Poltatteko saunassa kynttilöitä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Siis silloin kun saunotte? Meidän uudessa kämpässä on saunassa ikkuna ja sen edessä ihana syvennys, johon voisi laittaa kynttilöitä palamaan. Mutta uskallanko, voiko ne roihahtaa, kun löylyhuoneessa on muutenkin jo 70 - 80 astetta?
 
Meidän saunassa on myös ikkunan edessä kivasti tilaa kynttilöille :) Välillä tulee poltettua siinä kynttilää. Etenkin joulun aikaan tai jos vietetään tytön kanssa tyttöjeniltaa ja saunotaan kahdestaan. Aina olen sitä ihan turvallisena pitänyt, siinä missä nyt avotulta voi turvallisena pitää.
 
Olen yrittänyt, muttei se onnistu. Steariini sulaa aina siitä kuumuudesta ja tuikut ovat tukahduttaneet itse itsensä. Tai näin ainakin olen päätellyt. Palaa hiljaa ja kohta sammuu, vaikka olisi avonaisen ikkunan edessä, eli happea on saatavilla.
 
Pihasaunassa poltellaan. On kyllä sähkötkin, mutta paljon tunnelmallisempaa kynttilänvalossa. Tuossa meidän saunaksikin kutsutussa kopperossa kylppärin vieressä en uskalla polttaa. Liian ahdasta sellaiseen touhuun.
 
[QUOTE="vieras";27990597]Ei sun tuikuissa todennäköisesti ole mitään vikaa, vaan sinulla vain on sen verran pienempi sauna ja sellainen ilmanvaihto, ettei kynttilöiden poltto onnistu. Minäkin poltan kynttilöitä mökillä saunassa, mutta kotona ei onnistu, vaan kynttilät sulavat jo kylpyhuoneessakin.[/QUOTE]

No höh...mä olin toivonut, että mä keksisin keinon, jolla saisin kynttilät palamaan. Mutta eipä sitten vissiin onnistu :(
 
[QUOTE="vieras";27990597]Ei sun tuikuissa todennäköisesti ole mitään vikaa, vaan sinulla vain on sen verran pienempi sauna ja sellainen ilmanvaihto, ettei kynttilöiden poltto onnistu. Minäkin poltan kynttilöitä mökillä saunassa, mutta kotona ei onnistu, vaan kynttilät sulavat jo kylpyhuoneessakin.[/QUOTE]

Hetkinen, mähän sanoin väärin. Kyllähän ne taitaa sulaa, mutteivat siis tukehdu. Palavat ihan nätisti vaikka ovat sulia.

Jep, sorry väärä muistikuva.
 
[QUOTE="vieras";27990597]Ei sun tuikuissa todennäköisesti ole mitään vikaa, vaan sinulla vain on sen verran pienempi sauna ja sellainen ilmanvaihto, ettei kynttilöiden poltto onnistu. Minäkin poltan kynttilöitä mökillä saunassa, mutta kotona ei onnistu, vaan kynttilät sulavat jo kylpyhuoneessakin.[/QUOTE]

Jaa a. Meillä on iso sauna, hyvä ilmanvaihto ja silti kynttilät sulaa. Enkä koskaan sauno sadassa asteessa. Teidän saunomislämpötila mahtaa olla lähempänä 40 joilla kynttilät ei sula saunassa?
 
...ei missään nimessä varsinkaan tiukkuja saunaan.. sauna sulattaa steariinin ja roihahtaa herkästi.. roihahtaessa on hienoa puumateriaalia seinät täynnä...
jo asuinhuoneessa roihahtaessaan tiukku tekee metrin liekit.
ylireagoin ehkä tuon saunan suhteen, mutta olenkin nähnyt sen roihun olohuoneessa
 
Jaa a. Meillä on iso sauna, hyvä ilmanvaihto ja silti kynttilät sulaa. Enkä koskaan sauno sadassa asteessa. Teidän saunomislämpötila mahtaa olla lähempänä 40 joilla kynttilät ei sula saunassa?

En sanonut huono ilmanvaihto, vaan erilainen. Oletko koskaan kuullut että lämmin ilma nousee ylöspäin ja kylmä pakenee alas. Mökkisaunassa, joka on siis 50- luvulla rakennettu, on lattianrajassa useampi kymmenen astetta vähemmän lämpöä, kuin mitä siellä ylälauteella ja siksi kynttilöiden polttaminen onnistuu. Nykyisissa kotisaunoissa on koneellinen ilmanvaihto ja energiatehokkuuden vuoksi, siellä lattianrajassa on lähes sama lämpötila kuin siellä ylälauteellakin ja siksi kynttilät sulavat siellä lattianrajassakin.
 
[QUOTE="vieras";27990828]En sanonut huono ilmanvaihto, vaan erilainen. Oletko koskaan kuullut että lämmin ilma nousee ylöspäin ja kylmä pakenee alas. Mökkisaunassa, joka on siis 50- luvulla rakennettu, on lattianrajassa useampi kymmenen astetta vähemmän lämpöä, kuin mitä siellä ylälauteella ja siksi kynttilöiden polttaminen onnistuu. Nykyisissa kotisaunoissa on koneellinen ilmanvaihto ja energiatehokkuuden vuoksi, siellä lattianrajassa on lähes sama lämpötila kuin siellä ylälauteellakin ja siksi kynttilät sulavat siellä lattianrajassakin.[/QUOTE]

Mistä päättelit etten tuota tiedä? Ihan tuttu on tuo perinteinen suomalainen sauna. :) Meillä on mökillä perinteinen sauna, jossa kylvetäänkin samassa tilassa, joten käytännössä hankala poltella siellä lattialla kynttilöitä. Olen kokeillut ikkunalla, n. 80 cm korkeudella ja seinätelineessä, ja aina vaan sulaa.
Ilmeisesti te kaikki jotka tuossa onnistutte polttelette niitä kynttilöitä siellä lattialla. Tosin joku kertoi polttelevansa ikkunallakin.
 
Mä oon polttanu saunan ylälauteella tuikkuja. Ainakaan vielä ei oo sattunu vahinkoja.
Steariini sulaa, mutta kynttilä palaa silti näisti. Tosin tuikkuja on monenlaatuisia, jotku ei pala nätisti juuri missään olosuhteissa.
 
Mä en viitsi tuikkuja edes kokeilla. Oletko varautunu siihen jos roihahtaa niin mitä teet?
Meillä syttyi terassilla allaspalo ja se oli aikamoinen korkea roihu. Millään pikku pyyhkeellä sitä ei olisi sammutettu.
 
Yhteistyössä