Pohjois-Suomen lapsettomuushoidot?

Hei!
Päätös lapsettomuustutkimuksiin lähtemisestä on viimein vahvistunut siihen pisteeseen, että toimiin olisi ryhdyttyvä. Olen kuitenkin aivan pihalla mistä täällä saisi apua, lähin paikka taitaisi olla Rovaniemi vai täytyykö Ouluun asti matkata? Yksityiselle olen siis suuntaamassa kunhan itselle parhain vaihtoehto löytyy.
Löytyykö kokemuksia pohjoisen puoliskon lapsettomuushoidoista?

Olisin kiitollinen kaikista tiedoista :wave:
 
Me asuimme Rovaniemellä silloin, kun aloitimme lapsettomuushoidot. Olemme kylläkin julkisella puolen, joten yksityisen jutuista en tiedä. Alkututkimukset, kokeet ja hoitojen melkein kaikki ultrat tehtiin LKS:ssa. Viimeinen ultra ennen punktiota oli OYS:ssa, koska ainoa lääkäri LKS:ssa, joka sen olisi voinut tehdä, oli vapaalla. Kaikki punktiot ja siirrot on OYS:ssa. Lähin yksityinenkin paikka taitaa olla Oulussa, koska yritin Rovaniemellä asuessa selvittää onko Rovaniemellä yksityisen puolen lapsettomuushoitoja.

En tiedä oliko noista tiedoista mitään hyötyä, koska ne ovat vain kokemuksia julkiselta puolen.
 
En ole täysin julkistakaan puolta sulkenut laskuista, mutta mieluummin kävisin yksityisellä jos mahdollista. En ole Rovaniemen tilanteesta saanut netin kautta oikein mitään irti, jäänyt sellanen mielikuva ettei sieltä löydy yksityisiltä asemilta. Hieman arveluttaa tuo Ouluun lähtö kun sinne matkaa kertyy...lähemmäs 500km. Mutta kyllä sitä tulee kuljettua paljon turhempienkin asioiden takia, joten nähtäväksi jää mihin tässä päädytään. Jospa sitä ensin yrittäisi varmistaa nämä lähemmät paikat =)
 
Ei ainakaan tällä surffailulla löytynyt Rovaniemeltä hoitopaikkoja, joten lopulta päädyttiin ouluun väestöliittoon. Ja käynti oli kyllä helppo ja vielä paljon odotettua mukavampi. Kun päätettiin lähteä ouluun, mietin miten jatko - siis täytyykö siellä ravata yhtenään (vaikka toiveissa olisi ettei tarvitsisi missään ravata). Paljon helpotti tieto, että osa mahdollisista hoidoista ja tutkimuksista voidaan tehdä LKS:ssä, mihin on huomattavasti lyhyempi matka. Vaikkakin olisi mukava käydä aina samassa paikassa. Nähtäväksi jää miten tässä sitten tulee kuljettua =)
 

Yhteistyössä