"612-soihtukulkueessa on osallistujia perussuomalaisista uusnatseihin. Menneinä vuosina juhlapuhujana toiminut muun muassa kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomittu mies.
Perussuomalaisten kansanedustajat
Sheikki Laakso ja
Teemu Keskisarja ovat herättäneet kritiikkiä ilmoituksellaan osallistua 612-soihtukulkueeseen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton sijasta. Keskisarja toimii kulkueen juhlapuhujana.
Jyväskylän yliopiston äärioikeistotutkijan
Tommi Kotosen mukaan 612-marssille osallistuu ihmisiä "perussuomalaisista uusnatseihin".
– Aika kirjava joukkohan se on. Jos ajattelee että parhaimmillaan ollut 2 000–3 000 osallistujaa, niin varmaan suurin osa jakaa jonkinlaisen maahanmuuttovastaisen ajatusmaailman ja ulossulkevan nationalismin. Eli edustanevat pääasiassa laitaoikeistoa, perussuomalaisista aina uusnatseihin.
Tänä vuonna kulkuetta on mainostettu esimerkiksi avoimen rasistisen ja fasistisen Sinimustan liikkeen
sivuilla.
Tapahtumaan on aiemminkin osallistunut perussuomalaisia poliitikkoja. Vuonna 2021 tapahtumassa puhui perussuomalaisten poliitikko Simo Grönroos, vuonna
2018 taas perussuomalaisten nykyinen kansanedustaja Mauri Peltokangas.
Viime vuonna STT:n toimittaja näki, että kulkueeseen osallistui myös maahanmuuttovastaisen ja katupartiointitoiminnastaan tunnetun Soldiers Of Odinin takkeihin pukeutuneita ihmisiä.
Lisäksi STT:n toimittaja näki viime vuonna kulkueessa vaaleisiin tuubihuiveihin pukeutuneita kansainvälisen äärioikeistoverkoston Active Clubin jäseniä.
Sarastus-verkkolehti oikeusprosessin keskellä
Keskisarja kertoi päätöksestään osallistua soihtukulkueeseen Sarastus-
verkkolehdessä. Lehti määrittelee itsensä "kansalliseksi ja eurooppalaiseksi, traditionalistiseksi ja radikaaliksi verkkolehdeksi".
Lehden kirjoituksia on puitu oikeudessa tänä vuonna.
Sarastuksen päätoimittajaa
Timo Hännikäistä vastaan nostettiin syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, jonka Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kesäkuussa. Syyttäjä on valittanut päätöksestä hovioikeuteen, jonka on määrä käsitellä valitusta myöhemmin.
Oikeudessa puitu syyte koski Sarastuksen internet-sivuilla julkaistua kirjoitusta otsikolla "Miten etninen puhdistus toteutetaan". Teksti ei ole Hännikäisen kirjoittama."
Äärioikeistotutkija Tommi Kotosen mukaan tapahtuman puheet ovat olleet "pari piirua persuista oikealle".
www.mtvuutiset.fi