"vieras"
Meillä on pieni lapsi ja olen vielä raskaana yhteisestä halusta, enemmän jopa miehen halusta.
Nyt tilanne on kärjistynyt siihen, että mies on masentunut. Tietyistä syistä. Purkaa stressinsä nettipeleihin ja ei osallistu millään tavalla arkeen. Henkistä väkivaltaa on erittäin paljon, välillä joka päivä ja se siis kohdistuu minuun. Itse yritän rauhoitella, mutta lähinnä itken ja kuuntelen. Olisin jo ottanut eron, jollen olisi raskaana. Mies pyytää kyllä anteeksi, pahoittelee käytöstään ja muuta, mutta tosiaan ihan mitättömistä asioista saa raivokohtauksia. Miehellä on myös haluttomuutta aika lailla. Ajattelin sen johtuvan raskaudesta, mutta tuntuu, että johtuu enemmänkin masennuksesta.
Olen nyt ollut pisteessä, että en jaksa, nyt riittää. Ei tuollaista kuuluisi kenenkään kuulla. Sokeasti yritän kuvitella, että asiat muuttuvat. Miehen stressin aiheuttaja ei tule lähtemään pitkään aikaan vielä mihinkään. En usko, että suostuisi pariterapiaan tai terapiaan yksin.
Olen itse hajalla, en jaksa enää. Tuntuu, että päiväni vietän siivoten ja sitten nukkumaan eri puolille sänkyä. Oma hermostuneisuus heijastuu myös lapseen. Jos olen saanut kuulla olevani maailman paskin ihminen sitä haluaisi vaan olla hetken yksin ja olen silloin huono äiti. Lukkiudun yleensä silloin vessaan tai menen hetkeksi suihkuun. Tuntuu, että olisin parempi äiti ilman miehen raivokohtauksia.
Sain mieheni puhumaan edes jotain, koska itse yritän aina puhua asiat halki ja kehottaa miestä puhumaan mulle asioista. Päästiin siihen, että miehestä tuntuu, että olemme koko ajan hänen lähellään. Itse käyn kyllä yksin kaupungilla pari tuntia (enintään kerran viikkoon) ja mies jää silloin lapsen kanssa (ei tosin vietä aikaa lapsen kanssa, on unohtanut välillä syöttääkin, vaan on tietokoneella koko ajan). Mies harrastaa, käy kavereillaan. Yleensä pelatessaankin on yksin enkä häiritse. Olemme yleensä kerran viikossa vielä pois kotoa lähes koko päivän ja mies jäi yksin kotiin. En nyt siis tiedä mitä tuolla tarkoitti. Sanoin, että lähde vaikka lenkille ja voin olla vielä vähemmän häiritsemästä hänen koneella olemistaan (toki vähän vaikea kieltää lastansa tulevan "häiritsemään"). Itseäni loukkaa toki tosi paljon se, että meidän läsnäolomme häntä häiritsee. Miksi halusi toisen lapsen jos ei pysty. Olemme usein vielä pihalla tai tuttavilla lapsen kanssa kahdestaan jonkun aikaa päivästä.
Olen alkanut miettiä, mitä jos mies ei tosissaan meitä enään rakasta. Tai ainakaan minua. Lapsen kanssa ei tosin jaksa viettää aikaa. Saattaa kuunnella lasta, ottaa syliin, leikkiäkin ehkä max kerran viikossa lapsen kanssa 5min? ja vain sillon kun yritän pyytää, että jos nyt edes hetken ...ja paluu koneelle. Tuntuu että olen hänelle rasittava, raskaana oleva nainen, joka ei tee mitään oikein.
Tuntuu, että tätä on jatkunut liian kauan, enkä enään jaksa. Haluaisin lasten takia yrittää päästä tämän vaiheen yli, mutta voimat ei tunnu riittävän. Vasta meillä meni todella hyvin. Ei tosiaan olisi muuten edes yritetty lasta. Meni oikeastaan niin hyvin, etten tajua miten ollaan päästy tähän ja olen pettynyt. Itse yritän selvittää asioita, mutta tuntuu ettei mies tule millään vastaan. Hänellä ei tunnu oikeen olevan aikaa edes puhua ja aina jos yritän puhua, pelkään taas sitä samaa riitaa.
Miten ero? Lapset tosiaan minulle. Muutan lapsen kanssa pois ja miehelle joka toinen viikonloppu. Huoltajuudesta lähdetään sopimaan sosiaali ja terveystoimistoon? Mitä jos en saa miestä mukaani ja hän alkaa hankalaksi, jos ei eroa halua. Tosin saattaa halutakin eikä vaan pysty sanomaan.
Nyt tilanne on kärjistynyt siihen, että mies on masentunut. Tietyistä syistä. Purkaa stressinsä nettipeleihin ja ei osallistu millään tavalla arkeen. Henkistä väkivaltaa on erittäin paljon, välillä joka päivä ja se siis kohdistuu minuun. Itse yritän rauhoitella, mutta lähinnä itken ja kuuntelen. Olisin jo ottanut eron, jollen olisi raskaana. Mies pyytää kyllä anteeksi, pahoittelee käytöstään ja muuta, mutta tosiaan ihan mitättömistä asioista saa raivokohtauksia. Miehellä on myös haluttomuutta aika lailla. Ajattelin sen johtuvan raskaudesta, mutta tuntuu, että johtuu enemmänkin masennuksesta.
Olen nyt ollut pisteessä, että en jaksa, nyt riittää. Ei tuollaista kuuluisi kenenkään kuulla. Sokeasti yritän kuvitella, että asiat muuttuvat. Miehen stressin aiheuttaja ei tule lähtemään pitkään aikaan vielä mihinkään. En usko, että suostuisi pariterapiaan tai terapiaan yksin.
Olen itse hajalla, en jaksa enää. Tuntuu, että päiväni vietän siivoten ja sitten nukkumaan eri puolille sänkyä. Oma hermostuneisuus heijastuu myös lapseen. Jos olen saanut kuulla olevani maailman paskin ihminen sitä haluaisi vaan olla hetken yksin ja olen silloin huono äiti. Lukkiudun yleensä silloin vessaan tai menen hetkeksi suihkuun. Tuntuu, että olisin parempi äiti ilman miehen raivokohtauksia.
Sain mieheni puhumaan edes jotain, koska itse yritän aina puhua asiat halki ja kehottaa miestä puhumaan mulle asioista. Päästiin siihen, että miehestä tuntuu, että olemme koko ajan hänen lähellään. Itse käyn kyllä yksin kaupungilla pari tuntia (enintään kerran viikkoon) ja mies jää silloin lapsen kanssa (ei tosin vietä aikaa lapsen kanssa, on unohtanut välillä syöttääkin, vaan on tietokoneella koko ajan). Mies harrastaa, käy kavereillaan. Yleensä pelatessaankin on yksin enkä häiritse. Olemme yleensä kerran viikossa vielä pois kotoa lähes koko päivän ja mies jäi yksin kotiin. En nyt siis tiedä mitä tuolla tarkoitti. Sanoin, että lähde vaikka lenkille ja voin olla vielä vähemmän häiritsemästä hänen koneella olemistaan (toki vähän vaikea kieltää lastansa tulevan "häiritsemään"). Itseäni loukkaa toki tosi paljon se, että meidän läsnäolomme häntä häiritsee. Miksi halusi toisen lapsen jos ei pysty. Olemme usein vielä pihalla tai tuttavilla lapsen kanssa kahdestaan jonkun aikaa päivästä.
Olen alkanut miettiä, mitä jos mies ei tosissaan meitä enään rakasta. Tai ainakaan minua. Lapsen kanssa ei tosin jaksa viettää aikaa. Saattaa kuunnella lasta, ottaa syliin, leikkiäkin ehkä max kerran viikossa lapsen kanssa 5min? ja vain sillon kun yritän pyytää, että jos nyt edes hetken ...ja paluu koneelle. Tuntuu että olen hänelle rasittava, raskaana oleva nainen, joka ei tee mitään oikein.
Tuntuu, että tätä on jatkunut liian kauan, enkä enään jaksa. Haluaisin lasten takia yrittää päästä tämän vaiheen yli, mutta voimat ei tunnu riittävän. Vasta meillä meni todella hyvin. Ei tosiaan olisi muuten edes yritetty lasta. Meni oikeastaan niin hyvin, etten tajua miten ollaan päästy tähän ja olen pettynyt. Itse yritän selvittää asioita, mutta tuntuu ettei mies tule millään vastaan. Hänellä ei tunnu oikeen olevan aikaa edes puhua ja aina jos yritän puhua, pelkään taas sitä samaa riitaa.
Miten ero? Lapset tosiaan minulle. Muutan lapsen kanssa pois ja miehelle joka toinen viikonloppu. Huoltajuudesta lähdetään sopimaan sosiaali ja terveystoimistoon? Mitä jos en saa miestä mukaani ja hän alkaa hankalaksi, jos ei eroa halua. Tosin saattaa halutakin eikä vaan pysty sanomaan.
