N
nyt harmaa
Vieras
Meillä tilanne tällainen. Lapset olleet samalla hoitajalla nyt 1 ½ vuotta. Hoidon alussa täytettiin se lappunen, missä kysyttiin mm. mitä tehdään, kun lapsi ei tottele ja vastasin meidän itse käyttämän tavan eli kolmeen laskeminen ja tarvittaessa jäähy. Lisäsin vielä, että en hyväksy ruumiillista rankaisemista esim. luunapit, tukistus. Suullsestikin nämä asiat käytiin läpi.
Kaikki on hoidossa mennyt hyvin ja lapset ovat kertoneet, että toisille lapsille annetaan nippasuja ja meidän lapset jäähylle niin kuin on sovittu. Nyt kuitenkin viime viikkojen aikana ovat lapset alkaneet kertoa, että hoitaja ottaa tukasta kiinni ja antaa luunappeja. Olen kysellyt asiaa aika ajoin uudestaan ja eri tavoi kiertelemällä ja kaartelemalla varmistaakseni sen, että eivät keksi omiansa. Minusta vaikuttaisi, että puhuvat totta.
Tarvitseeko minun hyväksyä pph:n käyttämiä keinoja, jos ne eroavat meidän omasta kasvatustavasta noinkin radikaalisti? Itse olen sitä mieltä, että pph tekee melko törkeästi, koska ensinnäkin on jo laissa kiellettyä ja toiseksikin hänelle on luotettu lapset hoitoon ja näistä asioista on erikseen keskusteltu ja sovittu sopivat pelisäännöt.
Lapset ovat myöskin sanoneet, kuinka hoitaja ei leiki enää heidän kanssaan, osaa kuulemma vain tehdä ruokaa eikä mitään muuta. Tiedän, että kaksi muuta lasta, jotka hänellä ovat hoidossa ovat erittäin vaativia. Ovat rumasti ilmaistuna erittäin kurittomia ( en nyt parempaakaan sanaa keksi, anteeksi) sekä vielä on yksi erittäin vilkas kaksi vuotias hoidettavana. Hoitaja on itsekin sanonut, kuinka hänellä loppuu kohta voimat noiden kahden vaativan lapsen kanssa, joten tämä ei ainakaan ole lapsien höpöjuttuja.
Miten toimisitte tilanteessani? En halua hyväksyä pph:n ruumiillista kajoamista lapsiini, vaikkakin on "vain" tukistamista ja nippaamista.