puhukaa mulle järkeä :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "surullinen"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

"surullinen"

Vieras
Mä haluan tulla järkiini viimein ja oikeasti lähteä tästä avioliitosta.. Miks mä oon niin tyhmä että edelleen kidun tässä paskassa?

Me ei miehen kanssa pystytä kommunikoimaan enää ollenkaan. Mies haluaa lakaista asiat aina maton alle ja mä taas olen sellainen joka haluaa keskustella asiat halki. Mä tukehdun kun asioista ja varsinkaan tunteistaan ei saa puhua.
Mies kerjää seksiä koko ajan ja mua se nykyään lähinnä oksettaa. Seksi ei koskaan ole ollut mitään maata järisyttävää ja aikanaan alistuin sillon kun en halunnut. Enää en siihenkään pysty.

Miksi mä pelkään jäädä yksin? Mulla ei ole yhtään kaveria, tuttavaa tai ystävää joiden avulla ja tuella tästä selviäisi. Ei mulla olis enää ketään..
Mulla on fyysinen vamma jonka takia arki on ajoittain hyvin hankalaa. Miten mä ikinä siitä selviän kun ei kukaan olekaan enää tukemassa. Siinä mies on ollut lähes täydellinen kuitenkin. On siivonnut kodin ja auttanut minua. Se on se, mikä pitää mua tässä suhteessa.

Mä oon yrittänyt.. oon vaan niin epätoivoinen sen suhteen että saisin miehen ymmärtämään mikä mättää ja siksi usein olen nykyään ajautunut haukkumaan miestä. Mä vaan edes kerran haluaisin nähdä että se ymmärtää ja olisi pahoillaan.. että se välittäisi aidosti..

Mä ajaudun koko ajan syvemmälle masennukseen.. miksi mä en silti vaan ota ja lähde? miksi ihminen on näin tyhmä :(
 
Surullinen olo tulee kun lukee juttuasi. Mietin mitä haluaisit mieheltäsi? Muistatko mihin häneen aikoinaan rakastuit? Luulen että hän on aika tyypillinen mies siinä että ei osaa paremmin jakaa tunteita. Siinä voi kehittyä. Tarvitaan vähän naisellista oveluutta! Voihan olla ongelma ei olekaan parisuhteessa, vaan kun hoidat itseäsi, omaa mieltä, ettet olisi masentunut, niin kaikki alkaisi tuntua paremmalta. Älä vaan alennu haukkumaan, keksi ratkaisuita, miten sinä ja miehesi voisitte paremmin! Ehkä erillänne, ehkä yhdessä.
 
Öngelma taitaa olla siinä, että te olette kumpikin unohtaneet yhden tärkeän asian eli

Olette unohtaneet nauttia toinen toistenne seurasta. Mitä mietit ollessasi miehesi vierellä?
Nautitko ollenkaan siitä, että sinulla on ylipäänsä joku eli juuri oma miehe4si vierelläsi juuri siinä hetkessä?
Jos näin ei ole niin kokeile seuraavalla kerralla ihan ajatuksen kanssa olla iloinen siitä, että sinun rinnallasi on juuri tuo kyseinen mies ja olet siinä hetkessä läsnä, tietoisena. Et mieti mennyttä, etkä tulevaa vaan olet siinä ja muistat kuinka voit nauttia miehesi seurasta :)
 
ei huonoon liittoon kannata jäädä. Jos yksinjäämistä pelkäät, niin minkälainen vamma sinulla on ? Onko mahdollista saada jostain (kotipalvelu tms) apua kodinhoitoon?
 
Itselläni aika vastaava tilanne, kunnes kuukausi sitten repäisin ja katkaisin välit totaalisesti ja kerta heitolla. Välillä käy miestä sääliksi, suhteessa tuntui että minä olin se riippuvainen osapuoli, mutta nyt eron jälkeen huomaa että roolit oli oikeasti toisinpäin. Mies kerjää takaisin, mutta en vastaa enää yhteydenottoihin kun kerran pääsin irti ja seison omilla jaloillani. Olen onnellisempi kuin pitkään aikaan ja vaikka erosta on vain vähän aikaa ei mies enää pyöri mielessäni kuin hetken per päivä. Ihanaa kun ei ole enää tuota henkistä alistamista, vaan saa nauttia OMASTA YLELLISESTÄ SEURASTAAN täysin rinnoin! Uutta en aio ottaa pitkiin aikoihin, niin onnellinen olen nyt tästä uudestaan löytyneestä "minuudesta". Olen pahoillani etten osaa neuvoa, mutta toivotan vain voimia ja rohkeutta lähteä, jos suhde ei ole itselle hyväksi.
 
Surullinen olo tulee kun lukee juttuasi. Mietin mitä haluaisit mieheltäsi? Muistatko mihin häneen aikoinaan rakastuit? Luulen että hän on aika tyypillinen mies siinä että ei osaa paremmin jakaa tunteita. Siinä voi kehittyä. Tarvitaan vähän naisellista oveluutta! Voihan olla ongelma ei olekaan parisuhteessa, vaan kun hoidat itseäsi, omaa mieltä, ettet olisi masentunut, niin kaikki alkaisi tuntua paremmalta. Älä vaan alennu haukkumaan, keksi ratkaisuita, miten sinä ja miehesi voisitte paremmin! Ehkä erillänne, ehkä yhdessä.

Rakastuin siihen että hän oli ensimmäinen mies jonka kanssa oli luonnollinen olla. Se vain tuntui oikealta vaikka ongelmia meillä oli jo heti alkuunsa miehen alkon käytön vuoksi. Siinä hän on kehittynyt hurjasti eikä juo enää kovin usein.

Mä parannuin masennuksesta sillon ku tapasin mun miehen. Mulla oli syy elää. Mut nyt meillä on mennyt niin huonosti että tunnen masentuvani jälleen.

mulla on tunne että mies ei kunnioita mua. Silti mä oon tyhmä ja kuvittelen että jos vielä jonain päivänä.. Tuntuu että mies on jäänyt ajatusmaailmaltaan jonnekin teinin tasolle. Ei kanna vastuuta teoistaan..
 
Jotenkin tuntuu, että olet tehnyt tuosta keskusteluongelmasta isomman kuin se onkaan. Meillä mies ei ole koskaan osannut/halunnut puhua tunteista eikä ylipäätään ole mikään keskustelijatyyppi. Ihan onnellisia silti ollaan. Saan keskustella naisystävien kanssa tarpeeksi. Miehesi kuitenkin tekee kotitöitä ja auttaa sinua. Ja haluaa seksiäkin. Aika usein tällä palstalla valitetaan, ettei mies halua. Ja vaikka maa ei järise, niin seksi voi kuitenkin olla ihan hyvää. Yritäpä nyt keskittyä itseesi ja järjestä harrastuksia tai muuta, että olet itse elämääsi ja itseesi tyytyväisempi niin saattaapa parisuhdekin näyttää toisenlaiselta. Toista ei kuitenkaan voi muuttaa, ainoastaan itseään ja omaa ajattelutapaansa.
 
[QUOTE="surullinen";23700660]Rakastuin siihen että hän oli ensimmäinen mies jonka kanssa oli luonnollinen olla. Se vain tuntui oikealta vaikka ongelmia meillä oli jo heti alkuunsa miehen alkon käytön vuoksi. Siinä hän on kehittynyt hurjasti eikä juo enää kovin usein.

Mä parannuin masennuksesta sillon ku tapasin mun miehen. Mulla oli syy elää. Mut nyt meillä on mennyt niin huonosti että tunnen masentuvani jälleen.

mulla on tunne että mies ei kunnioita mua. Silti mä oon tyhmä ja kuvittelen että jos vielä jonain päivänä.. Tuntuu että mies on jäänyt ajatusmaailmaltaan jonnekin teinin tasolle. Ei kanna vastuuta teoistaan..[/QUOTE]

Tää ei kuulosta hyvältä että parannuit masennuksesta miehen takia koska se oli sulle syy elää. Ei se elämisen syy sais koskaan olla toisessa ihmisessä vaan ihan sinussa itsessäsi. Oisko tässä nyt sellainen juttu että sulla on jostain syystä masennusta tms. taas tuloillaan ja yhdistät sen surkeuden parisuhteeseen vaikka oikeasti siinä ei ole vikaa?
 
Todennäköisesti masennus on parantunut vuosien myötä itsekseen ja nyt koet alitajuisesti, ettet tee miehellä enää mitään eli olet kasvanut ulos tarpeestasi pitää miestä pönkittämässä sinun itseluottamustasi ym.
Nyt sinun pitää kasvaa ja ymmärtää mikä miehen merkitys on tässä uudessa ja muuttuneessa, terveessä tilanteessa?
 
Mulla on vähän samanlainen ongelma. Mun mies on hyvä isä ja muutenkin ihan ok kumppani. Ei vaan osaa puhua tunteistaan mitenkään. Jotenkin tiedän että rakastaa mutta kaipaisin konkreettisia sanoja joskus jotta todistaisi sen. Tää miehen puhumattomuus saa mut myös epäileen koko ajan että sillä on toinen yms vaikkei välttämättä ookkaan.
Koitan puhua, ottaa asioista selvää yms mut en saa mitään irti. Usein mies suuttuu ja sanoo että lopeta jankkaaminen... Hulluksi tässä tulee...
On myös usein sellanen olotila että masentaa kun tuntuu ettei se toinen vaan välitä...oon ihan kade ihmisille joiden mies ylistää vuolaasti vaimoaan, kauneutta, viisautta, äitiyttä yms...

En mäkään saa aikaseks lähteä, kai sitä vaan turtuu oloonsa ja on olevinaan liian turvallista. Monesti mietinkin et millasta olis jos olisin lapsen kanssa kahden ja ilman mitään epäilyjä...

Tsemppiä sulle, mitä ikinä teetkin :)
 
Ilmaisin itseäni ehkä huonosti.. Mä tapasin mun mieheni ja aloin parantua masennuksesta. Mun elämästä tuli elämisen arvoista kun siinä rinnalla oli ihminen jonka kanssa oli hyvä olla. Tapahtui siinä muitakin käänteentekeviä asioita samalla (mun vamman suhteen).. Mä tunsin onnea kun sain jakaa elämääni jonkun kanssa.

Mä ymmärrän täysin sen, että kaikki ei ole keskusteluihmisiä. Mutta mä odotan toiselta, että jos loukkaa toista tai tekee jotain pahaa niin siitä pitää voida keskustella vaikkei se aihe helppo olisikaan. Lisäksi jos mä tunnen että toinen ei arvosta mua, niin mä haluaisin kuulla selityksen sellaiseen käytökseen. Mutta mies vaan huutaa. Hän ei istu tuppisuuna vaan alkaa huutamaan ja aina menee riitelyksi. Paljon on hyviäkin päiviä ja siksi kai olen jäänytkin tähän liittoon..

Mä en tarvitse miestä pönkittääkseen itseluottamustani. Mies on vienyt sen vähäisenkin..
 
mitäs jos näyttäisit tän ketjun sun miehelle? sanoisit että ihan oikeasti tarvitset nyt tukea ja että hänkin osallistuisi keskusteluun kunnolla.. Olisko mahdollista että ton masennuksen takia näät miehen ja suhteen huonompana kun mitä ovatkaan? ero ei auta (ehkä jopa pahentaa tilannettasi) jos ongelmat onkin muualla..
 

Yhteistyössä