pitkäkestoinen esileikki

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja pariskunta
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ei kai tuohon yleispätevää vastausta ole. Jokainen ihminen on yksilö ja jokainen pariskunta omanlaisensa kaksilo. Jos tavoittelee erityisen pitkää nautintoa, niin esileikin täytyy olla hidas ja sisältää sellaisia vaiheita, jotka nautinnollisesti siirtävät varsinaista rakastelua kiihkoa ylläpitäen ja lisäten. Joillekin pukeutuminen seksiasuun/-asuihin ja niistä vähin erin luopuminen voi olla erityisen kiihottavaa, jotkut tykkäävät mennä sellaiseen ympäristöön ja tilanteeseen, joka oli vielä enemmän kuin esileikki siinä vaiheessa kun ei vielä rakasteltu. Sellainenkin voi toimia, että on esileikki ja sitten jäähdyttelytauko - puuhataan jotain ihan muuta - ennen rakastelun aloittamista.
 
Tuohon sanoisin sen saman minkä kuulin joskus vuosia sitten: Illalla tapahtuvan aktin esileikki alkaa jo aamulla. Se kun on pitkää ja kehräävää vuorovaikutusta :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mangnum:
Illalla tapahtuvan aktin esileikki alkaa jo aamulla.

Niinpä! Meillä mies saattaa suorastaan vältellä minua koko päivän, ei juttele, vaan puuhailee omiaan. Joten minäkin vetäydyn omiin oloihini ja ajattelen kaikkea muuta paitsi seksiä. Ja sitten illalla hän saattaa olla yhtäkkiä, että miten olis? Tosi vaikea itse enää päästä tunnelmaan, kun on koko päivän ollut ilman huomiota. Minusta olisi mukavaa, jos välillämme olisi pitkin päivää pientä kipinöintiä... ;) Mies lienee sitä mieltä, että seksiä ajatellaan silloin kun sitä harrastetaan - ei etukäteen...

 
Alkuperäinen kirjoittaja pariskunta:
Jos haluaa nauttia tosi pitkään ennen varsinaista aktia, niin minkälainen esileikki on se number 1? Mistä mies pitää ja sitten vastaavasti nainen...?

Juha Miedon esileikki: "Ajatteleppa eukko ittes märäks, sillä välin ku mä käyn huusis..."

 

Similar threads

S
Viestiä
4
Luettu
924
M
A
Viestiä
74
Luettu
22K
Seksi
Erotix-Corner
E
M
Viestiä
6
Luettu
2K
J
I
Viestiä
4
Luettu
497
P
P
Viestiä
5
Luettu
3K
Seksi
Juhani
J

Yhteistyössä