V
"vaimo"
Vieras
Lapsuuden kodissani oli vakavaa henkistä väkivaltaa, enkä tainnut olla kunnossa, kun tapasin mieheni. Alussa emme koskaan riidelleet mistään, koska minä vain hymyilin, vaikka kuinka loukattiin. Kahden vuoden jölkeen tuli ensimmäinen kriisi, riitelimme puoli vuotta. Jotenkin pääsimme siitä yli, rakastuimme uudelleen ja päätimme perustaa perheen.
Esikoisemme ollessa vauva minulle alkoi pikkuhiljaa valjeta, mikä mies on miehiään. Taas riideltiin. Minulla todettiin vakava masennus ja ahdistuneisuushäiriö ja kaikki meni sen piikkiin. Päätimme hankkia toisen lapsen.
Toisen lapsen odotusaikana tapahtui paljon vaikeita asioita, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Muutaman kuukautta kuopuksen syntymän jälkeen ilmapiiri oli jälleen kurja ja välimme kireät. Kattilat menivät melkein jo jakoon, mutta saimme sovittua purevamme vielä hammasta.
Tuon jälkeen olemme kuitenkin vieraantuneet. Elämme omia elämiämme, vaikka asumme yhdessä. Emme puhu toisillemme, paitsi nyt tietysti pakolliset. Riitelemme vähän väliä ja mies haukkuu minua alituiseen. En puolustaudu, koska ei jaksa kiinnostaa.
Olemme olleet yhdessä 6,5v. Tässäkö tämä nyt oli? Vai noustaanko tästä vielä?
Esikoisemme ollessa vauva minulle alkoi pikkuhiljaa valjeta, mikä mies on miehiään. Taas riideltiin. Minulla todettiin vakava masennus ja ahdistuneisuushäiriö ja kaikki meni sen piikkiin. Päätimme hankkia toisen lapsen.
Toisen lapsen odotusaikana tapahtui paljon vaikeita asioita, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Muutaman kuukautta kuopuksen syntymän jälkeen ilmapiiri oli jälleen kurja ja välimme kireät. Kattilat menivät melkein jo jakoon, mutta saimme sovittua purevamme vielä hammasta.
Tuon jälkeen olemme kuitenkin vieraantuneet. Elämme omia elämiämme, vaikka asumme yhdessä. Emme puhu toisillemme, paitsi nyt tietysti pakolliset. Riitelemme vähän väliä ja mies haukkuu minua alituiseen. En puolustaudu, koska ei jaksa kiinnostaa.
Olemme olleet yhdessä 6,5v. Tässäkö tämä nyt oli? Vai noustaanko tästä vielä?