Menu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Menu
ETUSIVU
KESKUSTELUT
Aihe vapaa
Lapsen saaminen
Vauva ja taapero
Lapset ja teinit
Perhe-elämä
Seksi
Seksinovellit ja eroottiset tarinat
KÄYTTÄJÄT
OHJEITA
Kirjaudu
Rekisteröidy
Hae
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Hae vain otsikoista
Käyttäjältä:
Kaksplussan Keskustelupalsta
Kirjaudu
Kaksplus
VAUVAHAAVEET
Hedelmällisyys
Lapsettomuus
Adoptio
Ovulaatiolaskuri
RASKAUS
Raskaus viikko viikolta
Synnytys
Synnytystarinat
Raskauslaskuri
VAUVA
Imetys ja vauvan ruoka
Vauvan kehitys
Vauvan terveys
Nimikone
LAPSI
Lapsen kehitys
Lapsen terveys
Pituuslaskuri
PERHE-ELÄMÄ
Ruoka
Vaatteet ja varusteet
Koti
Vapaa-aika
Parisuhde
Työ ja raha
VANHEMMUUS
Kasvatus
Vanhemman terveys
Minun tarinani
LASKURIT
Ovulaatiolaskuri
Raskauslaskuri
Raskaus viikko viikolta
Kiinalainen syntymäkalenteri
Nimikone
Pituuslaskuri
PODCAST
KILPAILUT
BLOGIT
Perhe-elämä
Psyykkisen sairauden vaikutus avioliittoon
JavaScript is disabled. For a better experience, please enable JavaScript in your browser before proceeding.
Vastaa viestiketjuun
Muistiinpanot
<p>[QUOTE="YlpeäISÄ, post: 30912270, member: 137738"]</p><p>Monia on aiheita joista puhutaan, mutta kuinka paljon keskustellaan psyykkisten sairauksien vaikutuksista lapsiperheissä ja avioliitossa? Tässä minun tarinani:</p><p></p><p>Tapasin vaimoni A:n vuonna 2008 työn merkeissä. Yhteisten lounaiden jälkeen siirryimme hiljalleen tapamaan toisiamme vapaa-ajalla, eli deittailemaan. Hän eli silloin avoliitossa kahden lapsen kanssa. Avoliitto oli kariutumassa ja A oli avoinna uuteen suhteeseen. Hiljalleen deittailu muuttui seurusteluksi ja A. vietti kanssani viikonloput lastensa kanssa. Minulla on myös edellisestä liitosta lapsi, joten se ei haitannut minua ollenkaan. Etenimme rakkauden huumassa kovaa vauhtia, muutimme yhteen kaikkien lasten kanssa 2009 ja jo seuraavana vuonna 2010 menimme naimisiin. Onnellista aikaa.</p><p></p><p>Ja tällöin alkoivat ensioireet.</p><p>Halusimme yhteisen lapsen, koska molemmat rakastimme lapsia ja toisiamme. Vuonna 2011 A. olikin jo raskaana ja silloin alkoivat eriskummalliset tapahtumat. Odotusaikana hän käyttäytyi välillä todella oudosti, yritti jopa itsemurhaa. Sain onneksi sen estettyä ja tämän seurauksena hain ja saimmekin hänelle psykiatrista apua. Raskauden aikainen masennus oli diagnoosi. Selvä. Sitä alettiin hoitamaan säännöllisellä lääkityksellä ja keskustelu avulla. Lääkitys ajettiin alas synnytyksen ajaksi ja aloitettiin uudestaan sen jälkeen. Kaikki palautui normaaliksi, melkein. Oireet jatkuivat, samoin lääkitykset ja hoitosuhteet. Välillä oli asiat hyvin, välillä yhtä helvettiä. Yhtä helvettiä sen vuoksi koska kun A. oireili se ilmeni vahvana henkisenä pahoinpitelynä minua kohtaan, ei puhunut esim. viikkoon sanakaan kenellekään, vetäytyi omiin oloihinsa ja pelasi kännykällä. A. saattoi lähteä eikä ilmoittanut koska tulee yms. Ainoa millä hän kommunikoi oli tekstarein minulle ja silloinkin lähennä haukkuen minua ja haluavansa minun kadota elämästään. Minulle jäi siis kaikki rutiinit, lapsen hoito (olin kylläkin hoitovapaalla, sillä A. hoiti häntä 4 kk ennen kuin palasi työelämään), kaikkien lasten hoito, aamulla tarhaan, iltapäivällä tarhasta, aamu-,väli- ja iltapalat + nukuttamiset. Siivoukset yms.</p><p></p><p>Hieman puolivahingossa syntyi toinen yhteinen lapsemme vuonna 2013. Hän ei ollut suunniteltu, mutta oli silti erittäin tervetullut. Elämä jatkui samaa rataa, välillä huonommin, välillä paremmin. Oikeastaan toisen yhteisen lapsemme syntymän jälkeen alkoi tilanne kärjistymään entisestään. A:n kierre paheni, jouduin mm soittamaan poliisit hänen peräänsä muutaman kerran kun lähti vauhdilla kotoa uhkaillen itsemurhasta yms. Soitin ambulanssia kotiin muutaman kerran, jossa hän karkasi joko kotoa karkuun heitä tai vietiin poliisin voimin sairaalaan. Osastolle häntä ei otettu koska osasi puhua itsensä ulos eikä halunnut hoitoon, vaikka poliisit veivät hänet saatolla sairaalaan yms. Tällaista rumbaa siis kun tilanne oli kärjistynyttä ja sitä oli aika ajoin.</p><p></p><p>Jossain vaiheessa lääkärit muuttivat A. diagnoosin masennuksesta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Kaikki käyttäytymismallit osoittivat sitä. A. sai uudet lääkkeet ja alkuunsa ne näyttivät toimivankin, mitä nyt sivuoireina oli että hän nukkui todella paljon ja heräämiset olivat vaikeita. Esimerkkinä että A. saattoi tulla kotiin töistä perjantaina klo 17, meni nukkumaan klo 21 ja heräsi la klo 12, ollakseen hereillä muutaman tunnin horroksessa ja illalla taas sama rumba. Tällä välin minä olin taas nuorimman kanssa kotoa hoitovapaalla ja rutiinit edelleen minun hoidettavani. Ensin minulta katosi seksihalut (uupumuksen vuoksi) ja sitten A:lta. Seksielämä jäi siis erittäin vähille. Yllättäen kuvioihin tuli A. kohdalla eräs työkaveri, jonka hän oli tavannut työpaikalla ja A. olikin tapana viettää aikaa hänen luonaan. Minulle sanoi että kavereita ovat, mikä sopi minulle hyvin vaikka en jaksanut ymmärtää miksi hänen kanssaan piti viestitellä jatkuvasti ja valehdella menevänsä muualle kun meni hänen luokseen(sattui eräs tuttava näkemään automme tämän miehen pihalla).</p><p></p><p>Tilanne jatkui kärjistymistään. Kierre syveni eikä asioihin näyttänyt tulevan muutosta. A. lääkitys vaihdettiin ja auttoi poistumalla jatkuvan väsymystilan häneltä. Ongelmana oli ollut juuri väsymys ja lääkkeen tuoma vaikutus, kun tuli hyvä olo A. ei jaksanut enää jatkuvaa väsymystä ja lopetti säännöllisesti psykiatriset hoidot ja lääkityksen. Oli kuin lasta vahtisi koko ajan.</p><p></p><p>Tämän kaiken seurauksena meillä oli riitoja ja tunteet sekä väsymys pinnassa. Minulta loppui yksinkertaisesti voimat loppuvuodesta. Jouduin mm tarkkailuun kun aamulla verenpaineet näytti luokkaa 198/114. Stressi ja uupumus olivat valtavat. Alkuvuodesta 2015 minulle diagnosoitiin keskivaikea masennus. Sain siihen lääkitykset (lievät) ja säännöllisen hoitokontaktin psykhoitajalle. Tämä herätti minut aloittamaan itsestäni huolehtimisen. Aloitin säännöllisen liikunnan, ruokailun ja sain lääkitykset verenpaineeseen. Tämä tuottikin tulosta. laihduin yli 10 kg 4 kuukaudessa ja olo alkoi hiljalleen muuttumaan energiseksi.</p><p></p><p>Kotona tilanne ei muuttunut. Jatkui yhtä vaikeana. Olin jo tekemässä muuttoa mutta en jaksanut ja jaksoin uskoa että kaikki paranee vielä. Mutta ei.</p><p>Ja uskokaa, olen hakenut ja A. on saanutkin kaiken mahdollisen avun. Olemme olleet ja olemme edelleen lastensuojelun asiakkaita, perhetyön piirissä ja psykiatrisen hoidon pirissä. Mutta jos vain toinen osapuoli jaksaa panostaa tähän kaikkeen ja toinen vain ainoastaan osittain, niin ei siitä silloin tule mitään. Olemme olleet perheterapiassa ja parisuhdeterapiassa ja silti asiat eivät muutu.</p><p></p><p>Tämän seurauksena päätimme että alan etsimään asuntoa ja muutamme erillään, puhuimme asumuserosta ja että saattaisi olla ratkaisu kun olemme erossa toisistamme nähdäksemme mitä haluamme. Puntaroimme hyviä sekä huonoja puolia ja A. mielestä oli hyvä että hän saa olla jonkin aikaa yksin. Aloin siis etsimään asuntoa. Tilanne kärjistyi jälleen, A. ei puhunut ja vietti aikaa omissa oloissaan. Minua väsytti jatkuva arjen pyöritys. Mutta sen A. jaksoi että lähti käymään miespuolisen työkaverinsa luona jonka kanssa oli viestitellyt ahkerasti sitten viime vuoden pikkujoulujen jälkeen. Hänestä oli ihan ok tulla kotiin aamuyöstä ja nukkua koko päivä vaivaantumatta hoitamaan lapsia ollenkaan.</p><p></p><p>Silloin minulle riitti. Jätin erohakemuksen ja ilmoitin hänelle asiasta. Yhtenä maanantaina A. ilmoitti menevänsä tyttöjen kanssa tanssimaan perjantaina ja jäävänsä yöksi eikä ollut kiinnostunut juttelemaan enää perhetyön kanssa. Olin silloin töissä ja ystäväni avustuksella hankin vahvistuksen sille mitä olin epäillytkin, A. vietti yön 'uuden' miehensä luona. Ironista tässä on vielä se että tasan 7 vuotta aikaisemmin, olimme myös viettäneet ekan yhteisen yömme kuten ilmeisesti hän nyt tämän miehen kanssa. Olen kysynyt syitä, mutta A:lta en ole vastauksia saanut.</p><p>Kaikki nämä rankat kokemukset mitä meillä on ollut ja se miten olen pitänyt häntä pystyssä vaikeina aikoina ja hakenut hänelle apua ja tukenut, niin tässä kiitos. Itse en ole saanut tukea häneltä omiin vaikeuksiini.</p><p></p><p>Tätä kirjoittaessani olen tekemässä muuttoa uuteen kotiin yhteisten lapsiemme (2 ja 4 v) kanssa. Tämä koska minä JA lastensuojeluviranomaiset eivät katso että A. kykenee hoitamaan lapsia kuin pitäisi. Olen hakemassa yksinhuoltajuutta lapsista, sillä en jaksa uskoa että A. kykenee vastaamaan yhteishuoltajuudessa velvoitteistaan enkä halua että hän saa sitä kautta mahdollisuutta käyttää minua kohtaan henkistä väkivaltaa enää. Korostan että en ole viemässä lapsia äidiltään, vaan toivon että he pystyisivät tapaamaan ja näkemään toisiaan usein, vaikkakin sitten valvotusti.</p><p>Eronnut ja YlpeäIsä</p><p>[/QUOTE]</p>
[QUOTE="YlpeäISÄ, post: 30912270, member: 137738"] Monia on aiheita joista puhutaan, mutta kuinka paljon keskustellaan psyykkisten sairauksien vaikutuksista lapsiperheissä ja avioliitossa? Tässä minun tarinani: Tapasin vaimoni A:n vuonna 2008 työn merkeissä. Yhteisten lounaiden jälkeen siirryimme hiljalleen tapamaan toisiamme vapaa-ajalla, eli deittailemaan. Hän eli silloin avoliitossa kahden lapsen kanssa. Avoliitto oli kariutumassa ja A oli avoinna uuteen suhteeseen. Hiljalleen deittailu muuttui seurusteluksi ja A. vietti kanssani viikonloput lastensa kanssa. Minulla on myös edellisestä liitosta lapsi, joten se ei haitannut minua ollenkaan. Etenimme rakkauden huumassa kovaa vauhtia, muutimme yhteen kaikkien lasten kanssa 2009 ja jo seuraavana vuonna 2010 menimme naimisiin. Onnellista aikaa. Ja tällöin alkoivat ensioireet. Halusimme yhteisen lapsen, koska molemmat rakastimme lapsia ja toisiamme. Vuonna 2011 A. olikin jo raskaana ja silloin alkoivat eriskummalliset tapahtumat. Odotusaikana hän käyttäytyi välillä todella oudosti, yritti jopa itsemurhaa. Sain onneksi sen estettyä ja tämän seurauksena hain ja saimmekin hänelle psykiatrista apua. Raskauden aikainen masennus oli diagnoosi. Selvä. Sitä alettiin hoitamaan säännöllisellä lääkityksellä ja keskustelu avulla. Lääkitys ajettiin alas synnytyksen ajaksi ja aloitettiin uudestaan sen jälkeen. Kaikki palautui normaaliksi, melkein. Oireet jatkuivat, samoin lääkitykset ja hoitosuhteet. Välillä oli asiat hyvin, välillä yhtä helvettiä. Yhtä helvettiä sen vuoksi koska kun A. oireili se ilmeni vahvana henkisenä pahoinpitelynä minua kohtaan, ei puhunut esim. viikkoon sanakaan kenellekään, vetäytyi omiin oloihinsa ja pelasi kännykällä. A. saattoi lähteä eikä ilmoittanut koska tulee yms. Ainoa millä hän kommunikoi oli tekstarein minulle ja silloinkin lähennä haukkuen minua ja haluavansa minun kadota elämästään. Minulle jäi siis kaikki rutiinit, lapsen hoito (olin kylläkin hoitovapaalla, sillä A. hoiti häntä 4 kk ennen kuin palasi työelämään), kaikkien lasten hoito, aamulla tarhaan, iltapäivällä tarhasta, aamu-,väli- ja iltapalat + nukuttamiset. Siivoukset yms. Hieman puolivahingossa syntyi toinen yhteinen lapsemme vuonna 2013. Hän ei ollut suunniteltu, mutta oli silti erittäin tervetullut. Elämä jatkui samaa rataa, välillä huonommin, välillä paremmin. Oikeastaan toisen yhteisen lapsemme syntymän jälkeen alkoi tilanne kärjistymään entisestään. A:n kierre paheni, jouduin mm soittamaan poliisit hänen peräänsä muutaman kerran kun lähti vauhdilla kotoa uhkaillen itsemurhasta yms. Soitin ambulanssia kotiin muutaman kerran, jossa hän karkasi joko kotoa karkuun heitä tai vietiin poliisin voimin sairaalaan. Osastolle häntä ei otettu koska osasi puhua itsensä ulos eikä halunnut hoitoon, vaikka poliisit veivät hänet saatolla sairaalaan yms. Tällaista rumbaa siis kun tilanne oli kärjistynyttä ja sitä oli aika ajoin. Jossain vaiheessa lääkärit muuttivat A. diagnoosin masennuksesta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Kaikki käyttäytymismallit osoittivat sitä. A. sai uudet lääkkeet ja alkuunsa ne näyttivät toimivankin, mitä nyt sivuoireina oli että hän nukkui todella paljon ja heräämiset olivat vaikeita. Esimerkkinä että A. saattoi tulla kotiin töistä perjantaina klo 17, meni nukkumaan klo 21 ja heräsi la klo 12, ollakseen hereillä muutaman tunnin horroksessa ja illalla taas sama rumba. Tällä välin minä olin taas nuorimman kanssa kotoa hoitovapaalla ja rutiinit edelleen minun hoidettavani. Ensin minulta katosi seksihalut (uupumuksen vuoksi) ja sitten A:lta. Seksielämä jäi siis erittäin vähille. Yllättäen kuvioihin tuli A. kohdalla eräs työkaveri, jonka hän oli tavannut työpaikalla ja A. olikin tapana viettää aikaa hänen luonaan. Minulle sanoi että kavereita ovat, mikä sopi minulle hyvin vaikka en jaksanut ymmärtää miksi hänen kanssaan piti viestitellä jatkuvasti ja valehdella menevänsä muualle kun meni hänen luokseen(sattui eräs tuttava näkemään automme tämän miehen pihalla). Tilanne jatkui kärjistymistään. Kierre syveni eikä asioihin näyttänyt tulevan muutosta. A. lääkitys vaihdettiin ja auttoi poistumalla jatkuvan väsymystilan häneltä. Ongelmana oli ollut juuri väsymys ja lääkkeen tuoma vaikutus, kun tuli hyvä olo A. ei jaksanut enää jatkuvaa väsymystä ja lopetti säännöllisesti psykiatriset hoidot ja lääkityksen. Oli kuin lasta vahtisi koko ajan. Tämän kaiken seurauksena meillä oli riitoja ja tunteet sekä väsymys pinnassa. Minulta loppui yksinkertaisesti voimat loppuvuodesta. Jouduin mm tarkkailuun kun aamulla verenpaineet näytti luokkaa 198/114. Stressi ja uupumus olivat valtavat. Alkuvuodesta 2015 minulle diagnosoitiin keskivaikea masennus. Sain siihen lääkitykset (lievät) ja säännöllisen hoitokontaktin psykhoitajalle. Tämä herätti minut aloittamaan itsestäni huolehtimisen. Aloitin säännöllisen liikunnan, ruokailun ja sain lääkitykset verenpaineeseen. Tämä tuottikin tulosta. laihduin yli 10 kg 4 kuukaudessa ja olo alkoi hiljalleen muuttumaan energiseksi. Kotona tilanne ei muuttunut. Jatkui yhtä vaikeana. Olin jo tekemässä muuttoa mutta en jaksanut ja jaksoin uskoa että kaikki paranee vielä. Mutta ei. Ja uskokaa, olen hakenut ja A. on saanutkin kaiken mahdollisen avun. Olemme olleet ja olemme edelleen lastensuojelun asiakkaita, perhetyön piirissä ja psykiatrisen hoidon pirissä. Mutta jos vain toinen osapuoli jaksaa panostaa tähän kaikkeen ja toinen vain ainoastaan osittain, niin ei siitä silloin tule mitään. Olemme olleet perheterapiassa ja parisuhdeterapiassa ja silti asiat eivät muutu. Tämän seurauksena päätimme että alan etsimään asuntoa ja muutamme erillään, puhuimme asumuserosta ja että saattaisi olla ratkaisu kun olemme erossa toisistamme nähdäksemme mitä haluamme. Puntaroimme hyviä sekä huonoja puolia ja A. mielestä oli hyvä että hän saa olla jonkin aikaa yksin. Aloin siis etsimään asuntoa. Tilanne kärjistyi jälleen, A. ei puhunut ja vietti aikaa omissa oloissaan. Minua väsytti jatkuva arjen pyöritys. Mutta sen A. jaksoi että lähti käymään miespuolisen työkaverinsa luona jonka kanssa oli viestitellyt ahkerasti sitten viime vuoden pikkujoulujen jälkeen. Hänestä oli ihan ok tulla kotiin aamuyöstä ja nukkua koko päivä vaivaantumatta hoitamaan lapsia ollenkaan. Silloin minulle riitti. Jätin erohakemuksen ja ilmoitin hänelle asiasta. Yhtenä maanantaina A. ilmoitti menevänsä tyttöjen kanssa tanssimaan perjantaina ja jäävänsä yöksi eikä ollut kiinnostunut juttelemaan enää perhetyön kanssa. Olin silloin töissä ja ystäväni avustuksella hankin vahvistuksen sille mitä olin epäillytkin, A. vietti yön 'uuden' miehensä luona. Ironista tässä on vielä se että tasan 7 vuotta aikaisemmin, olimme myös viettäneet ekan yhteisen yömme kuten ilmeisesti hän nyt tämän miehen kanssa. Olen kysynyt syitä, mutta A:lta en ole vastauksia saanut. Kaikki nämä rankat kokemukset mitä meillä on ollut ja se miten olen pitänyt häntä pystyssä vaikeina aikoina ja hakenut hänelle apua ja tukenut, niin tässä kiitos. Itse en ole saanut tukea häneltä omiin vaikeuksiini. Tätä kirjoittaessani olen tekemässä muuttoa uuteen kotiin yhteisten lapsiemme (2 ja 4 v) kanssa. Tämä koska minä JA lastensuojeluviranomaiset eivät katso että A. kykenee hoitamaan lapsia kuin pitäisi. Olen hakemassa yksinhuoltajuutta lapsista, sillä en jaksa uskoa että A. kykenee vastaamaan yhteishuoltajuudessa velvoitteistaan enkä halua että hän saa sitä kautta mahdollisuutta käyttää minua kohtaan henkistä väkivaltaa enää. Korostan että en ole viemässä lapsia äidiltään, vaan toivon että he pystyisivät tapaamaan ja näkemään toisiaan usein, vaikkakin sitten valvotusti. Eronnut ja YlpeäIsä [/QUOTE]
Esikatsele
Nimimerkki
Varmistus
Järjestä seuraavat numerot pienimmästä suurimpaan: 9 9 4
Lähetä vastaus
Uusimmat
Luetuimmat
Kuumimmat
Uusimmat
Näytä kaikki
1.
Hochzeit DJ
1 min sitten
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
2.
Wedding DJ
9 min sitten
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
3.
Russische DJs in niedersachsen
11 min sitten
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
4.
Hochzeits-DJ
39 min sitten
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
5.
Svadba
Tänään 02:12
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
6.
DJ Kosten
Tänään 02:00
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
7.
Beste Russische DJs
Tänään 01:41
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
8.
Swadba
Tänään 01:32
vierailija
0 Viestiä
Aihe vapaa
Luetuimmat
1.
Jännä että PELKÄSTÄÄN peruskoulun käyneiden suosikkipuolue SDP kun perussuomalaiset suosituin kaikkien koululaisten keskuudessa
Started by vierailija
Eilen 02:21
Luettu: 312
Aihe vapaa
2.
SDP haluaa ihmisten tekevän töitä vielä 75 vuotta vanhanakin
Started by vierailija
Eilen 08:54
Luettu: 269
Aihe vapaa
3.
Oman onnen seppiä ei ole, sanoo palkittu taloustieteilijä Joseph E. Stiglitz – ”Suomen verotusmalli on oikea”
Started by vierailija
Eilen 10:19
Luettu: 181
Aihe vapaa
4.
Keskusta työllistää maaseudun seksityöllä!
Started by Johnny Appleseed
Eilen 17:07
Luettu: 178
Aihe vapaa
5.
Tammikuiset 2025
Started by Corgimama
Eilen 16:29
Luettu: 159
Lapsen saaminen
6.
Te jotka sairastatte uniapneaa....
Started by vierailija
Eilen 17:29
Luettu: 142
Aihe vapaa
7.
Tarina siitä miten härskisti naiset voivat käyttää hyväkseen vanhaa miestä - "tietämättään naimisissa"
Started by vierailija
Eilen 13:43
Luettu: 141
Aihe vapaa
8.
Miehet onko se toosa välttämättömyys?
Started by vierailija
Eilen 13:55
Luettu: 126
Aihe vapaa
Kuumimmat
Näytä kaikki
1.
Hochzeit DJ
Latest: vierailija
1 min sitten
Aihe vapaa
2.
Wedding DJ
Latest: vierailija
9 min sitten
Aihe vapaa
3.
Russische DJs in niedersachsen
Latest: vierailija
11 min sitten
Aihe vapaa
4.
Lähetä terveisesi kaipaamallesi ihmiselle yöketju
Latest: vierailija
19 min sitten
Aihe vapaa
5.
Siis ei 🤬! Kenen kissa ilmestyi kilttimiehen oven taakse maukumaan?
Latest: vierailija
20 min sitten
Aihe vapaa
6.
Hochzeits-DJ
Latest: vierailija
39 min sitten
Aihe vapaa
7.
IL: ”Miksi ihmeessä 54-vuotias on kiinnostunut 18-vuotiaan seurasta baarissa?”
Latest: vierailija
46 min sitten
Aihe vapaa
8.
Millainen todistus pitää olla, että saa stipendin
Latest: vierailija
55 min sitten
Aihe vapaa
Yhteistyössä
Perhe-elämä
Psyykkisen sairauden vaikutus avioliittoon
Ylös
Bottom
+ Aloita uusi keskustelu