Poliklinikkasynnytys

  • Viestiketjun aloittaja Jonsu
  • Ensimmäinen viesti
Jonsu
Miten helposti/vaikeasti tällaisen saa? Onko kellään kokemusta?
Itsellä toinen lapsi tulossa enkä haluaisi esikoista jättää pitkäksi aikaa kenenkään muun hoitoon..
 
Mä synnytin kättärillä,helsingissä perjantaina ja lauantaina lähdettiin kotiin.Kaikki meni hyvin synnytyksessä ja lastenlekuri tarkisti vaavin ennen lähtöä ja anto sitten lähtöluvan meille.Mulla on myös vanhempi lapsi enkä halunnut olla kauaa erossa hänestä..
 
Synnytin taysissa esikoiseni viimevuonna.Yhden yön vietin sairaalassa ja sitten lähdin kotiin.Lääkäri tarkasti lapsen lähtiessä ja kahden päivän päästä kotiutumisesta kätilö tuli tekemään kotikäynnin.Otti lapsesta verikokeen kun oli hieman keltainen ja paineli mun kohdun.Jos kaikki menee hyvin tässäkin raskaudessa niin aion kotiutua yhtä nopeasti.
 
Minä myös viime toukokuussa sain kuopuksen Kättärillä. Kysyin kätilöltä että kuinka nopeasti voi päästä kotiin, 6 tuntia on se minimi minkä mielellään pitävät siellä. No, vauveli syntyikin sitten sektiolla ja jouduttiin käkkimään siellä 2½vrk...
 
mussukka harmaana
Oulun alueella on sovittava etukäteen oman neuvolan terveydenhoitajan kanssa, jos kotiutuu heti synnytyksen jälkeen, et hän tulee seuraavana päivänä kotiin katsomaan perhettä. Jos tämä on sovittu ja lapsi ja äiti voivat hyvin (lastenlääkäri tarkistaa vauvan 6 tuntia syntymästä), ja synnytys on mennyt ok, niin perhe voi silloin kotiutua.
 
mammammaa
Ei kait OYS:sta päästetä ensisynnyttäjiä pois ennenku 3 päivän päästä (sekin lasketaan: synnytyspäivä= 0, seuraava täys vuorokausi vasta 1.). Eli itte kökin OYS:ssa 4 päivää, ku tyttö syntyi 9 minuuttia yli puolenyön :/ Ei-ensisynnyttäjiäkin kait pitävät yhden vuorokauden.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.01.2006 klo 14:40 mammammaa kirjoitti:
Ei kait OYS:sta päästetä ensisynnyttäjiä pois ennenku 3 päivän päästä (sekin lasketaan: synnytyspäivä= 0, seuraava täys vuorokausi vasta 1.). Eli itte kökin OYS:ssa 4 päivää, ku tyttö syntyi 9 minuuttia yli puolenyön :/ Ei-ensisynnyttäjiäkin kait pitävät yhden vuorokauden.
mulla on vähän samoja kokemuksia oys.ssta. millään ei päästetä pois kolmannen kanssakin pääsin vasta tiistaina vaikka vauva synty lauantaina ja kaikki ok. en ole edes tohtinut tosissani haaveilla neljännen kohdalla poliklinikka synnytyksestä. vaikka mielelläni lähtisin heti kotiin vai olisko käytäntö muuttunut sitten viime kerran
 
Juu, Oyssissa ollaan tosi nihkeitä asian suhteen. Tosin ei sitä kyllä lähineuvoloissa tunnuta kovin kannustavankaan. Esikoisen kohdalla minulle tuli jyrkkä ei ja kolme päivää kykittiin Oyssissa ja nyt tämän toisen kohdalla väännetään vielä kättä...Neuvola ei kannusta ollenkaan, päinvastoin ja Oyssin kanta taitaa olla niinkin tyly että vähintään se kaksi päivää pitäisi olla.. Tosin kohtelu Oyssissa esikoisen aikaan oli niin sieltä ja syvältä ettei kiinnosta jäädä osastolle hetkeksikään!
 
KPKS:ssä ihan onnistui ennalta sopimatta. Riippuu kyllä kuulemma kätilöstä, että puoltaako kotiinlähtöä (jos perusasiat eli äidin ja vauvan kunto kuitenkin ok). Lastenlääkäri kattoo kotiinlähtiessä vauvan ja kahden päivän päästä pitää palata hakemaan vauvalle calmette ja äiti tarkistetaan samalla.

Vaikuttaa myös se, asuuko mahdottoman kaukana sairaalasta ja ensimmäisen lapsen kohdalla ei varmaan pääse heti kotiin.
 
Jonsu
Juu, näköjään ollaan tosi nihkeitä edelleenkin :/ Mulla on siis toinen synnytys nyt tulossa ja sillä olisin halunnut mahdollisimman nopeesti pois sairaalasta.. En saa siellä oikein nukuttua ja en tahtois olla esikosta kovin pitkään erossa :( Mutta ei kuulema onnistu, ei ole resursseja yms. Eli joutuu taas olemaan sen kolme päivää siellä tyhjän panttina :/ ei kiva...
 
77mm harmaana
Minulle ensimmäisen (ja toistaiseksi ainoan) lapseni kanssa synnyttäneiden osastolla Koksissa ollessani, osastonhoitaja sanoi että "ensisynnyttäjiä ei ikinä päästetä kotiin alle kolmen vuorokauden". Itse olisin halunnut lähteä poikani kanssa jo edellisenä päivänä kun en osannut sairaalassa nukkua juuri lainkaan. Loppujen lopuksi oli perusteltua olla seuraavaan päivään kun pojan paino ei heti lähtenyt nousuun. Mutta toisen kerran (toivottavasti) synnyttämään mennessäni ilmoitan kyllä jo etukäteen että missään tapauksessa en viivy siellä yli kahta vuorokautta jos minulla ja lapsella vaan on kaikki hyvin.
 
mikä kiire sieltä on pois? jos joissain paikkakunnila ensisynnytäjääkin pidetään vain 3 päivää. Meidän paikkakunnalla ollaan ensimmäisen kanssa 5päivää, äkkiä se minusta meni, oli kyllä raju synnytyskin ettei mitään kiirettä pois.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.01.2006 klo 01:47 MariK kirjoitti:
mikä kiire sieltä on pois? jos joissain paikkakunnila ensisynnytäjääkin pidetään vain 3 päivää. Meidän paikkakunnalla ollaan ensimmäisen kanssa 5päivää, äkkiä se minusta meni, oli kyllä raju synnytyskin ettei mitään kiirettä pois.
minä en ainakaan saa nukuttua sairaalassa. eli se siitä lepäämisestä synnytyksen jälkeen. jokainen minutti jonka olen siellä osastolla on yhtä tuskaa. ehkä olen omituinen ihminen mutta kotona pystyn lepäämään paljon paremmin. enkä muutenkaan ymmärrä miksi terveen ihmisen pitäis olla sairaalassa päivä kausia. eriasia jos on ollut rankka synnytys leikkaus ym. (ensimmäisellä kerralla en olis halunnutkaan samana päivänä pois)
mutta viimeksi synnytys kesti 2 tuntia ei yhtään tikkiä samantien nousin ylkös ja suihkuun. lapsi oli heti pirteä ja voi hyvin. silti kökittiin 3 päivää sairaalassa. en ymmärrä miksi \|O
ja nyt kun olen jo neljättä menossa tekemään niin ei varmaan sairaalassa pitoa voi perustella vauvan hoidon opiskelullakaan

 
itse lähdin pois seurravana päivänä toisen synnytyksen jälkeen.satakunnan keskussairaalasta. sanoin heti kun menin synnyttämään että haluan sitten+ mahdollisimman pian kotiin.itseekkään en viihdy oikein siellä sairaalassa. ei saa yksityisyyttä. inhottaa kun hoitajat pitävät lapsia niinkuin ne olisivat sairaalan.yhtäkkiä lapsi viedään johonkin ja sanotaan että tuodaan pian takas,eikä kysytä haluaisiko äiti tulla myös mukaan tai sopisiko nyt käydä punnitsemassa tai muuta.
 
Jonsu
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.01.2006 klo 11:28 Dietorelle kirjoitti:
itse lähdin pois seurravana päivänä toisen synnytyksen jälkeen.satakunnan keskussairaalasta. sanoin heti kun menin synnyttämään että haluan sitten+ mahdollisimman pian kotiin.itseekkään en viihdy oikein siellä sairaalassa. ei saa yksityisyyttä. inhottaa kun hoitajat pitävät lapsia niinkuin ne olisivat sairaalan.yhtäkkiä lapsi viedään johonkin ja sanotaan että tuodaan pian takas,eikä kysytä haluaisiko äiti tulla myös mukaan tai sopisiko nyt käydä punnitsemassa tai muuta.
Mua inhottaa kanssa tuo kun hoitajat pitää lapsia sairaalan omaisuutena ja kulettelee miten tahtoovat ja millon tahtoovat, ja äiti saa suu pyöreenä katella ja ihmetellä et mihin se nyt vietiin :/ Sopisi kysyä äidiltä saako lapsen viedä tai edes haluaako äiti tulla mukaan!! Mulle se oli ainakin erittäin ahistavaa kun joku ihan tuntematon tuli ja vei lapsen joskus sanaakaan sanomatta :(
 
mammammaa
Kertoisko joku, jos tietää, mitä lapselle tehdään kun tullaan salista osastolle? Meillä meni melkeen 4 tuntia synnytyksen jälkeen, ennenku päästiin osastolle (paperihommien takia?), tyttö alkoi itkeä nälkää jo osastolle kärrätessä ja sitten hoitajat veivät vielä tunniksi hoitohuoneeseen, joka oli mun huoneen vieressä, eivät kertoneet ennen eikä jälkeen, mitä tekivät ja tyttö jatkoi itkemistään sen tunnin verran. Sen jälkeen sanoivat antaneensa maitoa. En sillon etes tajunnu kysyä, miksi veivät sinne, ku olin nii väsyny synnytyksestä. :/
 
kätilö minäkin
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.01.2006 klo 13:13 mammammaa kirjoitti:
Kertoisko joku, jos tietää, mitä lapselle tehdään kun tullaan salista osastolle? Meillä meni melkeen 4 tuntia synnytyksen jälkeen, ennenku päästiin osastolle (paperihommien takia?), tyttö alkoi itkeä nälkää jo osastolle kärrätessä ja sitten hoitajat veivät vielä tunniksi hoitohuoneeseen, joka oli mun huoneen vieressä, eivät kertoneet ennen eikä jälkeen, mitä tekivät ja tyttö jatkoi itkemistään sen tunnin verran. Sen jälkeen sanoivat antaneensa maitoa. En sillon etes tajunnu kysyä, miksi veivät sinne, ku olin nii väsyny synnytyksestä. :/
Osaston kätilö tekee lapselle "tulotarkastuksen". Eli lämpö mitataan, vauva tarkastetaan (sormet, varpaat, kitalaki, napa ym.) Vaipat vaihdetaan, tarvittaessa kuivat kapalot/vaatteet. Vanhemmat saavat halutessaan olla tarkastuksella mukana.
 
Mammatantta
Minun lastani ei kyllä kuljetettu yhtää mihinkään tietämättäni.
Tosin lapsi syntyi suunnitellulla sektiolla. (Olin siis tajuissani ja hyvässä kunnossa.) Annoin myös lapsen isälle ohjeet että ei saa päästää lasta HETKEKSIKÄÄN silmistään. Että vieressä on oltava KOKO AJAN. Lapsi oli hyväkuntoinen ja virkeä, mutta jos olisi johonkin toimenpiteeseen joutunut niin kyllä ISÄn olisin pakottanut mukana ihan vieressä kulkemaan jos en olisi itse päässyt vatsa aukaistuna.
Lähtivät sinne kylpyyn kun minä jäin ommektavaksi ja heräämöön.
B) B)

Sama juttu on nykäänkin sairaalassa. Luotan hoitajaan kun näen vierestä mitä hän tekee lapselleni. Valvon lapseni etua. Ja näin myös yksi aivan ihana hoitajakin minulle sanoi, että lapsi on minun "omaisuutta" eikä kenekään muun, että minä itse päätän lapseni puolesta ja valvon,ei kukaan hoitaja.
 
Ihan samaa ajattelen tuosta "lapsi on sairaalan omaisuutta" jutusta. Esikoinen syntyi keskosena ja olin hoitajana aivan toisarvoinen. Minut päästettiin lapseni luo silloin kun hoitajille sopi, sain koskea jos lapsi ei heidän mielestään ollut liian väsynyt - ja jälkeenpäin eräs hoitaja antoi tulla päin naamaa, että en hoitanut lastani tarpeeksi!

Keskimmäisen ja tämän nuorimman kanssa lähdettiin sitten jo vuorokauden sisällä pois ihan siitä syystä että lapsi on terve kuten äitinsäkin, enkä minä ole millään tavoin rajoittunut hoitamasta häntä. Jos lapsi voi hyvin ja minä myös, niin takuuvarmasti lähden kotiini perheen pariin uuden vauvan kanssa enkä jää toisten pompoteltavaksi vieraaseen vuoteeseen jotta hoitajat saavat kyräillä ja panetella kahvihuoneessa.

Ymmärrän kyllä, että joku äiti voi olla niin väsynyt synnytysurakkaan ettei jaksa lapsen tarkastuksia seurata eikä välttämättä vierihoitoonkaan vauvaa ottaa. Itse en yhtään ylimääräistä tuntia halua sairaalassa viettää, vaikka kätilöiden synnytysavusta olenkin kiitollinen.
 

Yhteistyössä