Pitäisikö mun olla tässä iässä ja elämäntilanteessa muka valmis äidiksi? Arvosteluryöpyt abortista.

Olen 26-vuotias, opiskelen ja olen seurustellut kolme vuotta. Rahallisesti pärjään, kun ei tarvitse elättää kuin itseni. Tulin raskaaksi hormonaalisesta ehkäisystä huolimatta ja päädyimme aborttiin. Mies olisi ollut valmis myös lapseen, jos itse olisin ollut, mutta ei vastustanut aborttiakaan.

Koin, että on parempi, että opiskelen ja hankin ammatin nyt ihan rauhassa. Tämä tilanne ei olisi ollut hyvä lapselle, eikä meille. En halua kituutella pienen lapsen kanssa ja täytellä tukihakemuksia toisensa jälkeen, puhumattakaan siitä, miten jaksaisimme aikaavievien opintojen ohessa hoitaa lasta. Tukiverkot myös vähissä. Elämästä olisi tullut aika rankkaa.

Haluan ensin opinnot loppuun, säännöllisen toimeentulon ilman, että täytyy jatkuvasti turvautua sosiaaliapuun ja murehtia, miten selviää vaikka yllättävistä menoista. Lapsi vaatii myös aikaa ja ansaitsee sen, että vanhemmat tarjoavat henkistä läsnäoloa ja turvaa ja sitä meillä ei ole nyt antaa.

Muutamien ystävien kanssa asia on tullut puheeksi ja olen saanut rankkaa arvoistelua osakseni. Mutta onko todella parempi tehdä lapsi väkisin huonoon tilanteeseen kuin opiskella ensin ja hoitaa asiat kuntoon? Ei minusta. Moni ei jostain syystä tätä kuitenkaan ymmärrä. Ihmeellistä, varsinkin kun tämä oli minun oma päätökseni ja muut eivät voi asettua meidän asemaamme ja päästä pään sisälle.

 

Olisin varmasti päätynyt samaan ratkaisuun kuin sinäkin opiskeluaikoinani. Näin teki myös yksi kaverini, joka nyt 43 vuotiaana miettii, että vieläköhän ehtisi äidiksi.

 

Itse tiedät, mikä on paras ratkaisu teille. Mielestäni kenelläkään ei ole oikeutta arvostella toisten tekemiä ratkaisuja. jos koet, ettei lapsi sovi tämänhetkiseen elämäntilanteeseenne, niin silloin abortti liene oikea ratkaisu. tsemppiä sinulle, mitö tahansa päätätkin!

 

mielestäni teit oikein ja ajattelet viisaasti. lapselle on parasta että hänellä on vanhemmat, joilla on aikaa ja halua antaa rakkautta ja huolenpitoa kuin että vanhemmat, joilla ei ole aikaa ja vaan stressaavat rahasta. :hug: älä välitä muiden jyrkistä mielipiteistä.

 

Jokainen tekee omaa elämäänsä koskevat päätökset niinkuin itselleen kokee parhaimmaksi vaihtoehdoksi.Omia henkilökohtaisia asioitaan ei kuitenkaan kannata kertoa ellei ole valmis kritiikkiin,sitä kun tulee aina tekee niin tai näin.

 

Kiitos ymmärtämisestä, on jotenkin hurjaa, että niin monet tuntuvat tietävän meidän elämästämme ja voimavaroistamme niin paljon, että voivat kertoa päätöksemme olleen väärä.

 

Minä valitsin toisen tien eli opiskelin ja olin töissä ennen lapsen hankintaa. Ja hyvä näin.
Luulen kuitenkin, että jos olisin itse 26-vuotiaana ollut 3 vuotta kestäneessä parisuhteesa jossa mies olisi ollut valmis lapseen, en olisi tehnyt aborttia. Miellän abortin tilanteeseen, jossa äiti on hyvin nuori tai vanha tai elämäntilanne on muuten täysin mahdoton.

Mutta kukin tekee kuten itselle sopii, siihen ei ole kenelläkään mitään sanomista. Toivon, että saatte sen lapsen sitten kun olette siihen valmiita. Se ei ole itsestään selvää sekään.

 

Etkö ajattele, et lapselle olisi joku syy nyt tulla. Kaikelle on oma tarkoituksensa. Mun mielestä on toisen elämällä hurja mennä leikkimään.
Mutta no, mä ajattelen näin.

 

En ymmärrä, miksi asiasta on tarvinnut huudella muutamille ystäville?

 

Lapsi joka syntyy rakkaudesta, saa tulla mielestäni maailmaan. Mitkään opinnot, toimeentulot ja muut eivät sitä asiaa muuta. Mutta näin on omalla kohdallani. Toinen ajattelee toisin. Itse olen elänyt sellaisessa köyhyydessä lapsuuteni, että se ei olisi nykyään mahdollista -sosiaaliturva ja tuet estävät sellaisen.

 

Minä en puhunut abortista kuin yhdelle ystävälleni. Kadun osittain tuota aborttia,neuvolatäti sanoi että kun päätöksen teen etten palaisi asiaan enää koskaan.Hän sanoi että älä ajattele sitten mitä jos....
Minun mies joi paljon ja hänet oli tuomittu puoli vuotta aikaisemmin minun pahoinpitelystä,elämä oli vailla suuntaa ja kaaoksessa.Koin että en jaksaisi lasta ja raskautta henkisesti ja haluaisi sitä sen miehen kanssa. Olin myös ehkä liian nuori näkemään asioita pitemmälle ja tekemään mitään suuria päätöksiä siinä elämäntilanteessa.Aborttipäivänä itkin ja tiesin että tulen sitä aina silloin tällöin katumaan...Yritän olla ajattelematta asiaa ja miettiä että mitä se elämä oli silloin.
Olen pyytänyt sitä anteeksi monta kertaa. Joudun kantamaan tietysti tämän mukanani loppuelämäni.

 

ihan sama mikä on elämäntilanteesi, murhaa ei voi puolustella koskaan.

 

Jokainen tekee omat valintansa ja joutuu niiden kanssa elämään. Ihmettelen vaan milläperusteella sinulle on "myönnetty" keskeytys.

 

En arvostele muita, mutta tuon tekstin perusteella suren sitä että teit ehkä kovinkin tietämättömänä päätöksiä isosta asiasta eikä tulevaisuus käänny välttämättä ollenkaan sellaiseksi kuin luulet.
Oikeasti luulen että päätöksenne taustalla on pakko olla ollut jotai muuta kuin opiskelu ja raha.

Ensinnäkin koskaan työelämässä ei ole yhtä paljon aikaa kuin opiskellessa ja toisaalta vapautta järjestellä asioita ja aikatauluja. Eikä ne tuetkaan ole yhtään sen isompia opiskelujen kuin töissä olon aikana, siis toki äitiysrahan saa ansiosidonnaisena mutta sitten se tippuu siihen hoitorahaan joka tapauksessa. Harva laittaa vastasyntynyttä hoitoon joten ei sitä etukäteen mitään tukiverkkoja tarvitse. Itselläkin isovanhemmat ym. Suku asuu lähellä mutta kyllä meillä saman elämäntilanteen kaverit on silti olleet ne joita on mm. lastenhoitoapuna käytetty, vuoroin vieraissa periaatteella ja nämä suhteet on luotu äitiyslomanaikana, sillon kun helposti tutustuu lasten kautta uusiin ihmisiin. Ja ekat vuodet lapsesta on oikeasti niin olemattoman vähän kuluja että mikään rahallinen juttu se ei voi olla. Omasta mielestäni opiskeluaika on ihanteellisin lasten hankkimiselle, valitettavasti itselle se ei käynyt niin helposti ja lopulta ehdin olla jo työelämässä kun saimme tärpin. No nyt kolmannen lapsen kanssa olen aloittanut opiskelut uudelleen ja nautin täysin siemauksin siitä ettei lasta tarvitse laittaa hoitoon vaan pystyn järjestelemään opintoja vuoden pari niin että opiskelen oikeastaan ihan aikataulussa muiden kanssa mutta silti hoidan lapsenkin, isommat on hoidossa ja koulussa. Surullista että opiskeluvaiheessa ajatellaan että sitä aikaa on jotenkin hirveäasti kun on töissä ja toisaalta rahaa. Sitä kun töihin päästessä innostuu myös asunnon hankkimisesta ja rahankäyttö löystyy niin sitä huomaa että ne ihan samat rahanlaskemiset on edessä äitiysloman myötä oli töissä tai opiskelemassa

 

Ehdottamasti lapsi on laitettava etusijalle.

 

Otsikon perusteella luulin että olet 14 ja käyt koulua.

 

No mun mielestä sulla olis ollut hyvä tilanne lapsen pitoon.

Itse tulin 23-vuotiaana raskaaksi. Opiskelin silloin ja opinnot kyllä lähenivät loppujaan ja kerkesin raskausaikana valmistua. Mutta vaikken olisikaan kerennyt, olisin voinut jatkaa myöhemmin. No sitten vielä se, että mulla ei ollut miestä, olin tullut yhden illan suhteesta raskaaksi. Luottotiedot eivät olleet kunnossa, mulla ei ollut asuntoa eikä mitään. Taustalla oli ollut myös masennusta ja päihdeongelmaa. Kuten kaikki tietää, mulla ei siis olleet parhaat mahdolliset lähtökohdat.

No päätin kumminkin pitää lapsen. Kyllä, hain sossusta apua ja mulle järjestyikin asunto. Jouduin kyllä elämään toimeentulotuella ja opintotuella opiskeluaikana, mutta hyvin pärjäsin rahallisesti. Kun koulu loppui, äitiysloman alkuun oli enää pari kuukautta, töitä en voinut tehdä raskauskomplikaatioiden vuoksi. Olin silloinkin yhteiskunnan tuilla ja vaikka ylellisyyksiin ei ollut rahaa, pärjäsin ihan mukavasti. Mulla kumminkin oli tietysti ilo siitä että musta tulee äiti, ja masennus ja kaikki oli kuin pois pyyhkäisty.

Lapsi sitten syntyi, toivottuna ja odotettuna. Musta tuntui jo raskausaikana että onneks en mennyt aborttiin ja sitten kun sen pienen sai syliinsä niin.. ei sitä osaa edes sanoin kuvailla. Olin minimiäitiysrahalla, toki sain elatusmaksujakin ja lapsilisää. Hyvin pärjäsin edelleen rahallisesti, mistään ei ollut puutetta. Töihin menin kun lapsi oli 11 kuukautta ja eihän se mukavaa ollut niin pientä jättää hoitoon.

Lapsi on nyt 3v ja hyvin pärjäämme Onneksi en aborttia tehnyt. Isäänsä hän tapaa säännöllisesti. Itse olen sinkkuna. Asumme mukavassa rivitalokaksiossa.

Tämä oli mun valinta, ja mielestäni aika rohkea, ja vastuunkantoa. Jos rehellisesti sanon niin minusta sinulla on aika köykäiset perustelut abortille. Sanoisit pelkästään ettet lasta halua, sekin olisi parempi kuin selittää jotain opiskeluista jne.

 

Jokaisella lapsella on oikeus syntyä haluttuna ja toivottuna. Jos näin ei ole, abortti ei ole huono ratkaisu. Kenenkään muun ei tarvitse elää sun ratkaisusi kanssa. Jos itse koet että teit oikean ratkaisun, silloin se sitä oli.

 

Otsikon perusteella luulin että olet 14 ja käyt koulua.

Sama Ei tossa ap:n tapauksessa ainakaan ikään voi vedota..

 

onpa kyllä varmaan myös aika surullista huomata muutaman vuoden kuluttua haluavansa lasta muttei sitä sitten välttämättä niin helposti enää kuulukaan.. Kokemusta on ihan lähipiiristä tälläisestä!:/

 

Mä suhtaudun aborttiin aikas tiukasti. Mutta silti mä en mee kelleen kertomaan mitä pitäs tehä tai olla tekemättä. Kunkin on itse mietittävä ja tehtävä ratkasu.
Kuten sä ap omassa tilanteessasi.

 

[QUOTE="vieras";22779124]Ehdottamasti lapsi on laitettava etusijalle.[/QUOTE]

Itsekin näen, että lapsi on laitettava etusijalle. Ja koska jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus syntyä toivottuna, on abortti paras vaihtoehto silloin, kun äiti ei (vielä) lasta halua.

Joten päätöksesi oli oikea.

 

Joillekkin se lukeminen on niin kamalan tärkeetä, ikäänkuin sitä ei ehtisi nyky yhteiskunnassa tehdä vaikka viiskymppisenäkin vielä.
Ite mä olisin ollu valmis keskeyttämään kaikki opinnot jos olisin tullut raskaaksi silloin.
Ymmärrän mä kuitenkin sen että kaikki ei haaveile lapsesta.
Ainiin ja mä oon vasta 22 vuotias ja oon käyny lukion ja sen jälkeen ammatin.. töitäpä en oo tehny kauheesti vielä, kiitos pienen ihmisen jonka kanssa "työskentelen" mieluusti

 

En ymmärrä päätöstäsi mutta ei minun tarvitsekkaan. Itse en kyseistä ratkaisua tekisi kertomistasi syistä sen verran elämää arvostan.

 

Jos sä et itse ollut valmis lapseen, niin teit oikean ratkaisun. Nyt sun pitää vain oppia hyväksymään päätöksesi ja elämään sen kanssa ilman syyllisyyden tunnetta. Tsemppiä! =)