positiivisia synnytys kokemuksia kaivataan

Kaksi synnytystä takana, molemmat pitkän kaavan mukaan. Esikoisen synnytys lähti käyntiin supistuksilla, jotka kuitenkin välillä lakkasivat. Puolitoista vuorokautta sairaalassa oloa ja poika oli sylissä. Kakkosen synnytys käynnistyi vedenmenolla, mutta siitäkin meni yli vuorokausi ennenkuin toinen poika oli sylissä. Meillä on ollut ihanat kätilöt jotka ovat tsempanneet. Ensimmäinen oli tosi hiljainen, mutta huokui ammattitaitoa. Toinen paljon puheliaampi ja rempseämpi, ihana hänkin. Harmittaa kun jälkikäteen en kiitellyt heitä.

Kyllähän se kipeää välillä tekee, mutta sen kestää ja unohtaa kun tietää mikä on palkintona. Toisessa synnytyksessä ehdin kyllä jo kirota, että kuka hullu tähän vapaaehtoisesti toisen kerran ryhtyy! Mutta se tunne, mikä on niin sanoinkuvaamaton, kun saa pienen nyytin rinnoilleen... Ei sitä pysty sanoin kuvaamaan. Kaikki kipu ja odotus palkitaan.

Synnytys on seikkailu, johon kannattaa mennä avoimin mielin. Toivottavasti saan vielä kokea sen kolmannen kerran.

 

Synnytin esikoiseni pian vuos sitten ja en pelännyt etukäteen =) eikä syytä ollut! ei jäänyt mitään pahaa siitä kokemuksesta!! no olihan se kipu aluksi kamalaa,mutta niin hyvät kivunlievitykset nykyään saa ettei tarvi pelätä. eikä synnytyskään kestänyt kuin 8tuntia josta 5min. ponnistus! 3,5kg ja 50cm vauva et ihan normaali kokoinen....itekkään en isommasta päästä ole,et sopiva mulle =)
Oikein hyvät muistot jäi!! toivottavasti myös tuleva synnytys menee hyvin =)

 

Olen synnyttänyt kaksi poikaa yhtä nopeasti ( 2h 50 min ). Positiivisia kokemuksia molemmat!!! Ensimmäinen syntyi pelkän ilokaasun voimalla ja toisessa sain puudutuksen, koska olin todella väsynyt sairaalassa vietettyjen unettomien öiden vuosi. Jälkimmäinen olikin oikeastaan täysin kivuton, ponnistusvaihetta lukuunottamatta (joka kesti huikeat 3 min.) Molemmissa synnytyksissä avautuminen 4 cm asti on ollut täysin kivutonta. Olemme siis kaikki yksilöitä ja tunnemme kipua eri tavalla, mutta uskon, että suurimmalle osalle synnytyksestä jää pelkkiä positiivisia ajatuksia!! :heart:
Minulla on ollut onnea, että olen ollut molemmilla kerroilla sairaalassa (raksausmyrkytyksen ja hepatoosin vuoksi). Muuten olisin kerennyt saliin ehkä vain ponnistamaan.
Onnea sinulle synnytykseen B)

 

Onko luomu synnytys in? Mä synnytin kaikilla mausteilla aloitettiin kylpyammeesta, siirryttiin lämpimiin kaurapusseihin, sain paikallispuudutuksia ja ilokaasua humalaan asti. Pelkäsin epiduraali puudutusta enemmän kuin synnytytystä -lopuksi senkin suostuin ottamaan. onneksi, mutta monet selvii ilman - kaikki me ollan yksilöitä kiputuntemuksinemme. ja vauvat on eri kokoisia itselläni esikoinen 4800 g et silleen en usko et pelkällä vehnäpussilla olisin selvinnyt -toki selvinnyt - mut nyt voin sanoo et oli suht helppo synnytys ei kipuja jälkeenpäin juuri ollenkaan, leikattiin ja ommeltiin pikkasen.
Et sä siinä tilanteessa ajattele itseäsi vaan miten hankalaa sillä pikkusella on. Odotat vaan kun saat sen syliin. Muistan aina kun kätilö laitti mun käden sinne alapäähän ja tunsin sielä pään tilkottavan. Kyllä se on ihanin ja toisaalta kamalin kokemus, mutta on se sen arvoista.

Tsemppiä synnytykseen, kyllä se hyvin menee ammattitaitoset ihmiset kun on ympärillä tukena ja auttamassa.

 

itse olin myös ensi synnyttäjä ja synnytyksestä jäi todella hieno kokemus vaikka olikin yllätys perätila.... ( kiitos, siitä atalanäitiys neuvola)
kyllä taatusti synnytän uudestaan alateitse jos vielä jonain päivänä toinen lapsi saadaan...
suosittelen erittäin lämpimästi, kunhan muistat hengittää välillä!!!
rankkaa se on mutta palkinto on unohtumaton kun saat lapsen syliisi!!! :heart: :heart:

 

Vaikka mulla meni moni asia synnytyksessä ihan pieleenkin, jäi lopulta siitä ihana muisto enkä sitä vaihtaisi mihinkään. En pelkää keväistä kakkosen synnytystä yhtään, vaan oikein odotan saavani kokea sen kaiken, kipuineen ja repeämisineen, uudelleen! Mun synnytys ajoittui vielä viimeksi äitienpäivän iltaan, sekin toi oman tunnelmansa. Eli vaikka synnytys oli tosi rankka, alle tunnin päästä siitä tuntui jo siltä että se oli parasta mitä ikinä olen kokenut! :flower:

 

toivottavasti ehtii ennen hoo hetkeä:meillä mieheni kanssa oli eka synnytys edessä ja käytiin valmennuksissa ja kaikkea, itselläni oli kova lähinnä henkinen jännitys uuden tulokkaan kanssa, kun olen tosi kova jännittämään uusia toivottujakin tilanteita...että mitä sieltä tulee oikeasti pihalle, miten toimin sen kanssa omin päin? entäs jos se on vammautunut?kuinka pärjään ja osaan hoitaa? osaanko kasvattaa? ISO VASTUU ALKAA?jne. mulla synnytys käynnistettiin , koska mulla oli raskausdiabeetes ja ultraäänessä näkyi, että kohdussa on vettä vähän , ja istukan kautta saa vähän happea kun on kalkkeutumia...?Jännitys ja kauhistus! jäin illalla sairaalaan ...vuorokausi meni ,annettiin käynnistys lääkettä eri vahvuisia ja synnytys alkoi veden menolla, josta alkoi supistukset, ne kesti n. 6 tuntia ( jälkikäteen en paljon muista mitään , aika meni äkkiä) tuntui luonnolliselta, sattui hieman , kipu oli ihan siedettävissä olevaa kovaa kuukautiskipua(en käyttänyt kipu lääkettä, kun hoitsu sanoi, että voi alkaa oksettaan ja pyörryttään), siirryttiin synnytyssaliin, jossa sain epiduraalin, kipu lievitti heti ja lapsen sydänäänet, jotka olivat heikenneet, palautuivat hyväksi, kätilö selvitti, että, jos on kovia kipuja, ne saatavat heiketä ja kun saa puudutuksen ne sydän äänetkin palaavat ennalleen, kun kipu lievittyy ja vauvallakin on sitten heti parempi olla, sitten siirryttiin ponnistus vaiheeseen (etukäteen mietin miten osaan ponnistaa, mut helppoa se oli ja luonnostaan meni)tätä kesti noin 3 ja puol tuntia ( enpä jälkikäteen muista ajasta paljon mitään, nopsasti meni)tuuppasin noin 6 kertaa ja lapsi oli pihalla, sitten ommeltiin tikkejä jne. kipuja ei ollut epiduraalin takia, synnytys raportin mukaan nestettä oli normaalisti ja happea ja kaikkea istukassa normaalisti, vaikka ultrassa näytti että on jotain hämminkiä... ja jälkeenpäin ihmettelin, kuinka voi 9 tuntia 40 minuuttia mennä niin nopeasti, jos olisin etukäteen tiennyt, kuinka onnellinen olen lapsesta nyt, kun se on 10 kk vanha, en olisi jännittänyt lainkaan niin paljon, mutta tämä aika oli kyllä itselleni todella kasvun paikka tyttösestä ( 34 v. ) naiseksi ja äidiksi...itse en oppi kirjoja paljon lukenut, kun vauvalla oli 6 kk päivisin vatsavaivaitkua kokoajan, mutta kaikki tulee luonnostaan ja lapsi opettaa, mitä tarvitsee ja haluaa, tämä tulee olemaan tärkein asia, mitä tässä elämäsä saat aikaan, työt, tavarat ja muut voit hommata myöhemmin , vauvasi on pieni vauva ja lapsi vain kerran .JA TÄMÄ ON VAIN MUN MIELIPIDE ASIAAN.

 

Mulla on kaksi ihanaa synnytystä. Itse voisi vaikka ammatikseni synnyttää jos se vain olisi mahdollista. Voisin ilolla hoitaa vaikka kaikki synnytyspelkoisten synnytykset. Ensimmäinen synnytys kesti 7 tuntia ja toinen 3 tuntia. Saas nähdä kuinka tämän iltatähden synnytys menee kun välissä on yli 7 vuotta taukoa. Luottavaisin mielin olen kuitenkin taas menossa. Kipua en halua kokonaan pois koskaan koska siitä tiedän paremmin missä mennään. Synnytyksissä hoen koko ajan että ihanaa kun sattuu ja yritän hymyillä ja rentoutua kaikesta huolimatta. Siis tietoisesti yritän antaa aivoille positiivisia ärsykkeitä. Kohdunkaulan puudutus ja ilokaasu ovat parhaat kivunlievitykset mitä minulla voi olla. Viimeksikin nauroin ilokaasu maskin takaa mieheni suureksi ihmetykseksi ja sanoin että kun tämä synnytys on niin ihanaa. Toivottivatkin minut tervetulleeksi pian uudelleen positiivisen asenteeni vuoksi. Mutta paras asenne onkin positiivinen asenne ja luotto siihen että asioilla on tapana järjestyä. Eikä tee mitään erikoisia suunnitelmia siitä miten synnytyksen pitäisi edetä. Tieto eri kivunlievityksistä on hyväksi, mutta kätilöitä kannattaa kuunnella ja kertoa omasta olostaan ja kivuistaan ja milloin on lievityksen kaipuussa. Eräs tuttavani on jännittäjä persoona ja hällä kesti synnytys 48 tuntia, mutta muut rennommat ystäväni ovat kaikki selvinneet alle kymmenen tunnin ilman ongelmia. Eli silläkin taitaa olla vaikutusta kuinka rennosti synnytyksen ottaa. Ei tietenkään aina, mutta varmasti sillä vaikutusta on.

 

No papereissa lukee että vaikea synnytys, ei se omasta mielestäni ollut sitä..Vedet meni vähän yli ykstoista illalla ja lähettiin sit ukon kanssa heti sairaalaan.Aikaa sielä kyllä kului perästi 13h enneku poika suostui syntymään mutta se aika oli nyt ajateltuna ihan hyvältä.Kipulääkkeitä sain säännlööisin väliajoin ja kysyin kyllä itsekkin että mitä voin saada seuraavaksi jos nyt saan tätä lääkettä ja mitä voi vielä sitten ottaa jos tarve vaatii..Yökätilö oli loistava sanmoin aamukätilö jolle kyllä jossainvaiheessa tuskasesti tiuskasin että "kuullostat ihan mun äidiltä" siis kyllä hyvässä mielessä.Missään vaiheessa ei tullu paniikkia ja kokoajan kerrottiin mitä tapahtuu ja mitä tehdään..Loistava henkilökunta ja mahhtava kokemus =) =)

 

Lapsivedet meni 40+4 yöllä klo 12. Supistukset alkoi tunnin päästä siitä. Alettiin miehen kanssa laittaa tavarat ja itsemme lähtövalmiiksi. Tuntui, kuin olisimme retkelle lähdössä. Oli oma tyyny, omat sukat, pillimehuja, suklaata, naistenlehtiä, lempilevyjäni. Ainoastaan lehtiä ei tarvittu.

Ajelimme 140 km sairaalaan. Supisteli n. 5 minsan välein. Pysähtelimme välillä kun tuli kakkahätä . Lauleskelin levyjen mukana kun supisteli. Ajattelin tulevaa lastamme.

Olimme lähteneet juuri sopivaan aikaan. Sairaalassa klo puol 5 aamulla. Kohdunsuu 3 cm auki ja päästiin heti saliin. Pärjäilin musiikin, lämpopussin, miehen hieronnan ja liikkumisen avulla pari tuntia. Sitten kohdunkaulapuudute, helpotti oloa. Epiduraali minulta kiellettiin veriarvojen (hyytymisen liittyvien) takia. En olisi sitä ehkä muutenkaan halunnut. Supistukset kovenivat ja kohdunkaulapuudute laitettiin vielä kaksi kertaa. Miehen käsien paino alaselässä ja oma hyräilyni (joka muuttui karjunnaksi..) auttoivat melkein loppuun asti. Henkäilin ilokaasua sillä aikaa kun kohdunkaulapuudutteet laitettiin niin se ei tuntunut niin pahalta. Olin kai hiukan omissa maailmoissani, mutta muistan kaiken tapahtumasta. Ajattelin vain vauvan raivaavan tietään, kun kivut olivat pahimmillaan. Silloin ei jäänyt aikaa jännittää tai pelätä mitään. Heittäydyin vain supistusten vietäväksi.

Vähän ennen kun oli 10 cm auki, sain rentouttavan piikin. Siitä rauhotuin niin että oisin voinu nukahtaa. Kun ois pitäny ponnistaa, ei ollutkaan voimia ja kunnon supistukset olivat tiessään. Hormonitipalla supistukset saatiin tehokkaammiksi ja lopulta reilun tunnin ponnistusvaiheen jälkeen poika tuli maailmaan. Usko meinasi tosin loppua, mutta onneksi kätilöillä riitti uskoa ja heidän ja mieheni kannustuksen ansiosta annoin minäkin kaikkeni. Jälkeenpäin ajatellen se oli yksi parhaista kokemuksista elämässäni, vaikkakin ponnistusvaihe oli raskas. Selvisin vähin vaurioin ja vauva on ihana!!! Luottavainen kannattaa olla, siitä ei ole mitään haittaa vaikka kaikki ei menisikään toiveiden mukaan. Onnea matkaan!