Pitäisi alkaa opettaa 4v omaan sänkyyn. Vinkkejä? :D

Joo tiedän, oma vika kun nukkuu vielä vieressä, ja kyllä, ollaan ihan laiskuuttamme tehty näin :/

Välissä on ollut kausia että menee itse omaan sänkyyn nukkumaan ihan hienosti, mutta tätä ei kestänyt kuin ehkä kuukauden..Ja silloinkin tuli joskus kolmelta meidän viereen.

Nyt alkaa olla sen verran ahdasta ja paikat jumissa aamuisin että en enää jaksa jakaa sänkyä lasten kanssa

Olen koittanut että jo illasta alan puhua että tänään sitten omaan sänkyyn omaan huoneeseen ja poika on ihan reipas että joo menen. Mutta kun pitäisi mennä niin on A-I-V-A-N hysteerinen ja tuntuu ettei hän saa edes henkeä kun huutaa ja itkee niin paljon, vaikka olen vieressä!

Miten saan opetettua hänet sinne omaan sänkyyn? :/

 

Olisi kannattanut miettiä tuota joskus kolme vuotta sitten...

Peli on menetetty, odota että nappula tulee murrosikään, kyllä se siinä vaiheessa sieltä teidän välistä häipyy.

 

Voisitko alkuun nukkua vaikka lapsen huoneen lattialla? Jos yksin olo pelottaa lasta.

 

Meillä 3v ja nukkui omassa huoneessa läpi yön 8kk-2v. Sitten kun vaihdettiin pois pinnasängystä alkoi tulla jossain vaiheessa yötä meidän viereen ja omaa laiskuuttamme (=väsymystämme) emme jaksa palauttaa omaan sänkyyn, koska sen jälkeen herää tunnin välein... Olemme siis antaneet tulla viereen.
Nyt tänään sitten siirrettiin vanha pinnasänky meidän huoneeseen ja meinataan nyt pitää tiukka linja, että omaan sänkyyn käydään nukkumaan, niin kun on tehty tähän mennessäkin, ja meidän huoneeseen saa tulla, mutta ei viereen vaan vauvan sänkyyn meidän sängyn viereen. Eli saadaan ainakin itse nukuttua ilman, että koko yötä tulee kantapäätä ohimoon... Ja jos vaikka pikku hiljaa oppisi pysymään omassa sängyssä, isojen poikien sängyssä eikä vauvan sängyssä.
Saas nähdä, tämän järeämpiin keinoihin ei vielä ole energiaa, katsotaan ensin miten tämä menee ja sitten kesälomalla otetaan järeämmät keinot käyttöön kun on taas enemmän itselläkin energiaa.

 

Lapsi on hysteerinen, koska se toimii.

Älä anna sen toimia. Ole jämäkkä, pysy päätöksessä.

Istu huoneessa ja laita aina uudestaan ja uudestaan peiton alle takaisin. Sinnikkäästi. Vain piirun verran sinnikkäämmin, kuin lapsesi.

 

Sitä mäkin tässä mietiskelin, että entä jos ensi alkuun toinen vanhemmista nukkuisi patjalla lapsen huoneessa. Patjaa voisi vaikka koko ajan siirtää kauemmas lapsen sängystä... Ja sitten vaikka siihen oven toiselle puolelle... Toimiskohan? Tai entäs jos siellä sängyssä käytäisiin välillä viettämässä lepohetkiä, lukemassa kirjoja yhdessä jne. Ja nukkumista mietittäisiin vasta sitten, kun siitä on tullut kiva paikka.

En tiedä, kunhan ehdottelen

 

Toisin kuin kuvitellaan, yksin nukkuminen ei lisää lapsen itsenäisyyttä. Yksin nukkuva kyllä oppii tuudittamaan itsensä uneen ilman aikuisen apua, mutta vauvasta asti äitinsä kanssa nukkuneet lapset ovat taaperoina omatoimisempia ja sosiaalisesti itsenäisempiä. Vanhempiensa kanssa nukkuneet kontrolloivat paremmin tunteitaan ja sietävät paremmin stressiä. Perhepeti edistää turvallisen kiintymyssuhteen syntyä, lisää lapsen turvallisuutta, vähentää yksinäisyyttä ja öisiä pelkoja.

Yksinnukkuvia lapsia on vaikeampi kontrolloida, he ovat vähemmän onnellisia ja vähemmän innovatiivisia. Heillä on enemmän kiukunpuuskia ja he ovat pelokkaampia. Tavallisesti vanhempiensa kanssa nukkuvat lapset ovat -yllätys, yllätys- kyvykkäämpiä yksinoloon. Vanhempien kanssa yhdessä nukkumisella on positiivisia ja suotuisia vaikutuksia lapsen koko elämään.

Vaikka lapset nukkuisivat omassa sängyssään, tulisi jokaiselle lapselle suoda oikeus nukkua vanhempiensa kanssa samassa huoneessa niin kauan kuin lapsi sitä haluaa.

Nykyään normaalina pidetty lapsen kiintyminen unileluun voi olla merkki lapsen turvallisuudenkaipuusta. Mihin lapsi, jonka elämässä ei tapahdu suuria muutoksia tai joka nukkuu äitinsä vieressä, tarvitsisi unilelua?

Jotain synnynnäisistä äidinvaistoista kertoo se, että huolimatta kulttuurisista suosituksista useimmat vanhemmat nukkuvat jonkin verran lapsensa kanssa. Tavallista on myös vauvn nostaminen keskellä yötä vanhempien sänkyyn. Lastenhoidon asiantuntijoiden antamat ohjeet tosin saattavat saada vanhemmat salaamaan perhepeteilyn, tai mikä pahinta, tuntemaan siitä syyllisyyttä.

Koko ajan löydetään enemmän todisteita siitä, kuinka yksin nukkumisella on lapselle vakavia fysiologisia ja sosioemotionaallisia seurauksia. Sen sijaan ei ole löydetty yhtään todistetta siitä, että vanhempien kanssa nukkuminen olisi lapselle haitallista.

(lyhentäen sitaatit kirjasta: Luonnollinen lapsuus)

 

[QUOTE="vieras";23553798]Lapsi on hysteerinen, koska se toimii.

Älä anna sen toimia. Ole jämäkkä, pysy päätöksessä.

Istu huoneessa ja laita aina uudestaan ja uudestaan peiton alle takaisin. Sinnikkäästi. Vain piirun verran sinnikkäämmin, kuin lapsesi.[/QUOTE]

Samaa mieltä. Meidän lapselta loppui sängystä karkaaminen, kun meiltä meni hermot ja tehtiin asialle jotain. Ekana iltana valvoi puoleen yöhön asti ja aina vaan kannoimme mitään sanomatta takasin omaan sänkyyn. Seuraavana iltana meni vähän paremmin. Kolmantena iltana yritti enää pari kertaa karata ja sen jälkeen alkoi nukkua kiltisti omassa sängyssään. Lapsi oli silloin alle 2-v. Jos neljä veen kanssa yrittäis tota samaa, niin luultavasti kestäisi paljon pitempään, koska isompi lapsi ymmärtää asiat ihan eri tavalla kuin 2-v ja osaa myös olla tarvittaessa tosi itsepäinen (ainakin meidän).

 

Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin".

Perhepedissä hyväksytään lapsen tarve olla vanhempansa lähellä niin yöllä kuin päivälläkin. Näissä perheissä perustan laskeminen turvallisuuden ja läheisyyden varaan nähdään tärkeämpänä kuin lapsen varhainen itsenäistyminen.

Myös omassa sängyssään samassa huoneessa vanhempien kanssa nukkuvan lapsen voi sanoa olevan perhepedissä.

"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin:

"Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan".

Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.

Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla": "Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen." Tällaisissakin tapauksissa vanhemman läsnäolo ja lohduttaminen ovat lapselle tärkeitä

 

[QUOTE="vieras";23553851]Toisin kuin kuvitellaan, yksin nukkuminen ei lisää lapsen itsenäisyyttä. Yksin nukkuva kyllä oppii tuudittamaan itsensä uneen ilman aikuisen apua, mutta vauvasta asti äitinsä kanssa nukkuneet lapset ovat taaperoina omatoimisempia ja sosiaalisesti itsenäisempiä. Vanhempiensa kanssa nukkuneet kontrolloivat paremmin tunteitaan ja sietävät paremmin stressiä. Perhepeti edistää turvallisen kiintymyssuhteen syntyä, lisää lapsen turvallisuutta, vähentää yksinäisyyttä ja öisiä pelkoja.

Yksinnukkuvia lapsia on vaikeampi kontrolloida, he ovat vähemmän onnellisia ja vähemmän innovatiivisia. Heillä on enemmän kiukunpuuskia ja he ovat pelokkaampia. Tavallisesti vanhempiensa kanssa nukkuvat lapset ovat -yllätys, yllätys- kyvykkäämpiä yksinoloon. Vanhempien kanssa yhdessä nukkumisella on positiivisia ja suotuisia vaikutuksia lapsen koko elämään.

Vaikka lapset nukkuisivat omassa sängyssään, tulisi jokaiselle lapselle suoda oikeus nukkua vanhempiensa kanssa samassa huoneessa niin kauan kuin lapsi sitä haluaa.

Nykyään normaalina pidetty lapsen kiintyminen unileluun voi olla merkki lapsen turvallisuudenkaipuusta. Mihin lapsi, jonka elämässä ei tapahdu suuria muutoksia tai joka nukkuu äitinsä vieressä, tarvitsisi unilelua?

Jotain synnynnäisistä äidinvaistoista kertoo se, että huolimatta kulttuurisista suosituksista useimmat vanhemmat nukkuvat jonkin verran lapsensa kanssa. Tavallista on myös vauvn nostaminen keskellä yötä vanhempien sänkyyn. Lastenhoidon asiantuntijoiden antamat ohjeet tosin saattavat saada vanhemmat salaamaan perhepeteilyn, tai mikä pahinta, tuntemaan siitä syyllisyyttä.

Koko ajan löydetään enemmän todisteita siitä, kuinka yksin nukkumisella on lapselle vakavia fysiologisia ja sosioemotionaallisia seurauksia. Sen sijaan ei ole löydetty yhtään todistetta siitä, että vanhempien kanssa nukkuminen olisi lapselle haitallista.

(lyhentäen sitaatit kirjasta: Luonnollinen lapsuus)[/QUOTE]


Taas joku hörhö innostui. Ei se varmaan lapselle olekaan haitallista, mut vanhemmille on. Mä en pysty nukkumaan, jos mua vartin välein joku potkii ja jos mulla on omassa sängyssäni niin vähän tilaa, etten mahdu kunnolla kääntymään. Aamulla särkee pää, kun on nukkunut levottomasti jatkuvasti heräillen ja niska on ihan jumissa. Sitten pitäis mennä töihin ja olla virkeä. Ei onnistu. Ja jos näin olisi joka yö, olisin varmasti koko ajan niin väsynyt, että siitä kärsisi myös lapsi.

 

Ota lapsen sänky teidän makkariin ja kokeilette joskus myöhemmin uudelleen. Oletko itse koskaan pelänny pienenä öisin? Muistatko miltä se tuntui?

 

[QUOTE="just";23553888]Taas joku hörhö innostui. Ei se varmaan lapselle olekaan haitallista, mut vanhemmille on. Mä en pysty nukkumaan, jos mua vartin välein joku potkii ja jos mulla on omassa sängyssäni niin vähän tilaa, etten mahdu kunnolla kääntymään. Aamulla särkee pää, kun on nukkunut levottomasti jatkuvasti heräillen ja niska on ihan jumissa. Sitten pitäis mennä töihin ja olla virkeä. Ei onnistu. Ja jos näin olisi joka yö, olisin varmasti koko ajan niin väsynyt, että siitä kärsisi myös lapsi.[/QUOTE]

No tietenkin kaikille tilaa! Lapsen sänky samassa huoneessa toimii! En mäkään pysty nukkuu kiinni kenessäkään, tarvitsen oman tilan, mutta silti lapsi saa nukkua omassa sängyssä lähelläni.

 

Siis nukkuu teidän sängyssä? Kannattaisko aloittaa siitä että saisitte nukkumaan omaan sänkyyn teidän huoneeseen? Voi olla liian iso muutos siirtyä omaan huoneeseen jos näin kauan olette antaneet olla vieressä. Vaikka sängy ensin ihan teidän sängyn viereen, siitten huoneen toiselle puolelle ja sitten jossain vaiheessa omaan huoneeseen. En usko että onnistuu tuosta noin vaan heti omaan huoneeseen teidän tapauksessa. Ja tuon ikäiselle voi varmaan käyttää jo lahjontaa tyyliin jos pysyt omassa sängyssä aamuun asti saat... jotain mikä teillä on kovaa valuuttaa.

 

Voisiko lapsen sängyn siirtää teidän makuuhuoneeseen. Esim. niin että se on aivan sänkynne vieressä.

Askartelisit sellaisen hienon tarrataulun ja kerrotte pojalle että kun nukkuu seitsemän yötä omassa sängyssä ilman että tulee äidin ja isän viereen, saa aina aamulla siitä tarran. Viikon päästä kerätyt tarrat lasketaan ja lapsi saa pienen lelun yms. palkinnoksi.

Sitten siirrätte sängyn johonkin muuhun kohtaan makkarissa siten että se ei ole teidän sängyn vieressä ja siinä opetellaan taas viikko. Sit sänky omaan huoneeseen jne... muistakaa vain antaa aina seitsemän tarran jälkeen palkinto. Ja tarraa ei sitten aamulla tule jos on yöllä kömpinyt viereen. Lasta voi silloin yöllä muistuttaa tarra-asiasta.

Hänen täytyy itse tietää suunnitelma, että ekan viikon jäkeen sängyn paikkaa siirretään ja sit pitää jo mennä omaan huoneeseen.

 

[QUOTE="höh";23553903]No tietenkin kaikille tilaa! Lapsen sänky samassa huoneessa toimii! En mäkään pysty nukkuu kiinni kenessäkään, tarvitsen oman tilan, mutta silti lapsi saa nukkua omassa sängyssä lähelläni.[/QUOTE]

Ei kaikilla ole siihen mahdollisuutta. Ei makkariin välttämättä mahdu parisängyn lisäksi myös lastensänkyä. Ei meilläkään tällä hetkellä voisi tunkea meidän sängyn viereen enää mitään lastensänkyä. Kun ei mahdu niin ei mahdu. Onneksi olen opettanut lapset nukkumaan omissa sängyissään jo reilusti alle 4-v, niin ei tarvii enää ihmetellä, kun koko perhe saa nukkua kunnolla ja rauhassa omissa sängyissään.

 

en lukenut vastauksia, mutta... toisen lähellä on turvallista ja ihanaa olla--- niin se vaan menee, ei auta se "melkein lähellä" ei se ole sama- miettikää itse olevanne lapsen asemassa!

 

Ja mä en muuten usko tota "hörhön" lainaamaa tekstiä. Itse olen nukkunut äitini vieressä todella vanhaksi saakka, siis joskus ala-asteella vasta siirryin omaan huoneeseen ja pelkäsin öisin vielä pitkään ja nukuin hirveän huonosti jos olin missään muualla kuin kotona. Toivoisin että minua olisi lempeästi kannustettu nukkumaan yksin jo aikaisemmin. Tunnen että olen kärsinyt siitä että nukuin äidin vieressä niin kauan.

 

Olisi kannattanut miettiä tuota joskus kolme vuotta sitten...

Peli on menetetty, odota että nappula tulee murrosikään, kyllä se siinä vaiheessa sieltä teidän välistä häipyy.

Heheh....just kuulin kouluaikaiselta kaveriltani jolla murrosikäiset pojat(12 ja 13v) että pojat nukkuvat välilllä vieläkin vieressä ja tuo nuorempi ei suostu yksin omassa huoneessa nukkumaan vaan isi nukkuu hänen vieressään.....Etää meitä on moneen junaan

 

Lapsen sänky oli yhdessä vaiheessa ihan meidän sängyssä kiinni. Eipä nukkunut siinä siltikään, ja sitä varten piti vaihtaa makuuuhoneiden paikkaakin tilanpuutteen takia :/

poika ei jostain syystä suostu edes leikkimään päivällä omassa huoneessaan ellei joku ole koko ajan siinä vierellä. Muissa huoneissa leikkii ihan itsekseenkin.