Pitkästä avioliitosta ja siitä, onko puoliso oikea.

[myö]

Toista ei voi muuttaa - itseään voi. Minusta kuulostaa, että olet jotenkin tottunut pistämään kaiken pahan olosi miehesi syyksi: kun se nyt on tommonen vaan...Vastuu on kyllä nyt sinulla: jos tunnet, ettet saa tarpeeksi voimaa harrastuksistasi ja työstäsi, vaan "nössö" miehesi ahdistaa sinua, niin lähde, hyvä ihminen. Tuolla tavoin vain pilaat teidän kaikkien elämän.

 

[Huspati Huta]

Olen kyllä vauhdikas ja energinen. Tai olin. Mieheni on saanut minut lannistettua. Olen enää puuhakas vain omissa ja lasten asioissa. En kyllä mikään yliaktiivinen ole. Omasta mielestäni vain olin ennen reipas ja kekseliäs. Mieheni on luonteeltaan rauhallisempi, mutta sekään ei minua haittaisi, jos ei olisi koko ajan niin negatiivinen.

ap

Tuo mitä nimimerkki hidas ihminen kirjoitti, kuulosti kyllä tosiaan samanlaiselta kuin teillä, mutta sukupuolet kääntäen. Auttaisiko, jos ajattelisit niin, ettei miehesi ole sinua lannistanut, vaan sekin on itsestäsi kiinni. Ja tuo, että hän sanoo, että rakastaa sinua, muttei sinusta tunnu siltä. Sinä tahtoisit ilmeisesti, että se osoitettaisiin sinulle sellaisin teoin, jotka ovat sinulle mieleen. Mutta ei se oikein taida toimia niin, kukin rakastaa niin kuin rakastaa. Tai voisitko miettiä, että millä tavoin sinä olet rakastanut, tai osoittanut rakkauttasi, ainakin silloin kun sitä tunsit? Tosi hyvä, että tuumit näitä, se on aina osoitus siitä, että välittää.

 

[ap]

Minä tiedän, että vain itseään voi muuttaa. Mutta mitä se tarkoittaa tässä meidän suhteessamme??? Jos minä vain haluan muuttua ja mieheni ei. Miksei miehellä ole velvollisuuttaa elää tätä parisuhdeklisettä todeksi? Miksi hänen ei tarvitse muuttua? Miksi hän ei näe tarpeelliseksi muuttua? En minä pakota häntä muuttumaan. Minähän olen tässäkin todennut, millainen hän on. Hän on mikä on. Pitääkö minun muuttua, jotta voin sietää tai rakastaa häntä? Voinko muuttua?

Tälläkin keskustelulla haen sitä voimaa, että tietäisin mitä tehdä. En toki halua tuhlata mieheni elämää. Olen alkanut miettiä just siltäkin kantilta, että ehkä hän ei uskalla luopua minusta, vaikka se voisi olla hänelle loppujen lopuksi hyväksi, henkisesti. Hän on niin kulissi-ihminen, ettei ehkä siksi uskalla edes ajatella, ettei rakasta minua - oikeasti.

ap

 

[Huspati Huta]

Minä tiedän, että vain itseään voi muuttaa. Mutta mitä se tarkoittaa tässä meidän suhteessamme??? Jos minä vain haluan muuttua ja mieheni ei. Miksei miehellä ole velvollisuuttaa elää tätä parisuhdeklisettä todeksi? Miksi hänen ei tarvitse muuttua? Miksi hän ei näe tarpeelliseksi muuttua? En minä pakota häntä muuttumaan. Minähän olen tässäkin todennut, millainen hän on. Hän on mikä on. Pitääkö minun muuttua, jotta voin sietää tai rakastaa häntä? Voinko muuttua?

Tälläkin keskustelulla haen sitä voimaa, että tietäisin mitä tehdä. En toki halua tuhlata mieheni elämää. Olen alkanut miettiä just siltäkin kantilta, että ehkä hän ei uskalla luopua minusta, vaikka se voisi olla hänelle loppujen lopuksi hyväksi, henkisesti. Hän on niin kulissi-ihminen, ettei ehkä siksi uskalla edes ajatella, ettei rakasta minua - oikeasti.

ap

Mutta haluatko sinä? Ehkä kumpikin ajattelee, että se oma tapa on hyvä ja oikein.

 

[ap]

En minä varsinaisesti syytä miestäni omasta olostani. Hyväksyn, että hän on tuollainen. Mietinkin sitä, voinko elää sen kanssa, että hän on tuollainen.

Kamalinta on, jos minusta kuitenkin tulee katkera. Katkera siitä, että elämä valui puolikuolleena ohi.

ap

 

[vieras]

Minä tiedän, että vain itseään voi muuttaa. Mutta mitä se tarkoittaa tässä meidän suhteessamme??? Jos minä vain haluan muuttua ja mieheni ei. Miksei miehellä ole velvollisuuttaa elää tätä parisuhdeklisettä todeksi? Miksi hänen ei tarvitse muuttua? Miksi hän ei näe tarpeelliseksi muuttua? En minä pakota häntä muuttumaan. Minähän olen tässäkin todennut, millainen hän on. Hän on mikä on. Pitääkö minun muuttua, jotta voin sietää tai rakastaa häntä? Voinko muuttua?

Tälläkin keskustelulla haen sitä voimaa, että tietäisin mitä tehdä. En toki halua tuhlata mieheni elämää. Olen alkanut miettiä just siltäkin kantilta, että ehkä hän ei uskalla luopua minusta, vaikka se voisi olla hänelle loppujen lopuksi hyväksi, henkisesti. Hän on niin kulissi-ihminen, ettei ehkä siksi uskalla edes ajatella, ettei rakasta minua - oikeasti.

ap

Niin kuin ehkä ap:ssäkin, minussakin herättää ärtymystä aina näissä parisuhdekeskusteluissa, joissa vaaditaan aloittajaa aina muuttumaan ja muuttamaan ajattelutapaansa. Ei se aina auta. "Avioliitto on tahdon asia." On, todella, mutta jos sitä tahtoa ei enää ole, eikä tunnettakaan. "Lasten takia emme koskaan eroa." Eikö jo olisi aika ajatella, että on lapsille liian suuri taakka olla vastuussa vanhempien onnellisuudesta? Lapset kärsii tilanteesta, jossa vanhemmat ovat onnettomia yhdessä.
Olet ap mielestäni kyllä yrittänyt. Jos teet vielä parisuhdeterapiavaatimuksen ja kokeilette sitä, jos miehesi suostuu, niin eikö se jo ole tarpeeksi? Siis itsesi mielestä?

 

[Huspati Huta]

En minä varsinaisesti syytä miestäni omasta olostani. Hyväksyn, että hän on tuollainen. Mietinkin sitä, voinko elää sen kanssa, että hän on tuollainen.

Kamalinta on, jos minusta kuitenkin tulee katkera. Katkera siitä, että elämä valui puolikuolleena ohi.

ap

Sanavalintasi kyllä johdattivat ajattelemaan toisin, mutta onhan se usein niin, että asioita pohtiessaan ja niistä kirjoittaessaan tulee esille nekin mitä ei ole oikein tiedostanut.

 

[entäpä näin]

Minä tiedän, että vain itseään voi muuttaa. Mutta mitä se tarkoittaa tässä meidän suhteessamme??? Jos minä vain haluan muuttua ja mieheni ei. Miksei miehellä ole velvollisuuttaa elää tätä parisuhdeklisettä todeksi? Miksi hänen ei tarvitse muuttua? Miksi hän ei näe tarpeelliseksi muuttua? En minä pakota häntä muuttumaan. Minähän olen tässäkin todennut, millainen hän on. Hän on mikä on. Pitääkö minun muuttua, jotta voin sietää tai rakastaa häntä? Voinko muuttua?

Tälläkin keskustelulla haen sitä voimaa, että tietäisin mitä tehdä. En toki halua tuhlata mieheni elämää. Olen alkanut miettiä just siltäkin kantilta, että ehkä hän ei uskalla luopua minusta, vaikka se voisi olla hänelle loppujen lopuksi hyväksi, henkisesti. Hän on niin kulissi-ihminen, ettei ehkä siksi uskalla edes ajatella, ettei rakasta minua - oikeasti.

ap

Mutta haluatko sinä? Ehkä kumpikin ajattelee, että se oma tapa on hyvä ja oikein.

Kaikki ihmiset eivät vain ole oikeat toisilleen. Voi kasvaa erilleen. Ihmiset voivat tahoillaan olla oikeassa, mutta vain väärät toisilleen.

 

[ap]

Minusta tuntuu, ettei minulla ole enää voimaa haluta muuttua. Haluaisin olla tällainen ja haluaisin, että minua rakastettaisiin tällaisena kuin olen, ilman että täytyy kalastella rakkautta. Miksi minun pitää muuttua? Pitääkö minun muuttua? Miksi onnellisuuteni on kokonaan minun vastuullani? Pitääkö sen olla näin?

ap

 

[Huspati Huta]

Minusta tuntuu, ettei minulla ole enää voimaa haluta muuttua. Haluaisin olla tällainen ja haluaisin, että minua rakastettaisiin tällaisena kuin olen, ilman että täytyy kalastella rakkautta. Miksi minun pitää muuttua? Pitääkö minun muuttua? Miksi onnellisuuteni on kokonaan minun vastuullani? Pitääkö sen olla näin?

ap

Oikein hyviä kysymyksiä, joita voi ja varmaan esittääkin teistä kumpainenkin ja teillä on niihin samanlainen oikeus?

Ja kyllä, minusta aikuisen ihmisen onnellisuus on omalla vastuulla. Ei tietenkään niin, että toisen saisi tahallaan tehdä onnettomaksi, mutta se onnelliseksi tekemisen vaatimus toiselle on minusta kohtuuton. Tai ainakin hyvin vaikea asia, jollain tavalla orjuuttava tai ahdistava.

 

[no vastaappa näihin:]

1. rakastatko häntä vielä, oikeasti?
2. Oletko onnellinen?

 

[hidas ihminen]

Parisuhdeterapia voisi olla hyvä juttu. Niin se olisi meillekin, mutta minä en ole siihen vielä valmis, sillä minusta mieheni yrittää syyllistää minua ja minun olisi tällä hetkellä vaikea kestää sitä. Mieheni on verbaalisesti erittäin lahjakas. Hän pysyy kannassaan aina loppun asti eikä hyväksy muiden ajatuksia. Miehellä itsellään on psykoterapia menossa, joten toivon, että siitä on ensin apua. Ehkä pariterapian aika on vähän myöhemmin. Miehen terapia maksaa jo 500 euroa kuussa Kelan osuuden jälkeen, joten siinä on jo riittävästi.

Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että sovimme mieheni kanssa hyvin yhteen. Täydennämme toisiamme loistavasti ja ilman toista jotain jäisi puuttumaan. Minäkään en ole mikään saamaton ihminen, vaikka mieheni rinnalla voisi sellaisen kuvan saadakin. Oikeastaan meidän kummankin pitäisi oppia suhtautumaan elämään vähän rennommin ja jättää suorittaminen vähemmälle. Mikään sohvaperuna en ole, mutta toisaalta en jatkuvasti luettele tekemiäni tai suunnittelemiani töitä niinkuin mieheni tekee.

 

[Pesky Pixie]

Minusta tuntuu, ettei minulla ole enää voimaa haluta muuttua. Haluaisin olla tällainen ja haluaisin, että minua rakastettaisiin tällaisena kuin olen, ilman että täytyy kalastella rakkautta. Miksi minun pitää muuttua? Pitääkö minun muuttua? Miksi onnellisuuteni on kokonaan minun vastuullani? Pitääkö sen olla näin?

ap

Oikein hyviä kysymyksiä, joita voi ja varmaan esittääkin teistä kumpainenkin ja teillä on niihin samanlainen oikeus?

Tätä mieltä minäkin olen. Olet ap sanonut, että mies on aina ollut samanlainen, miksi se on vasta nyt noussut sinulle kynnyskysymykseksi? Miksi sitten aikanaan menit miehen kanssa naimisiin? Millaista elämänne oli silloin? Ajattelitko, että hän muuttuu, tai että sinä muutat hänet?

 

[vieras]

Minusta tuntuu, ettei minulla ole enää voimaa haluta muuttua. Haluaisin olla tällainen ja haluaisin, että minua rakastettaisiin tällaisena kuin olen, ilman että täytyy kalastella rakkautta. Miksi minun pitää muuttua? Pitääkö minun muuttua? Miksi onnellisuuteni on kokonaan minun vastuullani? Pitääkö sen olla näin?

ap

Monimutkainen asia, mutta et voi sälyttää vastuuta omasta onnellisuudestasi toiselle. Toisaalta, jos miehesi ei ole sinulle se oikea, et ehkä kykene olemaan onnellinen ja elämään siten kuin haluaisit, niin kauan kuin olette yhdessä. Sinun ei pidä muuttua, ellet halua, ei tarvitse, eikä miehesikään tarvitse. Voitte olla sellaisia kuin haluatte, yksin tai yhdessä.

 

[ap]

Voinko minä ajatella, että me tosiaan olemme väärät toisillemme. Kaksi mukavaa ihmistä, joissa ei ole mitään vikaa, mutta emme vaan natsaa toisillemme. Onko aika jo luovuttaa? Voiko olla niin, ettei meistä saa terapiallakaan tai 20 vuodella toisillemme sopivia?

Jotenkin tuntuu tosi raskaalta nämä eroajatukset, koska mieheni on ihan mukava ja minä olen mukava. Eikö minulla ole oikeutta saada rakkautta, koska elämä ulkopuolisten silmin on kunnossa ja mukavaa.

Kiitos kaikille kommenteista. Vetäydyn miettimään.

ap

 

[ap]

Kommentoin vielä tuohon yhteenmenoon. En ole koskaan ollut mieheeni ihan kympillä rakastunut. Eniten kuin muihin, mutta en koskaan ihan täysillä. Ajattelin, että siinäpä hyvä mies, sopii hyvin isäksi. Ja kyllä, ajattelin, että hän muuttuu elämän aikana. Hän oli silloin 19-vuotias, kun tapasimme. Olenhan minäkin muuttunut vuosien varrella. Kauan luulin, että rakastan, vuosiin en ole ollut sitä mieltä, että rakastan. Tunnen syvää kiintymystä ja tottumusta, mutta en intohimoa ja Rakkautta.

Miksi ihmiset ovat yhdessä? Eikö jokainen ajattele, että se toinen toisi onnellisuutta? Sen vuoksi tuo, että jokainen luo oman onnelisuutensa on hieman epäkypsä klisee. Silloinhan olisi sama, kenen kanssa seurustelee.

ap

 

[selväpeli]

parempi erota. sä haukut miestäs tässä nyt niin paljon että näkee kyllä ettei sulla ole tunteita sitä kohtaan. ja varmasti sä myös näytät sen sillekin, ja tilanne ei siitä varsinkaan parane.

 

[hidas ihminen]

Jos miehesi ei halua parisuhdeterapiaan, niin mitä jos kävisit yksin puhumassa asioista. Se voisi auttaa selvittämään ajatuksiasi. Eihän tilanne voi tuollaisenakaan jatkua.

 

[Huspati Huta]

Miksi ihmiset ovat yhdessä? Eikö jokainen ajattele, että se toinen toisi onnellisuutta? Sen vuoksi tuo, että jokainen luo oman onnelisuutensa on hieman epäkypsä klisee. Silloinhan olisi sama, kenen kanssa seurustelee.

ap

Tuoda onnellisuutta? En osaa ajatella noin, olkoonkin ehkä epäkypsää. Minusta on niin, että se onnellisuus on niin sisäsyntyinen tunne, ettei sitä voi ulkopuolelta lapioida ja hieman epäkypsänä saattaisin pitää sellaista odottavaa.

 

[Etsiväkaksoset]

Entä jos menisitte parisuhdeleirille? Kuulostaa typerältä mutta ne harjoitukset ja keskustelut oman puolison kanssa ovat oikeasti todella hedelmällisiä. Ja jos ei siitä ole apua niin ei satsauskaan ole kovin iso. Leirejä löytyy www.avioliitto.fi sivuilta.

Olen ollut oman puoliskon kanssa kolmella avioparileirillä ja mennään takuulla uudelleen kun lapset ovat vähän isompia että voi jättää jonnekin hoitoon.

 

[bäib]

Päätyisin ehkä eroon. Mutta ensin kokeilisin kaikki keinot. Menisin sinne inhoamaani parisuhdeterapeutille.

 

[mun muru]

Ymmärrän tuon " tuntuu että tukehtuu". Nykyistä miestäni ennen kaikki miehet saivat minut tuntenmaan niin. Eikä tunne ole liioiteltu.

Mikä nykyisessä miehessä sitten on eroa entisiin? Mieheni on hyvin empaattinen ja hänen haaveensa ovat samoja minun haaveideni kanssa, hänen biologinen rytminsä on samankaltainen ja ylipäänsä hän on hyvin samanlainen kuin minä. Hänellä on silti omat arkiset harrastuksensa jotka eivät minua kiinnostaa juuri lainkaan.
Meidän siivous ym. rytmimme on myös samankaltainen.

Jospa löytäisitte miehenne kanssa yhteisen arjen vaikkapa juuri parisuhdeleirin kautta?

 

[Olet jo lähdössä toinen jalka ovenraossa]

ihan kuin kaikki olisi miehesi vika..? Et näe enää selkeästi elämäänne. Olette keskenään jauhaneet elämäänne jo niin pitkään. Ja kyllä, valitettavasti sinun on se päätös lähtemisestä näköjään tehtävä ja sitten elettävä sen mukaan. Se on pelottavaa, mutta kun olet päätöksesi tehnyt, niin heti helpottaa.

Olette puhuneet niin paljon mihesi kanssa, että kyllä on jo tekojen aika. Tällä tarkoitan sitä, että joko tahtoa taas jatkamiseen, tai sitten lopullinen ero, piste. Tsemppiä elämääsi! Uskon että terapiassa teitä voitaisiin auttaa, mutta jos mies ei halua sinne lähteä, niin hankala se on yksinään hoitaa parisuhdetta

 

[Wee]

Miksi ihmiset ovat yhdessä? Eikö jokainen ajattele, että se toinen toisi onnellisuutta? Sen vuoksi tuo, että jokainen luo oman onnelisuutensa on hieman epäkypsä klisee. Silloinhan olisi sama, kenen kanssa seurustelee.

ap

Tuoda onnellisuutta? En osaa ajatella noin, olkoonkin ehkä epäkypsää. Minusta on niin, että se onnellisuus on niin sisäsyntyinen tunne, ettei sitä voi ulkopuolelta lapioida ja hieman epäkypsänä saattaisin pitää sellaista odottavaa.

Mielestäni onnellisuus ei ikinä riipu vain yhdestä ihmisestä, ei itsestä eikä siitä toisesta. Onnellisuus syntyy yhdessäolosta, tavallaan omasta itsestä, mutta sen toisen kautta. Ellei pysty olemaan _yhdessä_ onnellinen toisen ihmisen kanssa, eikä toinen suostu tinkimään omasta olostaan, niin silloin toinen ihminen on mielestäni vapaa etsimään sitä onnellisuutta jostain muualta. Eli jokainen on oman onnensa seppä, mutta onnellisuus ei synny tyhjästä tai ole automaattisesti joko olemassa tai ei-olemassa. Se syntyy kokemusten, elämysten ja muiden tunteiden kautta.

 

[Huspati Huta]

Mielestäni onnellisuus ei ikinä riipu vain yhdestä ihmisestä, ei itsestä eikä siitä toisesta. Onnellisuus syntyy yhdessäolosta, tavallaan omasta itsestä, mutta sen toisen kautta. Ellei pysty olemaan _yhdessä_ onnellinen toisen ihmisen kanssa, eikä toinen suostu tinkimään omasta olostaan, niin silloin toinen ihminen on mielestäni vapaa etsimään sitä onnellisuutta jostain muualta. Eli jokainen on oman onnensa seppä, mutta onnellisuus ei synny tyhjästä tai ole automaattisesti joko olemassa tai ei-olemassa. Se syntyy kokemusten, elämysten ja muiden tunteiden kautta.

Tämä oli hyvin kirjoitettu!