

 

[joustamisesta]

No joo, mutta eikö asian voi kääntää niinkin, että mies voisi hyväksyä minut ja minunkin tarpeeni puhua? En ole pakottamassa miestä mihinkään muottiin vaan oikeasti pohdin, voinko elää ihmisen kanssa joka ei halua puhua minulle tärkeistä asioista. Pitäisikö minun vielä joustaa lisääkin?

Onko mies estänyt sinua puhumasta? Eikös hän hyväksykin sinun tarpeesi puhua ja antaa sun puhua pajattaa?

Jos et voi elää hiljaisen miehen kanssa voit ainoastaan joko erota tai muuttaa itseäsi. Se sinun on mietittävä itse, miten muutat omaa käyttäytymistäsi jos aiot jäädä tähän suhteeseen ja koettaa rakentaa sitä. Jos taas lähdet, niin sekin on oma valintasi.
Minusta sinä et ole joustanut tässä asiassa. olet vain vaatinut miestä muuttumaan.

 

[Ap.]

Mies antaa minun toki puhua pajattaa.
Ongelman ydin on se, että jos alan muuttaa itseäni, eli en suhtaudu enää vakavasti itselleni tärkeisiin asioihin, niin mitä sitten enää on jäljellä. Olen lopettanut puhumisen, ja nyt suhteessamme ei puhuta yhteisestä tulevaisuudesta. Onko se hyväksi suhteelle? Onko siis liikaa vaadittu, että minukin tarpeeni otettaisiin huomioon ja että niihin suhtauduttaisiin vakavasti? Vai edetäänkö sitten miehen ehdoilla eli ei puhuta mitään lapsista tai tulevaisuudesta tai haaveista? Mihin suhde tai sitoutuminen sitten voivat perustua, kun mistään tulevasta ei puhuta?

 

[yksinkertaista]

Mies antaa minun toki puhua pajattaa.
Ongelman ydin on se, että jos alan muuttaa itseäni, eli en suhtaudu enää vakavasti itselleni tärkeisiin asioihin, niin mitä sitten enää on jäljellä. Olen lopettanut puhumisen, ja nyt suhteessamme ei puhuta yhteisestä tulevaisuudesta. Onko se hyväksi suhteelle? Onko siis liikaa vaadittu, että minukin tarpeeni otettaisiin huomioon ja että niihin suhtauduttaisiin vakavasti? Vai edetäänkö sitten miehen ehdoilla eli ei puhuta mitään lapsista tai tulevaisuudesta tai haaveista? Mihin suhde tai sitoutuminen sitten voivat perustua, kun mistään tulevasta ei puhuta?

Luottamukseen ja toisen kunnioittamiseen myös silloin kun toinen haluaa olla hiljaa. Mikset esitä yksinkertaista kysymystä lapsenhankinnasta ja usko vastausta kerralla?

 

[Ap.]

Olen esittänyt kysymyksen lapsen hankinnasta ym., ja mies aina johtaa keskustelun muualle. Olen siis kysynyt aivan suoraan häneltä, että haluaako hän lapsen, mutta en koskaan saa suoria vastauksia. Kun kysyn suoraan, että haluaako hän olla kanssani ja tahtooko ylipäänsä samoja asioita kui minä. siihen hän vastaa kyllä, mutta ei sitten koskaan vie asioita pidemmälle. Olen tuskastunut, kun koskaan ei tule suoria vastauksia, siis joko ei tai kyllä (mutta esim. myöhemmin).

 

[Selvä mammanpoika]

Jätä se.
Eihän tuollaista jahkaajaa viitsi katsella.
Miehet täällä kehottavat "antamaan aikaa". Kissan viikset. Kun suoraan kysytään, on osattava tehdä päätöksiä ja myös osattava sanoa mielipiteensä. Mikä se sellainen mies on, joka haluaa olla vaan virran vietävänä eikä osaa itse päättää ja vaikuuttaa asioihin.

 

["Kypsä nainen"]

Juu jätä se mies, eihän se ymmärrä sinua ja sinun tarpeitasi lainkaan. Kyllä parisuhteessa miehen tulee aina joustaa omista tarpeistaan, mikäli miehillä semmoisia edes on. Jos sinä haluat, että parisuhteenne on tietynlainen, niin silloinhan miehen on haluttava samaa asiaa ja muututtava. Maailma on pullollaan miehiä, jotka jotka varmasti sopivat sinulle paremmin kuin nykyinen miehesi, joten vaihtoon vaan ja äkkiä, ettet vain ehdi tulla toisiin ajatuksiin.

 

[neuvoja-iita]

Yleensä kun nainen valittaa että mies ei puhu, on oikeasti siitä kyse että nainen ei tunne itseään kuulluksi. Kun mies ei vasta mitään, nainen puhuu lisää ja joutuu umpikujaan: on antanut saamatta mitään takaisin.

Ole silti ap iloinen, ettei miehesi jaarittele turhia. Mikään ei ole hirveämpää kuin ylipuhelias mies, joka jankkaa suhteesta ja tunteista, painostaa hankkimaan lapsia ja puuttuu jokaiseen asiaan. Sama koskee siivousta. On parempi että mies on laiska kuin pedantti. Kun mies alkaa käyttäytyä kuin nainen, hän tekee sen puolet huonommin ja näyttää kömpelöltä. Hän tulee tietoiseksi itsestään ja alkaa vatia naiseltakin yhtä sun toista. Osa puhuvista miehistä on viheliäisiä: näyttävät naisilta ja kuuntelevat naisia, kuulostavat naisilta, mutta kun tulee se paikka jolloin luottamus punnitaan, mitä hirvein jästipää paljastuu takaa.

Miehet: pitäkää turpanne kiinni.

 

[annarouva]

Kaikeasta "tilan antamisen" ja "suorien kysymysten esittämisestä" huolimatta mulle vaikuttaa vahvasti siltä, että sinä kuitenkin määrittelet miten suhteessanne kommunikoidaan. Mies ei varmaan vilpittömästi usko vakuutteluihisi hänen kuuntelemisestaan, koska kaikki tännekin kirjoittamasi tekstit pursuavat teemaa 'sinä Yritit, ei toiminut, loukkaannuit'. Eihän hän voi tuntea muuta kuin epäonnistuneensa koko ajan kun ei pysty pitämään sinua onnellisena milään vastauksella. Tunne siinä nyt sitten oleva jossain luottamuksen ilmapiirissä, ja pystyvä kertomaan ihan oikeasti mitä itse tuntee eikä vain sitä mitä Sinä haluat kuulla.

Pystytkö kuuntelemaan miestä aidosti ilman tuota ainaista omaa agendaasi ja kuvitelmaasi omasta joustavuudestasi? Mitä luulet, jos mies saisi päättää hänelle sopivan ideaalitavan kommunikoida, mitä se tarkottaisi? Tämä ajatusleikki sinulle vain hahmottamaan, että kuka tuossa nyt on oikein joustanut ja onko se jousto tosiaan ollut tasapuolista.

 

[Ap.]

Viimeisin vastus oli todella herättävä. Olen yrittänyt pohdiskella omaa tapaani "jyrätä" ja se on aiheuttanut ahdistusta. Tajuan ihan hyvin, että mies voi tuntea itsensä kanssani epäonnistuneeksi... Mitenköhän pystyn purkamaan tilannetta? Antamalla hänen olla rauhassa?

 

[same*]

Saattaa kuulostaa aika typerältä idealta, mutta seuraava saattaa toimia.

Joskus asioista on vähän vaikea puhua ihan naamatusten... etenkin miehille vakavat, vaikeat, kiusalliset tai sellaiset keskustelut,joissa pitäis päättää isoista asioista, on joskus vaikeaa. Toisinaan miehille siis toisen tunteiden, haaveiden, suunnitelmien, ongelmien jne. kuunteleminen vaan on melkein mahdotonta. Tai jos kuunteleminen vielä onnistuu, niin 'liian korkea aita' tulee siinä vaiheessa vastaan, kun miehen pitäisi sanoa järkevästi oma mielipiteensä asiasta. Tilanteesta pakeneminen sanomalla "en tiedä", "aivan sama" tai "kulta, puhutaan myöhemmin, onhan meillä vielä aikaa" on monille tyypillistä. Epäasiallista käytöstä kuten vittuilua, rähjäämistä, raivoamista tai väkivaltaa missään muodossa ei kenenkään tarvitse sietää!

Jos puhuminen naamatusten ei siis onnistu, niin miten olisi kirje. Pane paperille suoraan miltä sinusta tuntuu (niin hyvät kuin pahat fiilikset). Kerro mitä kaipaat/toivot, olet suunnitellut, mistä haaveilet jne.

Joskus puhuessa tulee puhuttua niin monesta asiasta, että toinen yksinkertaisesti tiapahtaa kuin eno veneestä. Ja kun ei enää tajua että, mistä oikeastaan keskusteltiin, ei enää jaksa kuunnella. Jos asiat on paperilla, voi kohta kohdalta kaikessa rauhassa itsekseen keskittyä kirjoitettuun asiaan.

Myös äänenpainosta johtuvat väärinkäsitykset ja sitä kautta muutamat turhat riidat saattaa jäädä pois. Eli ei siis tule tilannetta, että vahingossa korottaa ääntä tai puhuu turhan 'vikisevällä/ valittavalla' tavalla. Myös 'jäkättämiseen' on aivan oma puhetapa ja äänenpaino, eli ei tule tilannetta, että puoliso pääsee sanomaan 'aina sä jäkätät!'. Vittuiluun ja ilkeilyyn riittää joskus puhetapa, joten jos sanottava on pelkästään paperilla, ei toinen voi syyttää vittuilustakaan.

Pyydä kumppaniasi vastaavasti kirjoittamaan sinulle.

Painottaisin sellaista asiaa, ettei tällaisissa tilanteissa ole oikeaa tai väärää kirjoitustapaa. Jokainen osaa kyllä kirjoittaa. Joskus aloittaminen vaatii voimaa ja uskallusta.

(meillä on joskus pidetty todella pitkiä mykkäkouluja ja ainoa tapa on ollut viestiä ruutupaperin välityksellä. tälläisellä molemminpuolisella 'kirjekaveruudella' olemme ratkoneet pahojakin pulmia. Myös monet muut parit tekevät tälläistä ja monet kertovat, että tämä on auttanut)

Jos en ole varma suhteesta, en halua suunnitella huomista pidemmälle. Silloin mielelläni myös lykkään keskustelua aiheesta. Jos ei ole varsinaista kiirettä perheen perustamisen ym. kanssa, niin eikö voisi antaa ajan kulua ja katsoa mitä tapahtuu? Ensimmäinen poikaystäväni vuosia sitten olisi halunnut perustaa perheen ja minua ahdisti suunnattomasti koko asia. Seurustelukumppani on vaihtunut muutaman kerran, mutta vieläkään en ole varma. Ehkä olen sitä naistyyppiä jonka on vaikea sitoutua lopullisesti.

 

[jjjjjjjj]

Viimeisin vastus oli todella herättävä. Olen yrittänyt pohdiskella omaa tapaani "jyrätä" ja se on aiheuttanut ahdistusta. Tajuan ihan hyvin, että mies voi tuntea itsensä kanssani epäonnistuneeksi... Mitenköhän pystyn purkamaan tilannetta? Antamalla hänen olla rauhassa?

Uskomalla miestä jos hän sanoo että. Myöhemmin. Sehän on selvä vastaus.

 

[Vieras Sika]

Ensinnäkin pitäisi tietää haluaako keskustella vai tentata. Jos naisen pari ensimmäistä puheenvuoroa sisältää kysymyksiä eikä omia ajatuksia, niin kyseessä on tentti tai kuulustelu eikä keskustelu.

Toiseksi jos haluaa, että mies vastaa rehellisesti niin rehellisyyttä pitäisi arvostaa. Teoriassa kaikki arvostaa käytännössä harva. Keskustelussa on reilua kysyä vain sellaisia asioita, joihin ei ole vääriä vastauksia. Vastaus on väärä, jos sitä pitää perustella tai todistella.

Jos asia ei ole sinulle vaikea niin silloinhan varmaan sinä voit puhua mitä sinä haluat ja mitä sinä olet ajatellut. Myös mikä sinua ehkä asiassa askaruttaa. Tätä luulisi sitten miehesi olevan paljon helpompi kommentoida kuin vastata kysymyksiin.

 

[kynä sauhuamaan]

Anteeksi suorapuheisuuteni, mutta mielestäni täällä on aika naiiveja vastauksia, siitä kuinka liitossa pitää olla aina tärkeistä asioista samaa mieltä ym. ja jos ei olla samaa mieltä nyt tänäpäivänä niin ei tulla koskaan olemaankaa ja liitto ei toimi, eikä tule toimimaankaan... vastauksissa oli myös sensuuntaisia mielipiteitä, kuinka eriviä mielipitetä omaavasta kumppanista tulisi hankkiutua mahdollisimman pian eroon. Mielestäni ero on viimeinen ja äärimmäisin vaihtoehto.

En tietenkään ole sitä mieltä, että kaikkien tulee kumppaninsa kanssa elää yhdessä kuolemaan saakka, mutta kannustaisin vaikeissakin tilanteissa yrittämään yhdessä. Esim. Parisuhdeterapiaa on tarjolla hyvinkin nuorille pareille. Hyvin monenlaisia kriisejä saadaan purettua terapian avulla. Siinä vaiheessa kun elämä on yhtä tuskaa yhdessä, voi molempien kannalta olla ero paras vaihtoehto, tiedän senkin.

Voi ystävät hyvät, ei se ole niin yksinkertaista. Joskus vaan 'pesänrakennusvietti' herää aiemmin toisella kumppanilla. Siinä vaiheessa yhteisymmärrykseen voi olla vaikea päästä, lähes mahdotonta.

Helppo se on teidän käskeä alkuperäistä kirjottajaa pitämään ajatuksensa ominaan, sillä murheista puhuminen 'ahdistaa hänen kumppaniaan'... Joo entäs rouvan ahdistus siitä, ettei koe itseään täysin rakastetuksi. Eikö hänellä ole oikeutta ahdistua siitä, ettei tiedä haluaako hänen puolisonsa perhettä, josta he ovat aiemmin puhuneet. Miten rouvan pelko siitä, että liitto epäonnistuu... Niin mies ei taidakkaan olla ainoa ahdistunut.

On mahdollista, että rouva yrittää saada ahdistustaan pois puhuen ahdistavista asioista mahdollisimman usein. Mielessä on ehkä jatkuvasti, jopa yötä-päivää piinaavia kysymyksiä. Hän haluaisi pikaisesti vastauksen kysymyksiinsä. Hän on varmasti tulevaisuuden vuoksi peloissaan ja tuntee olonsa turvattomaksi ja yksinäiseksi. Eikö ole luonnollista, että hän hakee tukea mieheltään? Eikö hänellä ole oikeus käydä kriisejä läpi? Eikö hänellä ole oikeus ahdistua? Eikö hänellä ole oikeus toivoa jotain, mitä hänen miehensä ei ehkä toivo? Pyhä Pietari!! hän on ihminen, siinä missä tekin!!

 

[kynä sauhuamaan]

Voimia sinulle ap. Toivottavasti tuo umpisolmu aukeaa... kaikkea hyvää sinulle...