Pitääkö 6-vuotias pakottaa isälleen?

Erosta aikaa 2 vuotta ja suurinpiirtein kaikki mennyt hyvin. Puoli vuotta sitten alkoi tulla "ihmeellisiä" juttuja lasten suusta (3- ja 6-vuotiaat siis) että jos tekee esim. jotain pahaa joutuu pimeään vessaan rangaistukseksi tai illalla pitää katsoa seinää kun menee nukkumaan tai että 6-vuotias vahtii puistossa kahta tuolloin alle 3-vuotiasta vilkkaan kaupungin leikkipuistossa.
Suutuin näistä kaikista tietysti silmittömästi ja keskustelin vakavasti exän kanssa. Pimen vessan hän ymmärsi, että se on väärin, ei muita.

Nyt ongelmana on 6-vuotiaan itku ja murhe ettei halua mennä isälleen ollenkaan enää. Sanoo ettei pidä siitä uudesta naisesta joka on siellä kyllä ollut jo sen kaksi vuotta. Muuta ei osaa sanoa. Itkee, menee leikkimökkiin piiloon, kiukuttelee. On ihan surkeana :(

Nyt olen sitä mieltä etten enää pakota häntä. Exä ei tätä ymmärrä, ongelma on vaan lähtötilanteesta kuulemma, muuten menee kaikki hyvin. Tänäänkin puhuin lapsen kanssa, sanoin että kova on ikävä, täällä on ei ole yhtään kivaa olla :(

Eli en pakota lasta kahden viikon päästä enää vaan mitä teen? Isää en epäile, tiedän että on hyvä isä ja lapsi meneekin mieluusti perjantaisin hänen syliinsä - toki itkemään ja sanomaan ettei tule :(

Mistä apua? Mitä teen? :(
 
Kahden kodin väliä seilaavilla lapsilla on muutenkin ihan tarpeeksi rankkaa, saatika että toisessa kodissa ei ole syystä tai toisesta hyvä olla.
Isä on varmasti rakas lapselle eikä sitä suhdetta saisi tärvellä mutta on minusta ihan liian rankkaa pakottaa lapsi viettämään sellaisessa kodissa pitkiä jaksoja jossa on ahdistunut. Kuinka moni aikuinen sellaista kestäisi.

Olisiko mahdollista sopia isän kanssa että tapaisi lapsia vaikkapa useammin mutta ei yön tai viikonlopun. Ainakin toistaiseksi kunnes tilanne selviää ja helpottuu.
 
äitipuoli
Jos kerran luotat isään, niin mikset "pakottaisi" lastasi sinne? Voisi auttaa tilannetta, jos itse veisit hänet ja viipyisit hetken siellä hänen kanssaan.. Lempeämpi tapa suostutella jäämään..
 
Muista, että nuo voivat myös olla oireita ihan jostain muusta. Välttämättä tuollaista kaikkea mitä lapsi puhuu ei ole tapahtunut. Meillä 6-vuotias valitti aina että haluaa äidin luokse kun ei saanut jotain periksi mitä halusi ja äitinsä luona, että haluaa iskän luokse kun ei saanut äidiltä periksi jtn.
Mielikuvituskin maalaa näitä tarinoita erittäin paljon. Esim. "Iskä kuristaa mua "kun mieheni on ohjannut ns. "niskasta" pesulle.
Meillä esim. komennetaan kummatkin katsomaan seinään päin nukkuessa jos ei normisti toimi, koska muuten valvottavat toisiaan seuraavat 3 tuntia. (2½ sekä kohta 6-vee)

Tällä 6-vuotiaalla tuli vasta juuri 1½-vuoden päästä vanhempiensa erosta tuo, että äiti ja isä palaisivat yhteen ja alkoi kapinoida eism. minua vastaan (mun ei tarvii totella sua vaan ainoastaan iskää jne..")

Muista huomioida, että ovatko ne oireita jostain ja kuinka paljon puheissa on perää. Tuo pimeä vessakin voi olla esim seuraus siitä, että 6-vuotias on kiukutellut vessassa eikä suostunut tulemaan ulos tjsp.. ja valot räppäisty pois päältä "no jää sitten sinne, jos et suostu tulemaan ulos"

Tuosta vahtimisesta vielä. Oletko varma ettei ole tapahtunut niin, että esim. isä on sanonut "katsotko hetken xxx perään, kun käyn vessassa" (Tämä esim. pihalla mistä ei pääse pois/puistossa)

Asioilla on aina kaksi puolta. Tietenkin jos on aihetta niin kannattaa olla huolissaan.
 
sosiaaliohjaaja
Moi. 6-vuotias ei saa vahtia niitä sisaruksiaan puistossa. Jos ei meno muutu, niin soita sossu kertomaan tämä miehellesi.
Vähempikin vastuu ahdistaisi noin pientä!
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja yonnazzz:
Muista, että nuo voivat myös olla oireita ihan jostain muusta. Välttämättä tuollaista kaikkea mitä lapsi puhuu ei ole tapahtunut. Meillä 6-vuotias valitti aina että haluaa äidin luokse kun ei saanut jotain periksi mitä halusi ja äitinsä luona, että haluaa iskän luokse kun ei saanut äidiltä periksi jtn.
Mielikuvituskin maalaa näitä tarinoita erittäin paljon. Esim. "Iskä kuristaa mua "kun mieheni on ohjannut ns. "niskasta" pesulle.
Meillä esim. komennetaan kummatkin katsomaan seinään päin nukkuessa jos ei normisti toimi, koska muuten valvottavat toisiaan seuraavat 3 tuntia. (2½ sekä kohta 6-vee)

Tällä 6-vuotiaalla tuli vasta juuri 1½-vuoden päästä vanhempiensa erosta tuo, että äiti ja isä palaisivat yhteen ja alkoi kapinoida eism. minua vastaan (mun ei tarvii totella sua vaan ainoastaan iskää jne..")

Muista huomioida, että ovatko ne oireita jostain ja kuinka paljon puheissa on perää. Tuo pimeä vessakin voi olla esim seuraus siitä, että 6-vuotias on kiukutellut vessassa eikä suostunut tulemaan ulos tjsp.. ja valot räppäisty pois päältä "no jää sitten sinne, jos et suostu tulemaan ulos"

Tuosta vahtimisesta vielä. Oletko varma ettei ole tapahtunut niin, että esim. isä on sanonut "katsotko hetken xxx perään, kun käyn vessassa" (Tämä esim. pihalla mistä ei pääse pois/puistossa)

Asioilla on aina kaksi puolta. Tietenkin jos on aihetta niin kannattaa olla huolissaan.
Minä ymmärrän tuosta ap:n tekstistä kyllä, että tämä pariskunta on tietoinen mitä lapsi on kertonut ja myöntänyt ne todeksi. Ap kirjotitaa, että pimeän vessan ovat myöntäneet olevan väärä teko.

Miksi täällä aina oletetaan, että lapsi puhuu valheita?
 
Eieieiieieie en tarkoittanut sitä, että lapsi puhuu välttämättä valheita. Mutta meillä kun selviteltiin miehen ex:n kanssa niin selvisi, että kumpikin oli "epäillyt toista" Niin mekin mieheni ex:ää. Tarkoitin tuoda vain esille toisenkin näkökulman.

Lapsen suussa asiat vaan muuntuu vähän toiseksi kun ne ovat oikeasti olleet.
2½-vuotias hoilottaa ympäriinsä hymy suussa, että ISKÄ LYÖ MUA, ISKÄ LYÖ MUA" (Mies ei huomannut lasta takanaan ja kauppakassi osui tyttöön ja minä tuumasin siihen, että ohhoh, iskä löi sua vahingossa kauppakassilla, plaplaaplaa ei käynyt mitään" )
 
vieras
Täällä teini-ikäisen kanssa ollut yhtä hankalaa ja pähkäilty, että voiko pakottaa menemään isälleen. Syyt löytyvät myös uudesta puolisosta sekä siitä, että isä asuu kaukana joten isällä ollessa ei ole kavereita.
 
Jaana
Alkuperäinen kirjoittaja äitipuoli:
Jos kerran luotat isään, niin mikset "pakottaisi" lastasi sinne? Voisi auttaa tilannetta, jos itse veisit hänet ja viipyisit hetken siellä hänen kanssaan.. Lempeämpi tapa suostutella jäämään..
Jos lapsi oikeasti ahdistuu isän luona, miksi pitäisi. Johan isä myönsi tuon vessaan laiton. Kyllä lapsi voi oikeasti pelätä isän luona. Minä en pakottaisi lasta sinne, jos tuo ei lopu.
 
clivia
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Täällä teini-ikäisen kanssa ollut yhtä hankalaa ja pähkäilty, että voiko pakottaa menemään isälleen. Syyt löytyvät myös uudesta puolisosta sekä siitä, että isä asuu kaukana joten isällä ollessa ei ole kavereita.
Teini-ikäinen saa itse päättää meneekö,alta kouluikäinen ei saa.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja clivia:

Ja jos ollaan oikein tarkkoja niin 12v saa itse päättää, mutta alle 12v ikäistäkin kuullaan. Jos siis oikein lakitupaan mennään. Eli ei se 6vuotiaskaan ihan palloteltavissa ja pakotettavissa ole.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja piste...:
Meillä vahtii 5v. lapsi nuorempaa vuoden vanhaa sisarustaan aina pihalla! Ja tämä isän ja isän perheen mielestä NORMAALIA. Minusta ei.
Ja sinä annat tuon tapahtua? Minä en todellakaan olisi lähettänyt kertaakaan lapsia enää sinne, jos kuulisin tuollaista!
 
mie
En kyllä pakottaisi ja jos ei sen ex:n kanssa pääse sopuun että vaatisi pakolla niin pyytäisin lastenvalvojaa selvittämään asiaa. Mutta siis vain siinä tapauksessa ettei neuvottelu yhteyttä saisi siihen lapsen isään. Ei kyllä kuulosta siltä että lapsella on hyvä ja turvallinen olo isällä.
Voisiko tapaamisia lyhentää tai että tapaisi vaikka päiväseltään ja toisi illalla lapset kotiin? Meillä on tällaiset päivätapaamiset ihan sovittu paperilla.
 
piste.....
Mites olet viemättä kun sossu sanoo että vietävä on ja eivät usko minua? Lapsen isä väittää minun valehtelevan, vaikka aikaisemmin myönti asian. 5v. tyttöni siis minulle sen kertoi kun ei ymmärtänyt miksi pitäisi salatakkaan..

T:5v:n äiti
 
clivia
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja clivia:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Täällä teini-ikäisen kanssa ollut yhtä hankalaa ja pähkäilty, että voiko pakottaa menemään isälleen. Syyt löytyvät myös uudesta puolisosta sekä siitä, että isä asuu kaukana joten isällä ollessa ei ole kavereita.
Teini-ikäinen saa itse päättää meneekö,alta kouluikäinen ei saa.
Ja jos ollaan oikein tarkkoja niin 12v saa itse päättää, mutta alle 12v ikäistäkin kuullaan. Jos siis oikein lakitupaan mennään. Eli ei se 6vuotiaskaan ihan palloteltavissa ja pakotettavissa ole.
Kuusivuotias on liian nuori päättämään haluaako mennä isänsä luokse kun sitä monesti on vielä koululaisetkin.Ei tarvita kuin yksi saamatta jäänyt lelu,yksi komennus ym. niin lapsi on sitä mieltä etten tuu tänne enää koskaan.

Jos isällä on tapaamisoikeudet niin mentävä on kunnes tulee sellaisia asioita eteen että ne kykenee mustaa valkoisella esittämään sosiaaliviranomaisille.
Jos isä luetaan ihan normikansalaiseksi ilman väkivalta- ja päihdeongelmia niin en usko että kovin helposti onnistuu.
Ja jos ollaan vielä tarkempia,kaksitoistavuotias ei saa päättää mitään,häntä kuullaan oikeudessa kyllä mutta aikuiset päättää,ei alaikäiset lapset.
Ja mä olen huoltajuusoikeudenkäynnin käynyt kolme vuotta läpi niin tiedän miten nää asiat menee.Teini-ikäinen saa päättää tapaamisista itse mutta asumisesta ei.
 
Yhteistyössä