Mieltäni on alkanut painaa seuraavanlainen asia ja haluaisinkin kysyä teiltä muilta vanhemmilta mitä mieltä olette... olenko vain yliherkkä vai pitäisikö jotain tehdä?
Tyttäremme aloittaa pian tokaluokan. Ensimmäinen luokka sujui tiiviisti parhaan kaverin kanssa ja aina välillä lapsemme leikki muidenkin lasten kanssa. Nyt kesän aikana kuviot ovat muuttuneet. Tämä paras kaveri on ollut paljon mummolassa, välissä muutaman kerran nähnyt lastamme ja muutoin viettänyt aikaa toisen, uuden ystävän kanssa.
Lapsemme on hyvin aktiivinen kavereiden suuntaan, kaipaa paljon ikäistään seuraa: soittaa ja viestittelee luokkakavereille ja pyytää heitä leikkimään. Välillä joku pääsee ja tulee kaveriksi, välillä ei. Itseä on lähinnä alkanut huolestuttamaan ja mieltä painamaan se, ettei kesän aikana kertaakaan ole kukaan soittanut/ muutoin pyytänyt meidän lastamme kaveriksi. Eli meidän lapsemme on aina se, joka pyytää. Ja pari luokkakaveria on sellaistakin, jotka eivät koskaan tule kun lapsemme kutsuu ja siitä tulee tietysti tytölle paha mieli. Olenkin ajatellut nyt sanoa, ettei näitä lapsia kannata ehkä enää pyytää ettei tarvitse pahoittaa mieltään kun eivät ikinä tule.
Kun kavereita on meillä kylässä, mielestäni kaikki sujuu hyvin ja kaverit ja oma lapsemme viihtyvät, meille jäädään yökylään. Sitten ihmetyttää, miksei oma lapsemme saa ikinä sitä "kutsua kylään" vaan aloite pitää aina tulla meidän lapseltamme. Olemme kesän aikana järjestäneet lapselle ja kavereille kaikkea kivaa; yöpyneet teltassa, käyneet uimassa ym. joten varmasti on porukat viihtyneet.
voi olla, että olen yliherkkä mutta nämä ovat pienen ihmisen elämässä isoja asioita. ja voihan olla että tilanne taas normalisoituu kun koulut alkavat. Mitä tässä pitäisi tehdä? vai eikö tehdä mitään? pelottaa että lapsi jää yksin ja sivuun muista lapsista...
varsinkin kun paras ystävä alkanut enemmän kaveraata uuden kaverin kanssa. Ja kuten kaikki naiset tietävät, nämä ovat tosi herkkiä asioita tytön elämässä.
Tyttäremme aloittaa pian tokaluokan. Ensimmäinen luokka sujui tiiviisti parhaan kaverin kanssa ja aina välillä lapsemme leikki muidenkin lasten kanssa. Nyt kesän aikana kuviot ovat muuttuneet. Tämä paras kaveri on ollut paljon mummolassa, välissä muutaman kerran nähnyt lastamme ja muutoin viettänyt aikaa toisen, uuden ystävän kanssa.
Lapsemme on hyvin aktiivinen kavereiden suuntaan, kaipaa paljon ikäistään seuraa: soittaa ja viestittelee luokkakavereille ja pyytää heitä leikkimään. Välillä joku pääsee ja tulee kaveriksi, välillä ei. Itseä on lähinnä alkanut huolestuttamaan ja mieltä painamaan se, ettei kesän aikana kertaakaan ole kukaan soittanut/ muutoin pyytänyt meidän lastamme kaveriksi. Eli meidän lapsemme on aina se, joka pyytää. Ja pari luokkakaveria on sellaistakin, jotka eivät koskaan tule kun lapsemme kutsuu ja siitä tulee tietysti tytölle paha mieli. Olenkin ajatellut nyt sanoa, ettei näitä lapsia kannata ehkä enää pyytää ettei tarvitse pahoittaa mieltään kun eivät ikinä tule.
Kun kavereita on meillä kylässä, mielestäni kaikki sujuu hyvin ja kaverit ja oma lapsemme viihtyvät, meille jäädään yökylään. Sitten ihmetyttää, miksei oma lapsemme saa ikinä sitä "kutsua kylään" vaan aloite pitää aina tulla meidän lapseltamme. Olemme kesän aikana järjestäneet lapselle ja kavereille kaikkea kivaa; yöpyneet teltassa, käyneet uimassa ym. joten varmasti on porukat viihtyneet.
voi olla, että olen yliherkkä mutta nämä ovat pienen ihmisen elämässä isoja asioita. ja voihan olla että tilanne taas normalisoituu kun koulut alkavat. Mitä tässä pitäisi tehdä? vai eikö tehdä mitään? pelottaa että lapsi jää yksin ja sivuun muista lapsista...
varsinkin kun paras ystävä alkanut enemmän kaveraata uuden kaverin kanssa. Ja kuten kaikki naiset tietävät, nämä ovat tosi herkkiä asioita tytön elämässä.