Positiivinen raskaustesti dpo 11/12?

Onko mahdollista saada plussa raskaustestiin dpo 11/12, vaikka edellisenä päivänä tehty raskaustesti oli negatiivinen?

Eilen kokeilin myös ovistestiä (kun joissakin keskusteluissa sanottiin, että raskaus näkyy myös ovistestissä) mutta se oli nega. Pitäisikö ovistestiin tulla edes jonkinlainen haamu tässä vaiheessa, jotta olisi toiveita raskaudesta?

Joo, tiedän, tyhmää testailla liian aikaisin, mutta ei kestä tätä epätietoisuutta. Kaikenlaisia oireita on ollut varmaan jo puolitoista viikkoa, mutta eka luomukierto vasta menossa eli ei tiedä mitkä kannattaa ottaa tosissaan..
 
Onhan aikainen plussa mahdollinen mutta sinuna malttaisin kuitenkin mieleni vielä muutaman päivän. Jotta ovistestiä voisi tulkita positiivisena raskaustestinä, olen ymmärtänyt, että testiviivan pitäisi olla yhtä vahva tai vahvempi, kuin kontrolliviiva. Kertomasi perusteella siis ei näyttäisi siltä, että raskaus olisi alkanut, tosin noihin ovistesteihin ei voi tietenkään lopulta luottaa, kun eivät ole oikeasti raskauden testaamiseen tarkoitetut.
Mutta raskaustesti sen sijaan saattaa näyttää positiivista todella myöhään, koska joillain hcg-hormoni erittyy hitaasti ja näkyy vasta myöhemmin testissä (täällä on ollut tapauksia, joilla ei ole koskaan testi näyttänyt plussaa ja vasta verikoe vahvistanut tuloksen).

Oireista sen verran, että kaikki oireet ovat mahdollisia, varsinkin jos sinulla on eka luomukierto menossa. Koeta ottaa rauhallisesti, ja jollei nyt ole tärpänny niin varmasti jossain vaiheessa onnistuu!
 
mulla taitaa olla menossa dpo10 ja sain plussat sekä ovis- että raskaustesteihin, itselläni testit näyttäneet oikein aina, joten iloitsen hieman, mutta ens viikolla vasta iloitsen enemmän kun vkoloppuna pitäis menkkojen alkaa jos alkaa ja sain tosiaan eilen illalla ja tänä aamuna testeihin plussat, vaikka eivät täysvahvat vielä olekaan, mut ei haamutkaan peukkuja pidän siulle pystyssä :hug:
 
Minä sain haamun r-testiin dpo 11 ja samasta näytteestä testattu ovistesti antoi myös vain haamun. Vasta dpo 13 alkoi ovistesti tummumaan lähes samanvahvuiseksi kontrolliviivan kanssa. Minulla siis raskaustesti näytti positiivista ennenkuin saman olisi voinut nähdä ovistestistä. En olisi dpo11 ovistestin viivan perusteella tulkinnut sitä raskaudesta johtuvaksi, sillä ovistesti voi näyttää hailua viivaa muulloinkin.

Ja jos vain maltat tai ei ole pakko testata esim. juhlimisen takia, niin parempi testata vasta oletettuna menkkojen alkupäivänä. Ei tarvitse sitten turhaan pelätä pelkkää hipaisua.
Onnea yritykseen. :)
 

Yhteistyössä