Jotta en sortuisi liikaan, yritän tiivistää - ja toivon näkökulmianne kuultavaksi.
Tunnen olevani puun ja kuoren välissä: mies juo mielellään ja paljon silloin kun saa siihen mahdollisuuden, jo raskausaikani oli turhautunutta riitelyä asiasta. Juomiskerrat ovat harventuneet, mutta silloin kun hän sen tekee, tekee sen ilmoittamatta ja tietää hyvin reaktioni. Hänestä on tärkeää, että saisi käydä kaljalla silloin kun huvittaa, etukäteen sovitut menot eivät kuulemma ole hauskoja.
Isäni on dementoitunut alkoholisti ja exä sekakäyttäjä, silti mies on sitä mieltä, että minulla on päässä vikaa kun en siedä humalahakuista juomista.
Miehen sisarusparvi puoltaa juomista, onhan se heidänkin mielestään mukavaa, edes "juhlissa" mukanaolevat lapset eivät ole heille syy hillitä juomista. Osa teini-ikäisistä lapsista onkin mukana juopottelemassa suvun mukana.
Lapseni on nyt 10 kk ja pelkään historian toistavan itseään... haluan turvata lapseni kodin, ei humalaisia ja alkoholilta haiskahtavia vanhempia ja sukulaisia tähän kotiin.
Tilannetta ei auta se, että mies ei puhu, on vain. Telkkari on tärkein, yhteisiä hetkiä ei ole, hellyyskin katosi. Kaipaan valtavasti puolison läsnäoloa, normaalia juttelua, tavallista arkea. Meillä ei edes ruokailla yhdessä vaikka puoliso on ammattikokki, ei kuulemma jaksa tehdä ruokaa, koska tekee sitä töissä - lapselleen hän ei ole tehnyt kertaakaan itse ruokaa vaan aukaisee valmisruokapurkin.
Muutimme muutama kuukausi yhdessä ostettuun asuntoon, edellisesti piti päästä pois, koska hän ei viihtynyt siellä (asunto oli minun omistamani). Mies tuli pari vuotta sitten ulkomailta takaisin Suomeen omistaen vain matkalaukkunsa sisällön... Nyt yhteisen kodin hoitaminen ja laittaminen ei kuitekaan kiinnosta vaan asiat jäävät toistuvasti minun hoidettavakseni, vain huomauttelemalla saan apua - en aina silloinkaan.
Perässäni taitaa olla kivireki? Vai niuhotanko vain turhasta ja olen sopimaton suomalaiseen perhe- ja alkoholikulttuuriin?
Tunnen olevani puun ja kuoren välissä: mies juo mielellään ja paljon silloin kun saa siihen mahdollisuuden, jo raskausaikani oli turhautunutta riitelyä asiasta. Juomiskerrat ovat harventuneet, mutta silloin kun hän sen tekee, tekee sen ilmoittamatta ja tietää hyvin reaktioni. Hänestä on tärkeää, että saisi käydä kaljalla silloin kun huvittaa, etukäteen sovitut menot eivät kuulemma ole hauskoja.
Isäni on dementoitunut alkoholisti ja exä sekakäyttäjä, silti mies on sitä mieltä, että minulla on päässä vikaa kun en siedä humalahakuista juomista.
Miehen sisarusparvi puoltaa juomista, onhan se heidänkin mielestään mukavaa, edes "juhlissa" mukanaolevat lapset eivät ole heille syy hillitä juomista. Osa teini-ikäisistä lapsista onkin mukana juopottelemassa suvun mukana.
Lapseni on nyt 10 kk ja pelkään historian toistavan itseään... haluan turvata lapseni kodin, ei humalaisia ja alkoholilta haiskahtavia vanhempia ja sukulaisia tähän kotiin.
Tilannetta ei auta se, että mies ei puhu, on vain. Telkkari on tärkein, yhteisiä hetkiä ei ole, hellyyskin katosi. Kaipaan valtavasti puolison läsnäoloa, normaalia juttelua, tavallista arkea. Meillä ei edes ruokailla yhdessä vaikka puoliso on ammattikokki, ei kuulemma jaksa tehdä ruokaa, koska tekee sitä töissä - lapselleen hän ei ole tehnyt kertaakaan itse ruokaa vaan aukaisee valmisruokapurkin.
Muutimme muutama kuukausi yhdessä ostettuun asuntoon, edellisesti piti päästä pois, koska hän ei viihtynyt siellä (asunto oli minun omistamani). Mies tuli pari vuotta sitten ulkomailta takaisin Suomeen omistaen vain matkalaukkunsa sisällön... Nyt yhteisen kodin hoitaminen ja laittaminen ei kuitekaan kiinnosta vaan asiat jäävät toistuvasti minun hoidettavakseni, vain huomauttelemalla saan apua - en aina silloinkaan.
Perässäni taitaa olla kivireki? Vai niuhotanko vain turhasta ja olen sopimaton suomalaiseen perhe- ja alkoholikulttuuriin?
