Pitkästä avioliitosta ja siitä, onko puoliso oikea.

[mukava]

Minulla on hyvä mies. Kaikkien mielestä mieheni on mukava. "Sehän on niin mukava", on yleinen kommentti.

Mies osallistuu lasten hoitoon ja lasten kanssa olemiseen. Mutta ei ole koskaan tehnyt kuitenkaan mitään isoja luovutuksia perheen eteen. Minä taas olen ollut 4 vuotta lasten kanssa kotona ja jopa hankkinut ammatin, joka hyödyttää lapsiani: lyhyet päiväkotipäivät jne.

Tekee joskus itsenäisesti kotitöitä, hoitaa remonttipuuhat jne. Kuitenkin perheen pyöritys on pääsääntöisesti minulla. Lisäopiskelin vuoden ja huomattiin, mikä panokseni on. Lapset söi einesruokaa ja talo oli kaaosta koko vuoden, mutta mies ei kuitenkaan täysin luistanuut kotihommista.

Ei koskaan - jumalauta koskaan - tee mitään itsenäisesti. Käy kerran kahdessa vuodessa baarissa, johon hänet pitää miltei pakottaa. Ei harrasta mitään omaa. Ehkä jotain autokaupoilla käyntiä kuitenkin.


Juo kaljaa joka ilta. Ei ole koskaan humalassa kuitenkaan.

Ei käy minun ja lasten (2 kpl) kanssa kaupassa, puistossa tms. mielellään. Tosi harvoin.

On yllättänyt 11 vuoden aikana minut kerran tekemällä ruokaa. Tämä on ainoa itsenäinen kerta, kun on jotain ilman mielipidettäni tehnyt.

Kysyy joka saatanan asiaan mielipiteeni. Jo kolme vuotta olen vastannut: "Ihan sama, tee miten näet parhaaksi." Esimerkiksi ei tiedä, miten jauhelihakeiton tekisi, pitääkö sipuli paistaa lihan kanssa vai riittääkö keittäminen. Millaiset kengät ostaisi. Ostaisiko auton. Millaisen.

On tosi negatiivinen. Puhuu paskaa ihmisistä. Joka asiaan sanoo ensin EI tai näyttää, ettei kiinnosta. On niin negatiivinen, että minusta tuntuu, etten voi hengittää.

MEillä on eri elämänrytmi. Mies valvoo pitkälle yöhön. Minä menen nukkumaan klo 22, jotta jaksan kello 5.30 herätä. Mies ei IKINÄ tule sänkyyn samaan aikaan.

Kaikkein pahinta on siis se, ettei mies osaa päättää mistään. Ja tuo negatiivisuus. En viihdy negatiivisten ihmisetn seurassa. Energiani loppuu.

Seksiä ei ole ollut kahteen vuoteen. Mies ei ole tehnyt aloitetta. Jos minä tekisin, saisin seksi ehkä joka toinen vonkauskerta. Jos jaksaisin ei, en tiedä, onko meillä kortsuja, missä me rakasteltaisiin, nukkuukohan lapset -valituksen.

Mies on kyllä luotettava ja mukava. On perhekeskeinen.

Mutta minä tukehdun. Eläämänhaluni hiipuu. Oma yksityinen elämäni on hyvin. Harrastan ja minulla on ns. oma elämä.

Voinko jättää tällaisen miehen sen vuoksi, että tukehdun negatiivisuuteen ja aloitekyvyttömyyteen. Mies on minulle taakka henkisesti.

Kommentteja.

 

[Annipanni]

Parisuhdeterapia? Ihan kuin miehelläsi olisi tosi huono itsetunto, tuosta päättämättömyydestä ja negatiivisuudesta päätellen. Masennus?

 

[ap]

Ei ole masentunut. Se on luonteeltaa ollut aina tuollainen. Se ei todellakaan ole masentunut.

Parisuhdeterapiaa ehdotin tosissani 4 ja 2 vuotta sitten, mutta ei suostunut. Nyt luulen, että itse en enää pysty taipumaan edes ehdottamaan sitä.


ap

 

[mää]

Minun mielestä pitkä suhde on tahdon asia - eri asia sitten, tarviiko sitä tahtoa löytyä. Itse olen ollut 12 vuotta mieheni kanssa yhdessä ja molemmilla on ollut aika ajoin haluttomuutta - niiden yli on vain päästy. Muuten olemme toistemme parhaat ystävät, mutta kyllä minunkin mieheni kysyy minulta mielipiteen vaikkapa auton ostoon - niin minäkin. Ei minunkaan miehei juuri missään käy eikä harrasta, mutta toisaalta olemme molemmat kotihiiriä. Vaikea sinua neuvoa, mitä tehdä. Ainakin sinun kannattaisi kertoa miehellesi ihan suoraan ajatuksistasi. Ikävä kyllä minullekin tulee ekana mieleen, että ihan mukava mies varmaan .

 

[tylsältä kuulostaa]

Mä luulen, että päätyisin eroon. Tulee mieleen, että alussa mies on vaikuttanut sopivalta isäehdokkaalta, luotettavalta, pehmeältä ym. ja nyt ei enää mikään toimi. En jaksaisi. Ehkä lasten takia yrittäisin ehdottaa yksilö-tai pariterapiaa, mutta en haaskaisi elämääni, jos muutosta ei tapahtuisi.
Silti parempi vaihtoehto tuokin, kuin esim. täysin arvaamaton, narsistinen, väkivaltainen tuurijuoppo, naisia roikkuu mitä kauheimmissa suhteissa.

 

[Pesky Pixie]

Anteeksi nyt vaan, mutta et sääkään nyt niin positiiviselta vaikuta. :/ Mun mielestä kannattaa kyllä ennemmin puhua asioista kuin vaan erota, mutta jos elämä kerran on hankalaa tai mahdotonta toisen kanssa, niin sitten sitä eroa tosiaan kannattaa miettiä. Kannattaa vaan muistaa, että joudut hänen kanssaan olemaan tekemisissä vaikka kuinka eroaisitte, ne samat asiat siis ihan varmasti seuraavat eron jälkeiseen aikaankin. Saattaahan olla, että miehesi vain on rauhallisempi ja ns. "hitaampi" ihminen kuin esimerkiksi sinä? Haluaa keskustella asioista ja miettii päätöksiä pidempään?

 

[Huom]

Ymmärrän hyvin, miltä sinusta tuntuu. Negatiivisuus ja päättämättömyys ovat minustakin ihmisessä todella raivostuttavia ominaisuuksia, aloitekyvyttömyydestä puhutamattakaan. Minuakin aina risoo se, ettei miehelläni ole mitään harrastuksia eikä hänestä oikein ole aloittamaan juuri mitään, on siis peruslaiska. Ei välittäisi tehdä mitään lasten kanssa ilman eri kehotusta (ja sitä en taas viitsi tehdä, koska en halua olla mikään päällepäsmäri). Itse kun olen tosi aktiivinen ja kiinnostunut vaikka mistä asioista.

 

[fia]

Älä tee mitään ratkaisuja pikaisesti lastenkaan vuoksi. Itse en kyllä jaksaisi elää elämääni noin..tuntisin, että tuhlaan jotain arvokasta. Ala tekemään enemmän asioita jotka antaa sinulle virtaa ja katselemaan enempi ympärillesi. Uskon, että asiat loksahtaa kohdalleen. Ei tollasta kukaan jaksa ja mikä suhde se sellainen on, jossa ei seksiä eikä hellyyttä. Tsemppiä jaksamiseen.

 

[Annipanni]

Olisko käynyt niin, että olette kasvaneet ihmisenä eri suuntiin kuin suhteen alussa. Sinä haluat nyt elämältä jotain muuta kuin hän. Tai onko mahdollista että sinulla olisi nyt joku "villitys"-kausi ja kaipaat siksi jotain muutosta elämään ja mies tuntuu ärsyttävältä ja ahdistavalta.

Suhteessa josta ei saa mitään ja joka ahdistaa on turha jatkaa. Yhteistä elämää on edessä vielä kymmeniä vuosia. Joskus voi siis olla parempi erota ja etsiä vaikka uusi elämän kumppani. Mutta liian helposti ei pidä luovuttaa, kun karikoita tulee.

 

[ap]

Niin, tahdon asiahan avioliitti aina on. Mutta minä en tiedä, haluanko tahtoa. Jaksanko elää puolikuolleena.

On niin helppo lähteä, jos mies on idiootti sosiaalisin perustein: narsisti, juoppo, väkivaltainen.

Mutta jos miehellenikin olisi jossain parempi puoliso. Sellainen joka ei uupuisi hänen seurassaan.

Me olemme kyllä puhuneet asioista. Mieheni tietää kaikki ajatukseni, olen siis nämäkin puhunut hänelle, että hän ei yllättyisi, vaikka tämänkin viestin näyttäisin. Puhumme tosi suoraan ja aoimesti kaikesta. Mutta ei se puhuminen ratkaise mitään, kun mitään muutosta ei tule. Meillä ei siis ole mitään kommunikoitinongelmia.

ap

 

[vieras]

Mitä sun mies ajattelee teidän suhteesta? Onko hän esim. perheestä, jossa on vältelty riitoja viimeiseen asti tai onko riidelty niin kamalasti, että hän on oppinut väistelemään niitä.
Tarkoitan tilannetta, jonka olen nähnyt yhdessä tuttavaperheessä. Mies noudattaa tarkoin vaimonsa "käskyjä" aina, tekee kaiken välttääkseen vaimon vittuilua tai raivokohtauksia. Ei koskaan omaa aikaa, ei harrastuksia, koska vaimo on mustasukkainen miehen ajasta, tällä ei ole koskaan omaa aikaa. Mies vaikuttaa negatiiviselta ja kyyniseltä, vaimo pomottajalta ja päällepäsmäriltä.
Eivät ole mitenkään onnellisen oloinen pariskunta.

 

[Annipanni]

Entäs jos kokeilisi vähän aikaa etäelämää, Toinen vuokraisi itselleen asunnon joksikin aikaa?

 

[ap]

Ja pikaisista päätöksistä ei ole kyse. Tilanne on kytenyt vuosia. On yritetty, paranisiko olo sillä, että molemmilla on omaa aikaa. Ostettiin talo, kun se oli mieheni haave.

Minulla on voimia antavia harrastuksia. Aivan upea työ.

Joku sanoi, etten kuulosta positiivisesta. En olekaan enää kovin positiivinen. En jaksa olla.

ap

 

[fia]

Nyt kun luen ajatuksiasi AP, niin tulee tunne, että olet kasvanut miehestäsi tai te yhdessä toisistanne erilleen. Meille kävi näin 17 vuoden yhdessäolon jälkeen. Lähdin kolmen alle 8 vuotiaan kanssa. Kaikki mennyt hyvin. Molemmilla uusi liitto. Minulla rakkautta ja hellyyttä riittämiin, onnellinen olo elää tätä elämää. Isä tapaa lapsia säännöllisesti joka toinen viikonloppu. Muuten elämme molemmat täysin omaa elämää. Lasten asioista soittelemme kun siihen tarvetta.

 

[ap]

Mies on ihan tavallisesta perheestä. Hänen vanhempansa rakastavat ja rakastelevat toisiaan. Ei siellä ole riidelty ja kaikki lapsuuden traumat on kyllä jo käsitelty, ikää meillä on 35 v.

Etäasumista minäkin mietin. Siitäkin on puhuttu.

Mies ei aio pidätellä minua, jos haluan lähteä. Mutta ei hän aio parantaakaan suhdetta, ei lähde terapiaan, ei muuta käyttäytymistään. Olen siis puun ja kuoren välissä. Joko elänä tässä tai lähden. Mies ei halua muuttua. Olemme keskustelleet tästäkin.


ap

 

[ap]

Mieheni on kyllä silla lailla fiksu, että meillä olisi varmaan ihan hyvä ero. Hän ei alkaisi tapella lapsista. On jo sanonut, että lapset kuuluvat aina äidilleen. Minä olen hyvä äiti hänen ja itseni mielestä. Hänelle vaan tulisi ikävä lapsia.

ap

 

[Annipanni]

Mies on ihan tavallisesta perheestä. Hänen vanhempansa rakastavat ja rakastelevat toisiaan. Ei siellä ole riidelty ja kaikki lapsuuden traumat on kyllä jo käsitelty, ikää meillä on 35 v.

Etäasumista minäkin mietin. Siitäkin on puhuttu.

Mies ei aio pidätellä minua, jos haluan lähteä. Mutta ei hän aio parantaakaan suhdetta, ei lähde terapiaan, ei muuta käyttäytymistään. Olen siis puun ja kuoren välissä. Joko elänä tässä tai lähden. Mies ei halua muuttua. Olemme keskustelleet tästäkin.


ap

Niin, ja toisaalta kenelläkään ei ole valtaa vaatia toista muuttumaan. Jokainen saa elää oman elämänsä kuten haluaa ja jos se ei toista miellytä, niin sitten on joko hyväksyttävä tai lähdettävä pois. Muutoshan lähtee vain jokaisesta itsestään ja omasta halusta, ei ulkopuolisen painostuksesta. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.

 

[vieras]

Nyt kun luen ajatuksiasi AP, niin tulee tunne, että olet kasvanut miehestäsi tai te yhdessä toisistanne erilleen. Meille kävi näin 17 vuoden yhdessäolon jälkeen. Lähdin kolmen alle 8 vuotiaan kanssa. Kaikki mennyt hyvin. Molemmilla uusi liitto. Minulla rakkautta ja hellyyttä riittämiin, onnellinen olo elää tätä elämää. Isä tapaa lapsia säännöllisesti joka toinen viikonloppu. Muuten elämme molemmat täysin omaa elämää. Lasten asioista soittelemme kun siihen tarvetta.

Erilleen kasvamista minäkin ehdotan. Sekin, ettei seksiä enää ole kertoo mun mielestä siitä, että on puolin ja toisin etäännytty. Ehkä miehesikin tavallaan odottaa, että tekisit aloitteen lähdön suhteen? Oletteko jo niin pitkällä? Oletteko puhuneet siitä, mitä tunnette toisianne kohtaan? Onko rakkautta, kannattaako yrittääkään?

 

[salla]

Aika selvä tapaus. Selventävästi fia kirjoitti.

 

[hidas ihminen]

Millainen muuten itse olet luonteeltasi? Oletko aktiivinen ja vauhdikas ja ryhdyt toimeen aina välittömästi, kun joku työ tulee vastaan?

Kun luin tekstisi, niin siinä oli jotain samaa kuin minussa ja miehessäni, mutta toisinpäin. Mieheni on yliaktiivinen. Hän ei voi jättää mitään työtä seuraavaan päivään, vaan aloittaa työn jo ennenkuin on ehtinyt lopettaa lauseensa. En edes uskalla sanoa mitään ääneen, kun pelkään, että mies jo siltä istumalta esim. hankkii jonkun uuden vempeleen... Vähän kärjistettynä, mutta kuitenkin tähän tapaan. Itse olen harkitsevainen ja toimin sääntöjen mukaan. En ole mikään laiska, mutta työn aloitus voi mielestäni odottaa seuraavaan päivään ja ennen aloitusta haluan harkita, miten työ tehdään. Uusia hankitoja haluan harkita pitempään, sillä monesti tulee kaikenlaisia väläyksiä, joita ei sitten tarvitsekaan. Mieheni pitää minua erittäin negatiivisenä ihmisenä. Tämä johtuu siitä, että joudun rauhoittelemaan miestäni ja kieltämään häneltä kaikenlaisten uusien ideoiden toteuttamisen, joita hänellä riittää jatkuvasti. Joudun kuitenkin tekemään näin, sillä miehelläni on hypomaanisia piirteitä ja hän ei osaa itse rajoittaa töitään, vaan hän kerää töitä sairastumiseen asti. Hänelle tulee säännöllisin väliajoin burnout.

Onko tässä mitään tutunkuuloista? Voisiko teillä olla vastaanvankaltainen tilanne.

 

[ap]

Ollaan puhuttu, mitä tunnemme toisiamme kohtaan. minä olen miehelleni hänen unelmansa, mutta mies ei ole minulle. Minä olen sanonut, etten tiedä, rakastanko häntä tai että mitä rakkaus on. Hän krakastaa minua omien sanojensa mukaan. Mutta kai tekojen pitäisi puhua asiaa eikä vain sanojen. Mitä merkitystä on sanoa rakastavansa, jos se ei siltä tunnu?

Minua rassaa seskin, että ollaan parin vuoden välein keskusteltu suhteen laadusta ihan tosissaan. Aina on päätetty jatkaa. Nyt kun tilanne on taa aivan akuutti, pelkään, etten pysty enää yrittämään. Pelottaa. Tosi keskustellaan avioerosta ja koko tilanteesta useimminkin, ihan jopa joka toinen viikko.

ap

 

[hidas ihminen]

Miehesi voi hyvinkin olla masentunut.

 

[fia]

Lapset sopeutuu eroon. Alkuun meilläkin lapset olivat selvästi huolissaan isän poissaolosta, mutta kun tajusivat, että ei hän katoa mihikään, vaan hakee heidät säännöllisinä aikoina, helpotti. Lähtivät isälleen aina iloisin mielin ja reippaasti tulivat aina kotiin.

 

[ap]

Olen kyllä vauhdikas ja energinen. Tai olin. Mieheni on saanut minut lannistettua. Olen enää puuhakas vain omissa ja lasten asioissa. En kyllä mikään yliaktiivinen ole. Omasta mielestäni vain olin ennen reipas ja kekseliäs. Mieheni on luonteeltaan rauhallisempi, mutta sekään ei minua haittaisi, jos ei olisi koko ajan niin negatiivinen.

ap

 

[Huom]

Millainen muuten itse olet luonteeltasi? Oletko aktiivinen ja vauhdikas ja ryhdyt toimeen aina välittömästi, kun joku työ tulee vastaan?

Kun luin tekstisi, niin siinä oli jotain samaa kuin minussa ja miehessäni, mutta toisinpäin. Mieheni on yliaktiivinen. Hän ei voi jättää mitään työtä seuraavaan päivään, vaan aloittaa työn jo ennenkuin on ehtinyt lopettaa lauseensa. En edes uskalla sanoa mitään ääneen, kun pelkään, että mies jo siltä istumalta esim. hankkii jonkun uuden vempeleen... Vähän kärjistettynä, mutta kuitenkin tähän tapaan. Itse olen harkitsevainen ja toimin sääntöjen mukaan. En ole mikään laiska, mutta työn aloitus voi mielestäni odottaa seuraavaan päivään ja ennen aloitusta haluan harkita, miten työ tehdään. Uusia hankitoja haluan harkita pitempään, sillä monesti tulee kaikenlaisia väläyksiä, joita ei sitten tarvitsekaan. Mieheni pitää minua erittäin negatiivisenä ihmisenä. Tämä johtuu siitä, että joudun rauhoittelemaan miestäni ja kieltämään häneltä kaikenlaisten uusien ideoiden toteuttamisen, joita hänellä riittää jatkuvasti. Joudun kuitenkin tekemään näin, sillä miehelläni on hypomaanisia piirteitä ja hän ei osaa itse rajoittaa töitään, vaan hän kerää töitä sairastumiseen asti. Hänelle tulee säännöllisin väliajoin burnout.

Onko tässä mitään tutunkuuloista? Voisiko teillä olla vastaanvankaltainen tilanne.

Sinä kuulostat aika pitkälti minun mieheltäni, ja noita ominaisuuksia on hänessä välillä tosi vaikea sietää.
Itse en kuitenkaan ole "hypomaaninen" (uusi sana muuten), vaan ns. normaalisti aktiivinen ja asioihin tarttuva, nopea ihminen. Ihmisissä vaan on eroja.