Pohdintaa..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mööh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

mööh

Jäsen
28.04.2008
303
2
18
Tilanne on tämä: esikoinen on reilun vuoden ja vauvakuume on valtava. Mies varmaan pienen houkuttelun jälkeen suostuisi toiseen muksuun. Ja aina olen ollut sitä mieltä, että haluan enemmän kuin yhden lapsen.

Nyt jos toista yrittäisi, olisi heistä seuraa toisilleen. Lähimmät leikkitoverit ovat noin 20km päässä, kun maalla asutaan. Tilaa olisi reilusti ja luultavasti rahatkin riittäisi ihan hyvin.

Sitten se suuri MUTTA: meillä ei miehen kanssa mene kovin hyvin. Olen ollut lähtöä "tekemässä" jo vuoden verran, mutta aina sitä uskoo miehen muuttuvan. (Mitä ei kyllä tule koskaan tapahtumaan). Alkoholi on mielestäni liian suuressa osassa ja kerran on selvinpäin käynyt käsiksi, esikoisen ollessa vauva.

Olen ajatellut asiaa myös niin, että vaikka ero tulisikin, niin tahtoisin silti että lapsia olisi kaksi.

Onko tämä liian itsekästä jo lasta suunnitellessa miettiä että kyllä pärjään kahden lapsen yksinhuoltajana, JOS ero tulee? Vai eroanko heti ja toivon että joskus tulevaisuudessa saan lisää lapsia. Aargh, ajatukset ihan sekaisin.. :headwall: Vai jatkanko vain tätä arkea..

Kaipaisin muilta rakkailta palstalaisilta nyt neuvoja, ja v*ttuilut voi jättää kirjottamatta.
 
jos kerran mies on sinuun käynyt käsiksi, miksi ihmeessä ole vielä hänen kanssaan? onko hän hakenut apua väkivaltaisuuteensa? jos ei, eikä aijo, minä en antaisi itseäni kohdeltavan noin! itsetunto kuntoon nainen.
 
Niin no, itsetunto on nollissa, olenhan nykyään niin läski mieheni sanoin. Ei ole apua hakenut, eikä hae. Pariterapiaan ei lähde. Asioista ei puhu.
Niin ja tiedän että pitäisi lähteä, muta miten sen teen. Arki on ihan mukavaa, silloin kun miestä kotona töiltä ja harrastukselta näkyy. Lapsen kanssa on pitkin hampain, jos käsken.
Tää on oikeesti niin vaikeeta, ystäviä ei juurikaan ole. Kun kuienkin sitä niin rakastaa. :'(
 
Lähde mielummin, kun jäät tollaiseen parisuhteeseen. On helpompi olla yksin lapsen kanssa nyt, kun sitten kun niitä on kaksi. Eikä eron tarvitse olla lopullinen. Jospa miehesi silmät aukenisi ja lähtisi hakemaan apua, kun sinä pakkaat laukkusi.

Voimia, kyllä sinä varmasti selviät. :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja namma:
Niin no, itsetunto on nollissa, olenhan nykyään niin läski mieheni sanoin. Ei ole apua hakenut, eikä hae. Pariterapiaan ei lähde. Asioista ei puhu.
Niin ja tiedän että pitäisi lähteä, muta miten sen teen. Arki on ihan mukavaa, silloin kun miestä kotona töiltä ja harrastukselta näkyy. Lapsen kanssa on pitkin hampain, jos käsken.
Tää on oikeesti niin vaikeeta, ystäviä ei juurikaan ole. Kun kuienkin sitä niin rakastaa. :'(

Ei kyllä kuulosta yhtään kivalta elämältä.
 
Nii, eipä tää nyt mitään juhlaa ookkaan. :| Muuta miten, siis ihan konkreettisesti sitä saa lähdettyä. Niin hirveä homma kun yhteiset talolainat sun muut romut. Huoh.
Kuka tulee meiile potkimaan mua perseelle ja takomaan järeä päähän.

Kyllähä mä tiedän ettei tää toimi. Onko se aina näin vaikeeta? Jos ajattelen tulevaisuutta, niin EN todellakaan halua olla tässä tilanteessa vielä silloinkin. Ahistaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja namma:
Nii, eipä tää nyt mitään juhlaa ookkaan. :| Muuta miten, siis ihan konkreettisesti sitä saa lähdettyä. Niin hirveä homma kun yhteiset talolainat sun muut romut. Huoh.
Kuka tulee meiile potkimaan mua perseelle ja takomaan järeä päähän.

Kyllähä mä tiedän ettei tää toimi. Onko se aina näin vaikeeta? Jos ajattelen tulevaisuutta, niin EN todellakaan halua olla tässä tilanteessa vielä silloinkin. Ahistaa.

mulla sama tilanne..meil kans jää tytön kans tosi pitkin hampain ja ite kulkee ja sit ku mulla harvon jotain menoa niin sanoo vaan et pitääkö aina jossain olla menossa...ottaa se hermoon...ja minä sanon sen et ajattele vaan välillä vaan itteäskin niin minä oon päättäny..pitää elää sillai et ite on onnellinen...
 

Yhteistyössä