Totuttelun pottaan olen aloittanut lapsillani silloin, kun he ovat osanneet istua, aluksi pottailu oli pelkästään pottaan tutustumista ja istuskelua potalla vähän aikaa (ei kuitenkaan pakottamalla).
Lasta on hyvä laittaa potalle säännöllisin väliajoin, herätessä, ruoan jälkeen, ennen ulkoilua jne. tällöin pottailuun tulee säännöllinen rytmi ja sinne saattaa jotain tullakkin ja lapsi yleensä ihastuu omista ensimmäisistä tuotoksistaan
Välttämättä kaikki lapset eivät aluksi ""rakasta"" kauheasti pottaa, silloin onkin hyvä unohtaa pottailu vähäksi aikaa ja yrittää lapsen vähän kasvettua uudestaan.
Meillä on muutaman kerran kokeiltu, mutta ei ole vielä onnistunut, poika on nyt reilut 8kk. Ei osaa itse vielä istua, joten ilmeisesti siinä syy haluttomuuteen istua potallakaan.