A
aran lapsen kaveri
Vieras
Ystäväni poika n. 5 v, alkoi pelkäämään joitakin miehiä vajaa 2 vuotiaana. Pojalla on jaksoja jolloin pelkää hysteerisesti myös omaa miestäni. Tämä harmittaa meidän poikaamme, koska pojat ovat olleet kavereita ihan vastasyntyneestä saakka. Kun tällä kaveri pojalla on meidän isi pelko vaihe, he eivät voi vierailla meillä, emme voi olla tekemisissä, kun tämä poika pelkää, että jos meidän pojan isä sattuu tulemaan paikalle. Emme voi tavata puistossa ei missään. Mieheni ei siis ole ainut mies jota pelkää. Poika on ollut koko ajan äitinsä kanssa kotihoidossa ja yrittivät päivähoitoa vuosi sitten mutta ei siitä mitään tullut, kun poika huusi hysteerisenä äitiinsä ripustuen, niimpä äitinsä jäi vielä vuodeksi kotiin (heillä on siis myös toinen lapsi joka nyt syksyllä täyttää 3 v). Heidän perheeseensä kuuluu myös isä, joten miehiin pitäisi sen puolesta olla tottunut.
Omat lapseni eivät ole juuri koskaan vierastaneet, jotain ujoutta nyt meidän 5 vuotiaalla oli jossain vaiheessa. Siksi tämä kaverin pojan käytön kummastuttaa. Onko kellään kokemusta lapsista jotka pelkäävät (miehiä) ihmisiä hysteerisesti?
Harmittaa vaan oman pojan puolesta, joka pitää tätä arempaa poikaa parhaimpana kaverinaan, kun koskaan ei tiedä mikä pelko vaihe siellä on menossa. Poikani monesti kysyy voitasko mennä tälle kaverille leikkii, lähteä puistoon tms. mutta mitään ei voi luvata/suunnitella näiden pelkojen vuoksi. Aluksi ajateltiin, että kyllä se menee ohi, mutta se on kestänyt jo 3 vuotta. Onko enää normaalia? Pojan äiti hyväksyy/sallii pelon, ei yritä rohkaista tai kannustaa. Jos poika sanoo ettei lähde koska pelkää miehiä tulevan paikalle, he eivät lähde. Tästä syystä jäivät jopa vielä vuodeksi kotiin. Äitinsä odottaa että aika tekisi tehtävänsä.
Omat lapseni eivät ole juuri koskaan vierastaneet, jotain ujoutta nyt meidän 5 vuotiaalla oli jossain vaiheessa. Siksi tämä kaverin pojan käytön kummastuttaa. Onko kellään kokemusta lapsista jotka pelkäävät (miehiä) ihmisiä hysteerisesti?
Harmittaa vaan oman pojan puolesta, joka pitää tätä arempaa poikaa parhaimpana kaverinaan, kun koskaan ei tiedä mikä pelko vaihe siellä on menossa. Poikani monesti kysyy voitasko mennä tälle kaverille leikkii, lähteä puistoon tms. mutta mitään ei voi luvata/suunnitella näiden pelkojen vuoksi. Aluksi ajateltiin, että kyllä se menee ohi, mutta se on kestänyt jo 3 vuotta. Onko enää normaalia? Pojan äiti hyväksyy/sallii pelon, ei yritä rohkaista tai kannustaa. Jos poika sanoo ettei lähde koska pelkää miehiä tulevan paikalle, he eivät lähde. Tästä syystä jäivät jopa vielä vuodeksi kotiin. Äitinsä odottaa että aika tekisi tehtävänsä.