Posttraumaattisesta stressistä selvinneitä? Tai osaisko joku muuten auttaa..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Nenne"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

"Nenne"

Vieras
Mulla on traumasta pari kuukautta ja ahdistun aina vaan enemmän. Elän tapahtumaa uudelleen ja uudelleen enkä pääse asiaa pakoon kun tietyt arkiset asiat muistuttaa traumasta säännöllisesti.
En nuku kunnolla (usein tulee paniikki kun edes yrittää mennä nukkumaan), näen painajaisia. Mies sanoo että nukkuessanikin välillä vapisen.
Saan paniikin mistä vaan enkä selviä aina edes rauhottavalla lääkityksellä. Ihan tokkuraan en voi itteeni vetää kun hoidan yksin pientä lasta päivät.

Mulla on nyt ollu päiviä et tuntuu etten vaan selviä. Tärisen, en saa henkeä, kuljen puhelin kädessä valmiina soittamaan 112.

Psykiatrian polilla olen käynyt ja sain sieltä keskusteluaikoja ja rauhottavaa lääkettä mut pitäskö sen auttaa? Ei oo auttanu ja oon tosi neuvoton et MILLÄ saisin oloni paremmaksi.
Toivottavasti joku osais vastata mulle edes jotain.. näin en pysty elämään :(
 
En tiedä, millainen trauma sinulla on, mutta itselläni auttoi aika. Kävin asiaa uudetaan ja uudestaan ja uudestaan läpi. Ennen kaikkea olisi tärkeää, että siitä saisi puhua muiden ihmisten kanssa. Eli ei vain oman pään sisällä jauhaisi asiaa, sillä silloin se ei kehity miksikään. itse en suosittele noita rauhoittavia kuin ihan äärimmäisessä hädässä, niihin tulee nopeasti riippuvuus ja sitten ne turruttavat sen asian ,jota mielesi ihan selvästi haluaa pohtia. Kun paniikkkohtaus tulee, hakeudu ihmisten seuraan ja pyydä jonkun pitämään kädestä. Ota yhteys neuvolaan ja lastensuojeluun (valitettavasti muuta kautta et lapsenhoitoapua saa) ja kerro tilanteesta. (Kauhea toivoa, että toivottavasti trauman aiheuttanut tilanne on niin vakava, että ihmiset ymmärtää ja saat apua).
 
Vaikeaa, tiedän! En voi omaa kokemustani sinuun tietenkään verrata, mutta itsellä tapahtuman läpikäynti aina vain uudeestaa jonkun kanssa auttoi pikkuhiljaa jättämään tapahtuman taka-alalle. Ja parasta oli tapahtumasta puhuminen siinä osallisena olleen kanssa, jolloin sai ikäänkuin vertaistukea. Riippuu niin paljon tietysti mitä on tapahtunut ja kenelle, ja mikä on oma rooli siinä.
 
En halua kertoa tarkalleen mitä tapahtui, mutta liittyi oman kehon "pettämiseen". Olin tilanteessa avuton enkä tiennyt selviänkö, olin todellisessa kuolemanvaarassa. Nyt pelkään jatkuvasti saman toistuvan, vaikka varsinaista vaaraa ei pitäisi enää olla.

Ikävä kyllä en pääse täältä "ihmisten ilmoille" vaan oon aika loukussa ja yksin paniikkini kanssa. Rauhottavia otan todellakin vasta äärimmäisessä hädässä.

En vaan tiedä mitä tehdä, mikä auttais.
 
Jos olet jo ollut psykiatrian polin asiakkaana, soita sinne ja sano, ettet pärjää tähän mennessä tarjotulla avulla. Kuvauksesi perusteella sinulla on post-traumaattinen häiriö, joka pitää hoitaa huolellisesti. Tarvinnet tiiviimpää kriisiterapiaa. Esimerkiksi terapiamuoto nimeltä EMDR on tieteellisesti osoitettu tehokkaaksi traumojen hoidossa. Voimia!
 
No minää olen ikävä kyllä sitä mieltä että itse valitset elätkö tätä hetkeä vai menneisyyttä. Olisin minäkin voinut pilata loppuelämäni sillä kun isäpuoli ahdisteli mua ja voivotella asiaa kuukausia/vuosia, mut mitä se ois hyödyttänyt? Se mikä auttaa on asiasta keskustelu ja se että päätät selvitä.
 
No minää olen ikävä kyllä sitä mieltä että itse valitset elätkö tätä hetkeä vai menneisyyttä. Olisin minäkin voinut pilata loppuelämäni sillä kun isäpuoli ahdisteli mua ja voivotella asiaa kuukausia/vuosia, mut mitä se ois hyödyttänyt? Se mikä auttaa on asiasta keskustelu ja se että päätät selvitä.

Hienoa et oot selvinnyt. Minäkin oon selvinny lapsuuden seksuaalisesta hyväksikäytöstä, henkisestä ja fyysisestä väkivallasta ja yleisestä kurjuudesta.
En kuitenkaan rinnastais niitä asioita tähän.
 
Minulla oli muutama vuosi takaperin tuollainen ja se oli seuraus pelottavasta ja uhkaavasta tilanteesta, jossa olin uhrina. En osannut nukkua, en edes nukahtamislääkkeen turvin. Pelkäsin käydä nukkumaan, en nukkunut edes päivisin. Olin ihan loppu. Lääkkeisiin en turvautunut, sillä niihin en halua turvautua. Vapina, pelko jne. poistuivat ajan myötä, mutta joskus vieläkin näen tilanteesta painajaisia.
 
[QUOTE="hmmm";25519536]Minulla oli muutama vuosi takaperin tuollainen ja se oli seuraus pelottavasta ja uhkaavasta tilanteesta, jossa olin uhrina. En osannut nukkua, en edes nukahtamislääkkeen turvin. Pelkäsin käydä nukkumaan, en nukkunut edes päivisin. Olin ihan loppu. Lääkkeisiin en turvautunut, sillä niihin en halua turvautua. Vapina, pelko jne. poistuivat ajan myötä, mutta joskus vieläkin näen tilanteesta painajaisia.[/QUOTE]

Saitko mitään apua? Edes keskustelua?
 

Yhteistyössä