Pitäiskö nyt rauhoittua eikä keksiä tälläisiä murheita itselle turhaan? :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Soitin terveyskeskukseen ja sain nyt oudon huolen itselleni

Kun jatkuvasti lukee siitä, että on tehty näitä ns. aiheettomia lastensuojeluilmoituksia tms.

Eli siis vauva ja 3v kaatuivat syöttötuolin kanssa. Onneksi ei tapahtunut mitään, mutta minä säikähdin ihan järjettömästi ja soitin varmuuden vuoksi terveyskeskukseen ja kysyin, että riittääkö ihan että seurailee lapsia. Molemmat itkivät hetken ja sitten heitä jo nauratti. Vauva siis pian 9kk.

Puhelun lopuksi nainen kysyi lasten nimet ja syntymäajat ja sanoi kun kysyin, että kaikki kirjataan aina ylös, jos otan uudelleen yhteyttä samasta asiasta niin tiedetään mitä on puhuttu.

ALoin puhelun jälkeen miettiä, että onkohan ennenkin kysytty. Minä siis olen kerran tai kaksi aiemminkin soittanut, kun lapsi on lyönyt päänsä, että riittääkö seurailu. Olen ihan hermoheikko aina, että jos lapsille tapahtuu jotain ja sen takia mieluummin tarkistan turhaan asian terveyskeskukseta niin ei tarvi murehtia itsekseen asiaa.

Ja nyt sain päähäni, että katsooko ne että "jaa tuo äiti on ennenkin soitellut.... onkohan siellä jotain vialla kun lapset on ennenkin lyöneet päänsä." Tai jotain tälläistä.

Olen aika väsynyt, kun lapset on sairastelleet tällä viikolla niin mietin varmaan liikaa. :(
 
Tällaiseksi on mennyt yhteiskunta. Ylihysteeriseksi asian suhteen. Monella tulee tunne, että joka puolella joku kyttää ja tekee heti ilmoituksen. Rauhoittukaa. Aiheesta vain puhutaan niin paljon.

Meidän lehdessä tosin sosiaalitoimen edustaja "manasi" sitä, että niin paljon tulee myös turhia ilmoituksia, ja aika ei riitä tutkimaan kuin kiireelliset tapaukset, jotta saadaan apu edes heille.

Eli älkää tehkö turhia ilmoituksia, ja turhasta ilmoituksesta(etenkin jatkuvista) voi saada sakon.

Aiheesta kannattaa, ja pitääkin tehdä!

Summa summarum, ap, rauhoitu.

Itse sosiaalikasvattaja, lastensuojelulaitoksessa töissä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja toinen:
Joo, taidat olla aika väsynyt. Eiköhän ole aika normaalia, että lapset muksivat itseään. Ei siitä mitään ilmoitusta tehdä!

Tottakai on normaalia. MUtta aloin vain kelata, että kun minä olen soittanut sinne joskus ennenkin kun ovat muksineet päitään. Minulle joskus lääkäri sanoi, kun pyytelin anteeksi typeriä kysymyksiäni, että kannattaa oman mielenrauhan vuoksi mieluummin kysyä turhaan. Joten olen sitten soittanut. Nyt aloin miettiä, että mitäs jos sitä kysyisikin jonkun mukaan "liian usein" niin voiko siitä joutua jotenkin suurennuslasin alle?

Meillä on kaikki ihan kunnossa, joten sinänsä siinä ei mitään, mutta kun on vain täälläkin palstalla lukenut siitä miten käydään kotona kyttäämässä niin onhan se kauheaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tällaiseksi on mennyt yhteiskunta. Ylihysteeriseksi asian suhteen. Monella tulee tunne, että joka puolella joku kyttää ja tekee heti ilmoituksen. Rauhoittukaa. Aiheesta vain puhutaan niin paljon.

Meidän lehdessä tosin sosiaalitoimen edustaja "manasi" sitä, että niin paljon tulee myös turhia ilmoituksia, ja aika ei riitä tutkimaan kuin kiireelliset tapaukset, jotta saadaan apu edes heille.

Eli älkää tehkö turhia ilmoituksia, ja turhasta ilmoituksesta(etenkin jatkuvista) voi saada sakon.

Aiheesta kannattaa, ja pitääkin tehdä!

Summa summarum, ap, rauhoitu.

Itse sosiaalikasvattaja, lastensuojelulaitoksessa töissä.

Kiitos!

Niin luultavasti osa syynä on se,että asiasta puhutaan enemmän. Enkä minäkään ole kuullut kenenkään puhuvan tosielämässä näistä, ainoastaan näillä palstoilla olen lukenut. En siis edes tunne ketään, josta olisi tehty ilmoitus. Aiheeton tai aiheellinen.
 
turhaan jännität, itsekin olen joutunut soittelemaan päivystykseen kun kaksi leikki-ikäistä poikaa ovat kolhineet itseään, vilkkaassa iässä ovat. itse en osannut edes pelätä moista että tekisivät ilmoituksen. samanlailla minullekin sanottu että kirjaavat ylös, pidän sitä normaalina rutiiniasiana.
 
Ne otti nimet ylös, jos sä tai joku muu vie niitä lapsia vaikka tajuttomana sinne sairaalaan myöhemmin illalla tai yöllä, niin niillä on tieto siitä, mitä on tapahtunut, riittää kun saattaja saa edes nimet kerrottua.

Näinhän tässä tuskin käy, vaan lapset vain säikähtivät, mutta jos olisi sattunut huonosti, niin ei mene aikaa hätä tilanteessa selittelyihin.
Ole rauhassa ja huoleti vain!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Tällaiseksi on mennyt yhteiskunta. Ylihysteeriseksi asian suhteen. Monella tulee tunne, että joka puolella joku kyttää ja tekee heti ilmoituksen. Rauhoittukaa. Aiheesta vain puhutaan niin paljon.

Meidän lehdessä tosin sosiaalitoimen edustaja "manasi" sitä, että niin paljon tulee myös turhia ilmoituksia, ja aika ei riitä tutkimaan kuin kiireelliset tapaukset, jotta saadaan apu edes heille.

Eli älkää tehkö turhia ilmoituksia, ja turhasta ilmoituksesta(etenkin jatkuvista) voi saada sakon.

Aiheesta kannattaa, ja pitääkin tehdä!

Summa summarum, ap, rauhoitu.

Itse sosiaalikasvattaja, lastensuojelulaitoksessa töissä.

Tosi monet tosiaan tekevät turhia ilmoituksia, ja toisaalta he jotka tarvivat apua eivät sitä saa, tämä on lastensuojelun tilanne Suomessa, laatu on epätasaista, valitettavasti.

Pitäisi auttaa heitä heti, jotka apua tarvitsevat ja jättää turha kyttääminen ja ilmoittelu pois, niin asiat hoituisivat jouhevammin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ne otti nimet ylös, jos sä tai joku muu vie niitä lapsia vaikka tajuttomana sinne sairaalaan myöhemmin illalla tai yöllä, niin niillä on tieto siitä, mitä on tapahtunut, riittää kun saattaja saa edes nimet kerrottua.

Näinhän tässä tuskin käy, vaan lapset vain säikähtivät, mutta jos olisi sattunut huonosti, niin ei mene aikaa hätä tilanteessa selittelyihin.
Ole rauhassa ja huoleti vain!

Joo onneksi. Kyllä minä sen tajusin siinä itsekin, mutta ajattelin sitten että parempi kuitenkin oman mielenrauhan takia kysäistä etten huolehdi suotta. Lapset itkivat parisen minuuttia ja sitten jo nauratti molempia. Säikähtivät siis vain ja tietysti se lisää säikähdystä kun minä säikähdän. Hyppäsi kyllä sydän kurkkuun ja korkeammallekin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Oikein teit kun soitit, olit vastullinen äiti, nyt huolet pois ja heti :)
 
Joo me lähdetään tästä kohta pian kyläilemään ja viemään kummipojan joululahjaa niin eiköhän tämä tästä unohdu. Onneksi ei käynyt mitään ja 3v oppi varmaan nyt, että antaa tuon syöttötuolin olla. On siitä niin monta kertaa sanottu ja nyt kävi vahinko.
 
Aloin vielä uudelleen miettiä nyt tätä asiaa ja surra sitä, että voiko sitä ihan turvallisin mielin oikeasti kysyä terveyskeskuksesta, jos lapsi kolauttaa päänsä että pitääkö tulla näytille. Vai pitääkö miettiä, että "kun soitin samantyyppisestä asiasta 3kk sitten niin nyt ei taas voi soittaa" tms.

Nyt kun lapset oli kipeänä niin soitin parikin kertaa terveyskeskukseen, kun mieltäni kaihersi, että pitäisikö tulla näytille vai kuulostaako ihan normaalilta nuhakuumeelta. Olen sellainen stressaaja.

Ja etenkin kolmannessa raskaudessani soitin useita kertoja äitipolille ja kysyin mieltäni askarruttavasta asiasta kätilöltä. Monet jutut oli sellaisia, että tiesin ettei mitään hätää ole, mutta halusin ammatti-ihmisen sanovan sen. Niin tänäänkin tein. Eli itsekin näin, että mitään hätää ei ole, mutta koska säikähdin kauheasti niin halusin, että terveydenhoitoalan ammattilainen sanoo sen ääneen minulle.

:(
 
Minä soitin terveysneuvontaan kun 4kk putosi hoitopöydältä (kääntyi ensimmäisen kerran, ja tietysti juuri kun äiti oli kääntynyt pesemään käsiään..)
Kysyin onko aihetta lähteä näytille ja sain kuulla merkit aivotärähdykseen jota piti tarkkailla vuorokausi. Ottivat ylös vauvan henkilötunnuksen ja laittoivat mitä tapahtui, siltä varalta että jos menemme lääkärille niin näkevät suoraan sieltä. Eipä kukaan koskaan soitellut perään.
 
Joo niin tuo sanoi ja kyllä minä sitten muistin perästäpäin, että onhan ne aiemminkin kysyneet nimen.

Mulle kerrottiin myös tänään aivotärähdyksen merkit, vaikka toki olen ne netistä lukenutkin.

Olis tosi pelottavaa, jos vauva tippuis hoitopöydältä. Itse soittaisin varmaan medihelinkin jo paikalle. :(
 
Olishan se nyt kauheeta, jos pitäis alkaa pähkäilemään sitä, että uskaltaako kysyä lääkäristä asiaa vai ei.

Minusta on joskus kauheaa miten hultteimesti vanhemmat suhtautuu lasten päähän kohdistuneisiin iskuihin. Olen monta kertaa kuullut, kun joku tuttu äiti on kertonut miten lapsi kopautti hampaat lujaa maahan tai löi päänsä, mutta ei olla edes soitettu lääkärille. Täytyy kyllä sanoa, että minä ihan oman mielenrauhani vuoksi soitan ja mieluummin vaikka käyn ihan turhaan lääkärillä kuin että onkin jotain vialla enkä älyä kysyä asiasta.
 
Pohdin, että olenkohan vähän hysteerinen koska olen soittanut tällä viikolla vissiin neljä kertaa jo aiemmin tuonne terveyskeskukseen. Siis kysellyt liittyen tuohon lasten kuumeeseen. Eivät ole enää kipeitä, mutta kun pähkäilin enterorokkoja ja muita niin oli pakko soitella ja kysellä.

En nyt sentään normaalisti soittele sinne jatkuvasti,mutta tällä viikolla nyt tullut muutama puhelu. Ihan oman mielenrauhan vuoksi ja osittain sen takia, että tuo enterorokko on minulle täysin vieras tauti.

Ja yhdellä toisella palstalla pelotellaan tiäs millä jutuilla ja, että hyvinkin sitä voitaisiin tehdä tuollaisten soittojen takia jo joku lastensuojeluilmoitus.

On oikeesti niin paska olo ja tiedän, että näillä keskustelupalstoilla harvoin olo paranee, mutta vituttaa se, että itse tahdon mieluummin tarkistaa asiantuntijalta asian kuin miettiä itsekseni omassa päässäni ja sitten tälläiset kommentit saa miettimään, että kannattaako niin kuitenkaan tehdä.
 
Terveyskeskukseen soittaessa aina kysytään henkilötidot kirjausta varten ja jos tapaturman takia joutuu sitten myöhemmin lääkäriin viemään niin esitiedot on koneella jo valmiina.. Suotta ap hermoilet...normaali käytäntö se vann on =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja älä murehdi:
Terveyskeskukseen soittaessa aina kysytään henkilötidot kirjausta varten ja jos tapaturman takia joutuu sitten myöhemmin lääkäriin viemään niin esitiedot on koneella jo valmiina.. Suotta ap hermoilet...normaali käytäntö se vann on =)

Niin niin... ymmärrän että se on ihan normaali käytäntö ja tietysti hyvä, että niin tehdään, jotta on selvillä että asiasta on soitettu aiemminkin jos jotain tulisikin.

Mutta aloin vain pohtia, että mitä jos soittaa turhan herkästi tuollaisista muksahteluista ja ne alkaa siellä katsoa, että muksiiko se lapsi itseään näin usein.
 
Täällä ainakin otetaan aina nimi ja syntymäaika ylös, kun soittaa sairaanhoitajapäivystykseen. Ihan soittipa mistä vaivasta tahansa. Ihan normaali käytäntö, ei tartte alkaa sossuja pelkäämään :D
 
Rauhoitu!
Ne asiat kirjataan juuri siksi, että tiedetään sitten, mitä on tapahtunut, jos tuleekin jotain oireita. Lapset satuttavat itseään jatkuvasti, se on normaalia. LS- ilmoitusta ei tälläisistä tapauksista tehdä.
Miksi olet niin huolestunut ja ahdistunut? Nyt sinuna tarkkailisin omaa käytöstäni ja jos oma jaksamiseni olisi vaakalaudalla, yrittäisin hankkia apua kotiin.
Arkihuolesi kaikki heitä... rauhallista joulua!
 
Alkuperäinen kirjoittaja mia:
Täällä ainakin otetaan aina nimi ja syntymäaika ylös, kun soittaa sairaanhoitajapäivystykseen. Ihan soittipa mistä vaivasta tahansa. Ihan normaali käytäntö, ei tartte alkaa sossuja pelkäämään :D

Nii, kyllä se tehdään ihan jo sen potilaan takia ja myös puhelimessa olleen "selustan" turvaamiseksi. Jos jotain sattuu, on ylhäällä kaikki annetut hoito-ohjeet.
 
Yhteistyössä