pottailun aloitus

Meillä on poika 1-vuotta ja ostettiin juuri potta. Joskus ollaan laitettu poju istumaan siihen aterian jälkeen, että josko tottuisi kapistukseen, mutta poika ei tajua pointtia eikä halua siinä istua. Poika ei jaksa missään olla kauaa paikoillaan eikä siis siinäkään. Miten olette saaneet lapset tajuamaan homman nimen, vai voinko huoletta siirtää koko pottailun touhun joksikin aikaa?
 
Ei meilläkään tuota poikaa saanu 1 vuotiaana potalle istumaan ilman huutoa. Jätettiin suosiolla koko kapistus pölyttymään vessan nurkkaan muutamaks kuukaudeks.
1v4kk tuo sit itse halus päästä siihen istumaan seuraks, ku oli mun kans veskissä.
Kovasti taputin ja kehuin heti ja siittä tulikin sit kiva "leikki".
Näin mentiin kuukauden verran, kunnes otettiin vaippa kerran pois ja ihan vahingossa pottaan tuli pieni pisu. Ja taas hurrattiin ja taputettiin. :D
Pottaillaan edelleenkin erittäin satunnaisesti, en pidä asian kans kiirettä. Saldona on kolmet pisut ja 1 kikkare. :whistle:
 
Meillä pottailtiin onnistuneesti pitkään jo vajaa 1 v. Iso hätä tuli pääsääntöisesti pottaan, mutta kun opittiin kävelemään niin eipäs enää potalla paria sekuntia kauempaa viihdytykään. Nyt 1 v. 8 kk tykätään kyllä istuskella potalla pitkiäkin aikoja, mutta sen kumpaakaan hätää ei ole aikoihin pottaan tullut. Satunnaisesti istuskellaan potalla enkä pidä mitään kiirettä asian kanssa. Ihan varmasti vielä oppii pottailun tarkoituksen :)
 
meitin poitsu 1,5 vuotta ei istu kotona puolta minuuttia kauempaa potalla, mutta mummolassa istuu pitkiäkin aikoja ja tarpeita on tullut pottaan tehtyä useita kertoja. Kotona vaan ei tunnut homma kiinnostavan..Odottelen tässä niitä kunnon kesäkelejä että sais olla ulkona paljaaltaan ja potta vaan mukaan ulos...jos vaikka sitten kotonakin onnistuis...Tiedä häntä.
 
Kyllä minä olen kaikkialta lukenut, että ei kannata stressata asian kanssa. Jotkut lapset ovat innostuneempia/kehittyneempiä pottailun kanssa ja toiset tulevat eri tahdissa.

Meillä on aloitettu pottailu hyvin ennen 1v ikää. Tosiaan pottailu sujui ennen 1v ikää ja sitten ei poika viime kesänä malttanut potalla istua. Syksyllä pottailu ensin sujui (seuran takia) päiväkodissa ja vähitellen myös kotona. 2v paikkeilla homma on oikeasti alkanut sujua (tuli juuri yksi tarrakirja täyteen pottailupalkintoja) ja nyt ollaan oltu aina välillä ilman vaippaa (aina kun olen jaksanut). Poika juoksee pisut housussa kiireen vilkkaa potalle, jos mun kelloni on hälyyttämässä vähän liian myöhään ;) Mutta sentään ymmärtää jälkikäteen asiayhteyden, vaikkakin tuo ennakkoon reagoiminen ei vielä suju...

Ryhdistäydymme nyt heinäkuussa loman kunniaksi ja katsotaan, olisiko poika nyt valmis vaipattomuuteen (ikää siis 2v2kk). Ennen ei todellakaan ole ollut.
 
Aloitin esikoisen kanssa pottailun lapsen ollessa 9 kk. Aimna laulettiin, loruiltiin yms, jolloin potalla istuminen oli mukavaa. Unien ja ruokailun jälkeen mentiin potalle istuskelemaan.
Nyt 2v ja 2 kk vanhana tutkitaan vaikka äiskän laukkua, jotta oltaisiin hetki rauhassa potalla. Poika ei pysy hetkeäkään paikoillaan.... :LOL:
 
Me alotettiin pottailu pojan täytettyä 7kk. On alusta asti tykännyt käydä, kun saa "lukea" tai leikkiä jollain lelulla samalla. Ne on sellasia kivoja yhteisiä hetkiä vanhemman kanssa ja pottailu käy siinä sivussa. Joka kerta ei pissaa tai kakkaa tule, mut se ei haittaa. Säännöllisesti ollaan kuiten käytetty alusta asti ja nyt olis tarkotus lisätä ja kokeilla oppisko kuivaks.

Nyt poika oppi kävelemään ilman tukea, mut ei se o asiaan vaikuttanut, kun on jo niin rutiinia. Ite kyllä nousee ylös kun on valmis, eikä jää turhaan istumaan. On siis oivaltanu idean. Alkuun tietysti kehuttiin, kun pottaan jotain tuli, mut ei tehty numeroa tyhjäks jäämisestä. Ei siis o ollu mitään paineita asian suhteen koskaan.

En tiedä onko sillä mitään vaikutusta oikeesti, mut haluttiin alottaa aikaseen toi pottailu ihan siks, ettei olis sitte vaikeuksia totuttaa myöhemmin. Takapakkia saattaa tulla, mut eipä sekään haittaa. Pojan ehdoilla mennään. Kuivaks oppii sit kun on valmis, pottailua jatketaan joka tapauksessa säännöllisenä.

Tsemppiä! Eiköhän se jossain vaiheessa ala sujua. :)
 
meidän poika on nyt 1 vee 2kk, eikä potta ole käytössä. en aio ottaa siitä minkäänlaista huolta. kyllä se sitten ajallaan tulee. kaverini tasan vuoden vanhempi poika on kanssa nyt aloittanut pottailut hyvällä mestyksellä. =) on niitä muitakin huolia ni en viitsi turhia stressata.
 
Meillä tyttö 1v 2kk ja pottaa ollaan useampi kerta kokeiltu,mutta aina on tullut kova huuto,joten ollaan annettu olla :/ Kaikki aikanaan =) Esikoinen aloitti pottailun 10kk iässä ja täysin kuiva oli alle 3 vuotiaana ;)
 
Meillä on pottailtu siitä asti kun lapsi oppi istumaan. Pissat alkoi aika pian tulla pottaan, vaippaan kyllä myös jos ei tarpeeksi usein käyttänyt potalla. Nyt kesällä kun lapsi on 1v9kk ollaan annettu olla ilman housuja ja aika hyvin tuntuu nyt tunnistavan pissahädän. Mekin koko ajan kysellään, pissattaako ja viedään potalle. Potalla istuminen on vähän niin ja näin, aina jotain höpötystä pitää keksiä että jaksais istua. Kakka ei vaan millään tuu pottaan, sitä varten pitää laittaa vaippa kun muuten ei kertakaikkiaan kakkaa ollenkaan!

Niin ja meillä ollut kestovaipat käytössä aina, kuulemma voi auttaa kuivaksi opettelua kun lapsi huomaa pissaamisen ja ikävän märkyyden tunteen yhteyden paremmin kuin kertisvaipoissa. Ja motivoi vanhempiakin pottatreeniin, kun vaipparalli alkaa jo kyllästyttää :LOL:
 
Meillä poika alkoi tehdä kakan pottaan 11 kk iässä. Nyt 13 kk iässä kakkaa ja pissaa pytylle (on toki vielä vaipoissa).

1 v iässä meinasi karata aina potalta, joten ostettiin vessanpytyn supistaja. Siitä ei pääse karkuun niin helposti. Ei kannata istuttaa kauemmin kuin viihtyy, muuten menee maku hommasta, eikä varmasti viihdy seuraavilla kerroilla. Potalla/pytylla istumisen pitää olla hauskaa, eli äitillä/isillä tarvitsee kyllä kaikki viihdytystaidot olla pelissä.
 
Meillä ei ole koskaan vielä potalle suostunut istumaan ( poika1v7kk), mutta pissaa seisoviltaan kyllä pottaan "kuin miehet" :LOL:
Pottatarra potassa ja sitähän on kiva katella kun se tulee näkyviin samalla kun lorottaa.
Eipä kait sillä tyylillä ole väliä kunhan vaan tajuaa homman.
 
Meillä poika on nyt 10kk ja aloitettiin maanantaina pottailu. Jo ensimmäisenä päivänä onnistui tekemään sinne pisut :) Nyt olen säännöllisesti käyttänyt poikaa potalla, esim. aina unien ja ruokailun jälkeen. Poika viihtyy suht hyvin potalla kun on vieressä viihdyttämässä kirjojen ja lelujen kanssa.
 
siis hirmu aikasee ootte alottanu :D Meillon poika nyt vähän reiilu 2v ja nyt vasta siis kesän alusta käytetty potalla. Myönnän kyllä että kokeilin sitä jo n puoli vuotta sitten mut eihän siitä mitään tullu :D jonninjoutavaa touhua oli silloin. Nyt kesällä saunan jälkeen yks kerta sanoin et jätetäänkö vaippa pois, et kerrot äidille kun pissittää. Nyt ihan voi olla vaik melkein koko päivän ilman vaippaa sisällä. Päikkäreille tosin laitan viel vaipan ja samaten jos ulos mennään. Ihan ihme taipumus tuolla pojalla kun mennään ulos nii heti liruuttaa housuun :D eikä puhu mitään et pissittää, mutta tosiaan.. Nyt pottailu sujuu jo ihan ok.. ja ei minua haittais vaik ois mennyt pidempäänkin. Kunpa vaan tuo isä tajuais aina olla laittamatta sille vaippaa kun se esim. vaatteet vaihtaa :whistle:
 
No me vedetään varmaan pohjat tässä potta-asiassa, koska meillä kuopus on pottaillut kuusiviikkoisesta asti. :p Tietysti ihan lapsen tahtiin kannattaa tässä(kin) asiassa mennä, mutta kyllähän se vähän niin on, että jos sen potan kaivaa esille vasta isompana, niin eihän lapsi käsitä mikä se on ja miksi siinä pitäisi istua ( kun on aina ennenkin tehty vaippaan siitä mitään välittämättä ). Joten silloin tarvitaan kyllä vanhemmalta malttia tehdä asia lapselle ymmärrettäväksi ja tuloksiakin syntyy varmasti hitaammin. Kannustan itse aina kaikkia kokeilemaan mieluummin aikaisemmin kuin myöhemmin, ihan liian vahvana elää edelleen ihmeelliset uskomukset pottailun olevan jotenkin haitallista esim. alle yksivuotiaan kanssa. :| Potalla käyminen ja lapsen pakottaminen / huudattaminen eivät myöskään liity mitenkään toisiinsa, tällaisiakin päähänpinttymiä tuntuu joskus ihmisillä olevan.

Meillä poika teki heti tuosta kuusiikkoisesta asti kakat vain ja ainoastaan pottaan, pissoja lirahteli toki vaippaankin, mutta saatiin niitäkin alusta asti myös pottaan. Ainoastaan tuossa 8kk iässä oli lyhyt tauko, kun kakkaa tuli myös vaippaan (tämä liittyi varmaan siihen, että oppi silloin konttaamaan). Hieman ennen yhtävuotta olimme valmiit jättämään päivävaipat kokonaan pois (poika on nyt kohta 13kk). Päiväkuivaksi en vielä sanoisi, koska joudun itse vielä jonkun verran huolehtimaan potalle menemisestä. Mutta menee sinne myös hienosti itse, hakee kirjan ja yrittää mallata potalle istumaan tai tulee kirjan kanssa luokseni. Jos pisu ehtii lirahtamaan housuun, vetää housuja itse alas ja menee osoittelemaan pottaa. On kyllä sisäistänyt homman hienosti! Näin ei myöskään ole koskaan pitänyt "opettaa" potalle, koska se on ollut niin luonnollinen osa elämää alusta asti. Niin, ja meilläkään ei siis ole ollut tässä aikaisessa pottailussa mikään itseistarkoitus saada lasta oppimaan kuivaksi mahdollisimman varhain, olen vaan halunnut tarjota hänelle mahdollisuuden tehdä tarpeensa muualle kuin alleen. =)

Tsemppiä kaikille pottailuihin! Nyt kesä on muuten tosi otollista aikaa antaa vauvojen, ikään katsomatta, olla ilman hautovaa vaippaa. Aina sopivassa välissä voi sitten tarjota pottaa. ;)
 

Yhteistyössä