Pohdintaa pikku kakkosesta ja jaksamisesta...

Mua niin pelottaa oma (ja koko perheen) jaksaminen. Tunteet pinnassa taas... Kertokaa kokemuksia siitä, miten perheessä on pärjätty pikku kakkosen synnyttyä. Selviääkö siitä?

Nimim. Aivan toivoton vauvakuume, mutta uskallanko? :ashamed:

 

Kaikki vauvakuumeilijat nukkuu jo tähän aikaan! :saint: Mä en valitettavasti osaa sulle vastata kun meillä on vasta yksi mukelo..

 

Samaa minäkin mietin. Esikoinen ei ole vielä puolta vuotta ja tämä on ollut helpompaa kuin luulin. Pikkusisarus haluttais pienellä välillä, jotta sitte isompana olisi seuraa toisistaan, mutta...

Minä kun en ole mikään varsinainen kodinhengetärkään, joten mielelläni olisin hetken töissäkin tässä välissä, mutta pätkätöitä tehneenä ei ole sitä työpaikkaa johon palata.

Eli apua et saa minultakaan kuin vertaistuen merkeissä. :hug:

 

Vii-lis: Minkä ikäinen se teidän esikko on? Mulla nyt tyttö 2v7kk ja vauvakuume on ollu puoltoista vuotta. Ei vaan tahdo sitä vauvaa tulla(vuosi tuosta ajasta ollaan vain yritetty). kyllähän tuo jaksaminen silti mietityttää. meillä vaan tulee jo ikäerosta aika iso, joten uskoisin että selviän. Pienemmän ikäeron olisin halunnut, koska sitten lapsista olisi enemmän seuraa toisilleen.

 

Must tuntuu että jaksasin vaikka viitoset kun vaan tulis raskaaks - enkä valittas koskaan!! Yli 2 vuotta turhaa yritetty ja hoitoihin ollaan joutumassa :'(

 

Must tuntuu että jaksasin vaikka viitoset kun vaan tulis raskaaks - enkä valittas koskaan!! Yli 2 vuotta turhaa yritetty ja hoitoihin ollaan joutumassa :'(

Minäkin tiedän, että jaksaisin syöttää, pyykätä, vaihtaa vaipat jne. Mutta se kaikki muu: haliminen, helliminen, leikkiminen ja kaikenlainen hassuttelu. Jääkö aikaa vapaaseen yhdessäoloon? Jos pikkukakkonen asusteleekin rinnalla 24/7, niin tunteeko tuo minun pikkuinen itsensä ihan hylätyksi ja luuleko se, että uusi vauva on rakkaampi. :'(

Onnea matkaan lapsettomuushoitoihin. :hug:

 

Voiko muuten toinen vanhemmista olla hoitovapaalla esikoisesta, jos toinen on äitiys- tai vanhempainvapaalla vauvasta? Olisi ihana viettää pidempi pätkä kotona koko perheen voimin.

 

no mulla on nyt pikkusen yli 2vee ja 3kk tytöt :heart: kyllä jaksaa ja hyvin jaksaakin. ( riippuu tietty ihmisestä) antakaa mennä vaan jos siltä tuntuu. Me leikitellään kaikki lattialla kun vauvakin on siinä. Kun vauva nukkuu, silloin leikitään jotain tai tehään esikon kans yhdessä kotitöitä. Kun mies tulee kotio niin silloin lähetää esikon kanssa johonkin kivaan leikkipuistoon tai tehään jotain kivaa. Meillä ei ole oltu edes mustasukkaisia vaikka esikolla onkin menossa tosi paha uhma =) Kyllä sitä "työ opettaa tekijäänsä" eli kyllä sitä oppii organisoimaan sen arjen niin että sitä aikaa saapi leikittelyyn ja muuhun. Ja meillä esikko leikkii jo vauvankin kanssa, näyttelee omia hienoja lelujansa ja viihdyttää muutenkin vauvaa :heart: Mun mielestä jaksamisen kannalta suurempi muutos oli esikoisen syntymä. Melkeimpä voisin kyllä sanoa että meillä ainakin kaksi menee siinä missä yksikin. Alku oli kyllä haipakkaa kun kuopuksella oli koliikki.

Älkää ajatelko liikaa. Asiat järjestyy ja esikkonne olisi varmasti iloinen pikkusisaruksesta.

nimim. kolmas jo toiveissa

 

Vanhempi sisarus on hyvä ottaa mukaan vauvanhoitoon ja antaa sopivia pikku askareita.. näin se voi kokee olevansa huomioitu, tärkee ja tarpeellinen, ja ehkä pahimmat mustasukkasuuskohtaukset voidaan välttää! Näin oon kaavaillu, vaikka siis kokemusta ei (vielä ) ookaan.

 

mä mietin kans samaa ko risukasaa tuossa että sit kun on se kakkonen joskus.. SEHÄN ON :kieh: .. niin pitää ykkösen sit aktiivisena jos vain pystyy niin ei välttis ehdi pahojaan tekemään, kai... *vaaleanpunaiset lasit päässä*
pliis murskatkoon joku ne vasta kun on kakkonen turvallisesti sylkyssä.. niin on iksa toista :heart: :|

 

Kiitos vastauksistanne, lisääkin saa tulla! :flower:

minime
Esikoisemme täyttää pian vuoden.
Sitä olen toki ajatellut, että mitä jos ei heti tärppääkään, niin tämä jossittelu tässä ja nyt on aivan typerää... Pitäisi antaa mennä vaan! Mutta kun oma jaksaminen kuitenkin epäilyttää, niin onhan se aika murheellista, kun tuo vauvakuume kuitenkin on enkä sille mitään mahda (tunteena siis).

risukasaa
Tarkoitukseni ei ollut pahoittaa mieltäsi, voimia! :hug:

 

Vii-lis: Mietit vaan rauhassa asian loppuun ja teet sitten mikä tuntuu hyvältä. Minäkin mietin ennen yritystä hirveästi juuri sitä jaksamista. Mutta kun annettiin lupa kakkoselle tulla, en ole enää kyllä epäröinyt hetkeäkään. Kyllä se varmuus siihen päätökseen tulee kuitenkin! :hug:

 

vii-lis Valitettavasti en pysty auttamaan, kun pähkäilen itse aivan samaa että miten jaksan. Esikoinen nyt 7kk. mut jos ei tuukkaan heti raskaaksi ni on tyhmää jahkailakkin kauan. ja kuinka kivaa on kun lapsilla pieni ikäero on seuraa myöhemmin toisistaan ja ehkä myöhemmin pääsee helpommalla kun nyt vain vauva vaiheen jaksaa...
Oli melkein kun omaa tekstiä olisi lukenut paljon meillä samoja ajatuksia.
Me ollaan nyt kallistuttu et syyskuussa alettais ehkä kakkosta yrittää....
Mut olisi kiva kuulla et miten muut on npärjäillyt kahden pienen kanssa

 

Meillä kai on "liian helppo" vauva, kun jo nyt teksi mieli alkaa saattamaan toista alulle - ja pinniksessä nukkuu vajaa 3kk tyttö Tosin en ole miettinyt jaksamisia tms. - onhan ne naiset kautta aikojen jaksaneet paljon kovemmissakin oloissa ja useamman lapsen kanssa!

Oletteko miettineet syytä, miksi toivotte toista lasta nopeasti esikon perään? Minä en mitään järkisyitä keksi - on vaan tuo tyttö niin ihana, että tahtoo moisia söpöläisiä mahdollisimman monta B) :heart:

 

Me ainakin haluttais toinen suht pian et olis pieni ikäero ja lapsilla olisi toisistaan seuraa. Ja onhan ne niin suloisia =)

 

Kyllä sitä jaksaa. Molemmat olleet kylläkin ns. helppoja vauvana, nukkuneet pitkiä päiväunia ja yösyöttöjen jälkeen useimmin nukahtaneet. Imetys piti menkkoja molempien aikana pois 2 v, imetin pitkään. Mulla lapsilla ikäeroa 2 v 7 kk ja alussa oli joitain mustisjuttuja pojalla, kun pikkusisko syntyi. Pian meni ohi ja nyt jo kovasti leikkivät yhdessä kun sisko 2 v ja joka päivä poika muistaa sanoa siskolle ja meille vanhemmille, että rakastan sua!
Mieheni kolmivuoro- ja vkonlopputyössä, alussa oli isyysvapaalla ja antoi paljon aikaa esikoiselle. Nyt odotan kolmatta marras-joulukuulla syntyväksi.

Kummasti sitä vaan jaksaa, pidän ikäeroa sopivana. Eihän siihen aina voi vaikuttaa, mutta meillä menny nyt näin. :heart:

 

Meillä esikoinen oli 2v5kk, kun toinen lapsi syntyi.
Esikoisen vauva-aika meni hyvin, ei ollut koliikkia, allergioita eikä sairauksia tms. Vauvakuume syttyikin taas nopeasti ja toista lasta alettii yrittämään, kun esikoinen täytti vuoden. Missään vaiheessa en edes osannut ajatella, etten jaksaisi.

Kuitenkin, rehellisesti sanottuna, mulle ensimmäiset puoli vuotta oli aika raskasta kahden lapsen kanssa. Alkuun kaikessa hormonimyrskyissäni olin suunnattoman surullinen esikoiseni puolesta, joka joutuikin nyt äitinsä jakamaan toisen kanssa. Surullinen olin myös kuopuksen puolesta, joka ei koskaan saisi minulta niin jakamatonta huomiota, mitä esikoinen aikanaan sai. Kyyneleitä riitti ja ekat viikot menivät aika sumussa.

Onneksi kuitenkin esikoinen tuntui olevan vain innoissaan ja onnellinen uudesta perheenjäsenestämme. Ajan myötä minäkin totuin siihen, että olin nyt äiti kahdelle.

Raskasta oli myös se, että jouduin miehen työnkuvasta johtuen usein illat olemaan yksin lasten kanssa. Esikoinen oli tottunut käymään yöunille (omassa huoneessaan) niin, että äiti tai isä istui aina hetken aikaa sängyn vieressä. Kuopus kuitenkin olikin niitä lapsia, jotka karjuvat elämänsä ensimmäiset 3-5 kuukautta joka ilta ennen kuin nukahtavat. Usein siis kävi niin, että miehen ollessa töissä esikoinen joutui odottamaan äitiä yksin omassa huoneessaan, kun äiti hyssytteli vauvaa viereisessä huoneessa. Joskus hän jaksoi odottaa, joskus hän ehti nukahtaa, joskus hän alkoi itkemään ja joskus itkettiinkin sitten kaikki kolme. Raastavaa. :'(

Päivät menivät onneksi hiukan paremmin kuin illat, vaikka kyllä toki päivisinkin tuli ja tulee vieläkin paljon tilanteita, jolloin ei auta itkut eikä raivarit vaan esikoisen on vain tyydyttävä odottamaan, kun pienemmän tarpeet menevät muiden edelle. Oma riittämättömyyden tunne, kahdelle äitinä olemisen tuska kaikessa ihanuudessaan, on ehkä ollu se vaikein asia hyväksyä ja tottua.

Mutta siinä oikeastaan ne negatiiviset asiat alkuun. Positiiviset asiat onneksi hyvittävätkin nuo negatiiviset heittämällä 100-0. Mitä isommaksi vauvakin on kasvanut, sitä enemmän huomaan, millainen rikkaus lapsillemme toinen toisensa on. Nykyään, kun kuopuskin on jo 10 kk, lapset osaavat jo seurustella ja "leikkiä" keskenään. Toisin sanottuna isompi viihdyttää pienempää ja nauttii täysin rinnoin toisen ihailevista katseista, valloittavasta hymystä ja riemun kiljahduksista. Esikoisemme oli ensimmäinen, joka sai kuopuksemme nauramaan ja edelleenkin parhaimmat "jutut" keksii kyllä esikoinen, kuopuksemme idoli.

:heart: :heart:

Eli kyllä sitä selviää, ja meilläkin, vaikka vaikeaa välillä on ollutkin, niin ihmeesti sitä vain unohtaa kaiken sen väsymyksen ja muut arjen hankaluudet heti, kun saa taas yöt nukuttua paremmin ja sitä alkaakin jo haaveilemaan seuraavasta.....

 

Raskasta oli myös se, että jouduin miehen työnkuvasta johtuen usein illat olemaan yksin lasten kanssa. Esikoinen oli tottunut käymään yöunille (omassa huoneessaan) niin, että äiti tai isä istui aina hetken aikaa sängyn vieressä. Kuopus kuitenkin olikin niitä lapsia, jotka karjuvat elämänsä ensimmäiset 3-5 kuukautta joka ilta ennen kuin nukahtavat. Usein siis kävi niin, että miehen ollessa töissä esikoinen joutui odottamaan äitiä yksin omassa huoneessaan, kun äiti hyssytteli vauvaa viereisessä huoneessa. Joskus hän jaksoi odottaa, joskus hän ehti nukahtaa, joskus hän alkoi itkemään ja joskus itkettiinkin sitten kaikki kolme. Raastavaa. :'(

Oma riittämättömyyden tunne, kahdelle äitinä olemisen tuska kaikessa ihanuudessaan, on ehkä ollu se vaikein asia hyväksyä ja tottua.

Meillekin tämä aihe on ajankohtainen, tosin suunnittelun asteella vasta, ja jaksaminen mietityttää. Kerroit tosi hyvin äitinä olemisesta kahdelle... Kuulostaa rankalta ja voin kuvitella, millaista teillä on ollut. Meidän esikoinen oli vaativa vauva. Hän itki (karjui) paljon iltaisin ja imetys oli yhtä helvettiä. Miten huomiota voi tuollaisessa tilanteessa antaa esikoiselle? Kahta kauheampaa, jos ei ole miestä kotona auttamassa

:/

 

Meillekin tämä aihe on ajankohtainen, tosin suunnittelun asteella vasta, ja jaksaminen mietityttää. Kerroit tosi hyvin äitinä olemisesta kahdelle... Kuulostaa rankalta ja voin kuvitella, millaista teillä on ollut. Meidän esikoinen oli vaativa vauva. Hän itki (karjui) paljon iltaisin ja imetys oli yhtä helvettiä. Miten huomiota voi tuollaisessa tilanteessa antaa esikoiselle? Kahta kauheampaa, jos ei ole miestä kotona auttamassa

:/

Meillä alkuaikojen iltaitkuihin auttoi ainakin joskus kantoliina. Kun pikkunen illat itki, niin pystyin sentäs edes ruokkimaan esikoisen ja hyvällä tuurilla lukemaan sadunkin kuopuksen matkatessa liinassa.
Nukutushommissa kokeilin välillä laittaa kuopuksen ensin nukkumaan esikoisen katsellessa piirrettyjä sillä aikaa tai sitten otin esikoisen sängylle viereen, kun kuopus imutteli rinnalla ja jos onnistuin saamaan vauvan nukahtamaan, niin sitten esikoisen kanssa vielä ehdittiin lukemaan tai muuten vaan viettämään kaksistaan aikaa. Joskus nämä onnistui, usein ei, mutta illat muuttuivat helpommiksi saman tien, kun kuopus siirtyi puolivuotiaana esikoisen kanssa samaan huoneeseen nukkumaan. Ei tarvittu enää äitiä eikä isää sängyn viereen vaan molemmat muksut jäivät ilman sen suurempaa draamaa sänkyihinsä ja voisi sanoa, että kaikkien yöt paranivat siitä lähtien.

 

Kiitos vanttu80, kun jaoit varsin rehellisen kuvauksen kahden pienen lapsen äidin arjesta. :heart:

 

mä en kestä tätä.. plussat ja miinukset..
vauvakuume vaan pahenee..


miksi pitäis hankkia /saada toinen lapsi?
ensimäinen täyttää marraskuussa 2 joten ikäero olisi jo ihan hyvä,siitä +

raskaana oleminen ja synnyttäminen tupla -

imettäessä rinnat on ku dollylla ja lisäksi se on ihanaa tupla +
ja imetyksen jälkeen kuin mun mummilla -


+ sisarukset on lapsille tosi tärkeitä vanhempanakin
+ leikkikaveri myöhemmin, ei tarvi itse leikkiä
+ oppii jakamaan huomion ja lelut

- rankkaa kun on vauva ja uhmis
- rahaa menee sikana
- järki lähtee kun lapset tappelee

hmm... muuta?

 

mä en kestä tätä.. plussat ja miinukset..
vauvakuume vaan pahenee..


miksi pitäis hankkia /saada toinen lapsi?
ensimäinen täyttää marraskuussa 2 joten ikäero olisi jo ihan hyvä,siitä +

raskaana oleminen ja synnyttäminen tupla -

imettäessä rinnat on ku dollylla ja lisäksi se on ihanaa tupla +
ja imetyksen jälkeen kuin mun mummilla -


+ sisarukset on lapsille tosi tärkeitä vanhempanakin
+ leikkikaveri myöhemmin, ei tarvi itse leikkiä
+ oppii jakamaan huomion ja lelut

- rankkaa kun on vauva ja uhmis
- rahaa menee sikana
- järki lähtee kun lapset tappelee

hmm... muuta?

Heh, tilanne on plus-miinus -listallasi aikalailla tasan. Omalla listalla suurin plussa on ehdottomasti se, että sisarukset on lapsuus- ja aikuisiällä tärkeä asia (ainakin omasta mielestäni). Eli jos me joskus toinen lapsi päätetään pistää alulle, on suurimpana syynä varmasti esikoisen etu.

Ja kyllähän sitä itsekkäästi ajattelee sitäkin mahdollisuutta, että entä jos ainokaiselle käy jotain. Tiedossa on sitten yksinäinen vanhuus...

 

Hei! Valaistuin tässä itseänikin koskettavassa asiassa jaksamisen suhteen. Itsekkin kuumeilen kakkosta ja olenkin pähkäillyt sen jaksamispuolen kanssa... Olenkin lueskellut ja kysellyt asisata ja keksinyt omat johtopäätökseni.
Itse aion ottaa esikoisen mukaan kaikkeen mahdolliseen mihin pystyn ja jaksan. Poika voi esimerkiksi alkuviikoilla kun imetän seurata syöttöä ja kun vaihdan vaippaa voisi esikoinen esim. kokeilla vauvan pepun pyyhkimistä tai vain ojentaa kosteuspyyhkeitä ja vaippoja. Eli ihan arkisia asioita. Ja tietysti sitten mahdollisuuksien mukaan tehdä sitten pojan kanssa vuorotellen isän avulla ihan kahdenkeskistä asioita.
Kyllähän sitä on selvitty ennenkin joten miksi ei nykyäänkin. Paljon se ottaa, mutta enemmän se antaa takaisin, sanoi isomummini aikanaan

 

Meillä esikko oli koliikkiin taipuvainen ja hyvin vaativa poikalapsi muutenkin, joten ihan heti vauvakuume ei iskenyt vaikka useampaa lasta toivotaankin. Varmisteltiin asiaa, ettei olis kahta ihan vauvaa yhtäaikaa ja jätettiin ehkäisy (ja lopetin imetyksen) kun esikko oli vuoden, parin vuoden ikäeroa toivottiin. Nyt yritystä takana 11 kk eikä pikkukakkosesta tietoakaan. Nyt mietin koko ajan, että kannattiko murehtia etukäteen jaksamista, aika rankkaa on tämäkin.

 

Juu tuossa blogiani kirjoitellessa tilitin samaa asiaa, tosin en sinunlaisestasi tilanteesta. Se on niin harmillista että aluksi sitä jossitellaan ja pähkäillään ja kun vihdoin se hetki sitten koittaa, että nyt lakanat viuhumaan, niin sitten ei mitään tapahdukkaan. Meilläkin kun meni 8kk ennen kuin ekan kerran tulin raskaaksi
Itse tässä olen korviani myöten täynnä näitä minun e-pillereitä ja niiden tuomia sivuoireita kuten finnit, ärtyisyys ja turvotus.. heh, sama melkein kun kärsisin sitten näitä vaivoja vauva mahassani. Ajattelin tänään taas hiukan kysellä uudestaan mieheltä mikä on hänen mielensä jos pillerit jättäisinkin jo sittenkin jälleen aiemmin kuin mitä parikuukautta sitten sumplittiin. Tosin miehellä ei kyllä ole mitään toista lasta vastaan kunhan minä olen jaksavainen