puheen kehitystä ja äidin avautumista

["aapee"]

Lapseni on hiukan alle 2,5 vuoden ikäinen. Puhumaan oppiminen on ollut hidasta, parilla sanalla hän aloitteli reilun vuoden iässä. Monta kertaa hän on sanonut jonkin uuden sanan, lausunut sen ihan oikein, mutta vain yhden ainoan kerran. Usein hän on myös sanonut sanoja kuiskaamalla ne ihan hiljaa. Osa sanoista on tullut sanavarastoon hetkeksi, niitä hän on käyttänyt säännöllisesti, mutta sitten ne ovat taas kadonneet. Koko ajan on kuitenkin ollut joitakin sanoja käytössä, ihan päivittäin on sanottu edes jotakin. Puheen ymmärtäminen on erittäin hyvää, siinä ei ole ongelmia.

Nyt lähellä 2,5 vuoden rajapyykkiä, uusia sanoja on tullut mukaan melko reipasta vauhtia, kaikkiaan niitä on vähintään useita kymmeniä. Osa sanoista on ihan lapsen "omiakin", mutta ymmärrettäviä. (esim. hau=koira) Ihan äskettäin lapsi on alkanut liittää kahta sanaa jonoon, vaikkapa "äiti tule" tai "hau pois".

Mä itse olen tosi tyytyväinen joka sanasta ja näistä haparoivista sanojen liittämisistä. Neuvolan terveydenhoitaja ei ole huolissaan, mutta olen luvannut piipahtaa lapsen kanssa siellä tammikuussa juttelemassa näistä puheasioista. Terkan mukaan on hyvin todennäköistä, että puhehana aukeaa ihan tuota pikaa, ainakin nyt tilanne on todella lupaava.

Tilanteessa ottaa eniten hermoon äitini, joka on odottanut kohta puolitoista vuotta, että lapsi puhkeaa puhumaan kuin Ruuneperi. Hiillostamista, hätyyttämistä ja hyvää tarkoittavia, mutta jatkuvia neuvoja satelee ja mummolassa käydessä hän itse yrittää lähes pakottaa lasta puhumaan esim. näyttäen lapselle jäätelöä ja luvaten antaa sen vain, jos lapsi sanoo ensin, että "anna jäätelö". Mä en tykkää yhtään. Ideana on kuulemma opettaa lapselle yhteys sanotun ja tehdyn välillä, eli heti kun pyytää niin saa, mutta minusta homma haisee pahasti painostukselta. Etenkin, jos kyseessä on sana, jota lapsi ei ole ennen sanonut ja jotain kivaa uhataan evätä, jos on hiljaa.

Muutama päivä sitten lapsi innostui leikkiin, jossa hän itse istui pahvilaatikossa ja pyysi minua vuoroon avaamaan ja sulkemaan laatikon kannen. Samana päivänä oltiin "piilosta" eli lapsen pyynnöstä menin kulman taakse ja taas kutsuttaessa tömistelin esiin. Se oli eka kerta, kun lapsi otti sanat oma-aloitteisesti leikin välineiksi. Samana päivänä saatiin taas monta uutta sanaa ja mulla oli tosi hyvä mieli. Se haihtui kyllä pian, kun juttelin äitini kanssa puhelimessa ja tämä ei ollut iloinen edes puolta sekuntia, vaan käski vaatia lapselta enemmän, eli useampia sanoja peräkkäin ja vaikkapa uuden sanan "hana" korvaamista sanalla "vesihana". Mua sitten otti päähän. Lapsi kehittyy ja oppii asioita parhaansa mukaan ja yksi vain mäpättää. Ihan sama, kuin antaisi lapselle kolmipyöräisen jälkeen lastenpyörän ja apupyörät, ja kun tämä ekaa kertaa onnistuu ajamaan sillä, pitäisi napata apupyörät pois, että "sehän hallitsee tuon jo, ala vaatia lisää". MURRRRR.

Olisi kiva, jos jollakulla olisi kokemusta hitaammanpuoleisesta puhetaidon oppimisesta tai joku edes tahtoisi jakaa iloni tästä meidän muksun edistymisestä.

 

["äiti"]

Teillä on asiat tosi hyvälllä mallilla! Meillä on mennyt niin paljon aikaa ja energiaa isoveljen puheen selkeyttämiseen, että nyt 2 vuotta täyttävä sisko on saanut olla ihan omillaan. Hän on oppinut viimeisen kuukauden aikana sanoja niin, että nyt varasto on n. 40 sanaa, jotka alkavat hitaasti yhdistyä pareiksi. Isoveli on 3v 5kk ja nyt vieraatkin ymmärtävät jo jotain. Neuvolassa ei kenellekään ole sanottu mitään puheesta.
Äitisi ei ilmeisesti ymmärrä, että lapset kehittyvät eri asioissa omalla tahdillaan ja tärkeintä on, että jotain edistystä tapahtuu. Sanoppa ensi kerralla mummille, että kahvit saa vasta sitten, kun osaa pyytää englanniksi tai jollain muulla ei niin tutulla kielellä. Kyllä isovanhempienkin pitää kehittyä!

 

["aapee"]

Mä olen inttänyt, että jos lapsi on ihan normaali, kyllä se oppii puhumaan ennen pitkää. Kunhan asiasta ei tehdä mitään pakkomörköä. Mulle vaan jää sellainen olo, että jos mä en jotenkin "estäisi", muksu puhuisi jo vaikka mitä. Tiedän, ettei se ole totta, mutta hätyyttäminen alkaa ottaa aivoon.

Mä luulen, että se suurin juju hommassa on mummon työkavereiden lasten/lastenlasten nopeampi kehitys. Mutta ei joka asiassa tarvitse olla ensimmäinen. Hitaamminkin ehtii.

 

["Tiina"]

[QUOTE="aapee";25118677]Lapseni on hiukan alle 2,5 vuoden ikäinen. Puhumaan oppiminen on ollut hidasta, parilla sanalla hän aloitteli reilun vuoden iässä. Monta kertaa hän on sanonut jonkin uuden sanan, lausunut sen ihan oikein, mutta vain yhden ainoan kerran. Usein hän on myös sanonut sanoja kuiskaamalla ne ihan hiljaa. Osa sanoista on tullut sanavarastoon hetkeksi, niitä hän on käyttänyt säännöllisesti, mutta sitten ne ovat taas kadonneet. Koko ajan on kuitenkin ollut joitakin sanoja käytössä, ihan päivittäin on sanottu edes jotakin. Puheen ymmärtäminen on erittäin hyvää, siinä ei ole ongelmia.

Nyt lähellä 2,5 vuoden rajapyykkiä, uusia sanoja on tullut mukaan melko reipasta vauhtia, kaikkiaan niitä on vähintään useita kymmeniä. Osa sanoista on ihan lapsen "omiakin", mutta ymmärrettäviä. (esim. hau=koira) Ihan äskettäin lapsi on alkanut liittää kahta sanaa jonoon, vaikkapa "äiti tule" tai "hau pois".

Mä itse olen tosi tyytyväinen joka sanasta ja näistä haparoivista sanojen liittämisistä. Neuvolan terveydenhoitaja ei ole huolissaan, mutta olen luvannut piipahtaa lapsen kanssa siellä tammikuussa juttelemassa näistä puheasioista. Terkan mukaan on hyvin todennäköistä, että puhehana aukeaa ihan tuota pikaa, ainakin nyt tilanne on todella lupaava.

Tilanteessa ottaa eniten hermoon äitini, joka on odottanut kohta puolitoista vuotta, että lapsi puhkeaa puhumaan kuin Ruuneperi. Hiillostamista, hätyyttämistä ja hyvää tarkoittavia, mutta jatkuvia neuvoja satelee ja mummolassa käydessä hän itse yrittää lähes pakottaa lasta puhumaan esim. näyttäen lapselle jäätelöä ja luvaten antaa sen vain, jos lapsi sanoo ensin, että "anna jäätelö". Mä en tykkää yhtään. Ideana on kuulemma opettaa lapselle yhteys sanotun ja tehdyn välillä, eli heti kun pyytää niin saa, mutta minusta homma haisee pahasti painostukselta. Etenkin, jos kyseessä on sana, jota lapsi ei ole ennen sanonut ja jotain kivaa uhataan evätä, jos on hiljaa.

Muutama päivä sitten lapsi innostui leikkiin, jossa hän itse istui pahvilaatikossa ja pyysi minua vuoroon avaamaan ja sulkemaan laatikon kannen. Samana päivänä oltiin "piilosta" eli lapsen pyynnöstä menin kulman taakse ja taas kutsuttaessa tömistelin esiin. Se oli eka kerta, kun lapsi otti sanat oma-aloitteisesti leikin välineiksi. Samana päivänä saatiin taas monta uutta sanaa ja mulla oli tosi hyvä mieli. Se haihtui kyllä pian, kun juttelin äitini kanssa puhelimessa ja tämä ei ollut iloinen edes puolta sekuntia, vaan käski vaatia lapselta enemmän, eli useampia sanoja peräkkäin ja vaikkapa uuden sanan "hana" korvaamista sanalla "vesihana". Mua sitten otti päähän. Lapsi kehittyy ja oppii asioita parhaansa mukaan ja yksi vain mäpättää. Ihan sama, kuin antaisi lapselle kolmipyöräisen jälkeen lastenpyörän ja apupyörät, ja kun tämä ekaa kertaa onnistuu ajamaan sillä, pitäisi napata apupyörät pois, että "sehän hallitsee tuon jo, ala vaatia lisää". MURRRRR.

Olisi kiva, jos jollakulla olisi kokemusta hitaammanpuoleisesta puhetaidon oppimisesta tai joku edes tahtoisi jakaa iloni tästä meidän muksun edistymisestä. [/QUOTE]

Minuakin on mietityttänyt oman 2v4kk pojan puheenkehitys. Poika alkoi puhua vasta 1v11k ja sen jälkeen puhetta on tullut reippaaseen tahtiin. POika puhuu koko ajan, mutta puhe on erittäin epäselvää. Sanoo sanoja perässä ku pyytää ja sanoo ne yleensä ymmärrettävästi, mutta kun puhuu nopeasti on se pelkkää siansaksaa. Isoveljensä (ei saisi verrata) puhui tuossa iässä täysin selvästi. Miten poikaa saisi puhumaan selvemmin ...

AP en olisi huolissani tilanteestanne, lapsi puhuu kuitenkin, eikä ole vielä edes sitä maagista 3v . Mutta toki ymmärrän pointtisi!

 

["vieras"]

meillä on ap poikamme kanssa ihan sama tilanne, täytti tässä kuussa 2,5v ja nyt on alkanut tulla sanoja ja jonoksi asti samaan tahtiin kuin teilläkin. ite sain ohjeen 2v neuvolassa että jos ei tule tässä 2,5v iässä kahden sanan lauseita, pitää ottaa yhteys puheterapiaan. nyt en ole siis ottanut, koska alkoi tulla näitä lauseita. ja omia sanoja on kuten teilläkin. äitisi tarkoittaa varmaan hyvää, mutta sano nätisti että asiat ei etene hoputtamalla. meilläkin poika on aika arka luonteeltaan, ja kokee selvästi paineita välillä puhumisesta. painostaa ei saa

 

[veima]

[QUOTE="aapee";25118910]

Mä luulen, että se suurin juju hommassa on mummon työkavereiden lasten/lastenlasten nopeampi kehitys. Mutta ei joka asiassa tarvitse olla ensimmäinen. Hitaamminkin ehtii. [/QUOTE]

Joo, tää on niin totta. Anopilla ja anopin kaverilla on samanikäiset lapsenlapset, joiden uusia taitoja vertaillaan jatkuvasti. Ihan pimeetä. En siis osaa sanoa tuohon puheen kehitykseen mitään (meillä nuorempi lapsi), mutta tiedän tunteen

 

["Minni"]

Kyllä se puhe sieltä tulee ihan sitten kun lapsi on valmis ja kaikilla ei kehity samat ominaisuudet samaan tahtiin. Selkeesti ongelma on äitisi. Tiedän hyvin tunteen, mun äiti on ihan samanlainen ja varmaan monen muunkin. Mummot aina tietää parhaiten, ja vaaritkin... Meillä esimerkiks vajaa kolmevuotiaan uhmakohtaukset johtuu vaarin mielestä siitä, että mä en osaa lastani kasvattaa... Hermot menee. No mut näitä riittää. Sun lapsi kehittyy oikein hyvin. Tsemppiä äidin kanssa!

 

["vieras"]

Painostamalla ne sanat ei ainakaan tule. Sinällään ei kovin pahalta tuo teidän tilanne kuulosta, mutta käy kuitenkin siellä neuvolassa, jos puhetta ei hirveästi tule. Puheterapiaan pääsemisestäkään ei kannata huolestua, siellä kannattaa käydä arviointikäynnillä, jos vain pääsee.

Jos puhe ei vaan suostu toimimaan, niin tuollainen sano jäätelö menetelmällä saa vain lapsen raivostumaan. Meillä on pahasti puheviiveinen lapsi, jolla on diagnoosi. Puheharjoituksia on tehty vuosia ja tullaan varmaan tekemään vielä pitkään. Tärkeintä lapsen kehitykselle on, että hän saa itsensä ymmärretyksi tavalla tai toisella. Meidän tapauksessa ei edes alkuun harjoiteltu puhetta vaan viittomia, että lapsi sai itselleen keinon saada itsensä ymmärretyksi. Niitäkään ei kannata pelätä, ne tippuvat pois käytöstä, kun tulee puheella ymmärretyksi, meillä ne ovat jääneet käytöstä.

Opeta lapsi vaikka viittomaan jäätelö http://www.viivi.fi/lastenviittomasanakirja/lastenviittomasanakirja_web_content.html ja käske näyttämään se äidillesi ja ihmettele kuinka tämä nyt ei sitä ymmärrä (edellyttäen tietenkin, ettei hänellä ole viittomat hallussa). Voit vaatia vielä viittomaan kahvinkin ja muista huomauttaa, jos vahingossa tuleekin viittottua viina.

 

["aapee"]

Unohdin muuten kokonaan sanoa, että lapsi on kova elehtimään ja puhumaan käsillä. Jos joku ei ymmärrä, että yläkaapista pitäisi saada jotain, ensin osoitellaan, sitten "väännetään rautalangasta" ja haetaan koroketta ja kiivetään malliksi, että huomio, ylhäällä on jotain, mitä haluan...

 

["vieras"]

Meillä oli puheenviivästymä pojalla ja käytiin kaikki puheterapiat yms. läpi. En ehdi paljon kirjoittaa, muuta kuin se, että äitisi on kyllä todella väärässä ja tekee väärin lasta kohtaan.

Elekieli on loistava apu ja meille jankutettiin (jokainen ammattilainen), että lapsen elekieltä täytyy ymmärtää ja toteuttaa elekielellä tehtyjä pyyntöjä. Koska sitä kautta lapsi rohkaistuu ylipäänsä kommunikoimaan. Elekieltä tulee tukea ja voitte itsekin ottaa "viittomia" käyttöön.

 

["vieras"]

Pahin virhe puheenviivästymässä on siis se, että lapsen elekieltä ei suostuta ymmärtämään ja lossataan ettei tajuta mitä lapsi yrittää elehtiä. Älä tee sitä virhettä!

 

["aapee"]

Tosi moni vanhempi sukulainen on ehtinyt väittää mulle, että elekieltä ei saa ymmärtää. Mä (näköjään onneksi!!!) päätin ymmärtää niin paljon kuin mahdollista, sillä ajattelin, että lapsihan alkaa luulla, ettei hänen kommunikointiaan kukaan ota todesta. Paljon vähemmän turhautumiskiukkua tulee, kun edes yrittää ymmärtää. Lapsi on yllättävän pitkämielinen silloinkin, kun mä olen niin uuno, että jokin asia jää selviämättä.

 

["vieras"]

[QUOTE="aapee";25119436]Tosi moni vanhempi sukulainen on ehtinyt väittää mulle, että elekieltä ei saa ymmärtää. Mä (näköjään onneksi!!!) päätin ymmärtää niin paljon kuin mahdollista, sillä ajattelin, että lapsihan alkaa luulla, ettei hänen kommunikointiaan kukaan ota todesta. Paljon vähemmän turhautumiskiukkua tulee, kun edes yrittää ymmärtää. Lapsi on yllättävän pitkämielinen silloinkin, kun mä olen niin uuno, että jokin asia jää selviämättä.[/QUOTE]

Hyvä, oikein teet.