Pitkittynyt kuiva yskä 5 kk vauvalla,ummetus, ( taustalla refluksi) - kommentteja kaivataan

Tyttövauva 5 kuukautta, todettiin noin 3 kk sitten happorefluksi. PH mittauksessa nousi kurkkuun asti todella happamia pukluja. (Olemme käyneet yksityisellä lääkärillä.) Lääkityksenä aloitettiin zantac ja gaviscon (gavisconia syötiin noin kuukauden ajan). Lääkärille alun perin lähdin koska vauva oli todella kärttyinen ja itkuinen (terveyskeskuskessa sanoivat että on koliikki..) vauva nieleskeli paljon ja puklaili sekä yski kuivaa kröhä yskää. Oli myös todella tukkoinen. Maidon juonnin yhteydessä (pullosta) heilutteli päätään puolelta toiselle joka on refluksi lapsille ilmeisesti hyvin yleistä (imetin osittain n. 3kk asti). On saanut NAN korviketta, aluksi koitettiin tuttelia mutta siitä tuli vielä pahemmat itkut, NAN sopi paremmin. Ensimmäisen käynnin yhteydessä yksityiselle allergialääkärille koitettiin ottaa käyttöön maidonsakeuttaja ja nutrilon pepti soijapohjainen maito apteekista. Lääkäri heti totesi että refluksi on kyseessä mutta halusi pois sulkea maitoallergian sen aiheuttajana. No maidonsakeuttajaa käytin n. 2 vrk ajan. 1 vrk käytön jälkeen jouduin lähtemään vauvan kanssa päivystykseen, koska itku äityi jo niin pahaksi eikä loppua meinannut tulla laisinkaan. Päivystyksessä tarkistus ja vauva ihan kunnossa...eikun kotiin. Sitten seuraavana päivänä yöllä sama juttu ja eikun päivystykseen koska pelästyin taas niin kovin raastavan huutavaa kipuitkua. Tarkistus ja kaikki ok..Lääkärille soitto ja jätimme siinä vaiheessa maidonsakeuttajan pois ja sen kaltaiset itkukohtaukset loppuivat siihen.
Nutrilon peptiä käytimme noin viikon mutta refluksi oireet eivät kadonneet. Lääkäri sanoi että vauva tuolloin niin pieni vielä että odotetaan jospa oireet häviäisivät itsestään sitä myöden kun vauva kasvaa ja kehittyy. No oireet eivät hävinneet mihinkään ja taas takaisin lääkärin vastaanotolle. Sitten tehtiin ph mittaus ja aloitettiin tuo lääkitys. (Viikko sen jälkeen ensimmäinen korvatulehdus) Nyt refluksi oireet muilta osin kadonneet eli ei enää nieleskele ja eikä ole läheskään niin ärtyisä ja itkuinen kuin ennen. Nyt kuitenkin tilalle on tullut vatsavaivat. Ummettaa ja ulostaa välillä papanoita. Saa itkukohtauksia kun väntää kakkaa. Kiinteät aloitettiin n. 3kk ikäisenä perunalla. (pitäisi kuulemma helpottaa refluksioireisiin).
Toisinsanoen nyt ongelmana meillä siis ummetus ja vatsavaivat sekä yskä joka on mielestäni vain pahentunut. Vaikka vauvalla refluksi niin rupesi nukkumaan 2kk ikäisenä kokonaisia öitä, sitten taas n.3,5kk iässä rupesi heräilemään öisin ja melkeimpä aina herää yskäänsä. sitten vähän ärtyinen. useasti laitan vain yskänpuhdin jälkeen tutin suuhun niin menee takaisin nukkumaan. Lääkärin määräyksestä lopetettiin kolme päivää sitten zantac koska syöty n. 3kk jo kuuria. Otettiin myös allergiatesti jossa iholla testattiin muutamaa ainetta kuten maito, omena ym. iho ei reagoinut mitenkään. Olin kyllä hieman ihmeissäni että tällainen testi tehtiin sillä lapsemme iho on aina ollut moitteeton?? Jos allergia on suolistoperäinen niin näyttäkö testi iholla oireet? Koitimme myös ottaa peptin uudelleen käyttöön tällä kertaa kahden viikon jaksolle. Muutaman päivän käytön jälkeen suoli tyhjeni oikein urakalla. Meinasin jo huokaista helpotuksesta kun melkein viikko mentiin niin että suoli toimi aivan normaalisti ja tyttö oli kuin naantalin aurinko. Kunnes (peptin käytön aikana) ummetus tuli taas takaisin. Lääkäri sanoi että jos peptin aikana tulee ummetusjakso niin maitoallergiasta ei ole kyse. Olen jo mielessäni miettinyt ja koittanut hakea netistä tietoa siitä mikä lapsellamme oikeasti on hätänä! Olen miettinyt astman mahdollisuutta, suolistoperäistä allergiaa (Mutta mille?), kitarisoja (koska lapsi myös rohistaa paljon), seuraavaksi aioin tehdä niin että menen kyllä korva ja kurkkulääkärille.

Onko jollain kokemuksia samantyyppisistä oireista? Kiitos jo etukäteen vastauksista! :)
 
Otettiin myös allergiatesti jossa iholla testattiin muutamaa ainetta kuten maito, omena ym. iho ei reagoinut mitenkään. Olin kyllä hieman ihmeissäni että tällainen testi tehtiin sillä lapsemme iho on aina ollut moitteeton?? Jos allergia on suolistoperäinen niin näyttäkö testi iholla oireet?
Prick- ja verikokeet olivat negatiiviset lapsellamme 1.5v. ja 3v. Pelkästään IgE:n perusteella ei kannata suolisto-oireisella todeta allergioita. 5v. näkyi alhaisena IgE kananmuna
ja IgG kaura.

2v. toisella lapsella IgE ei näkynyt mitään, IgG esim. maissigluteeni, laktalbumiini (maitoproteeini) yms.
erittäin alhaisena.
Molemmilla oireina refluksi (toisella epäillen) ja allergiat enemmän suolisto-oireina, iho-oireita vain vähän. Isommalla nykyään astma tasapainossa. Refluksi
voi myös aiheuttaa astmaattisia oireita.

Peruna voi myös kyllä huonontaa.. Maito, kotimaiset viljat, kananmuna, soija.. ja yksilölliset joka lapsella.
Suosittelisin histamiini.com sivustoa, kun sieltä saatu tärkeää vertaistukea.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä