Pitääkö vauva viedä huomenna uudestaan lääkärille?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja auttakaas
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

auttakaas

Vieras
Ollut puolitoista viikkoa nuhassa. Viime pe alkoi todella limainen yskä ja alkoi lämpöily. Käytetty päivystyksessä la-su-välisenä yönä. Lääkäri tutkimusten jälkeen tuumi, että kyse on virushommasta, ei bakteerin aiheuttamasta. Sanoi, että tuokaa uudelleen, jos ei syö, ei juo tai lakkaa pissaamasta.

Noh' jonkin verran vauva on velliä eilen ja tänään syönyt. Muuta ruokaa ei huoli. Imettänyt olen tavallista tiuhempaan ja pissavaippojakin on tullut.

Mutta isoin huoli on se, että miksi vauva on niin kumman väsähtäneen oloinen? Ei jaksanut eilen eikä tänään leikkiä + puuhastella mitään. Ainoastaan lattialla istuu ja kitisee surkean oloisena. Sellaisena kuin johonkin sattuisi. Ja nukkuu tavallistakin enemmän + yskii todella paljon. Välillä hengitys vaikuttaa hankalalta ja raskaan oloiselta.

Panadolia (125mg) olen antanut jo kahdesti ja kolmannen annan kohta puoliin.
Ikää vauvalla on 10kk.
 
Kyseessä varmaan rs-virus, jota nyt todella paljon liikkeellä. Sinänsä ei voi hoitaa mitenkään, mutta menee pienillä tosi helposti korviin. Tämä taas voi aiheuttaa tuon syömättömyyden...Veisin lääkäriin korvien tsekkaukseen!
 
Mun lapsella vauvana väsähdys,itkuisuus ja hankala hengitys ties korvien tulehusta, 2v joutui spiralle hengittelemään. Vie ap lekuriin uudelleen jos huolettaa ja laps poikkeavan olonen.
 

Yhteistyössä